James Joyce: Ulysses

Gaudeamus 2012. 857 s.
Alkuteos: Ulysses (1922).
Suomentaja: Leevi Lehto.

Kustantaja: Gaudeamus.

Sivumäärä: 857.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: ostin uutena.

Hyvää Bloomsdaytä! Vuosittain 16.6. vietetään James Joycen juhlapäivää erityisesti Dublinissa, mutta erilaisia tapahtumia järjestetään ympäri maailmaa. Nimensä päivä on saanut Leopold Bloomilta, joka on Joycen pääteoksen Ulysseksen päähenkilö. Dubliniin sijoittuvassa yhdenpäivänromaanissa seurataan Bloomin ja usean muun henkilön vaiheita eri puolilla kaupunkia 16. kesäkuuta 1904, ja juhlapäivän ohjelmaan kuuluu Dublinissa näiden paikkojen kiertäminen.

Kirjakimarassa juhlapäivää vietetään julkaisemalla tämä kauan luonnoksissa odottanut teksti. James Joycen klassikkojärkäle Ulysses oli minulle monella tapaa ainutlaatuinen lukukokemus, joten eipä ihme, että kirjasta bloggaaminenkin tapahtuu tavallisesta poikkeavalla tavalla ‒ nimittäin vuosi kirjan lukemisen jälkeen.

Syitä viivytykselle on monia. Lukeminen oli raskas urakka, joten kun olin vihdoin saanut viimeisenkin sivun luettua, halusin keskittää ajatukseni ihan muihin kirjoihin. Oli kesä ja kaikkea muuta puuhaa, ja koko blogi jäi vähälle huomiolle. Suurimpana syynä on se, että kirjan bloggauksesta on tullut samanlainen mörkö kuin itse kirja oli minulle ennen sen lukemista. Mitä ihmettä voin kirjoittaa tästä haastavasta, laajasti tunnetusta klassikosta? Kirja jäi minulle melko etäiseksi, enkä kokenut minkäänlaista "valaistumista" sen äärellä. Voiko tällaisista ajatuksista kirjoittaa?

Näin Bloomsdayn kunniaksi päätin kuitenkin koostaa ajatuksistani postauksen, koska onhan kiva, että tästä hurjasta luku-urakasta jää jokin muisto myös blogiin. Nyt on oikeastaan viimeiset hetket tehdä tämä postaus, koska mielikuvani ja muistoni haalenevat päivä päivältä. Onneksi tein lukemisen aikana paljon muistiinpanoja, joihin tukeutuen kirjoitan tätä tekstiä. Keskityn tekstissäni lukukokemukseen, sisältöanalyysit jätän muille.

Miten päädyin lukemaan Joycen massiivisen klassikon? Idea syntyi joskus keväällä 2016, kun hyllytin kirjoja silloisessa työpaikassani kirjastossa. Näin taas kerran Ulysseksen, joka jökötti hyllyssä tukevasti paikallaan. Se lähti harvoin lainaajien matkaan. Hetken mielijohteesta ehdotin työkavereilleni aamutoimien lomassa, että järjestäisimme Joyce-lukupiirin, jossa lukisimme tämän kiehtovan, mutta hieman pelottavan klassikon. Yksi työkavereistani innostui ajatuksesta, ja pian meillä jo oli suunnitelma kaksikielisestä James Joyce -lukupiiristä, jossa luettaisiin Ulysses vuoden aikana.

Lukupiirimme tapasi ensimmäisen kerran alkusyksystä 2016, ja mukana oli reilut parikymmentä kirjaston asiakasta ja me kaksi vetäjää. Lukupiirin suosio yllätti meidät täysin, sillä olimme odottaneet paikalle muutamaa osallistujaa. Tällaiselle haastavan kirjan lukupiirille oli tilausta: monet olivat yrittäneet lukea Ulyssesta itsekseen, mutta jättäneet kirjan kesken. Lukupiiristä toivottiin vetoapua lukemiseen. Nyt kaikilla oli yhteinen tavoite: selättää kirja seuraavaan kesään mennessä. Jos vain sinnittelisi lukupiirin matkassa, niin kesällä 2017 urakka olisi ohi. Viimeinen tapaaminen olisi luonnollisesti Bloomsdaynä 16.6.2017.

