maanantai 27. tammikuuta 2014

Blogistanian parhaat kirjat 2013 -ehdokkaani

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2013 parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa (Blogistanian Finlandia, Blogistanian Globalia, Blogistanian Kuopus, Blogistanian Tieto). Äänestykseen osallistuvat kirjabloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan tänään maanantaina 27.1.2014 klo 10. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa tiistaina 28.1.2014 klo 10.

Äänestän mielestäni parhaita kirjoja kolmessa eri kategoriassa: Kuopuksesta en äänestä, sillä olen blogannut vain yhdestä vuonna 2013 ilmestyneestä lasten- ja nuortenkirjasta, eikä se ole mielestäni niin hyvä, että antaisin sille äänestyksessä täydet pisteet.

Tässä alla ensin lyhyet esittelyt kustakin kategoriasta ja sitten omat ääneni. En tähän postaukseen enää kirjaa perusteluja pisteilleni, vaan ajatuksiani kirjoista voi käydä katsomassa kirjasta kirjoitetusta blogitekstistä. Kirjailijan ja kirjan nimi ovat linkki alkuperäiseen arviooni.


Blogistanian Finlandia


Blogistanian Finlandia 2013 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2013 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. 

Kilpailu järjestetään kolmatta kertaa. Aiemmin on palkittu Katja Ketun Kätilö ja Aki Ollikaisen Nälkävuosi. Blogistanian Finlandiaa emännöi Sallan lukupäiväkirja: http://sbrunou.blogspot.fi/

1. sija eli 3 pistettä: Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

2. sija eli 2 pistettä: Riikka Ala-Harja: Reikä



* * *

Blogistanian Globalia


Blogistanian Globalia 2013 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2013 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alunperin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Kilpailu järjestetään kolmatta kertaa. Aiemmin on palkittu Sarah Watersin Vieras kartanossa ja Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi. Blogistanian Globaliaa emännöi Kirjasfääri: http://kirjasfaari.fi/


3. sija eli 1 piste: Haruki Murakami: 1Q84


* * *

Blogistanian Tieto


Blogistanian Tieto 2013 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita tietokirjoja. Kilpailu koskee kotimaisia vuonna 2013 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2013 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

Kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa. Blogistanian Tietoa emännöi Luetut, lukemattomat: http://luetutlukemattomat.blogspot.fi/


2. sija 2 eli 2 pistettä: Antti Tuuri: Bospor Express



Nyt vain odottamaan tuloksia! Voittajat ovat siis selvillä huomenna tiistaina klo 10, ja ne voi käydä katsastamassa emäntäblogeista. Jännää!

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Haruki Murakami: 1Q84: osat 1 ja 2 & osa 3 (2009 & 2010)

Japaninkielinen alkuteos: 1Q84.
Suomennettu englanninkielisestä käännöksestä 1Q84 Book 1, Book 2 & 1Q84 Book 3.
Suomentaja: Aleksi Milonoff (2013).
Kustantaja: Tammi.
Sivumäärä: 783 + 446.
Oma arvio: 5/5.
Mistä minulle: sain lahjaksi + lainasin kirjastosta.

Päällys: Laura Lyytinen.
Päällys: Laura Lyytinen.
Tämän tekstin otsikkohirviö yrittää kertoa, että olen ahtamassa Haruki Murakamin suurteoksen kahta osaa yhteen tekstiin. Tarkemmin ajateltuna kyseessä on oikeastaan yksi teos, joka vain suomeksi on julkaistu kahtena niteenä. Ruotsiksi se esimerkiksi on jaettu kolmeen niteeseen. Näin se eroaa esimerkiksi Knausgårdin Taisteluni-kirjoista, jotka ovat jokainen itsenäisiä romaaneja ja jotka muodostavat sarjan.

1Q84 on minulle yksi viime vuoden kirjallisista kohokohdista. Luin osat 1 ja 2 jo kesälomalla ja kolmosenkin syksyllä, joten nyt on korkea aika saada blogiteksti julkaistua! Kirja oli niin intensiivinen lukukokemus, että siitä kirjoittaminen osoittautui melkein mahdottomaksi. Tekisi mieli sanoa vain, että lukekaa ja kokekaa tämä itse. Yritän kuitenkin kirjoittaa edes jotakin, koska hassuahan se olisi, jos jättäisin ne kaikista parhaimmat kirjat aivan huomiotta blogissa.

