Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 21. luukku

Jouluun on enää kolme yötä, joten on aika kurkistaa Kirjabloggaajien joulukalenterin 21. luukkuun. Luukkuni teemana on...

Kirjaston joulu

Kirjastossa vilinää ja vilskettä riittää läpi vuoden, ja joulunodotus tuo lisämausteensa kirjastoelämään. 

Joulumieli tavoitti kirjaston väen jo marraskuussa, kun saimme hienon kuusen arkeamme ilahduttamaan.

Hyvissä ajoin ennen joulukuuta kirjaston tontut alkoivat koota perinteeksi muodostuneita joulupaketteja asiakkaiden lainattaviksi.

Paketit pääsivät esille joulukuun alussa, kun neljän viikon laina-aika riitti jouluun asti. Paketeilla on kirjaston hengen mukaisesti vaihto-oikeus ja palautusvelvollisuus. 

Pakettiin kääräistiin pari kolme kirjaa ja päälle muotoiltiin pieni vihje siitä, minkälaista luettavaa kääreen alta paljastuu. Jouluyllätyksen voi lainata itselle tai ystävälle, eikä rahaa tarvitse käyttää. 

Pakettien ideoiminen ja kokoaminen on monelle kollegalleni ja minulle mieluisa työtehtävä, joka tuo hyvää mieltä. Työkavereiden tekemiä paketteja on kutkuttava tutkia. Mitä mahtaa olla paketissa, jonka vihje on "Kissamaisia elämäntarinoita" tai "Pitkäkorva kumppanina"? Kovasti olisi mieleni tehnyt lainata muiden tekemiä houkuttelevia yllätyksiä, mutta maltoin jättää ne asiakkaiden iloksi.

Pakettien ohella joulun aikaan kirjastosta maailmalle lähtevät myös joulukirjat, jotka ovat levänneet kesäkauden varastossa. Joulukirjoista löytyy vinkkejä askarteluun, leivonnaisiin, jouluruokiin, sisustukseen ja kattauksiin. Jouluiset tarinat ovat suosittuja, samoin joululaulujen nuotit. 

Jos haluaa antaa lahjaksi jotakin pysyvämpää kuin kirjaston kirjoja, voi vaikka askarrella poistokirjoista jotakin pientä ja kaunista.

Kirjan sivulla koristeltu lasipurkki on kaunis lyhty.
Nämä lyhdyt on taiteillut kollegani P. Kiitos!

Inspiraatiota askartelupuuhiin voi hakea netistä – ja tietenkin kirjoista! Olen selaillut ahkerasti esimerkiksi Katri Oikarisen teosta Luo aarteita vanhoista kirjoista ja Jason Thompsonin opusta Kirjan uusi elämä.

Thompsonin kirjassa esitellään hauska idea, miten kirjan sivuista voi rullailla helmiä. Käytin tekniikkaa, kun tein itselleni avainnauhan – mainio lahjavinkki tämäkin.

Avainnauha ja kaulakoru,
materiaalina kirjan sivuista tehdyt helmet.

Muutama vuosi sitten askartelin poistokirjoista korvakoruja asiakkaiden kanssa eräässä tapahtumassa, ja tempauksesta muistoksi jäivät itselle kahdet korvakorut, jotka ovat ahkerassa käytössä. 

Korvakoruja kirjojen sivuista.

Joulunodotus näkyy kirjaston arjessa myös sosiaalisessa mediassa. Tänä vuonna kirjastomme leikkimielisessä joulukalenterissa seikkailevat pehmolelut, jotka osallistuvat kirjaston arkeen ja esittelevät kirjaston palveluita. Pehmot ovat esimerkiksi päässeet kirjastoauton kyytiin, vierailemaan Soturikissat-kerhoon ja avustamaan kotipalvelun toiminnassa.

Hugo-pöllö lennähti meidän Proust-lukupiirimme viimeiseen kokoontumiseen joulukuun alussa. Pöllö pääsi kastamaan madeleine-leivoksia lehmuksenkukkateehen ja seuraamaan vilkasta keskustelua. Lukupiiri sai valmiiksi puolentoista vuoden urakan, joten tunnelma oli katossa.