Lukupiiriläisten kirjoja.

Kokoonnuimme lukupiirin kanssa yhteensä kymmenen kertaa. Jokaiselle kerralle luettiin etukäteen sovittu osio, ja tapaamisissa keskusteltiin luetusta. Luettavat pätkät mukailivat Leevi Lehdon vuoden 2012 suomennoksen lukuja, ja vastaavat kohdat etsittiin Saarikosken suomennoksesta ja ruotsinkielisistä versioista.

Lukupiirin kokoontumisissa keskustelimme usein aluksi pienryhmissä, jotta kaikki pääsisivät puhumaan lukukokemuksestaan. Kaikilla kun oli paljon sanottavaa, sillä kirja herätti kysymyksiä ja huomioita. Keskustelun tueksi teimme apukysymyksiä, jotka yksinkertaisimmillaan pyrkivät selvittämään, kuka tai ketkä luvussa seikkailevat, mitä hän tai he tekevät ja missä ollaan. Kuulostaa oudolta, mutta vastaukset näihinkään kysymyksiin eivät aina olleet itsestäänselviä.

Luin Leevi Lehdon suomennoksen, josta omalaatuisen tekevät muun muassa sen kattavat alaviitteet. Niiden tarkka seuraaminen tekee lukemisesta entistä haastavampaa, koska varsinkin pisimpiä alaviitteitä lukiessa ajatus helposti katkeaa ja varsinaiseen tekstiin palaaminen on vaikeaa. Sama kokemus oli myös monella lukupiiriläisellä, ja monet jättivätkin ensimmäisten lukujen jälkeen alaviitteet huomiotta. Onneksi tunnollisimmat lukivat kaikki viitteet, sillä sieltä löytyi usein vastaus lukupiiriä askarruttaneeseen kysymykseen. Pakko on muuten mainita, että omistautuneimmat lukivat Lehdon ja Saarikosken suomennoksia rinnakkain!

Lukupiiriin valmistautumista: muistiinpanoja,
taustamateriaalia ja kahvia. Paljon kahvia.

Kun aloitin kirjan, ensimmäinen luku meni äimistellessä. Olin jo melko varma, ettei tästä tule mitään. Joku mies ajaa partaa ja toinen keskustelee hänen kanssaan. Keitä nämä ihmiset edes ovat? Lähes jokainen virke, tai ainakin jokainen kappale, sisältää viittauksen johonkin; kulttuuriin, historiaan, tieteeseen, kirjallisuuteen. Toinen luku tuo asetelmaan hieman selvyyttä, kun lukijalle esitellään ensimmäisen kerran päähenkilö, Leopold Bloom. Hän valmistaa vaimolleen aamiaista ja lähtee kävelylle. Aloin pikkuhiljaa uskoa, että tästä syntyy vielä mielenkiintoinen päivä.

Näin alkaa kymmenes luku. Selkeää, eikö?

Muutaman luvun jälkeen löysin itselleni sopivan lukutekniikan. Oli vain päästettävä irti, annettava mennä. Koko ajan jouduin etenemään ymmärtämättä kaikkea. En lukenut kaikkia alaviitteitä ja opin jatkamaan epäselvien kohtien yli. Merkitsin ne toki lukupiiritapaamisia varten, ja epäselvyyksistä syntyi usein mehevää keskustelua. Kaikki olivat ymmärtäneet lukemansa omalla tavallaan, tulkintojen kirjo oli laaja.

En voi sanoa, että kirjan lukeminen olisi ollut minulle yhtä lukemisen juhlaa, sillä tajunnanvirran lukeminen yli 800 sivun verran vaatii paljon. Lukupiirikeskustelut sen sijaan olivat antoisia ja tulen muistamaan lukupiirin tunnelman pitkään. Oli vapauttavaa päästä jakamaan omat turhautumisensa, ärsytyksen aiheet ja ne helmet, joita matkan varrella kohtasi. Jokainen keskustelu avasi kirjaa jonkin verran. Kirjassa on paljon hienoja jaksoja, joista osa olisi mennyt ohi, jos ei joku osallistuja olisi tuonut niitä esiin.

Bloomsdayn nyyttärit.