Viime vuoden heinäkuussa syntymäpäivälahjakääreistä kuoriutui Murakami-maniaan sairastuneen lukijan ja bloggaajan toivelahja: Murakamin 1Q84: osat 1 ja 2. Onnellisena luin järkälettäni mökkimaisemissa heinä-elokuun taitteessa. Syksyllä ilmestyi odotettu kolmososa, jonka lainasin kirjastosta.

Alusta asti kirja lumosi minut mielikuvituksellisella tarinallaan. Tarinan alkuasetelman voi lukea jo kansiliepeestä: liikunnanohjaajana työskentelevä Aomame murhaa miehiä sivutyönään ja ajautuu sattumalta rinnakkaismaailmaan. Toinen päähenkilö, Tengo, toimii matematiikanopettajana ja haaveilee kirjailijan ammatista. Hänelle tarjoutuu mahdollisuus haamukirjoittaa romaani, jonka "tekijä" on Fuka-Eri, omalaatuinen ja salaperäinen teinityttö. Värikkäät ovat siis ainekset, ja niiden sekoittuessa ei voi koskaan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1984 ja rinnakkaismaailmaan 1Q84. Rinnakkaismaailman tunnistaa siitä, että taivaalla häilyy kaksi kuuta. 
1984 ja 1Q84 toimivat pohjimmiltaan samalla tavalla. Jos et usko maailmaan eikä maailmassa ole rakkautta, kaikki on täysin epäaitoa. Oltiinpa missä tai millaisessa maailmassa tahansa, tosiasian ja olettamuksen välistä rajaa ei näe paljain silmin. Sen näkee vain sielun silmin.
Juurikaan enempää juonesta en halua paljastaa, jotta oivaltaminen ja odottaminen säilyisivät tulevienkin 1Q84:n lukijoiden iloina. Tarinan jokaiseen henkilöön ja lähes joka käänteeseen liittyy paljon mystisiä piirteitä, joita Murakami pudottelee niin kutkuttavasti, ettei lukemista haluaisi keskeyttää. Henkilöhahmot ovat erikoisuudessaan lumoavia. Esimerkiksi Aomamen tiukka fyysisyys eli se, miten hän huoltaa omaa lihaksistoaan kurinalaisesti kestäen kivun ja tuskan, on jotenkin kiehtovaa.

Kirja jakautuu lukuihin, joissa kertojana on vuoroin Aomame ja vuoroin Tengo. Kolmosessa kertojakaartiin liittyy vielä Ushikawa, joka tuo tarinaan täysin vastakkaisen näkökulman. Alun kuvailu ja taustoitus muuttuu vähitellen  vauhdittomaksi kilpajuoksuksi aikaa ja vastavoimia vastaan.

Murakami tarjoaa aisteja kutkuttavia kurkistuksia japanilaiseen kulttuuriin:
Tengo pesi riisin, pani sen keittimeen ja kytki virran päälle. Riisin kypsyessä hän valmisti misokeittoa wakame-merilevän ja kevätsipulin kera, grillasi aurinkokuivattua barrakudaa, otti jääkaapista tofua ja maustoi sen inkiväärillä, raastoi palasen retikkaa ja lämmitti tähteeksi jääneitä keitettyjä vihanneksia. Riisin seuraksi hän kattoi säilöttyjä naurisviipaleita ja muutaman säilötyn luumun.
Tällaisia kokkailuja luonnehditaan vaatimattomiksi! Murakamimaisesti tekstissä on myös runsaasti viittauksia musiikkiin eikä seksiäkään puutu. 

