Joulutervehdys kera ajankohtaisen joulukirjan – Adam Kay: Kolme yövuoroa jouluun on

Kansi: Samppa Ranta.

Art House 2020. 130 s.

Alkuteos: ´Twas The Nightshift Before Christmas.

Suom. Ari Jaatinen.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Vuosi sitten luin Adam Kayn esikoiskirjan Kohta voi vähän kirpaista. Sujuvasanainen Kay kirjoitti sairaalaelämän arjesta ja nurjasta puolesta niin hauskasti, että hänen tuore suomennoksensa Kolme yövuoroa jouluun on oli varattava kirjastosta joulunajan kirjaksi. 

Joulukirjassaan Kay jatkaa esikoisesta tutulla tyylillään. Hän kuvailee synnytyslääkärin työtä raivorehellisesti ja humoristisesti. Nyt keskiöön pääsevät joulunaikaan sijoittuvat sattumukset, ja Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa. 

Brittiläinen sairaanhoitojärjestelmä on tiukan hierarkkinen, ja nuorella lääkärillä vuorotyö vie ison osan elämästä. Se on raskasta, se rasittaa parisuhdetta ja sosiaalista elämää – etenkin jouluna. Lääkärit ja muu sairaalan henkilökunta ovat univelkaisina elämän ja kuoleman kysymysten äärellä, kun muut viettävät vapaitaan.

Ennen kuin Kay vaihtoi ammattia lääkäristä kirjoittavaksi koomikoksi, hän ehti työskennellä seitsemän vuotta lääkärinä. Seitsemän vuoden aikana hän oli kuutena jouluna töissä. Tilannetta selittää miehen vaihtuvat työpaikat: hän ei voinut vedota olleensa juuri viime joulun töissä, koska joka vuosi työpaikka ja kollegat olivat toiset. 

Monet asiat yhteiskunnassa hiljenevät joulunpyhiksi, myös sairaaloissa. Mutta synnytykset eivät odota, tietenkään. Kay kuvaa menoa sairaalassa vauhdikkaasti. Verta ja muita eritteitä suihkuaa niin, etteivät minkäänlaiset työvaatteet suojaa tarpeeksi.

On kiireisiä vuoroja, erittäin kiireisiä vuoroja ja sitten on apokalyptisen täyttä höyryä eteneviä vuoroja, joina mieluusti vaihtaisi paikkaa kalkkunan kanssa, joka hikoilee uunissa kahdessasadassa asteessa.

Synnytysten lisäksi Kay työskentelee naistentautien parissa. Joulunaikaankin ihmiset työntävät ruumiinaukkoihinsa mitä erikoisempia esineitä ja ovat vähän liian luovia siinä, millä keksivät korvata kondomin. Kokeiluista seuraa sairaalareissu. Ja hauska tarina lääkärin muistelmiin.

Viihdyin kirjan äärellä, koska Kaylla on sana hallussa. Hän näkee tilanteiden koomisuuden ja osaa välittää sen lukijalle. Pitkät päivystysvuorot, sairaalan naurettavat käytännöt ja hupsusti käyttäytyvät potilaat kirvoittavat mehevää tekstiä. Potilaita tuskin on monikaan kirjaan päätynyt tilanne naurattanut. 

 

Alkuteos on kirjoitettu ennen kuin koronasta oli tietoakaan, mutta meneillään oleva pandemia tekee kirjasta entistä ajankohtaisemman. Kayn kirja on mustaksikin kääntyvän huumorin ilotulitusta, mutta se on myös puheenvuoro hoitohenkilökunnan arvostuksen puolesta. Hoitohenkilökunta on kovilla pitkien työvuorojen ja riskialttiin työn vuoksi. Aina jotkut heistä ovat töissä, jotta meitä voitaisiin hoitaa, jos jotakin sattuu.

 

Kayn kirjan myötä toivotan kaikille rauhallista ja levollista joulunaikaa! 🌲

Lauantain lyhärit: Viisi osumaa Helmet-lukuhaasteeseen

Petteri Poukka: Seppo: hyvän mielen konsultti

Kansi: Niko Sieppi.
Docendo 2019. 116 s.
Lainasin kirjastosta.

