Runokirjajoulukalenteri: luukku 8 – Arto Lappi: Eranto

Suomen musiikin päivänä runokirjajoulukalenterissa helkkyy Arto Lapin Eranto. Kokoelman runoissa kaikuvat kotimaisen Sibeliuksen lisäksi ainakin Beethoven ja Miles Davis. Billie Holidayn ”äänen tummuus hohkasi kuin kamiina”.

Eranto näyttäytyy minulle arvoituksena. On viitteitä, vihjeitä, lopussa myös selitysosio. Läpi kokoelman sivujen yläreunassa kulkee myös runoa, jota voi lukea erillisenä kokonaisuutenaan.

Talvitunnelmiin vievät seuraavat säkeistöt:

Kuka ilmestyi
ja kenelle,
lumihiutale, sieltä
mistä en enää
odottanut mitään.
Ja vaihtoi
saman tien olomuotoa
hengityksen höyryssä.

Osaatko olla
noin kiteytynyt,
mahdoton taltioida.
Kuullottaa kaamoksen.
Aisteista tärkein,
se jota ei vielä ole.
Rakastaminen pimeään.

Runo vangitsee palasen talvisen luonnon ihmeellisyyttä. Veden olomuodot vaihtelevat, lumihiutaleet maalaavat kaamoksen vaaleammaksi.

Lumihiutale putoaa taivaalta, joten sen voi tulkita myös viestiksi jostakin toisaalta. Jouluun virittynyt mieli yhdistää tähän varpusen jouluaamuna, toisenlaisen viestintuojan, ja herää kysymys, kuka runon ’sinä’ on. Onko se jokin tuntematon, edesmennyt vai kenties rakastettu?

Runo herättää kysymyksiä, kun se sanoittaa selittämätöntä. Onko rakastaminen pimeään rakastamista ilman ehtoja? Entä mikä on rakastamisen aisti? Se joka aistii näkymättömän, vetovoiman.


Arto Lappi: Eranto. Enostone 2024. 106 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Iiva Vilvas.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 7 – Juhani Ahvenjärvi: Pärskeet

Seitsemäs luukku runokirjajoulukalenterissa pärskii hiottua ja vähäeleistä runoa. 💦

Tamperelaisen Juhani Ahvenjärven yhdeksäs runokokoelma Pärskeet koostuu kolmesta osiosta: Pärskeet, Sienestämisestä ja Ullakolla. Ensimmäisessä osiossa ollaan Näsijärvellä ja merellä, toinen vie samoilemaan metsään, pilviseen ja hämärtyvään.

Kolmas osio Ullakolla koostuu yhdeksästä numeroidusta säeparista, joissa maailmaa tarkataan humisevalta vintiltä. Sieltä löydän päivän poimintani:

Tällaisen detaljin hyytävä aamu tuo esiin:
kottikärryt juuttuneina kuukausiksi lumeen

Laiska puutarhuri tunnistaa runokuvan. Mitä ei ehdi tai jaksa korjata talven tieltä, jumittuu lumeen kevääseen asti. Tavallisesti niin näppärä kulkupeli on käyttökelvoton. Liike on jäätynyt.

Ahvenjärvi tarkentaa lähelle. Luonto ja arkiset ympäristöt ovat täynnä tällaisia pieniä yksityiskohtia, joista avautuu tarinoita, jos vain osaa katsoa.

Tätä joulukalenteria kootessani luin Claes Anderssonin kokoelmaa Parhaat päiväni (ilm. suomeksi 1989), ja siellä vastassa oli tuttu kuva: jäätyneet kottikärryt. Onko tämä sattumaa vai tarkoituksellinen viittaus, en voi tietää, mutta löydöksen myötä minulle aiemmin vieras Ahvenjärvi alkoi tuntua tuttavallisemmalta, aivan kuin paljon lukemani Andersson.


Juhani Ahvenjärvi: Pärskeet. Teos 2024. 41 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Jenni Saari.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 6 – Anja Erämaja: Joku menee aina ensin

Sinikantisen Anja Erämajan runoteoksen rytmissä toivotan hyvää itsenäisyyspäivää! 🇫🇮 Halusin kuudenteen luukkuun suomen kielen juhlaa, ja sitä sain.

Joku menee aina ensin kiertyy elämänhalun ympärille. Sitä koetellaan, vaan se ei katoa. Runon puhuja menettää äitinsä ja jatkaa siitä, mihin äiti jäi. Touhuaa puutarhassa, neuloo sukat loppuun. Menetyksen jälkeen ja sairastelemisen keskellä elämä jatkuu. Myös ilo.

Tunnistan Erämajan vastustamattoman poljennon aiemmista teoksista. Pohjavire kokoelmassa on kenties surullinen ja kaihoisa, mutta runojen poukkoilevat sanalistat ja assosiaatiot saavat hymyn huulille.

Matkalle tropiikkiinkin seuraa mukana äidin ikävä, yllättäen talvenkin:


Jos olisi talvi, heittäytyisin selälleni hankeen, taivaalla tutut lamput,
ulko-oven vieressä katkaisin.

Jos olisi talvi hiihtäisin perintösuksilla herukkapensaan ympäri,
lapasten alla lämpimät kädet,

puolimatkassa vaihtaisin tyyliä, reittiä, luistelisin ohi
taukotuvan, lintutornin,
latuverkkoon voi luottaa, se vie perille, ja kun oikein ajattelee
ylämäet ovat alamäkiä, hiki haltioitumista.