Lopuksi myönnettäköön, että tarinan lumo hieman hiipui loppua kohden. Minun oli vaikea sulattaa uutta, kolmatta kertojaa kolmannessa osassa. Ushikawa on myös epäuskottavan nokkela ja etenee liian yksioikoisesti päätelmissään. Ärsyttävällä ja vastenmieliselläkin salapoliisilla on erikoinen rentoutumiskeino:
Aina kun Ushikawalta loppuivat ideat, hän meni haaleaan kylpyyn ja kylpi kaikessa rauhassa. – – – Maatessaan muoviammeessaan hän kuunteli radiosta Sibeliuksen viulukonserttoa. Hän ei varsinaisesti halunnut kuunnella Sibeliusta – eikä Sibeliuksen konsertto ollut ehkä parasta taustamusiikkia, kun lojui kylvyssä pitkän päivän päätteeksi. Ehkä suomalaiset kuuntelivat Sibeliusta saunoessaan pitkinä öinään, hän ajatteli.

Toinen "huono" puoli kirjassa, etenkin ykköskakkosessa, on sen paino: lähes 800 sivua ja kovat kannet tekevät siitä aikamoisen punnuksen. Lukijaystävällisempää olisi ollut painaa kaikki kolme kirjaa erillisinä niteinä, kuten alkuteos ja ruotsinkielinen käännös.

Olen saanut tartutettua Murakami-innostukseni ainakin yhteen työkaveriini, mistä olen todella iloinen! Lukukokemusten jakaminen, näin blogissa tai vaikka töissä kahvitauolla, on aivan loistava mahdollisuus poimia vinkkejä ja sitä kautta avartaa kirjallista kokemusmaailmaansa.

Ja lopuksi: lukekaa ja kokekaa tämä itse, sillä Murakamin maagiselle kerronnalle ja lukijan jatkuvasti yllättävälle mielikuvituksellisuudelle on vaikea tehdä oikeutta, varsinkaan puoli vuotta lukemisen jälkeen. Sanat menevät solmuun, kun varoo paljastamasta liikaa.

(1Q84 ei edistä Lukemalla maailman ympäri -projektiani, sillä se on luettu ennen kuin starttasin lukumatkalleni.)

Atiq Rahimi: Unen ja kauhun labyrintti (2002)

Alkuteos: Les mille maisons du rêve et de la terreur.
Suomentaja: Päivi Sinikka Kosonen (2003).
Kustantaja: Like.
Sivumäärä: 183.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Elina Salonen.
Afganistanilaista kirjailijaa valitessani loppusuoralle päätyivät Khaled Hosseini ja Atiq Rahimi. Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa luin aikana ennen blogia, mutta lukukokemus oli niin mieleenpainuva, että muistan sen hyvin edelleen. Olisinkin hyvin voinut ottaa Afganistan-kirjakseni Hosseinilta joko Leijapojan tai kirjailijan uusimman Ja vuoret kaikuivat. Nuo kirjat kuuluvat niihin kirjoihin, jotka aion joka tapauksessa jossakin vaiheessa lukea, joten päädyin lukemaan Rahimia.

Aiemmin olen lukenut Rahimilta teokset Maata ja tuhkaa ja Kärsimysten musta kiviVaikka kumpikaan ei saanut minulta huippuarviota, näistä teoksista jäi mielen perukoille kiinnostus tätä afgaanikirjailijaa kohtaan. Molemmissa aiemmin lukemissani on ollut jotakin erottuvaa ja mieleenjäävää.

Unen ja kauhun labyrintti vie lukijan unenomaiseen tilaan, jossa todellisuus, unimaailma ja muistot sekoittuvat. Alussa minäkertoja havahtuu paikassa, jota hän ei tunne. Hän makaa vuoteessa, ja ympärillä häärivä lapsi kutsuu häntä isäkseen. Talossa on toinenkin henkilö, jonka ääni on miehelle myöskin vieras.

Niukka kerronta jättää aukkoja ja herättää joukon kysymyksiä: Keitä nämä ihmiset ovat? Miksi mies makaa tässä sängyssä? Vihlova kipu nostaa ikäviä muistoja miehen mieleen. Kuka häntä on satuttanut ja miksi?

Unen ja valveen välimaastossa on välillä vaikea erottaa totta harhoista, mutta kysymyksiin alkaa pikkuhiljaa löytyä vastauksia. Rahimi luo epätietoisen ja painostavan ilmapiirin niin aidosti, että ahdistus välittyy lukijalle asti. Sodan mielettömyys lyö kasvoille.

Olen nyt lukenut kaikki kolme Rahimilta suomennettua kirjaa. Suhtaudun edelleen Rahimiin ristiriitaisesti: yhtäältä tunnistan romaanien ansiot ja omalaatuisuuden ja pidän niitä hyvinä kirjoina. Toisaalta taas mikään Rahimin kirjoista ei ole liikuttanut minussa suuremmin mitään. Lähimmäksi pääsi Kärsimysten musta kivi viimekesäisellä lukumaratonillani, joten jos aiot lukea yhden Rahimin, suosittelen sitä!

Afganistan kartalla.
Näin matkan alkuvaiheessa eteen tulee jatkuvasti asioita, joita en osannut ajatella etukäteen. Nyt ensimmäistä kertaa nuppineulat näkyvät samassa kuvassa, joten tuli tarpeelliseksi erottaa toisistaan viimeisin luettu kirjamaa ja aiempi karttamerkintä. Jatkossa merkkaan aina mustalla nuppineulalla viimeisimmäksi luettua ja sinisillä kaikkia muita luettuja.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Kishwar Desai: Pimeyden lapset (2010)

Alkuteos: Witness the Night.
Suomentaja: Terhi Kuusisto (2010).
Kustantaja: Like.
Sivumäärä: 237.
Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kannen kuva: Alamy.
Desain esikoisromaanin myötä suuntasin kirjallisella matkallani Intiaan. Pimeyden lapset kertoo synkän ja karmivan tarinan naisten asemasta Intiassa.

Päähenkilö ja kertoja on vähän yli nelikymppinen Simran, joka työskentelee vapaaehtoisena sosiaalityöntekijänä. Paljon nähnyt nainen rentoutuu mielellään viskilasin äärellä ja koittaa parhaansa mukaan sietää äitinsä painostusta hankkia aviomies. Simran katselee maailmaa kokemustensa kautta pilke silmäkulmassa, mikä keventää pimeää tarinaa edes hitusen.

Simran alkaa selvittää kammottavaa perhesurmaa: Jullandurin kaupungissa kolmetoistahenkinen, hyvämaineinen perhe on murhattu, vain 14-vuotias tytär Durga on selvinnyt hengissä. Tyttö löytyi kädet sidottuna ja raiskattuna murhatalosta. Simran yrittää saada tyttöä puhumaan, jotta kauhujen yön tapahtumien kulusta saataisiin jokin käsitys. Virkavalta epäilee automaattisesti Durgaa, sillä eihän tuollaisesta verilöylystä olisi voinut selvitä hengissä. Kädetkin oli löyhästi sidottu, ja motiivi löytyy: ainoana eloonjääneenä hän perisi kaiken.

Pikkuhiljaa Simran alkaa hahmottaa perheen voimasuhteita ja historiaa, joka ei ole niin puhtoinen kuin päältäpäin luulisi. Miten Durgan kadonnut isosisko liittyy tapaukseen? Miksi Durga kieltäytyy kertomasta totuutta? Onko hän sittenkin syyllinen?

Tarina valottuu Simranin kertojaosuuksien välissä otteilla Durgan päiväkirjasta. Mukana on myös Simranin ja erään Englannissa asuvan perheenjäsenen sähköpostikirjeenvaihtoa. Näkökulmien vaihtelu tuo mukavasti eloa tarinaan.

Durgan kohtelu tapahtumien selvittelyn aikana pohjaa perinteiseen näkemykseen tyttöjen tarpeettomuudesta:
Ei ole kulunut kauaakaan siitä, kun kätilöt ottivat vastasyntyneet tytöt äideiltään, sulkivat tyttövauvan saviruukkuun ja kierittivät, kunnes hän lakkasi itkemästä. Tai tytöt yksinkertaisesti tukahdutettiin hengiltä. Tai heille annettiin oopiumia ja heidät haudattiin. Maatalousyhteisöissä tytöt olivat taakka. Hiljattain eräs nainen tunnusti, että hänelle oli tehty seitsemän aborttia, koska hän oli toivonut poikaa.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat 2000-luvulle, joten mistään historiallisesta kertomuksesta ei ole kyse. Desain mainio esikoinen pakottaa ajattelemaan naisten alistettua asemaa, korruptiota ja perinteiden painetta nyky-Intiassa. Kirjassa kerrotaan, että vaikka tasa-arvo on Intiassakin parantunut, edelleen joissakin kylissä on vain vajaat 400 naista tuhatta miestä kohti. Erityisen raastavaa on, että äidit ja isoäidit ylläpitävät tilannetta toiminnallaan. Vetää hiljaiseksi.

