Tammi 2013. 219 s.
Alkuteos: Att berätta sig själv.
Suom. Raija Rintamäki.
Oma arvioni: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Merete Mazzarellan teos Elämä sanoiksi päätyi luettavakseni opintojen myötä. Sain joulukuussa valmiiksi kirjoittamisen perusopinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa, ja viimeisenä tehtävänä kirjoitin luovuuselämäkerran, jonka taustamateriaalina käytin Mazzarellan kirjaa.
Niin sanottu pakollinen luettava ei aina tarjoa suuria lukuelämyksiä, mutta Elämä sanoiksi teki poikkeuksen. Mazzarella kirjoittaa vetävästi ja ajatuksia herättävästi oman elämänhistorian käyttämisestä kirjoittamisen materiaalina. Mazzarella on tehnyt pitkän uran kirjallisuudentutkijana, opettajana ja elämäkerrallisena kirjailijana, joten kokemusta aiheesta ja oman elämän anekdootteja riittää.
Sain kirjasta paljon ideoita omaan luovuuselämäkertaani, vaikka kyseessä oli sivumäärältään melko lyhyt tehtävä. Oli rohkaisevaa lukea kokeneen kirjoittajan mietteitä siitä, että jokaisella on oikeutus kirjoittaa, kirjoittaa elämästään. Ei myöskään tarvitse elää erikoista elämää voidakseen kirjoittaa siitä:
Me kaikki olemme jotain ja meillä on oikeus kertoa mitä olemme.
Viehätyin erityisesti Mazzarellan esittelemästä elämänsymbolin käsitteestä. Elämänsymbolit ovat merkittäviä tilanteita, jotka muokkaavat ihmisen elämän suuntaa tai ihmisen luonnetta. Kun ajattelin omaa kirjoittajan taivaltani, tunnistin ensimmäiset hetket oman päiväkirjani äärellä merkittäviksi. Siitä alkoi taipaleeni kirjoittajana. Tässä pari otetta luovuuselämäkerrastani:
Kun täytin seitsemän vuotta, sain syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen päiväkirjani. Siinä oli lukko ja avain tuli mukana. Katselin lukollista kirjaa hämilläni. Mitä päiväkirjan kirjoittaminen tarkoittaa? Äitini selvensi, että voisin vaikka kirjoittaa, miten olin tehnyt sinä päivänä tai keitä olin tavannut. Mistä tykkään, mitä haluaisin tehdä. Kirjaan saisin kirjoittaa vapaasti, mitä halusin, kukaan ei sitä lukisi. Hain lyijykynän huoneestani ja aloitin.
– – kirjoitin lapsuudenkotini terassilla, jolla oli valkoiset muovikalusteet ja reunasta rispaantunut aurinkovarjo. Pöydällä oli kirjani lisäksi flamencotanssijafiguuri, jonka olin saanut aiemmin päivällä naapureilta lahjaksi. He viettivät talvet Aurinkorannikolla, nukke oli sieltä ostettu. Tanssijanaisen mekossa oli vaaleanpunainen pohjaväri ja mustia koristeita, ja sen pitsikangas värähteli heiluvan pöydän tahtiin, kun kirjoitin ensimmäisiä rivejäni.
Mazzarellan mukaan elämästään voi paikallistaa elämänsymbolien lisäksi myös käännekohtia, jotka joko sattumalta tai olosuhteiden seurauksena luotsaavat elämää tiettyyn suuntaan. Kodin kirjahyllyistä huolimatta käännekohta minulle oli kirjaston löytäminen, se johdatti lukuharrastuksen pariin – ja ohjasi lopulta ammatinvalintaani.
|
Kansi: Tieto tekijästä kirjaston tarran alla. |
Koen olevani ensisijaisesti lukija, mutta blogi ja kirjoittamisen opinnot ovat vahvistaneet kirjoittajaidentiteettiäni. Luku- ja kirjoitusharrastukset tukevat toisiaan, sillä kirjoittamista harrastavalle kirjat ovat elintärkeää polttoainetta. Mazzarella mukailee Stephen Kingin oppeja ja toteaa, että kirjoittajan täytyy lukea, sillä lukeminen antaa kirjoittajalle työkaluja ja näyttää mahdollisuuksia. Nimenomaan
täytyy, sillä lukemattomuus ei ole vaihtoehto.
Moni on kysynyt minulta, miksi opiskelen kirjoittamista. Kiemurrellen yleensä vastaan, että kirjoittamisen ilon vuoksi. Siksi, että haluan kehittyä kirjoittajana. Usein kysyjä haluaa tietää, onko minulla oman kirjan käsikirjoitus tekeillä. Ei ole, vastaan. Ehkä jonakin päivänä, jos siltä tuntuu. Kiitän Mazzarellaa siitä, että hän antaa luvan pysytellä kirjoittamisessa amatöörinä ja tehdä sitä mistä nauttii: ”Kirjoittaakseen ei tarvitse tulla kirjailijaksi.”
Lukeminen poikii herkästi lisää luettavaa, ja nyt kalenterissani lukee vahvasti alleviivattuna "Lue Mazzarellaa!!"
Ensin myytiin piano ainakin alkoi kiinnostaa ja aikoinaan lukemani
Tähtien väliset viivat tekisi mieli ottaa uusintakierrokselle.
Elämä sanoiksi antoi paljon aineksia luovuuselämäkertaani, jonka kirjoittaminen oli osuva lopetus kirjoittamisen perusopinnoille, nyt jatkan intoa täynnä aineopintoihin. Kirjoittaminen ja sen pohtiminen ovat antoisa harrastus, vaikka kieltämättä opiskelu työn ohella on ajoittain raskasta. Oivallukset ja inspiroituminen kuitenkin kuittaavat kaikki kärsimykset.