Hugo herkkujen äärellä Proust-piirissä.

Mitä olisi kirjaston joulu ilman lukuvinkkejä? Kuulostaa mahdottomalta, joten esittelen lopuksi pari jouluista kirjaa.

James Bowen: Bobin joulu

WSOY 2016. 159 s.

Alkuteos: A Gift from Bob (2014).

Suom. Kimmo Paukku. 

Katukatti Bob vei sydämeni muutama vuosi sitten, joten näin joulun alla halusin selvittää, minkälaista joulua Bob ja hänen isäntänsä James viettävät. James Bowen pelasti kadulla elävän Bob-kollin luokseen vuonna 2007, ja samalla kissa pelasti entisen huumeidenkäyttäjän. Kissa tuo rytmiä ja merkitystä miehen elämään ja lopulta myös joulumielen.

Joulun aika tuo Jamesin mieleen vaikeat ajat, jolloin huumeet ja katuelämä olivat koitua hänen kohtalokseen. Myös alkuajat Bobin kanssa olivat yhteistä taistelua: joulun alla he tekivät pitkiä päiviä saadakseen rahat kaasu- ja sähkölaskuihin. James myi kodittomien lehteä ja soitti kitaraa kadulla, ja Bob auttoi kiinnittämään ohikulkijoiden huomion.

Joulu on perinteisesti lähimmäisten huomioimisen aikaa, ja miehen ja kissan tarina sopii ajankohtaan. Vähästään antaminen ja hyväsydämisyys palkitsevat, eikä joulumieli ole käytetystä rahamäärästä riippuvainen.

* * *

P. D. James: Kuolema joulupäivä: kuusi murhaavaa kertomusta

Otava 2019. 185 s.

Alkuteos: Sleep no more: six murderous tales (2017).

Suom. Jaakko Kankaanpää.

Kuolema joulupäivänä on kuuden mysteeritarinan kokoelma. Novellimaisilla kertomuksilla on kaikilla jonkinlainen yhteys jouluun – ja kaikissa tapahtuu murha.

Joulu ja murhat eivät äkkiseltään kuulosta hyvältä yhdistelmältä, eihän murha ole ikinä mukava asia. Jamesin kertomukset kuitenkin sopivat joululukemiseksi tyylinsä puolesta: niissä paha saa palkkansa ja juonittelemalla oikaistaan jokin jo pitkään vaivannut vääryys.

Ovelat juonet yllättävät, eikä mukana ole suuria julmuuksia tai väkivallalla mässäilyä. Rikokset ja niiden selviäminen ovat pikemminkin Agatha Christie -tyyppisiä.

Yksi varoitus on kuitenkin paikallaan: tämän kirjan jälkeen et enää suhtaudu suklaakohvehteihin kuten aiemmin!

Helmet-lukuhaaste 2019: 48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä.

* * *

Vuoden 2019 Kirjabloggaajien joulukalenterin kaikki luukut on listattu Oksan hyllyltä -blogissa. Eilen kalenteriluukku aukesi Yöpöydän kirjat -blogissa, huomenna vuoro on Mrs Karlsson lukee -blogilla.

Leppoisaa joulunodotusta!

* * *

Kuvissa esiintyvä kirjasto on Kirkkonummen kirjasto, joka on ollut työpaikkani vuosina 2012–2017 ja nyt kuluvan vuoden 2019. Kirkkonummen kirjastoa voi seurata Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.  

Ennakkotunnelmia Kirja vieköön! -illoista

Baba Lybeckin luotsaamat Kirja Vieköön! -kirjallisuusillat Savoy-teatterissa jatkuvat. Ensimmäiset kolme tapahtumaa järjestettiin keväällä, ja nyt syksyllä on niin ikään luvassa kolme iltamaa. Illat ovat Kirja-Suomi 2017 -juhlavuoden päätapahtuma.



