Pala julmaa historiaa – Doris Lessing: Ruoho laulaa

Kansi: Markko Taina.

Tammi 2007 (1. p. Kirjayhtymä 1978). 281 s.

Alkuteos: The Grass Is Singing (1950).

Suom. Eva Siikarla.
Mistä minulle: ostin uutena.
Oma arvioni: 4/5.

Aivan kirjan alussa on uutinen, jossa kerrotaan, että rhodesialainen maanviljelijän vaimo Mary Turner on löydetty murhattuna kotinsa verannalta. Palveluspoika Moses on otettu kiinni, hän on tunnustanut, ja motiiviksi arvellaan ryöstöä. Alkaa taustoitus, jonka myötä lukija pikkuhiljaa voi muodostaa käsityksensä ihmisistä ja tapahtumista. Miksi näin kävi, menikö kaikki kuten alussa kerrotaan?

Kirjallisuuden Nobelin vuonna 2007 saanut Doris Lessing varttui etelärhodesialaisella farmilla, ja myös hänen esikoiskirjansa Ruoho laulaa sijoittuu pääosin maatilalle Etelä-Rhodesiassa, joka nykyisin tunnetaan Zimbabwena. Maa oli kirjan tapahtuma-aikaan eli 1940-luvulla brittiläisten siirtomaa. 

Brittiläistaustainen Mary elää onnettoman lapsuuden jälkeen huoletonta nuoruutta. Kun Marya alkavat ahdistaa vihjailut naimattomuudesta, hän avioituu maanviljelijä Dickin kanssa. Hiljalleen Marylle paljastuu, että Dickin farmi on hoidettu vähän niin ja näin. Eikä kotitalossa ole edes kuumuutta helpottavaa sisäkattoa. Dick kokeilee viljelyssä kaikenlaista, mutta pitkäjänteisyys puuttuu. Velat painavat.

Dick yrittää kehittää elämäntyötään eli farmia, Mary haluaisi vain saada kokoon sen verran rahaa, että he voisivat muuttaa pois. Toiveet eivät kohtaa. Maryn ja Dickin avioliitto on kahden yksinäisen liitto. Maryn on vaikea suhtautua maatilan mustiin peltotyöntekijöihin, ja hän purkaa heihin patoutunutta vihaansa. Taloudenhoitajatkin saavat lähteä lyhyellä varoitusajalla, kunnes taloon saapuu Moses, joka jää.

Avioliiton myötä Marystä tulee köyhä, ja siitä koettu häpeä saa hänet eristäytymään. Hän yrittää pitää miehensäkin etäällä. Tarinaa voi lukea Maryn syöksykierteenä ja kuvauksena siitä, miten farmielämä näivettää naisen. Muutos Maryssa on hurja: naiivista ja hyväntahtoisesta tytöstä tulee ruoskalla sivaltava piiskuri.

Ruoho laulaa on nopealukuinen, mutta ei nopeasti sulatettava. Rotuerottelu ja rasistinen kieli rehottavat kirjan sivuilla niin, että herkempää lukijaa ahdistaa. 

Tämä Doris Lessingin vuonna 1950 ilmestynyt esikoisteos sai kunnian olla ensimmäinen lukupiirikirjamme, kun käynnistelimme kirjaston lukupiiriä pitkän remontti- ja koronatauon jälkeen. Työkaverini kanssa valitsimme syksyn ja kevään kirjoiksi eri kirjallisuuspalkintoja voittaneita teoksia eri vuosikymmeniltä – sellaisia, jotka meitä houkuttavat ja joita emme olleet vielä lukeneet.

Lukupiirimme totesi, että aiheesta on tärkeä lukea, jotta kipeätkään vaiheet historiassa eivät unohtuisi, jotta niitä ei toistettaisi. Kirja on aikansa kuvaus, mutta samalla se koettiin moderniksi kerronnaltaan. Kirjassa kuvatun rasismin analysoitiin korostavan Lessingin apartheid-vastaisuutta. Keskustelua herättivät esimerkiksi Moseksen motiivit ja se, miten Mary kieltää luonnon itsessään.

Paljon lukeneet lukupiiriläisemme suosittelivat Lessingin tuotannosta Vanhan päällikön maa -teosta, ja aiheeseen syvemmälle haluavia kehotettiin tarttumaan Andre Brinkiin. Lessingin elämänvaiheita ja tuotantoa kartoittaessani kiinnostuin myös Lessingin omaelämäkerrallisista teoksista Varjoissa vaeltaja ja Ihon alla. Jälleen siis yhden kirjan lukeminen poiki monia uusia lukuvinkkejä!

Kirjasta ovat kirjoittaneet esimerkiksi Keltainen kirjasto -kirjablogi, Tarukirja ja Suketus.

Helmet 2021: 22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä.

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Luin suomennoksen yhdeksännen painoksen;
 ensimmäinen painos julkaistiin 1961.

Gummerus 2005. 411 s.
Alkuteos: To Kill a Mockingbird (1960).
Suom. Maija Westerlund.
Oma arvioni: 4½/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.


Viime kuukausina olen lukenut useita yhdysvaltalaisten kirjailijoiden teoksia, mikä ei ole aivan sattumaa. Painotuksen taustalla ovat Yhdysvallat-lukuhaaste ja lähestyvät Helsingin kirjamessut, joiden teemamaa Yhdysvallat tänä vuonna on. Amerikka-postausten jatkumoon asettuu luontevasti tämä Harper Leen Pulitzer-palkittu klassikkoteos, jolla osallistun kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Haaste järjestetään nyt seitsemättä kertaa, minä olen mukana toista kertaa. Viime kerralla bloggasin Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijasta.