Jo hyvän aikaa olen seurannut Seppo-koiran puuhia Twitterissä. Seppo on 9-vuotias shetlanninlammaskoira, joka on muun muassa juustonystävä, turkulaisen viestintätoimiston osakas, vapaaehtoistyöntekijä ja kova nukkumaan päiväunia. Seppo julkaisee nasevia twiittejä hauskojen kuvien kera. Seppo on twiiteissään useimmiten loistotuulella, vain satunnainen suihkukomennus saa hymyn hyytymään.

Sepon some-päivitysten takana on Sepon iskä eli Petteri Poukka. Poukka otti koiran itselleen elinikäiseksi ystäväksi, ja Seppo on Poukan mukana kaikessa ja kaikkialla. Poukka haluaa omalta osaltaan kampanjoida internetin negatiivisuutta ja vihamielisyyttä vastaan, ja mikä olisikaan osuvampi iloisuuden herättäjä kuin ilmeikäs koira. Kymmenientuhansien seuraajien saamiseksi ei nykyään riitä enää hauska eläin, vaan keskeisiä ovat Poukan nokkelat tekstit päivityksissä.

Somessa ja kirjassa kuullaan Sepon mietteitä ja nähdään Sepolla välillä vaatteitakin ja asusteita. Eläinten inhimillistäminen on hankala asia, johon itsekin suhtaudun vähän kaksijakoisesti. Pidän Seppo-ilmiöstä varmaan sen vuoksi niin paljon, että Poukka toteuttaa visiotaan hyvällä maulla ja eläimen ehdoilla. Vaikuttaa siltä, että Seppo saa elää kaiken "työn" rinnalla koiramaista elämää metsäsekoiluineen ja päikkäreineen.

Kirja kokoaa Sepon elämänvaiheet ja hauskimmat toilailut yksiin kansiin. Seppoa aktiivisesti somessa seuranneelle kirja ei anna paljoakaan uutta tietoa, vaikka hyvänmielen lukupaketti onkin.

Helmet 2019: 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

* * *

Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista: nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat

Art House 2019. 269 s.
Lainasin kirjastosta.

Kohta voi vähän kirpaista on brittiläisen Adam Kayn kirjoittama päiväkirjamuotoinen muistelma nuoren lääkärin uran alkuvaiheista. Epäinhimillisen pitkät työvuorot kiristävät vapaa-ajan minimiin, mikä vaikuttaa luonnollisesti omaan jaksamiseen, parisuhteeseen ja muuhun sosiaaliseen elämään. Töissä on kuitenkin aina oltava ehdottoman skarppi: onhan lääkärillä vastuullaan potilaan henki. Kay erikoistuu synnytyslääkäriksi, ja välillä työvuoroissa hän auttaa äitejä pullauttelemaan pilttejä ihan liukuhihnalla. Ihmisruumiin toiminnot ja hektinen työympäristö ovat mehukkaita aineksia tilannekomiikalle. Kay etenee urallaan määrätietoisesti, kunnes saa hommasta tarpeekseen. Kay työskentelee nykyisin komediakäsikirjoittajana, mikä ei hämmästytä hulvattoman kirjan lukenutta

Helmet-lukuhaassa laitan kirjan kohtaan 24. Sokkona hyllystä valittu kirja hieman haasteen sääntöjä venyttäen. Tarkemmin sanottuna taisin varata tämän kirjan sokkona, sillä kirjastovarauksen saapuessa minulla ei ollut mitään muistikuvaa varauksen tekemisestä. Hetken hämmästelyn jälkeen päätin antaa kirjalle mahdollisuuden, eikä tämä kokeilu olisi voinut paremmin päättyä.

* * *

Maggie Nelson: Sinelmiä

Kansi: Jussi Karjalainen.
S&S 2019. 96 s.
Lainasin kirjastosta.

Fragmentaarinen Sinelmiä on yhdysvaltalaisen Maggie Nelsonin toinen suomennettu teos, Argonautit ilmestyi suomeksi viime vuonna. Argonautit teki minuun syvän vaikutuksen viisaudellaan ja tarkkanäköisyydellään, joten otin kesällä lomalukemiseksi keväällä suomennetun Sinelmiä.