Ryhmämme pysyi yllättävän hyvin kasassa, sillä lopputapaamisessakin meitä oli paikalla parikymmentä. Vietimme Bloomsdaytä nyyttikestien merkeissä ja katsoimme kirjasta tehdyn elokuvan, joka muuten oli yhtä piinaavan työläs kuin kirja itse. Loppukeskustelussa emme päässeet yhteisymmärrykseen, olimmeko viimeisen vuoden aikana lukeneet maailman parhaimman vai maailman huonoimman kirjan, mutta siitä olimme yhtä mieltä, että ilman lukupiiriä emme olisi siihen pystyneet!

Kaikki saivat lukupiiristä muistoksi kangaskassin.

Nyt kun vuosi on kulunut, niin uskallan jo ajatella lukevani Joycea joskus lisää. Saarikosken suomennoksen kaunokirjallisempi tuntu kiinnostaa ja samoin Joycen novellikokoelma Dublinilaisia. Sen lisäksi, että iloitsen Ulysseksen selättämisestä, iloitsen lukupiirikokemuksesta. Meillä oli aivan mahtava ryhmä, jossa kaikki ajatukset saivat ymmärtävän vastaanoton ja jossa saattoi rehellisesti todeta, ettei ymmärrä.

Varmaa on, että haastava lukeminen jatkuu. Olemme nimittäin käynnistämässä syksyllä uutta haastavan lukemisen lukupiiriä ‒ tällä kertaa aiheena on Marcel Proust ja Kadonnutta aikaa etsimässä!

Nannan VI lukumaraton: Blogistanian kesälukumaraton

Kuva: Niina Tolonen.

Nyt se alkaa — kesäinen lukumaraton! Osallistun kirjabloggajien yhteiselle lukumaratonille, eli edessä on 24 tuntia innokasta lukemista. Tämä on kuudes kerta, kun testailen lukukuntoani vuorokauden ajan. Näiden täyspitkien koitosten lisäksi olen kahdesti urakoinut puolikkaan matkan.

Vuoden 2012 jälkeen olen maratoonannut itsekseni ja osallistunut näihin yhteislähtöihin. Viime kesänä lukusessiot jäivät väliin, ja nyt pitkän tauon jälkeen on taas hauska lähteä matkaan. Yhteisissä maratoneissa on erityistä tunnelmaa: tälläkin kertaa mukana on huikeasti yli 80 lukijaa! Kyseessä on siis melkoinen yhteisöllisen lukemisen riemujuhla. Ilmoittautua voi Ja kaikkea muuta -blogissa täällä.

Tässä vielä yhteisen lukumaratonin säännöt:

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin. 
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan tahansa ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että eimmäisaika on 24h. (Esim. aloitus 10.7. klo 18:00 -> ja lopetus 11.7. klo 18:00) Maratonin saa aloittaa halutessaan myös jo 9.7., kunhan osa maratonista luetaan 10. päivän puolella. Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo-, yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. 
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa (tai lukumaratonin lähtölaukauspostauksen kommenteissa) Kirjataan mielellään myös luetut kirjat.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa! 
5. Lukumaratonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratonin kuluessa. Varsinkin tulosartikkeli linkitetään lukumaratonin lähtölaukauspostaukseen, mutta muutkin toki saa.
6. Lukumaratonin hashtagina somessa on #lukumaraton 

Huolella valittu maratonkirjapino.
Lyhyehköt kirjat tuovat kaivattua vaihtelua pitkällä matkalla.

Päivitän tätä postausta matkan varrella, myös Kirjakimaran Facebook-sivuilla ja Instagram-tilillä (@kirjakimara) voi seurata matkan edistymistä.

Hauskaa maratonia kaikille bloggajille ja tervetuloa seuraamaan lukumatkaani!

* * *

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina (1978). Tammi.

Alkuteos: Århundradets kärlekssaga. Suom. Eila Pennanen.

Mistä minulle: ostin uutena.

Aikaa kulunut: 1 t 45 min.

Sivuja luettu: 173.