Myös Durga tietää olevansa ei-haluttu lapsi sukupuolensa takia ja siksi, että on niin tumma ja karvainen. Mutta hän on sitkeää tekoa – hän ei lakannut itkemästä.

Tarina koukutti minut heti ensilehdiltä. Kirjan juoni, aihe ja kerronta muodostavat niin toimivan kokonaisuuden, etten olisi malttanut jättää kirjaa kesken lainkaan. Se takertui käsiini.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat punjabilaiseen Jullandurin kaupunkiin. Ensin tökkäsin Intian neulan keskelle maata, mutta aloin miettiä, miksen sijoittaisi neuloja tarkemmin kirjan tapahtumapaikan mukaan. Teen näin myös jatkossa, jos vain tapahtumapaikka on tiedossa ja sijaitsee kyseisessä maassa.

Intia kartalla.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Mari Saat: Lasnamäen lunastaja (2009)

Alkuteos: Lasnamäe lunastaja.
Suomentaja: Tuula Friman (2011).
Kustantaja: WSOY.
Sivumäärä: 141.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Kansi: Marjaana Virta.
Odotukseni tätä kirjaa kohtaan olivat kavunneet melko korkeiksi: onhan Lasnamäen lunastaja valittu Viron parhaaksi romaaniksi vuonna 2008. Lisäksi olen kuullut suosituksia usealta kirjaan ihastuneelta. Niinpä sain pettyä, sillä kirja jäi minulle aika etäiseksi.

Yksinhuoltajaäiti Natalja Filippovna on vironvenäläinen tehdastyöläinen, joka elää vuorotyön sanelemaa arkea Lasnamäen lähiössä Tallinnassa. Tärkeintä hänelle on Sofia-tytär ja tämän hyvinvointi ja tulevaisuus. Äiti unelmoi lomamatkasta, tytär tulevansa Viron presidentiksi. Äidin palkkatyö turvaa perustarpeet, mutta katastrofi on valmis, kun Natalja saa potkut tehtaasta. 

Sofian isästä Nataljalla ei ole kuin muistot jäljellä, joten hänen on kyettävä ratkaisemaan tilanne yksin. Työnhaku viroa osaamattomalle on lähes toivotonta. Avuksi rientää ystävätär, jonka järjestämänä Natalja menee tutustumaan työpaikkaan, jossa saisi ansaita pimeänä menettämättä työttömyyskorvausta:
Kiira oli sanonut, että työ on sosiaalityön tapaista, sellaista ihmisten auttamista. Asunnosta ei kyllä olisi heti voinut päätellä, että joku tarvitsisi apua. Asunto oli hieno, vastaremontoitu ja suurempi kuin Natalja Filippovnan asunto – – –
Natalja päätyy tuuraamaan prostituoitua. Hän ottaa asiakkaat vastaan yksityisasunnossa, miehet ovat vakioasiakkaita, ja hänet kyyditään kotiin töiden päätteeksi. Ei siis lajissaan huonoin mahdollinen pesti, mutta turruttava. Äiti salaa uuden työnsä tyttäreltään, joka luulee äidin käyvän hoitamassa sairaita iltaisin.

Tarina kuvaa hyvin ahdinkoon joutuvan ihmisen mielenliikkeitä. Mitä kaikkea sitä olisikaan valmis tekemään tärkeimpänsä vuoksi? Saat kommentoi myös terävästi niin suomalaisia, rahan valtaa, materialismia, teknologiahuumaa kuin sukupuoliroolejakin. Tästä kaikesta pidin kyllä.

Aihe on kiinnostava, eikä mikään häirinnyt suuremmin, mutta en vain saanut kirjasta otetta. Henkilöiden sympaattisuus ei saanut minua puolelleen. Jos kirja olisi mennyt luihin ja ytimiin, olisi sen loppu varmasti ärsyttänyt, mutta nyt sillä ei ollut niin suurta merkitystä.