Sinelmiä on tutkielma sinisestä väristä, suruista, intohimoista ja kaipuusta. Luin kirjaa kiireettömänä kesäpäivänä, kun loma oli loppumaisillaan. Haikea pienoisromaani sopi hitaasti luettavaksi, välillä huomion saivat viedä meren ja taivaan sinisävyt.

Seuraava suomennos Nelsonilta on Jane – Eräs murha / Punaiset osat -yhteisnide, joka ilmestyy kustantajatietojen mukaan ensi keväänä.

Helmet-lukuhaaste: 47. Kirjassa on alle 100 sivua.

* * *

Leena Krohn: Kadotus

Teos 2018. 159 s.
Lainasin kirjastosta.

Blogin alkuaikoina kirjoitin Krohnin Tainaronista, jonka outous ja eriskummallisuus saivat minut hämilleni. Kuuden vuoden takainen takkuileva lukukokemus jätti sen verran vahvat mielikuvat, että Krohnit ovat sen jälkeen jääneet lukematta. Jälleen Krohn tyrmäsi minut – tällä kertaa ihastuksesta.

Löytötavaratoimistossa on kaikenlaisia omistajansa hukkaamia esineitä suuren kaupunkijuhlan jälkeen. Mieleen tulevat Helsinki ja Taiteiden yö, vaikka näitä ei nimetä. Toimiston ainoa työntekijä ja teoksen päähenkilö kutsuu työpaikkaansa Kadotukseksi. Päähenkilö on aina vieroksunut ihmisiä, mutta harmikseen hän vetää heitä puoleensa, ja varsinkin niitä, joilla on jotakin sydämellään. Tuntemattomien ihmisten lisäksi myös tavarat kertovat tarinoita, ja fantasia ja arkimaailma sekoittuvat iloisesti.

Krohn kirjoittaa harkittuja lauseita, joista usein voi löytää monia merkityksiä. Pienoisromaani tuntuu mittaansa suuremmalta.

Helmet-lukuhaaste: 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla.

* * *

Jonas Gardell: Ehdottoman rakkauden muistolle

Alkuteos: Till minne av en villkorslös kärlek.
Suom. Otto Lappalainen.
Johnny Kniga 2019 / BookBeat. 15 t 39 min.
Lukija: Aku Laitinen.

Koomikko ja kirjailija Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia oli minulle tunteikas lukukokemus jokunen vuosi sitten, ja siitä lähtien olen suunnitellut lukevani lisää Gardellia. Niin vain vanhemmat teokset ovat edelleen lukematta, mutta tähän uuteen suomennokseen halusin tutustua heti tuoreeltaan.

Ehdottoman rakkauden muistolle on eräänlainen muistelmaromaani, jossa Gardell käy läpi lapsuuttaan, nuoruuttaan ja perhehistoriaansa erityisesti äitisuhteen näkökulmasta. Fakta ja fiktio limittyvät hersyvästi: kirjan alussa Gardell kuvaa oman kuolemansa liikenneonnettomuudessa. Kirjailija-koomikkoa jäävät kaipaamaan puoliso Mark Levengood ja pariskunnan kaksi lasta. Tästä virittyy sellainen pohjavire koko kirjaan, ettei mistään voi olla aivan varma.

Anekdoottimaisesti etenevässä kirjassa Jonas katsoo psykologi-äitiä lempeästi, mutta ei täysin varauksetta. Äiti piti tiukasti Jonaksen puolia ja esimerkiksi sepitteli koulua varten poissaoloilmoituksia. Kerrankin Jonas oli valehdellut luokassa joutuvansa olemaan poissa koulusta nenäleikkauksen vuoksi ja äiti lähti valheeseen mukaan. Toinenkin puoli suhteessa oli: kun Jonas kertoi, että hänet on raiskattu, äiti patisti teinipojan soittamaan raiskaajalleen ja antamaan anteeksi. Myöhemmin kun äiti sairastuu etenevään muistisairauteen, on pojan vuoro pitää äitinsä puolia.

Helmet-lukuhaaste: 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja.