perjantai 30. syyskuuta 2016

Turun Kirjamessut: ennakkotunnelmia

Kirjasyksy on parhaimmillaan, ja sen ensimmäinen suuri kirjallisuutapahtuma on käsillä: Turun Kirjamessut. Kun tämä postaus ilmestyy, olen jo matkalla kohti Turun Messukeskusta. Jalassa on mukavat kengät, kassissa hyvin tilaa messuostoksille. Mieli pirskahtelee kirjailoa. Edessä on kokonainen päivä kirjojen, kirjailijoiden ja messutunnelman keskellä!



Matkassani yhdistyvät hyöty ja hupi, sillä olen messuilla sekä työni että harrastukseni puolesta. Kirjamessujen koluaminen käy kirjastonhoitajalle ammattitaidon ylläpitämisestä, ja kirjabloggaajalle messuympäristö tarjoaa lukusia virikkeitä ja ideoita bloggauksiin. Muutenkin arjessani nämä roolini menevät iloisesti sekaisin, sillä luen vapaa-ajalla kirjoja myös töitä varten ja hyödynnän työssäni lukuneuvojana blogin juttuarkistoa ahkerasti. Kirjastotyö vuorostaan ruokkii bloggamista jo miljöönsä puolesta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun akkreditoiduin johonkin tapahtumaan bloggaajana, joten pääsen messuille pressipassilla ja voin hyödyntää muun muassa pressitilaa messuvierailuni aikana. Lämmin kiitos tästä mahdollisuudesta messujen järjestäjälle!

Tämä on ensimmäinen visiittini Turun Kirjamessuille ja muutenkin koko kaupunkiin varmaan vuosikymmeneen. Helsingin Kirjamessut ovat minulle jokasyksyinen perinne, ja aloin kaivata niiden rinnalle jotakin uutta. Pimenevässä syksyssä kaikki piristyskeinot on otettava käyttöön, ja pieni reissu virkistää varmasti. Jo sen suunnittelu on tuonut kaivattua vaihtelua arkeen.

Turun Kirjamessujen teemamaana on tänä vuonna Saksa. Tämä on yksi syy, joka sai minut lähtemään messuille kotikulmiani kauemmas. Olen kiinnostunut saksalaisen kielialueen kirjallisuudesta ja Kirjakimaran ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) emännöimä lukuhaaste rakentui saksalaisen kirjallisuuden ympärille. Haasteen nimi oli "Teemamaana Saksa". 

Vuoden 2013 Kirjakimaran emännöimän lukuhaasteen logo.

Saksa näkyy Turun kirjamessujen ohjelmistossa joka päivä, ja perjantaisen messupäivän tärpeiksi nostin itselleni seuraavat:

  • Klo 13.40—14.40 | Eino: Saksan sodanjälkeisen historian arvet
  • Klo 16.10-16.35 | Agricola: Stefan Moster: Suurlähettilään vaimo 

Muutenkin ohjelmaa on tarjolla rutkasti, ja varmasti poikkean kuuntelemaan kirjailijahaastatteluja sen tarkemmin suunnittelematta. En valinnut messupäivääni ohjelman perusteella, ja ikisuosikkini Pirkko Saisio ja Riikka Pulkkinen jäävät näkemättä. Harmillista, mutta tämän puutteen voin toivottavasti paikata kuukauden kuluttua Helsingin Kirjamessuilla.

Saksan lisäksi teema-alueena on Satakunta, joten odotan kohtaavani jotakin uutta ja mielenkiintoista myös siltä alueelta. Helsingin tapaan myös näiden kirjamessujen aikaan järjestetään ruoka- ja viinimessut, joilla yritän myös ehtiä poiketa.

Ostoksia teen toivottavasti harkiten, sillä kaikki nyssäkät ja pussukat on jaksettava kantaa kotiin Espooseen junalla ja bussilla. Yritän kohdistaa ostoshaluni Keltaiseen Kirjastoon, jota kerään, ja muutamien lempikirjailijoideni uutuuksiin. Antikvariaattipuoli on heikkouteni. Saa nähdä, miten onnistun siellä vastustamaan kiusauksia.

Nyt sukellan messuhumuun ja yritän muistaa raportoida tunnelmista Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa (@kirjakimara). Ainakin jälkikäteen tänne blogiin on luvassa messukuulumisia. Hauskoja kirjamessuja kaikille Turkuun suuntaaville!

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Ville Virtanen: Menkää mielenhäiriöön (2001)

Kustantaja: Tammi.
Sivumäärä: 189.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta. 

Kansi: Markko Taina.

Menkää mielenhäiriöön on näyttelijänä tunnetun Ville Virtasen omaelämäkerrallinen esikoisteos. Päähenkilö on Vilho Perho eli Vili, jonka vaiheita seurataan lapsuudesta nuoruuden kautta aikuisuuteen. Kun Vili on lapsi, isä pääsee esiintyjäksi televisioon, jossa tämä puhuu estotta höpöjä. Isä katoilee aina välillä ja aika ajoin isän pää kuumenee. Virtanen kuvaa elävästi teini-iän kommelluksia kaveriporukassa. Nuorelle Vilille tärkeitä ovat hevoset ja ratsastus, jotka saavat jäädä vasta, kun herkkä poika löytää vielä suuremman kiinnostuksen kohteen, teatterin.

Vili karjuu itsensä teatterikouluun, jossa rehtorina häärii Jorma Kassinen, Jouko Turkkaa muistuttava omalaatuinen persoona. Koulu on fyysinen rääkki, joka laittaa myös oppilaiden mielenterveyden koetukselle. Kassisen metodeihin lukeutuu muun muassa oppilaiden nöyryyttäminen. Moni menee mielenhäiriöön.