En ollut paikan päällä kevään tapahtumissa, mutta olen lukenut mielenkiintoisista keskusteluista ja koskettavista kohtaamisista muista kirjablogeista. Niinpä ilahduin suuresti, kun sain kutsun Baban järjestämään Bloggaajatapaamiseen kuulemaan syksyn ohjelmistosta ja tapaamaan muita bloggaajia.

Tilaisuus järjestettiin eilen Original Sokos Hotel Presidentin Bistro Manussa, jossa pääsimme testaamaan Manun illallisen. Erityisesti mieleeni jäivät paikan välitön tunnelma, sympaattinen keittiömestari ja pääruoan mehevä kasvispihvi.

Ruhtinaallisten tarjoilujen ja kirjakeskustelujen lomassa kustantajien edustajat kertoivat syyskuun kirjaillan kirjoista ja toiminnanjohtaja Laura Karlsson kertoi Kirja-Suomi 2017 -hankkeesta.

Opin muuten illan aikana, mistä sanonta "Tulee kuin manulle illallinen" juontaa juurensa. Sillä ei olekaan mitään tekemistä edesmenneen presidentti Koiviston kanssa, kuten olin luullut, vaan manu tarkoittaa tässä mestaria. Entisaikaan kun taloissa kiertäville mestareille katettiin automaattisesti illallinen.

Syksyn ensimmäinen ilta Savoyssa onkin jo ensi viikolla! Keskiviikkona 13.9. teemana on "Elämä kirjassa". Tuolloin lavalla nähdään kirjailijat Anni Kytömäki, Kati Tervo, Selja Ahava, Rosa Liksom, Tuomas Kyrö ja Eero Huovinen. Monologeja kirjailijoiden uutuusteoksista esittävät näyttelijät Milka Ahlroth, Vera Kiiskinen, Kristiina Halttu, Taisto Oksanen ja Ilkka Merivaara.

Syksyn ensimmäisen iltaman kirjakattaus.

Mukana on siis joukko toinen toistaan kiinnostavampia kirjailijoita! Heidän uutuuksistaan olen ehtinyt lukea ja blogata vasta Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa -romaanin. Ennen ensi keskiviikkoa yritän ehtiä lukea ainakin Kytömäen Kivitaskun, sillä olen kuullut siitä hurjasti hyvää: eilenkin moni bloggaaja nosti sen viime aikojen merkittävimmäksi lukukokemuksekseen. Myös tänään ilmestyvän Rosa Liksomin Everstinnan lukemista odotan jo kovasti, sillä olen menossa Turun Kirjamessuille bloggariksi lukupiiriin, jossa käsitellään tuota kirjaa.

Syksyn kaksi muuta kirjallisuusiltaa pidetään 7.11. ja 13.12. Näiden tapahtumien kirjavieraat ja teemat julkistetaan myöhemmin.

Annetaan kirjan viedä!

Aino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa (2014)

Kustantaja: Avain.

Sivumäärä: 260.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Linnasta humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa -kirjan taustalla on Kirjakantti-kirjallisuustapahtumaa varten syksyllä 2013 järjestetty äänestys, jossa kirjabloggaajat äänestivät mielestään kaikkien aikojen parasta kirjaa. Ensin lukijat ehdottivat kirjoja äänestykseen, ja sitten näistä yli 500 kirjasta äänestettiin voittajaa. Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen ovat koonneet äänestyksessä parhaiten pärjänneet kirjaksi. Kirjoittajat ovat kirjabloggaajia: Savolainen kirjoittaa Amman lukuhetki -blogia, Jalkanen on Lumiomena-blogin pitäjä.

Teos sisältää 50 lukuvinkkiä tai muistinvirkistyksenä toimivaa tekstiä riippuen siitä, paljon on ehtinyt näitä suosikkikirjoja lukea. Napakat kirja-artikkelit koostuvat ilmestymistiedoista, lainauksesta ja sisällön kuvailusta. Teksteissä esitellään myös tietoja kirjailijasta ja teoksen vastaanotosta. Jokaisessa artikkelissa on lisäksi annettu ehdotus, kenelle kirja voisi sopia. Esimerkiksi klassikko Pikku Prinssiä suositellaan "lapsille, aikuisille, lapsenmielisille aikuisille, aikuisenmielisille lapsille".

