Luin loppukesästä uudelleen Maria Peuran kirjan Antaumuksella keskeneräinen: kirjailijan korkeakoulu.
Tämä lukeutuu niihin harvoihin kirjoihin, jotka haluan lukea aina vain uudelleen.
Löysin kirjan vihdoin antikvariaatista, joten jatkossa se on aina käden ulottuvilla. Vuosien varrella olen lainannut kirjaa eri kirjastoista ahkerasti, mikä on jännästi luonut illuusiota siitä, että minulla olisi se omassa hyllyssä, joten hämmästys oli suuri, kun ei sitä etsinnöistä huolimatta löytynytkään. Onneksi tilanne on nyt korjattu!
Antaumuksella keskeneräinen pohjautuu Peuran lopputyöhön Teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalta. Opinnäytteestä Peura muokkasi tämän kirjoittamista pohdiskelevan kirjan, jossa on päiväkirjamuodon seassa otteita Vedenaliset-romaanin eri versioista.
Peura käy lävitse omaa luovuuselämäkertaansa, eli sitä tietä, mikä teki hänestä kirjoittajan. Hän kertoo, miten toistuvat haut unelmien kouluun lopulta tuottivat tulosta, ja minkälaista on aloittaa vaativassa koulutusohjelmassa pienen lapsen yksinhuoltajana.
Peura kuvaa avoimesti niitä sisäisiä kamppailuja, joita kirjoittaja käy työnsä äärellä. Kirjoittaminen nostaa esiin pelkoja, häpeää, syyllisyyttä. Niin ammatti- kuin harrastajakirjoittajat varmasti tunnistavat ja samastuvat kuvauksiin.
Työhuone vetää puoleensa ja toisaalta sinne menemistä väistelee. Tarpeeksi tekemisen kysymykset liittyvät kirjoittamiseen ja muuhunkin elämään. Kirjoittajana Peura kirjoittaa uudelleen ja uudelleen eri versioita, joogassa hänen kehonsa yrittää kertoa, mikä on sopiva määrä harjoitusta.
Antaumuksella keskeneräinen pohjautuu Peuran lopputyöhön Teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalta. Opinnäytteestä Peura muokkasi tämän kirjoittamista pohdiskelevan kirjan, jossa on päiväkirjamuodon seassa otteita Vedenaliset-romaanin eri versioista.
Peura käy lävitse omaa luovuuselämäkertaansa, eli sitä tietä, mikä teki hänestä kirjoittajan. Hän kertoo, miten toistuvat haut unelmien kouluun lopulta tuottivat tulosta, ja minkälaista on aloittaa vaativassa koulutusohjelmassa pienen lapsen yksinhuoltajana.
Peura kuvaa avoimesti niitä sisäisiä kamppailuja, joita kirjoittaja käy työnsä äärellä. Kirjoittaminen nostaa esiin pelkoja, häpeää, syyllisyyttä. Niin ammatti- kuin harrastajakirjoittajat varmasti tunnistavat ja samastuvat kuvauksiin.
Työhuone vetää puoleensa ja toisaalta sinne menemistä väistelee. Tarpeeksi tekemisen kysymykset liittyvät kirjoittamiseen ja muuhunkin elämään. Kirjoittajana Peura kirjoittaa uudelleen ja uudelleen eri versioita, joogassa hänen kehonsa yrittää kertoa, mikä on sopiva määrä harjoitusta.
Kirjan kanteen on nostettu kirjasta kohta, joka tiivistää osuvasti sen, mitä kirjoittaminen on: Lukeminen on sisäänhengittämistä, kirjoittaminen uloshengittämistä. Tiedän, että kaikki eivät ole samaa mieltä, mutta minä allekirjoitan tämän ajatuksen. On kirjoittajia, jotka eivät lue, koska eivät ehdi tai eivät halua vaikutteita omaan tekstiinsä, mutta minulle kirjoittajana lukeminen antaa ravinteita tuottaa tekstiä. Ja onhan lukuisissa tutkimuksissa todettu, miten lukeminen kehittää kielen tajua, sanavarastoa, mielikuvitusta ja empatiakykyä – kaikki hyödyllisiä ja tarpeellisia taitoja kirjoittajalle.
Tästä kirjasta oli luontevaa jatkaa Peuran uusimpaan kirjaan Esikoinen, joka on vastikään ilmestynyt. Se kertoo pojan huostaanotosta – sen saman pojan, joka tässä kirjassa varttuu pikkukoululaiseksi. Esikoisesta kirjoitan oman juttunsa lähiaikoina.
Helmet 2023: 32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet.
Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen: kirjailijan korkeakoulu. Teos 2012. 239 s. Ostin käytettynä.
Tästä kirjasta oli luontevaa jatkaa Peuran uusimpaan kirjaan Esikoinen, joka on vastikään ilmestynyt. Se kertoo pojan huostaanotosta – sen saman pojan, joka tässä kirjassa varttuu pikkukoululaiseksi. Esikoisesta kirjoitan oman juttunsa lähiaikoina.
Helmet 2023: 32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet.
Maria Peura: Antaumuksella keskeneräinen: kirjailijan korkeakoulu. Teos 2012. 239 s. Ostin käytettynä.