Haasteen idea on innostaa kirjabloggaajia lukemaan ja kirjoittamaan klassikkoteoksista, ja yhteinen juttujen julkaisupäivä on aina puolivuosittain. Tällä kertaa haastetta emännöi Unelmien aika -kirjablogi, ja tästä linkistä pääset haasteen koontipostaukseen katsomaan, mitä klassikoita bloggaajat ovat tällä kertaa selättäneet.

Toni Morrisonin Jazzin jälkeen mökin kirjahyllystä osui silmiini Harper Leen klassikko Kuin surmaisi satakielen. Siirryin 1920-luvun New Yorkista 1930-luvun Alabamaan. Molemmissa kirjoissa orjuuden kaiut ovat vahvasti kuultavissa, ja tässä Leen kirjassa rotuerottelu on vielä keskeisemmässä roolissa. Kuin surmaisi satakielen -romaani kattaa noin kolmen vuoden mittaisen ajanjakson alabamalaisessa Maycombin kaupungissa. Tarinaa kertoo lapsuuttaan muisteleva kertoja, joka on tarinan alkuvaiheessa vain 6-vuotias. Pikkulapsen näkökulma tarkoittaa melko yksioikoista ja selittävää kerrontaa. Helteen pehmittämälle ymmärrykselleni tämä oli sopivaa luettavaa, koska en joutunut kamppailemaan näkökulma- ja aikahyppyjen kanssa, kuten Morrisonin kirjassa. Pikkuvanha kertoja saattaisi tuoda tarinaan opettavaisen ja osoittelevan sävyn, mutta nyt en sellaiseen kompastunut.

Kertojana toimii Scout, oikealta nimeltään Jean Louise Finch. Scout on villi ja omapäinen poikatyttö, joka viettää aikaansa neljä vuotta vanhemman isoveljensä Jeremyn eli Jemin ja kaverinsa Dillin kanssa. Kolmikon kesät täyttyvät seikkailuista, kepposista ja naapuruston salaperäisen Boo Radleyn härnäämisestä. Scoutille ensimmäiset kouluvuodet ovat pitkästyttävää piinaa, koska hän osaa jo lukea. Sisarusten äiti on kuollut, ja he elävät isänsä Atticus Finchin kanssa. Hyvin toimeentuleva perhe asuu kaupungin hienoimman kadun varrella, kun taas kaupungin laidalla kaatopaikan tuntumassa asuu valkoista roskaväkeä, vielä kauempana on mustien asuinalue.

Scout pukeutuu mielellään housupukuun, mitä ei katsota hyvällä, kuten ei sitäkään, että Scout ja Jem usein kutsuvat isäänsä Atticukseksi, eivät isäksi. Isä antaa lastensa kuitenkin olla sellaisia kuin ovat ja kasvattaa heitä lempeän jämerästi. Lakimiesisä kuulee kiistatilanteissa kaikkia osapuolia ja rangaistukset ovat punnittuja. Perheen keittäjänä on musta Calpurnia, joka on korvaamaton apu perheen arjen pyörittämisessä.

Eräs isän toimeksianto ravistuttaa perheen elämää. Atticus puolustaa Tom Robinsonia, nuorta mustaa miestä, jota syytetään valkoisen naisen raiskauksesta. Kaupungissa isän työtä paheksutaan, ja paheksunnasta saavat osansa myös lapset. Atticus paneutuu tehtäväänsä yleisestä vastustuksesta huolimatta. Seuraa oikeudenkäynti, jolla voi olla vain yhdenlainen lopputulos.

Kuin surmaisi satakielen on Scoutin kasvutarina ja riipaiseva ajankuva 1930-luvun Alabamasta, missä rotuerottelu oli arkipäivää. Vaikka Atticus kasvattaa lapsistaan oikeudentuntoisia ja empaattisia, elävät he kuitenkin yhteisössä, jossa rotuerottelu on normi. Finchien sukukin on hankkinut varallisuutensa orjien avulla perustetulla maatilalla Alabama-joen varrella. He ovat valkoinen perhe, jolla on palvelijana musta nainen. Kun Scoutista pitäisi kasvattaa "hieno nainen", apuun saapuu Alexandra-täti.

Kuin surmaisi satakielen tarjosi vangitsevan lukukokemuksen. Klassikon lukeminen oli nautinto, ja mietin usein lukiessani, miksen ole lukenut tätä aiemmin. Jotakin tuttua tarinassa kuitenkin oli, joten saattaa olla, että olen nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan joskus televisiossa. Suomennoksen kömähdykset kyllä pistivät välillä silmään, mutta ne eivät merkittävästi häirinneet lukemista.

Kirja herätti mielenkiinnon lukea myös Leen toinen teos Kaikki taivaan linnut, joka oikeastaan alunperin oli ensimmäinen käsikirjoitus, jota Lee työsti ja josta hän muokkasi tämän käsillä olevan romaanin. Kuin surmaisi satakielen jäi pitkäksi aikaa kirjailijan ainoaksi julkaisuksi, kunnes vuonna 2015 tuo käsikirjoitus Kaikki taivaan linnut julkaistiin. Vuonna 1926 syntynyt kirjailija kuoli seuraavana vuonna.

Elli osallistui kirjan kannen kuvaukseen.

Leen kirjalla saan ihanan monia osumia meneillään oleviin haasteisiin! Yhdysvallat-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 15. Klassikko, Helmet-lukuhaasteessa kuittaan kohdan 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta, Kirjankansibingossa taas tulee osuma ruutuun kesä. Ja mikä mainiointa, saan pitkästä aikaa edistettyä myös Rory Gilmore -lukuhaastettani tällä kirjalla.