Viro kartalla.
Lukumatkani toinen etappi on siis Viro. Olen aloittanut Lukemalla maailman ympäri -haasteeni lyhykäisillä kirjoilla, sillä luen samaan aikaan Oatesin Blondia. Ennen kuin pääsen bloggaamaan siitä, luvassa on luultavasti vielä muutama lyhyempi teos, niin hitaasti tuo paksukainen edistyy. Se ainakin on varmaa, että matkani suuntaa seuraavaksi kauas Itämeren rannoilta!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Eduardo Mendoza: Tulvan vuosi (1992)

Alkuteos: El año del diluvio.
Suomentaja: Tarja Härkönen (1999).
Kustantaja: Tammi.
Sivumäärä: 151.
Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Leena Kilpi
Tulvan vuosi saa kunnian olla Lukemalla maailman ympäri -haasteeni ensimmäinen luettu kirja. Espanjalaisen Mendozan romaani sijoittuu 1950-luvun Kataloniaan: Espanjan sisällissota on tuoreessa muistissa, vuorilla liikkuu lainsuojattomia, ja diktatuuri säätelee elämää.

Tarinan päähenkilö on sisar Consuelo, nunna, joka on vastikään nimitetty luostarin johtajattareksi. Luostarin sairaala on rapistunut, joten Consuelo yrittää saada järjestymään rahoitusta muuttaakseen sairaalan vanhainkodiksi. Consuelo kääntyy paikkakunnan varakkaimman puoleen, ja niin hän törmää naistenmiehen maineessa olevaan Augusto Aixelàan.

Talouskeskustelujen tiimellyksessä Aixelà saa Consuelon tunteet vyörymään patoja murtavan tulvan lailla. Kielletty suhde ja Consuelon asema vertautuvat Kataloniaa koetteleviin luonnonilmiöihin. Ensin vaivaa pakahduttavan tuskainen helle, jota ei pääse pakoon missään, vaikka kuinka yrittäisi. Helle kuivattaa kaiken. Sitten sataa kaatamalla: joki tulvii yli äyräiden "ulos luonnollisesta uomastaan", vesimassat tuhoavat rakennuksia ja muodostavat uusia sivuhaaroja. Nämä mullistukset muistetaan pitkään, vielä vuosikymmenten jälkeen.

Pidin paljon Mendozan kerrontatavasta, jossa dialogia ei ole erotettu tekstissä selkeästi. Lukija saa myös päätellä, kenen vuoro on puhua milloinkin. Näin dialogi uppoaa, sulautuu ja välillä jopa sekoittuu kertojan ääneen. Seuraava lainaus on raskaan pitkä, mutta siitä hahmottuu hyvin Mendozan tyyli:
En ole odottanut kauan ja itsehän tulin nyt vuorostani ilmoittamatta etukäteen, mies sanoi, uumoilin että te pysyttelisitte sisätiloissa näillä helteillä, mutta huomaan että ette säiky korkeita lämpötiloja. Meille tuli vähän aikaa sitten vakavia ongelmia leikkaussalin tulvavesien takia ja kirjoitin pinkan kirjeitä, joissa ilmoitan asiasta, kuten velvollisuuteni on, ja olin postittamassa niitä kiireellisinä asiaankuuluville viranomaisille ja sisarkunnan aluejohtajattarelle. Päättelin että olisi viisainta mennä postiin näin hiljaisempaan aikaan päivästä, hän selitti ja huoahti, oli sitten hetken hiljaa ja lisäsi rauhallisemmalla äänellä: Täytyy silti myöntää että helle alkaa käydä jo voimille. Suokaa anteeksi. Nunna käveli – – –
Katkelmassa ensimmäinen virke on merkitty selkeästi Aixelàn puheenvuoroksi. Seuraavassa virkkeessä puhujaa ei ole mainittu, mutta asiasisällöstä voi päätellä sen Consuelon puheeksi. Kolmannessa virkkeessä puheenvuoro ei palaakaan miehelle, vaan Consuelo jatkaa puhumista. Tässä Consuelon toisessa virkkeessä on täsmennetty "hän selitti ja huoahti", ja lukija saa päätellä, että tuo "hän" viitaa juurikin nunnaan, vaikkei sitä ole sanottu. Suomen sukupuolineutraali "hän" tekee tällaisesta kerronnasta välillä monitulkintaista – tällaista piirrettä tuskin on ollut alkutekstissä, sillä espanjassa Aixelà ja Consuelo on helpompi erottaa toisistaan él ja ella -pronomineilla.