Tämä Märta Tikkasen klassikko on kiinnostanut useamman vuoden ajan, erityisesti vuoden 2015 Helsinki Litin jälkeen. Tikkanen oli mielenkiintoinen puhuja, ja aloitinkin heti festivaalien jälkeen hänen ja miehensä Henrikin tuotantoon tutustumisen. Vuosi sitten luin Märtalta romaanin Miestä ei voi raiskata ja Henrikiltä osoitetrilogian aloitusosan Kulosaarentie 8.

Vuosisadan rakkaustarina on runokokoelma, joka on Märtan vastine miehensä teokseen Mariankatu 26, joka on trilogian päätösosa. Osoitekirjoissaan Henrik kuvaa perheen elämää ja avioliittoaan avoimesti, mutta tietenkin omasta näkökulmastaan. Vuosisadan rakkaustarinassa vaimo vuorostaan kirjoittaa miehensä alkoholismista ja sen lieveilmiöitä rehellisesti. Rakkaus, sen loppuminen ja sairauden aiheuttama tuska tulevat pelkistetyissä runoissa riipaisevasti esille.

Maraton alkoi vahvasti runoteoksella. Runoja on nopea lukea, mutta Tikkasen aiheet varsin raskaat. Nyt on vuorossa seuraavan kirjan ja uuden lukupaikan valinta. Taidan mennä aurinkoon ainakin hetkeksi, kun sellainen mahdollisuus kerran on!

* * *

W. G. Sebald: Ilmasota ja kirjallisuus (1999). Tammi.

Alkuteos: Luftkrieg und Literatur. Suom. Oili Suominen. 155 s.

Mistä minulle: ostin uutena.

Aikaa kulunut yhteensä: 5 t 15 min.

Sivuja luettu yhteensä: 328.

W. G. Sebaldin Ilmasota ja kirjallisuus on hyvä esimerkki siitä, että ohut kirja ei aina ole nopea tai helppo lukea. Sebald pohtii esseissään, miten ja miksi Saksan sotienjälkeisessä kirjallisuudessa on vaiettu toisen maailmasodan ilmasotatuhoista. Saksan sotahistoria ja kirjallisuus aiheina kiinnostavat, mutta Sebaldin esitystapa ei purrut minuun. Kirjoitukset ovat jotenkin sekavia ja toistoakin on liikaa. Lisäksi Sebald käsittelee aihetta minulle vieraiden kirjailijoiden kautta, joten tarttumapintaa ei juuri ollut.

Hieman tahmea toinen kirja tuli vihdoin päätökseen. Ei ollut minun kirjani, vaikka aiheet muuten kiinnostavatkin. Sitten taas uuden kirjan kimppuun!

* * *

John Steinbeck: Routakuun aika (1942). Tammi.

Alkuteos: The Moon is Down. Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. 149 s. 

Mistä minulle: ostin uutena.

Aikaa kulunut yhteensä: 8 t 30 min.

Sivuja luettu yhteensä: 477.

Uuvahdin hieman Sebaldia lukiessani, mutta Steinbeckin Routakuun aika palautti jälleen ilon lukemiseen. Tällaista taidokasta ja laadukasta kirjaa olisin lukenut mielelläni pidempäänkin. Olen lukenut Steinbeckiltä aiemmin kaksi pienoisromaania (Hiiriä ja ihmisiä ja Helmi), ja ehkä näiden kolmen positiivisen kokemuksen jälkeen uskaltaudun vihdoin nobelistin paksumpien teosten pariin. Yksi työkaverini on yrittänyt jo useamman vuoden saada minut lukemaan lempikirjansa Eedenistä itään, nyt aika alkaa olla sen lukemiselle otollinen :)

Routakuun aika sijoittuu nimeämättömään pohjoiseen maahan, johon nimeämättömät valtaajat saapuvat toisen maailmansodan aikana. Kyseessä voisi olla natsien toteuttama maihinnousu Norjaan, tai ainakin jotakin sen kaltaista. Tarina kertoo paikallisten ja miehittäjien reaktioista toisiinsa, sodan mielettömyydestä ja väkivaltaisuuksista. Steinbeck kuvaa mielenkiintoisesti ihmisiä poikkeusoloissa. Inhimillisyys joutuu väistymään raakuuden tieltä.