Taivaan lamput ovat eri asennossa ulkomailla eikä tropiikissa ole pehmeää hankea, jolle kellistyä. Hiihtäminen on runon puhujalle tuttua ja ilmeisen mielekästä tekemistä. Hän osaa tyylit ja kuntoakin on. Hiihto on liikettä, joka vie mukanaan aina hikeen asti.

Erämajan runoissa on aina pilkettä, ja huomaan ajattelevani, että ehkä puhuja ulkomailla ollessaan vain jossittelee, eikä oikeasti pidäkään hiihtämisestä tai hallitse sitä. Mutta tropiikin lämmössä sekin näyttäytyy kotoisalta. NIin tai näin, runossa on vahvoja, tunnistettavia kuvia, sen rytmi suihkii eteenpäin kuin haltioitunut hiihtäjä.


Anja Erämaja: Joku menee aina ensin. WSOY 2024. 94 s. Ostin uutena. Kansi: Martti Ruokonen.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 5 – Veera Sylvius: On todellakin kuljettava kuusikon läpi

Runokirjajoulukalenterin viides luukku vie metsään. Männyt, kuuset ja hajottajaeliöt ovat runomateriaalia Veera Sylviukselle hänen esikoiskokoelmassaan On todellakin kuljettava kuusikon läpi. 🌲

Sylviuksen fyysikon koulutus näkyy runoissa. Arkiseen mutta tarkkanäköiseen luontokuvaukseen lomittuvat fysiikan kieli ja aiemmin painetun lyriikan kieli. Eeva-Liisa Mannerin vaikutteet tunnistin; hänet ja muita innoittajia on listattu kokoelman loppuun.

Päivän runopoiminnassa tarkataan luontoa kuitenkin sisätiloista:

Seison tuvassa ja katson talviselle merelle
Otava
ripustettu taivaalle kuin koru
ajatukseni ehjät ja rajattomat kuin
villieläinten vaellus

Tuvan lämpö saa rinnalleen hyisen ja vihmovan merimaiseman – sellaiseksi ainakin minä talvisen meren helposti miellän. Muualla maailmassa talvi ja meri voivat toki tarkoittaa aivan toisenlaisia lämpöjä.

Runon puhuja on tarkkailija, havainnoija. Hän tunnistaa tähtikuvion ja vertaa sitä ihmisen tuotokseen, koruun. Muutenkin ihminen ja luonto rinnastuvat. Ajatukset ovat kuin eläinten vaellus: molemmat saavat jotakin taivaan tähtikartastosta: ajatukset inspiraatiota, eläimet suunnistukseen tukea.

Luonnon tarkkailu sysää runon puhujan ajatukset liikkeelle, ja niin käy myös minulle runon äärellä. Pieni kurkistus hakukoneen avituksella Otavan merkityksiin eri kulttuureissa on mielikuvitusta ruokkivaa. Kun meillä nimi Otava viittaa avoinaiseen patoverkkoon, tähtikuvio nähdään muualla maailmassa esimerkiksi kauhana, vaununa tai lihakirveenä.

Veera Sylvius: On todellakin kuljettava kuusikon läpi. Enostone 2023. 76 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Kalervo Sammalvehrä.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 4 – Pauliina Haasjoki: Valenssi

Neljännessä runokirjajoulukalenterin luukussa välkkyy Pauliina Haasjoen kullankeltainen kokoelma Valenssi. Haasjoen runot haastavat, mutta tarjoavat myös ilahduttavia ymmärryksen ja oivalluksen paikkoja.

Valenssin käsite liittyy kemiaan, psykologiaan ja kielitieteeseen (lunttasin sanakirjasta). Nämä kaikki alat ovat läsnä kokoelman runoissa. Ne lomittuvat ja kietoutuvat, kun runot virtaavat kuin luonnon kiertokulku.

Elämä on luonnontieteitä, ja lisäksi se on suhteita; ihmisuhteita, kehojen suhteita. Sinun ja minun. Ja runossa kieli luonnollisesti on kaikki, sitä ei voi erottaa erilliseksi. Kielen tasoa myös kommentoidaan: ”Syntaksi on vienyt minua eteenpäin”.

Päivän runo-ote on kokoelman kontekstissa melkein proosarunoa:

Silloin oli keskipäivä: radiosta kuulin käsitteen jota en tuntenut.
Lumi on satanut rinteille ensimmäistä kertaa
eikä lauseen tarvinnut pysähtyä ollenkaan: katse
saattoi kulkea hankikantoa, polkuja pitkin,
sen rata ei leikannut itseään, ei se tuntenut umpikujaa.

Ensimmäisen säkeen tilanne on uteliaalle mielelle tuttu. Uuden käsitteen kuuleminen ja rekisteröiminen saattaa laittaa liikkeelle eräänlaisen lumipalloilmiön. Selvityksiä, googlailua, Wikipedia-hyppelyä.

Tiedon etsiminen voi olla loputonta liikettä. Se vain jatkuu ja jatkuu, aivan kuten maisema. Se jatkuu aina jossakin. Ja voihan puhe tai tekstikin jatkua kuin ikuisesti, eivät sanat maailmasta lopu.

Pääsin nyt loppusyksystä autoseikkailulle, ja voin sanoa, etteivät meiltä Euroopassa lopu myöskään tiet. Katse poimii seuraavan reitin, ja kun horisontissa on vuori, maisema jatkuu sen toisella puolella.

Pauliina Haasjoki: Valenssi. Otava 2024. 107 s. Lainasin kirjastosta.