Kirjassa on monitulkintaisuutta paitsi kielen tasolla, myös tarinassa. Aluksi kaikki vaikuttaa liiankin jouhevalta, mutta tarina pääsee yllättämään, mikä on aina piristävää.

Välillä törmää takakansiin, joissa kerrotaan liikaa ja jopa jo tulkitaan kirjaa. Tulvan vuoden takakansi on vähäsanainen ja herättää mielenkiinnon, mutta takaliepeen teksti puolestaan on lipsahtanut lavertelun puolelle. Siinä kerrotaan liikaa (jopa "loppuratkaisu"), analysoidaan ja arvotetaan. Pahus, kun harmitti, että menin lukemaan liepeen ennen kirjaa.

Lukukokemuksen alkua varjosti liian tiedon tuoma harmitus, joka onneksi jäi pian taka-alalle, sillä Tulvan vuosi osoittautui kertojaratkaisun ja monitulkintaisuutensa vuoksi hyväksi kirjaksi. Kirjaksi, jossa keskeisimmäksi nousee se, mitä ei kerrota.

Espanja kartalla

Nyt on ensimmäinen ensimmäinen neula kartalla! Toivon kuvien laadun paranevan, kunhan saan hommattua lisävalaistusta kartan lähettyville. Valokuvatessa huomaa, kuinka heikko valaistus kotona onkaan. Ja kun käyttää salamaa, se pilaa kuvat todella rumiksi. Valokuvaustaitoni riittävät ottamaan kivoja kuvia luonnonvalossa, mutta vuodenaika pakottaa opettelemaan lisää.

Mendozan kirja sopii hyvin myös Ihminen sodassa -haasteeseen, sen Sodan liepeillä -osioon. Kirjaa lukiessa heräsi halu saada tietää enemmän Espanjan sisällissodasta, jonka jälkimaininkeihin tarina tutustuttaa. Taas löytyi nimittäin sivistyksestä yhden sodan kokoinen aukko, jota vähän jo yritin Wikipedian tiedoilla paikkailla. Kyseisestä sodasta kertova Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat päätyi oitis kiinnostavien kirjojen listalle.

Kirjallinen matka jatkuu näillä näkymin jo huomenna: seuraava maa sijaitsee myös Euroopassa, mutta paljon lähempänä...

lauantai 4. tammikuuta 2014

Lukemalla maailman ympäri

Nannan kirjakimara täyttää tänään kaksi vuotta, ja blogisynttäreiden kunniaksi käynnistän lukuhaasteen itselleni.

Monissa kirjablogeissa on näkyvillä kartta, johon bloggaaja merkkaa lukemiensa kirjojen kotimaan. Tällaiset kirjalliset maailmanvalloitukset ovat minusta kiehtovia seurattavia. En ole aiemmin saanut aikaiseksi alkaa pitää kirjaa lukemistani kirjoista maittain, mutta viime marraskuussa eteeni tullut blogi A year of reading the world  muutti mieleni.

Yllä mainitussa blogissa brittiläinen toimittaja Ann Morgan luki maailman maat läpi kirja kerrallaan vuodessa. Blogista voi tutkailla Morganin lukemia kirjoja maittain; esimerkiksi Suomesta hän luki Paasilinnan Jäniksen vuoden englanniksi.

Inspiroiduin maailmanmatkasta siksi, että etenkin kotimainen nykyproosa on alkanut tympiä. Kieriskelin loppusyksystä jonkinlaisessa lukemis- ja bloggaamiskriisissä, josta avauduin hieman täällä. Palautin (lähes) kaikki kirjaston kirjat ja meinasin jo lopettaa koko bloggaamisen. Se alkoi maistua puulta. Kaipasin piristysruisketta lukemiseeni ja blogiharrastuksen jatkamiseen, kipeästi.