Lukuvire on kohdillaan! Torkahdin Steinbeckin luettuani noin kymmeksi minuutiksi, mikä onneksi riitti poistamaan koko päivän vaivanneen väsymyksen. Nyt on vuorossa lyhyt piipahdus saunassa, minkä jälkeen on päivän neljännen kirjan valinnan aika.

* * *

James Joyce: Pyhä, rivo rakkaus: kirjeitä Noralle (1904-1912). Savukeidas.

Suom. Ville-Juhani Sutinen. 122 s.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Aikaa kulunut yhteensä: 11 t 30 min.

Sivuja luettu yhteensä: 599.

Kokoelma James Joycen kirjeitä vaimolleen Noralle päätyi kesäkirjapinooni, koska nyt kesällä on hyvää aikaa tutustua Joyceen ennen syksyllä töissä alkavaa Joyce-lukupiiriä. Siitä tulee huikea ja hurja projekti, joka toteutuu, jos saamme sinne innokkaita osallistujia. Mikäli lukupiiri lähtee hyvin käyntiin, niin se tulee näkymään myös täällä Kirjakimarassa. Lukupiirissä nimittäin on tarkoitus lukea Joycen Odysseus vuoden 2017 Bloomsdayhin mennessä. Kyllä, luit oikein. Vähän hirvittää, mitä tulikaan keksittyä!

Pyhä, rivo rakkaus sisältää Jamesin kirjoittamia kirjeitä rakastajalleen, josta myöhemmin tulee hänen lastensa äiti ja vaimo. Osa on kirjoitettu suhteen alkuaikoina vuonna 1904, ja viimeiset vuonna 1912. James on hoitamassa liiketoimiaan toisaalla Euroopassa, ja Nora odottaa kotona. 

Kirjeet ovat tulvillaan rakkautta, mustasukkaisuutta, rahapulaa, väärinymmärryksiä, eron tuskaa.  James vuodattaa kirjeisiinsä myös seksuaalista turhautumistaan ja himojaan. Hän muistelee parin yhteisiä kuumia hetkiä ja hekumoi, mitä kaikkea haluaisi Noran kanssa tehdä. Hän odottaa vaimoltaan kuuliaisuutta, miehensä toiveiden toteuttamista ja on kateellinen Noran tyttövuosista. Samaaan aikaan James pelehtii ilotyttöjen kanssa ja rypee katuvaisuudessaan.

Lukumaratonin ensimmäinen puolikas alkaa tulla täyteen. Lukeminen on sujunut tähän mennessä sutjakkaasti, mutta koko yöuniani en maratoniin uhraa. Otan vielä yhden kirjan lukuun ja katson, kauan jaksan vielä lukea. Blogi päivittyy seuraavan kerran joskus aamulla - huomiseen!

* * *

Hugleikur Dagsson: Kuvitetut klassikot (2014). Atena.

Suom. Ville Lähteenmäki. 100 s. 

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Aikaa kulunut yhteensä: 12 t 30 min.

Sivuja luettu yhteensä: 699.

Maratonin puolivälin tienoilla otin lukuun islantilaisen sarjakuvataiteilija Dagssonin kirjan Kuvitetut klassikot. Kirjaston huumorihyllystä poimittu sarjakuvakirja tuntui sopivalta kevennykseltä keskiyön aikaan. 

Kirja oli melkoinen pettymys. Dagsson on tehnyt maailmankirjallisuuden klassikoiden nimistä yhden sivun mittaisia hupikuvia. Muutamat olivat hauskoja ja jaksoivat naurattaa väsynyttä lukijaa, mutta valtaosa oli väkisin väännettyjä. 

Muutamat kuvitukset olivat minusta hauskoja.

Toiset taas tylsiä ja arvattavia.

Kirjan lukemiseen meni maksimissaan vartti. Tämän jälkeen siirryn sänkyyn lukemaan ja käyn suosiolla nukkumaan, kun väsymys ottaa vallan.

* * *

Alan Bennett: Epätavallinen lukija (2007). Basam Books.

Alkuteos: The Uncommon Reader. Suom. Heikki Salojärvi. 115 s.

Mistä minulle: ostin uutena.

Aikaa kulunut yhteensä: 21 t 15 min.

Sivuja luettu yhteensä: 814.