En ehtinyt lukea kirjaa kovinkaan pitkälle, kun tajusin lukeneeni sen joskus aiemmin. Tämä hieman latisti lukukokemusta, sillä mitään uutta en tarinasta löytänyt. Virtasen elämänvaiheet ja vuodet teatterikoulussa olivat tuttuja. Virtanen kirjoittaa kuitenkin taitavasti ja kuvaa mielenkiintoisia tapahtumia, joten mitenkään turha ei toinen lukukertakaan ollut. Tällä kertaa kirja nosti mieleeni toisen näyttelijämiehen, Peter Franzénin, omaelämäkerralliset teokset Tumman veden päällä ja Samoilla silmillä. Varsinkin Franzénin esikoinen, josta en ole blogannut, oli koskettava ja toi päähenkilön kokemukset lähelle lukijaa. Aivan samaan ei minusta yllä tämä Virtasen debyytti.

Jokin "Turkan kaudessa" eli Jouko Turkan vuosissa teatterikoulun johdossa kiehtoo. Seuraavaksi voisinkin ottaa luettavaksi Eppu Salmisen muistelman Lasten ristiretki, joka ainakin muistiinpanojeni mukaan on vielä lukematta. Sen sijaan Kari Kontion Kausi helvetissä tuli luettua aikana ennen blogia. Se oli muistaakseni vielä raadollisempi kuvaus kuin tämä Virtasen versio.

Luen paljon töiden vuoksi, ja vaikka pääsen valitsemaan kirjat aika lailla itse, tuovat aikataulut lukemiseen painetta ja jopa pakon makua. Työkirjojen lisäksi luen ahkerasti uutuuksia, jotka putkahtelevat varausjonoista ajoittain melkoisina ryppäinä. Usein varsinkin syksyisin iskee lukustressi. Niinpä välillä suunnittelematon lukeminen on rentouttavaa. Kun vain poimii kirjan kirjaston hyllystä ja uppoutuu siihen. Kun antaa käsillä olevan kirjan kiilata kaikkien keskeneräisten kirjojen edelle ja tietoisesti sulkee ajatusten ulkopuolelle kaikki lukupinosta huutelevat teokset.

Näin tein Ville Virtasen esikoisen kanssa viime viikonloppuna. Lainasin romaanin töistä perjantaina ja luin sen viikonlopun aikana. En lukenut muuta, vaan annoin tälle aikaa. Mikään huikea lukukokemus kirja ei ollut, mutta toimi hyvänä stressinpoistajana. Takkatulella, hiljaisella saaristomaisemalla ja varpaita lämmittävillä villasukilla saattoi toki olla vaikutusta mielentilaani.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi (2016)

Kustantaja: WSOY.
Sivumäärä: 304.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Martti Ruokonen.

Tuomas Juntunen on kirjallisuudentutkija, josta tuli esikoiskirjailija hurjan tragedian vuoksi. Hänen ensimmäinen lapsensa, Martta, eli vain yhden päivän, kunnes kuoli geenivirheen aiheuttamaan sairauteen. Kokemus oli niin pysäyttävä, että Juntunen alkoi kirjoittaa selviytyäkseen.

Aluksi kavahdin kirjan aihetta. Miten oman lapsen kuolemasta edes voisi kirjoittaa? Voiko lopputulos olla mitään muuta kuin vaivaannuttavaa repostelua? Halusin löytää kysymyksiini vastauksen, vaikka hieman pelkäsin, miten Juntunen mahdottomalta tuntuvasta tehtävästään suoriutuisi.

Juntunen tekee kirjassaan muutamia ratkaisuja, jotka tekevät siitä helpommin luettavan. Yksi keskeisimpiä kerronnallisia valintoja on, että Juntunen tekee itsestään kertojana näkyvän. Toinen tärkeä seikka on se, että kaikkea ei kerrota.

Tämä kertomus poikkeaa varmasti jossain määrin siitä mitä tapahtui todella. Joitain asioita on keksitty tarinan vuoksi, toisia on jätetty pois siksi, että ne kuuluvat vain meille. Olen keksinyt, karsinut, siirtänyt ja tiivistänyt - - - .

Raaka aihe vaatii käsittelijältään taitoa, sillä huonosti kirjoitettuna tällaisesta aiheesta saisi vain piinaavaa luettavaa. Juntusella on tutkijanuransa varrella kerätyn osaamisen lisäksi myös lahjoja kirjoittaa. Lukiessani en kokenut olevani tirkistelijä tai ”paljastuskirjan” äärellä.

Oli mielenkiintoista lukea Juntusen matkasta isäksi: miten päätös lapsen yrittämisestä ensin syntyy, sitten alkaa yhdeksän kuukauden odotus. Tarinan isä ja äiti elävät varovaisen onnellista raskausaikaa, jossa mahdolliset ongelmat ovat puheissa mukana, mutta kovin kaukaisina uhkina.

Kun Martan sairaus selviää ja Juntunen kuvaa lapsensa lyhyttä elämää, ei kyyneleiltä voi välttyä. Vanhemmat ovat läsnä, kun Martta irrotetaan hengityskoneesta. Isä laulaa vauvalleen tuutulaulun viimeiseksi hyvästiksi. Tuntemattomasta lapsesta tuli kirja, jota lukiessani olen itkenyt eniten.

Martta syntyi vain kuollakseen.

Voin kuvitella, että kirja saattaa olla liian raskasta luettavaa vaikkapa raskaana oleville tai pikkulasten vanhemmille.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...