50 parhaan kirjan joukkoon on päässyt niin klassikoita kuin nykykirjallisuuttakin. Noin kolmannes esitellyistä kirjoista on kotimaisia, loput ovat käännöskirjallisuutta. Mukana on myös lastenkirjallisuutta, kuten Tove Janssonin ja Astrid Lindgrenin tuotantoa.

Listahullulle kirja on mannaa. Rakastan erilaisia kirjalistauksia, joten laitan pikapuoliin tämänkin listan blogini sivulle "Palkitut". Tähän mennessä olen lukenut kirjassa esitellyistä kirjoista noin puolet. Kirjan innoittamana olen lähiaikoina lukenut Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin ja Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin (vielä bloggaamatta). Lisäksi olen lainannut kirjastosta Astrid Lindgrenin kirjoja, jotka odottelevat lukuvuoroaan. Nuo kirjat ovat toki olleet lukulistallani jo aiemmin, mutta kirja antoi viimeisen sysäyksen tarttua niihin.

Luin kirjaa yhteensä parisen kuukautta; yhden kirjaesittelyn silloin, toisen tällöin. Usein luin varsinaisen iltalukemisen jälkeen vielä yhden lyhykäisen esittelytekstin ja nukahdinkin lukuisia kertoja ajatellen, miten monta hyvää kirjaa sitä onkaan vielä lukematta! Kirjan tarkoituksellisen hidas lukeminen toi mieleeni lapsuuden 365 iltasatua -nimisen kirjan, jossa oli lyhyehkö satu vuoden jokaiselle illalle. Yksi ei kyllä yleensä riittänyt, vaan halusin kuulla useamman.

Kirjaan oli jäänyt harmillisen monta oikolukuvirhettä, jotka pistivät silmään. Ehkä harras lukutapa teki minusta tässä suhteessa kriittisen. Mielestäni esiteltyjen kirjojen nimet olisi voitu aina kirjoittaa kursiivilla, se olisi selkeyttänyt tekstiä monissa kohdissa. Nyt teosten nimet on kirjoitettu kursiivilla vain ensimaininnoissa.

Lukemani kirja oli lainassa kirjastosta, mutta voisin hyvin hankkia tämän myös omaan hyllyyn. Näihin kirjaesittelyihin tulisi varmasti palattua myöhemmin.

Antti Tuuri: Bospor Express (2013)

Kustantaja: Otava.

Sivumäärä: 202.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Kirsti Maula.

Postauksia ilmestyy tällä viikolla tiiviiseen tahtiin ajastettuina, sillä urakoin viikonloppuna syksyn mittaan luettuja kirjoja teksteiksi. Tuurin Bospor Expressin luin ennen Helsingin kirjamessuja, koska ajatuksenani oli mennä kuuntelemaan kirjailijaa messuilla. Sohlailin aikataulujen kanssa enkä lopulta nähnyt Tuuria messuilla, mutta en surrut sitä suuremmin, sillä olen nähnyt hänen esiintyvän monesti aiemmin. Bospor Express on ensimmäinen ei-fiktiivinen teos, jonka häneltä luin, enkä joutunut taaskaan pettymään!

Nyt kun pisteytän useampia kirjoja peräjälkeen, pisteiden jako pohdituttaa. Jakelen vain kärkipään numeroita – mitäs järkeä tällaisessa "hehkuttamisessa" on? Pitäisikö pisteistä luopua kokonaan? Vielä en ole valmis tekemään päätöstä, että poistaisin (ontuvan) pisteytyssysteemini. Syy kärkipään pisteiden painottumiseen on yksinkertaisesti siinä, että olen opetellut jättämään epäkiinnostavat ja tökkivät kirjat kesken. Ja niitä on ollut paljon.