Brittitoimittajan blogia selaillessani alkoi mielessäni kaikua ”Mitä jos...? Voisinko?". Herkästi innostuvaa sorttia kun olen, niin tunnin päästä olin jo kirjakaupassa etsimässä maailmankarttajulistetta. Alusta asti oli nimittäin selvää, että haluan seurata urakan edistymistä muualtakin kuin tietokoneen ruudulta.

Sopiva karttajuliste löytyi lopulta marketista, ja tarpeeksi suuri ilmoitustaulu sen taustaksi Huuto.netistä. Lopputulos on jokseenkin katseenkestävä karttataulu. Hyvä näin, jotta hökötystä ei tarvitse piilotella kaapissa tai oven takana. Korkkitaustaiseen karttaan voi kätevästi neuloilla merkata luetut maat. Samalla kun näen, miten matkani etenee, tulee opittua myös maantietoa.


Mitenkään omaperäisestä projektista tässä ei siis ole kyse, enkä pyri ottamaan hankkeen ideasta kunniaa itselleni. Kotimaisista kirjablogeista maailmanvalloitukseen keskittyy ainakin Marian Kirja joka maasta -blogi, ja monissa kirjablogeissa maailman maiden kiertämisessä kirjallisesti on edetty jo varsin pitkälle.

Maailman valtioista 193 on YK:n eli Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltioita. Suomen valtio on tunnustanut 195 maan itsenäisyyden: nämä ovat ne valtiot, jotka otan maailmankiertueeni etapeiksi. (Voi olla, että joudun tarkentamaan tätä vielä myöhemmin.) Luettavissa kirjoissa kiinnitän huomiota kirjailijan kotimaahan, nykyinen asuinmaa tai kirjan tapahtumapaikka eivät ole ratkaisevia. Niinpä esimerkiksi Herta Müllerin romaani veisi matkani Romaniaan, jossa hän on syntynyt ja asunut pitkälle aikuisikään, vaikka Müllerin tuotanto usein lasketaankin osaksi saksalaista nykykirjallisuutta.

Viime vuonna luin 87 kirjaa, ja puolet vuodesta opiskelin täydennysopintoja ja tein kokopäiväisesti töitä samaan aikaan. Nyt on siis käsillä ensimmäinen vuosi "vain töissä" ilman opiskeluvelvoitteita, joten lukemiselle jää kenties entistä enemmän aikaa. En siltikään lähde kirjalliselle matkalleni yhtä määrätietoisesti ja aikatauluvetoisesti kuin Morgan. En halua asettaa tarkkaa takarajaa kirjojen lukemiselle, mutta varovaisesti voisin spekuloida projektin vievän noin kaksi vuotta. Se tarkoittaisi vajaan kahden kirjan lukemista per viikko, eli kyse on varsin maltillisesta määrästä. (Aion jatkossakin lukea muitakin kuin tämän yhden projektin kirjoja.)

Haastavaksi projektin tekee kirjojen metsästäminen. Taustatyötä olen tehnyt sen verran, että olen listannut lukuehdotuksen noin sadasta maasta. Loppua kohden kirjojen löytäminen käynee aina vain haasteellisemmaksi, ja saa nähdä, nouseeko seinä vastaan.

Aion aloittaa matkani lukemalla kirjoja suomeksi. Jo oman kirjahyllyn opuksillä pääsen reiluun 30 maahan, sen jälkeen on siirryttävä kirjaston antimiin. Morgan luki kirjat englanniksi, ja sekin tuotti ongelmia. Niinpä olen varautunut vaihtamaan lukukieltä matkan varrella. Englanti, saksa ja ruotsi voivat tulla kysymykseen.

Projektini etenemistä voi seurata Kirjakimaran välilehdeltä Lukemalla maailman ympäri. Merkitsen myös urakkaa ajatellen lukemani kirjat samannimisellä tunnisteella. Projekti starttaa nyt, aiemmin luettuja kirjoja en laske mukaan.

Lähden matkaan innostuneena ajatukset täynnä suunnitelmia, haaveita, odotuksia, epäilyksiäkin. Saa nähdä, mihin reissuni minut vie. Tervetuloa seuraamaan kirjallista maailmanympärimatkaani!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...