Nappasin Bennettin kirjan mökkikassiin kodin kirjahyllystä juuri ennen kuin lähdimme kotoa kesän viettoon saareen. Ohut ja mielenkiintoinen kirjamessuostos vaikutti hyvältä maratonkirjalta. Ja sitä se myös oli! Aloitin Epätavallisen lukijan parissa yön pikkutunneilla ja jatkoin aamulla. 

Kirja kertoo lukemisen kaiken muuttavasta voimasta. Englannin kuningatar eksyy vanhoilla päivillään kirjastoautoon sattuman kautta ja hänestä tulee ahkera lukija. Kuningattaren uusi harrastus aiheuttaa pahennusta hovissa, ja moni yrittää estää kirjallisen harrastuksen harjoittamisen. Tarinassa on lukuisia kirjallisuusviittauksia ja hauskoja sattumuksia, ja se viihdyttää ainakin paljon lukevaa.

Lukumaratonini on edennyt viimeisille tunneille, nyt on enää kaksi ja puoli tuntia jäljellä. Pinossakin on vain yksi kirja, joten loppuajan vietän Melenderin esseiden parissa. Katsotaan, ehdinkö lukea opuksen loppuun asti!

* * *

Tommi Melender: Yhden hengen orgiat (2013). WSOY. 172 s.

Mistä minulle: ostin uutena.

Aikaa kulunut yhteensä: 24 t.

Sivuja luettu yhteensä: 986.

Lukumaratonin loppusuoralla luin Melenderin esseitä lukemisesta ja kirjallisuudesta. Melender tekee tarkkoja havaintoja ja on tuttuun tapaansa kärkäs. Jokin hänen tyylissään ärsyttää, mutta silti tykkään lukea hänen esseitään, sillä hän tietää niin vakuuttavan paljon. Ja aina ei tarvitse olla samaa mieltä, tietenkään.

Eniten minua puhuttelivat tekstit, joissa käsiteltävät kirjailijat ja heidän teoksensa ovat edes jotenkin tuttuja. Kokoelma oli hyvä muistutus David Foster Wallacen ja Jonathan Franzenin olemassaolosta. Täytyykin lukea heitä lisää. Melender käsittelee paljon esimerkiksi Curzio Malapartea, mutta ei onnistu herättämään minussa mielenkiintoa tätä kohtaan. Sen sijaan olisi kai jo korkea aika tutustua Thomas Bernhardiin ja Michel Houellebecqiin.

* * *

Tämä maratoonaaja saapui maaliin Melenderin tekstien siivittämänä! Takana on antoisa, hauska ja osin raskas vuorokausi. Ehdin lopulta lukea kaikki suunnittelemani kirjat eli 7 teosta. Ne olivat kaikki melko ohkaisia, sivuja kertyi yhteensä 986.

Maratonin kirjakimara.

Melenderin lukemista ja kirjallisuutta käsittelevä kirja kruunasi maratonini, jonka myötä luettavien kirjojen lista jälleen paisui. Tai tarkemmin sanoen ei sinne uusia ehdokkaita tainnut nousta, mutta useat teokset kiilasivat ylemmäs lukulistallani: Henrik Tikkasen osoiterilogian kaksi viimeistä osaa, Steinbeckin Eedenistä itään, Joycen Dublinilaisia ja Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta, Ian McEwanin vielä lukemattomat kirjat, jokin kirja Thomas Bernhardilta, David Foster Wallacen tuoreimmat suomennokset, Jonathan Franzenin Vapaus ja Yksin ja kaukana, Michel Houellebecqin Alkeishiukkaiset...

Vuorokauden mittainen luku-urakka on toki väsyttävä koitos, mutta on ihana huomata sen nostattavan lukemisen riemua entisestään. Kirjat johdattavat toisten kirjojen luo, ja kirjojen jano vain yltyy. Tämä oli kuudes kerta, kun maratoonasin 24 tuntia, eikä tämä taatusti jää viimeiseksi! Hauskimpia ovat olleet juuri nämä kirjabloggaajien yhteismaratonit, kun kymmenet lukevat maratoniaan yhtä aikaa ja some täyttyy kirjapöhinästä.

Kiitos kaikille urakkaani seuranneille ja kommentoineille! Kirjavaa kesän jatkoa kaikille!