Luonnostelin jo postausta otsikolla "Kun lukeminen kriisiytyi", mutta se tilitys jääköön koneen uumeniin. Pointtini tekstissä oli, että kun on lukenut uusimman Knausgårdin, Murakamin 1Q84:n, huippuhyvän esikoiskirjan ja hurjan yllättäjän, niin mitä sitä enää voi lukea? Kaikki maistuu puulta, voinko lukea enää mitään?

Syksyn ja oikeastaan jo menneen kesän aikana luin monia vavisuttavia kirjoja, joista osasta bloggaus on vasta tulossa, ja samalla olen huomannut, kuinka uutuusproosa tökkii. En ole koskaan aiemmin jättänyt kesken niin monia kirjoja kuin olen jättänyt tämän syksyn aikana. Jos kirja ei liikuta minussa mitään ensimmäiseen viiteenkymmeneen sivuun, niin annan olla. Joskus olen huomannut tämän jo paljon aiemminkin.

Olen alkanut miettiä, onko minuun tullut lukijana jokin vika. En päässyt alkua pidemmälle esimerkiksi Teirin, Konstigin, Snellmanin, Gröschnerin, Schalanskyn, Hosseinin, Hurman, Pelon, Tervon, Krohnin enkä Vilkkumaan uutuuksissa. Jälkimmäisestä keskeytyksestä voisin syyttää osin myös lukemani kirjan e-kirjaformaattia, sillä en ole aivan valmis myöntämään, etten pitäisi ikisuosikkini proosasta. 

Kirjan kesken jättäminen ei aina välttämättä ole näin negatiivissävytteinen kokemus. Olen jättänyt kesken esimerkiksi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat ja Lundbergin Jään, joista tiesin heti, että tulen ne jossakin vaiheessa lukemaan. Jälkimmäisen luinkin loppuun nyt syksyllä, ja se osoittautui hienoksi kirjaksi. Keskenjättämisen hetkellä aika vain ei ollut oikea. Tänä syksynä aika vain ei todellakaan ole ollut suotuisa uutuuskirjoille ja minulle. 

Aloitin lukemiseni kriisiavun niin, että palautin kirjastoon (lähes) kaikki lainani ja päätin unohtaa uutuudet ja päivänpolttavat kirjat. Luen loppuvuoden oman kirjahyllyn kirjoja tähtäimenä kavuta Halti-tunturille Kirjavuori-haasteessa. Ensi vuodelle keksin lukemiselleni mainion jujun, josta kerron vuodenvaihteessa tarkemmin.

Eksyin aika hyvin sivuraiteille, nyt pitäisi varmaankin sanoa jotakin otsikon kirjasta! Tuuri on kutsuttu kirjallisuusfestivaaleille Turkkiin, eikä hän halua matkustaa lentokoneella. Niinpä kirjailija matkustaa kohteeseensa laivoilla ja junilla reittiä Tukholma–Kööpenhamina–Hampuri–Wien–Budapest–Belgrad–Istanbul. Viimeisen välin hän taittaa idän pikajunalla, Bospor Expressillä. Aikaavievän matkustustavan motiivina on kiireettömyyden tavoittelu, eivät pelot.

Tuuri on matkapäiväkirjansa perusteella säntillinen ja työorientoitunut kahviloista nautiskelija, joka on myös altis kommelluksille. Vaikka sattuisi välikohtauksia, ja kirjailija liikkuisi miljoonakaupungin vilskeessä, niin hän ei kadota seesteistä ja rauhallista elämänasennettaan.

Matkapäiväkirjaan tallentuu havaintoja paikoista, tilanteista ja matkalla tavatuista ihmisistä. Kirjailijakonkari kommentoi matkustamisen lomassa myös kirjailijan ammattia ja kirja-alaa:

Näyttelystä tultuani söin lounaan museon lähellä japanilaisessa ravintolassa. Mietin, että minunkin pitäisi ehkä ottaa itselleni uusi kirjailijanimi ja antaa nykyinen nimeni jollekin kirjailijaksi haluavalle nuorelle. Tämä alkaisi julkaista kirjoja minun nimelläni ja minä julkaisisin kirjani aivan uudella nimellä. Arvostelijat kiittäisivät Antti Tuuria uudistumisesta, ja uudesta kirjailijanimestäni sanottaisiin ehkä että olin uusi, raikas tuulahdus suomalaisen kirjallisuuden ummehtuneessa ilmakehässä.

