Clarice Lispector: Lähellä villiä sydäntä (1944)

Alkuteos: Perto do coração selvagem.

Suomentaja: Tarja Härkönen (2008).

Kustantaja: Teos.

Sivumäärä: 219.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Iira Oivo.

Toinen yritykseni lukea Lispectoria onnistui ensimmäistä paremmin. Tähden hetki jäi melko kryptiseksi pari vuotta sitten, ja pieni kirja aiheutti suurta avuttomuutta ja ärsytystäkin. Lähellä villiä sydäntä avautui hieman paremmin, ja pystyin paikoitellen nauttimaan kirjan lukemisesta. Apuna oli tällä kertaa lukupiiri, jossa yhdessä ihmettelimme luettua.

Lähellä villiä sydäntä on eräänlainen kasvutarina. Siinä kuvataan päähenkilö Joanan lapsuutta, nuoruutta ja aikuisuutta. Huomio on ennen kaikkea Joanan sisäisessä ajatusmaailmassa. Hän on jo nuorena pohdiskeleva ajattelija ja tarkka ympäristön havainnoija.

Tarinan myötä Joana kasvaa lapsesta aikuiseksi. Pikkutyttönä Joana asuu isän kanssa, ja tämän kuoltua tädin luona ja sisäoppilaitoksessa. Aikuisena vuorossa on onneton avioliitto, sillä Joanan aviomies Otávio pettää vaimoaan entisen morsiamensa kanssa. Ulkoiset puitteet ja elämän etapit jäävät kuitenkin toissijaisiksi, sillä pääpaino on koko ajan Joanan eksistentiaalisissa pohdinnoissa.

Joana on ihmisenä ihailtavan vahva. Muut ihmiset, kuten isä, täti, opettaja tai aviomies, eivät kohtele Joanaa erityisen hyvin, mutta hän ei lannistu. Sisäinen elämänjano ja tahto vievät Joanaa elämässä eteenpäin:

Suhteet muihin ihmisiin erosivat aina vain enemmän niistä joita hänellä oli itseensä. Lapsuuden suloisuus katosi jälkiä jättämättä, jostain sisäisestä lähteestä ei pulpunnut enää vettä ulkopuolelle ja hän tarjosi vieraiden ohikulkijoiden askelille vain väritöntä ja kuivaa hiekkaa. Mutta hän käveli eteenpäin, aina vain eteenpäin niin kuin kävellään rannalla, kun tuuli hyvilee kasvoja ja puhaltaa hiukset taakse.

Clarice Lispector (1920-1977) oli 23-vuotias, kun hän kirjoitti tämän esikoisteoksensa. Teosta on tulkittu kirjailijan omakuvaksi. Kenties se sitä jossakin määrin onkin, ainakin lapsuus- ja nuoruusvuosien osalta. Lispector ei juuri kuvaa miljöötä tai luo ajankuvaa, vaan keskittyy Joanan sisäisen maailman kuvaamiseen. Yli seitsemänkymmentä vuotta sitten julkaistu teos onkin ajaton, ja se voisi hyvin olla kirjoitettu vaikka vasta 2000-luvulla. 

Lispectorin teksti on tajunnanvirtaa, ja se soljuu kauniisti eteenpäin. Välillä sain ajatuksesta kiinni, välillä painuin sukelluksiin. Ymmärryksen rajamailla lukeminen on haastavaa, koska silloin ei saa olla itselleen lukijana liian ankara. Pitää antaa mennä, eikä saa ahdistua siitä, jos vähän kompastelee. Saatanpa vielä joku päivä lukea Lispectorin Passion, jonka myös on suomentanut Tarja Härkönen. Härkönen on tehnyt ainakin tämän teoksen kanssa huikean hienoa työtä. Kirjan lopussa on myös suomentajan mielenkiintoiset ja selventävät jälkisanat, joihin suosittelen perehtymään lukemisen alkuvaiheessa tai vaikka kesken kirjan, jos lukeminen vähänkään alkaa takuta.

Clarice Lispector: Tähden hetki (1977)

Alkuteos: A Hora de Estrela.

Suomennos: Tarja Härkönen (1996).

Kustantaja: ai-ai.

Sivumäärä: 107.