Tuurista on tullut minulle kirjallinen tukipilari. Kirjailija kynästä tulee perusproosaa ilman kikkailuja. Tuurilla on selkeä lause, ja teksteihin syntyy tunnistettava lakoninen poljento. Iloitsen jo nyt siitä kirjaston hyllyllisestä Tuurin kirjoja, jotka minulla on lukematta. Olen matkannut Tuurin kyydissä sotatantereilla, New Yorkissa ja nyt Turkissakin, ja vielä on onneksi monia matkoja jäljellä.

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä (2013)

Kustantaja: Avain.

Sivumäärä: 168.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansikuva: Kira Leskinen.

Rivien välissä: kirjablogikirja kurkistaa kirjablogien rivien väleihin ja tekee tilannekatsauksen kotimaisiin kirjallisuuteen keskittyviin blogeihin. Kirjan kirjoittajat Katja Jalkanen ja Hanna Pudas ovat bloggaajakollegoja, joiden blogeja (Lumiomena ja Kirjainten virrassa) olen seurannut vuosikausia. Oikeastaan Hannan blogi oli yksi niistä blogeista, jotka innostivat minua niin, että päädyin perustamaan Kirjakimaran. Vaikken kirjailijoita henkilökohtaisesti tunnekaan, tuntuvat he silti jollakin tapaa tutuilta. Näistä syistä johtuen kirjan pisteyttäminen on vaikeaa ja tuntuu oudolta, mutta päädyin nyt antamaan sille nelosen. Seuraavaksi perusteluni.

Kirja on asiallinen, kompakti ja havainnollistava esitys kirjabloggaamisesta. Kirjassa käydään läpi kirjabloggaamisen historiaa, ominaispiirteitä, yhteisöllisyyttä ja hieman tulevaisuuttakin. Se on ehdottomasti jokaisen omasta blogista haaveilevan tai muuten vain blogeista kiinnostuneen perusteos.

Typografialtaan ja kieleltään teos on minusta helposti lähestyttävä. Kirja on taiten kirjoitettu, joskin kiinnitin huomiota toistoon. Tämä on makuasia: olen tietokirjan lukijana herkkä toistolle, kun taas joidenkin mielestä tietokirjassa sitä pitää olla jonkin verran. Yhtä lukijaa se helpottaa, toista se ärsyttää. Pienikin toisteisuus pistää silmään, jos kirjan lukee yhdeltä istumalta, kuten tein.

Pidempään bloganneille kirja tuskin tuo hirmuisesti uutta tietoa. Sen sijaan selkeästi jäsennetty kirja voi auttaa kokeneitakin bloggaajia selkiyttämään ajatuksiaan niinkin laveasta asiasta kuin bloggaaminen. Kirjan äärellä voi hyvin myös pohtia itseään bloggaajana, miettiä omia ratkaisujaan ja kenties vaikka bloginsa linjauksia. Näin huomasin ainakin itse tekeväni.

Kirjaa lukiessani päätin kirjoittaa bloggaajaesittelyni jälleen uusiksi. Olen vastikään saanut lukijahistoriani ensimmäiset arvostelukappaleet, joten ainakin arvostelukappalelinjausta tulee korjata. Samoin heräsi taas into tehdä jotakin blogin ulkoasulle. Katsotaan, milloin on aikaa toteuttaa nämä suunnitelmat...

Oma bloggaajahistoriani yltää vain vajaan kahden vuoden taakse, mutta siinä ajassa olen käytännössä oppinut monia Blogistanian kirjoittamattomia sääntöjä, joihin kirja tutustuttaa. Tiedän esimerkiksi, että minun pitäisi olla aktiivisempi kommentoija muissa blogeissa, jotta omia tekstejäni kommentoitaisiin enemmän. Olen myös tietoinen siitä, että tasainen bloggaustahti nostattaa seuraajalukuja. Kaikesta huolimatta tunnustan olevani laiska kommentoija ja että blogitauot saattavat vaihtelevista syistä johtuen venyä viikkojen mittaisiksi.

Valtaosa kirjabloggaajista pitää blogia harrastuksenaan, samoin minä. Blogi on "vain" harrastus, ja sellaisena haluan siihen suhtautua. Tietoisesti yritän välttää sitä, että ottaisin paineita Kirjakimaran pitämisestä. Se elää ja kehittyy omalla painollaan. Olen kokopäivätöissä ja haluan harrastaa muutakin, joten aina ei ole aikaa blogille. Ja aina ei yksinkertaisesti vain huvita. Koska käytän töissä paljon konetta, ei työpäivän jälkeen välttämättä tee enää mieli notkua ruudun ääressä.

Nannan kirjakimaran kävijämäärät ovat varsin pieniä moniin muihin kirjablogeihin verrattuna, mutta olen tyytyväinen jokaisesta lukijasta ja kommentoijasta, joka sivuillani käväisee. Otin kuluvan kuukauden alussa käyttööni Google Analyticsin, joten pääsen jonkin ajan kuluttua tarkastelemaan blogini (piskuisia) tilastoja tarkemmin. Mielenkiintoista!

Rivien välissä nostaa esille bloggaamisen yhteisöllisyyden, mitä ei voi ohittaa blogeista puhuttaessa. Vaikka en ole erityisen aktiivinen bloggaaja, saati bloggaaja-aktiivi, niin silti tunnen kuuluvani bloggaajien joukkoon. On ollut hienoa olla mukana esimerkiksi viimeaikaisissa kampanjoissa. Kirjabloggaajat keräsivät lukemalla rahaa Suomen pakolaisavun lukutaitokampanjalle huimat 1415 euroa! Pakolaisavun tiedote tarkentaa kerätyn summan vaikutuksia seuraavasti:

Pakolaisavun hankkeita tukee ulkoministeriö, jonka tuessa on 15 prosentin omavastuuosuus. Kirjabloggarikampanjan tuotolla katetaan tätä omavastuuosuutta, joten tämän kerätyn summaan lisätään vielä 85 prosenttia ministeriön hanketukea. Näin ollen kampanja tarkoittaa 9433 euroa kohdemaihimme lukutaitotyöhön. Tällä saadaan jo hirmuisen paljon aikaiseksi. Jo pelkästään 1415 euolla voimme tarjota yhdeksän kuukauden lukutaitokoulutuksen 27 pakolaiselle ja paluumuuttajalle. Keräyksen ja ulkoministeriön yhteissummalla tuo koulutettavien määrä kasvaa jo 181 ihmiseen. Lukutaidon vaikutukset ovat myös hyvin laajat. Koska opetamme nuoria ja aikuisia, on opetuksen aiheet valittu opiskelijoiden arjesta. Näin he saavat luku- ja laskutaidon ohella myös paljon tietoa, joka helpottaa heidän jokapäiväistä elämäänsä. Lukutaitokoulutuksen käyneet kertovat opiskelun vaikuttaneen itsetuntoon, sadon ja hygienian paranemiseen, yhteisön toimivuuteen ja yhtenäisyyteen sekä perheriitojen vähenemiseen ja lasten koulunkäynnin lisääntymiseen. Kaikki tämä muutos saa alkunsa niinkin pienestä kuin lukutaidosta.

Hieno kampanja, jonka tulokset yllättivät ainakin minut! Mahtavaa!

Toinen kirjabloggaajien voimannäyte oli Helsingin Sanomien sadan suosikkikirjan lukeminen syyskuun aikana. Nämä sata tuoretta blogiarviota suomalaisten suosikkikirjoista on listattu Hannan blogissa täällä. Tempauksesta uutisoi ainakin Nyt.fi.

Rivien välissä on luettu ja arvioitu kymmenissä kirjablogeissa; muiden arviot löytyvät helposti Googlesta.