Oma arvio: 2½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Portugaliksi kirjoittanut Clarice Lispector (1920-1977) oli tunnettu kotimaassaan Brasiliassa, mutta taitaa olla vähemmän tuttu nimi suomalaislukijoille. Tänä keväänä ilmestyi suomeksi Lispectorin teos Passio, joka on julkaistu alkukielellä vuonna 1964. Selailin Passiota töissä ja kiinnostuin kirjailijasta. Jätin uutukaisen asiakkaiden lainattaviksi ja valikoin luettavakseni 1990-luvulla suomennetun pienoisromaanin Tähden hetki.

Kirja on ulkomuodoltaan pieni ja vaatimaton, jotenkin sympaattinen. Samoja adjektiiveja ei voi käyttää sisällöstä. Lukiessani tunteeni vaihtelivat hämmennyksestä avuttomuuttomuuteen ja ärtymyksestä voimattomuuteen. Ehdin jo väsyäkin, vaikka kirjassa on sivuja vaivaiset 107.

Lispectoria luonnehditaan kirjailijana omaperäiseksi ja vaikeaksi (Wikipedia), ja vastikään Passion lukenut Suketuskin kuvailee, kuinka Lispector haastaa lukijan, sillä teksti on salaperäistä ja vaikeaa, se ei selittele. Lukija todella joutuu kamppailemaan ymmärtääkseen, eikä sekään aina auta. Tähden hetken lukenut hdcanis kirjoittaa kirjasta vain "En tiedä." En oikein minäkään. 

Alussa myös kertojalla on vaikeuksia:

Ei, kirjoittaminen ei ole helppoa. Se on kovaa, kuin kalliota särkisi. Mutta kipinät ja sirut lentävät kuin terästä murskaisi.
Huh tätä aloittamisen pelkoa, enkä vielä tiedä edes tytön nimeä. Puhumattakaan että tarina saa minut jo nyt epätoivoiseksi, se on liian yksinkertainen.

Tytön nimi on Macabea, ja tarinaa kertoo mieskirjailija, joka tuntee pakottavaa tarvetta saattaa Macabean tarina julki, sillä hän uskoo, että tämä tarina paljastaa jotakin inhimillisyyden ytimestä. 

Macabealla ei ole paljon mitään: hän on köyhä, ei kovin viisas, ei järin viehättävä, intohimoton. Hän on vino, kykenemätön elämään. Macabean yksinkertaisuus alleviivaa ympäröivän maailman mielettömyyksiä. Macabealta jää usein asioita ja tilanteita ymmärtämättä. Lukijana jouduin kohtaamaan oman ymmärtämättömyyteni aina kun jokin kohta pyyhälsi yli ymmärrykseni.

Pidän haasteista, mutta nyt vain aika ei ollut oikea. Kirja ei sopinut vuoden ensimmäiseksi auringonpaahteessa luetuksi kirjaksi, se vain irvisteli minulle. Loppuun asti sen silti luin, ja lukukokemuksesta jäi muistoksi muutama pisama poskipäille. Nyt jälkikäteen aloin pitää kirjasta enemmän kuin itse lukemisen hetkellä. 

Vaikka Tähden hetken lukeminen oli haastava lukukokemus, voisin silti tarttua toiseenkin Lispectoriin, vaikka Passioon. Ihan kiusallani.

Jälleen minulla on ongelmia kirjan sijoittamisessa maailmankartalle. Olen ottanut periaatteekseni pitää merkitsevänä kirjailijan kotimaata. Esimerkiksi Müllerin Hengityskeinu toi neulan Romanian kohdalle, koska Müller on syntynyt siellä, vaikkakin muuttanut aikuisiällä Saksaan ja lukeutuu saksankielisen Euroopan kirjallisuuteen.  Lispector puolestaan on syntynyt Ukrainassa, mutta muuttanut perheensä mukana Brasiliaan jo noin vuoden vanhana. Tässä kohdin tuntui mielekkäämmälle sijoittaa Lispectorin neula Brasiliaan kuin Ukrainaan. 

Kirjallisuus vastustaa luokittelua, eikä oikeaa ja väärää aina ole.

Tähden hetki sijoittuu Rio de Janeiroon.