Leif GW Persson: Pommimies ja hänen naisensa

Kansi: Marina Mattson

Otava 2016. 495 s.
Alkuteos: Bombmakaren och hans kvinna (2015).
Suom. Kari Koski.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Pommimies ja hänen naisensa on ruotsalaisen Leif GW Perssonin yhdestoista romaani. Persson tunnetaan kotimaassaan myös tv-persoonana ja urastaan kriminologina, ja lisäksi hän on toiminut oikeusministeriön neuvonantajana ja opettajana poliisiammattikorkeakoulussa.

Keskustelimme Pommimiehestä kirjaston lukupiirissä, ja tuota tapaamista varten tutustuin Perssonin taustaan ja tuotantoon hieman tarkemmin. Luin muun muassa siitä, että Perssonin esikoisteos Possujuhla perustuu tositapahtumiin eli siihen, miten Persson oli mukana paljastamassa oikeusministerin yhteyksiä prostituutiorinkiin. Opin myös, että pari vuotta sitten Helsinki Litissä kuuntelemani Malin Persson Giolito on hänen tyttärensä.

Pommimiehen tarina lähtee liikkeelle siitä, että Ruotsin poliisi on saanut vihjeen, että muslimiterroristit aikovat iskeä kansallispäivänä Skansenille, jossa vietetään juhlapäivää perinteisin menoin. Paikalle on tulossa kuningasperhe, valtionjohtoa ja suuri yleisö.

Turvallisuuspoliisissa Lisa Mattei johtaa tutkintaryhmää, jonka tarkoituksena on selvittää uhkan todenperäisyys, epäillyn taustat ja ennen kaikkea estää mahdollinen isku. Kirja kuvailee Ruotsin turvallisuuspoliisin työtä terrori-iskun uhan alla: miten poliisi hankkii tietoja epäiltyjen liikkeistä, toimintatavoista, räjähteistä ja muusta iskuun liittyvästä. Samalla tutkinnanjohtaja Lisa Mattei kipuilee uran ja perhe-elämän yhteensovittamisessa.

Kirja on oivallista luettavaa sellaisille lukijoille, jotka eivät halua dekkarilta väkivaltaa ja raakuuksia, vaan ovat kiinnostuneet poliisityöstä. On kuvaavaa, että sivulla 322 on virke "Ja vasta silloin alkoi lopultakin tapahtua." Vaikka väkivallalla ei mässäillä, tarinassa on kuitenkin roimasti jännitystä ja juonessa käänteitä. Saavatko poliisit iskun estettyä? Onko poliisissa myyrä ja jos on, niin kuka se on?

Pidän Perssonin kirjoitustyylistä ja selvästi asiantuntevasta otteesta, mutta aivan nurisematta en Pommimiehestä päässyt nauttimaan. Paljon rikossarjoja ja -elokuvia nähneenä olen kyllästynyt siihen, että poliisien yksityiselämä sotketaan mukaan rikoksen ratkaisuun, samoin myyräepäily poliisissa on kulunut juonikuvio. Näistä jupinoista huolimatta aion lukea Perssonia lisää, kenties jo ensi kesänä, sillä jokin hänen tavassaan kirjoittaa ja yhdistellä faktaa ja fiktiota kiehtoo minua.

Muistelen lukeneeni Perssonia edellisen kerran opiskeluaikoina, kun olin töissä kirjakaupassa. Ostin tuolloin töistä kaksi ensimmäistä osaa Välfärdsstatens fall -trilogiasta eli dekkarit Kesän kaipuusta hyiseen viimaan ja Toinen aika, toinen elämä. Kolmatta osaa (Putoaa vapaasti kuin unessa) ei ollut tuolloin vielä suomennettu. En muista, mihin nuo kirjat ovat joutuneet, joten hankin nyt nettidivarista mökin dekkarihyllyyn koko trilogian ‒ vaikka olen sittemmin nähnyt kirjojen pohjalta tehdyn tv-sarjan Pyhiinvaeltajan kuolema, haluan palata Palme-tutkintaan kirjan muodossa.

Helmet 2019: 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt.

Jo Nesbø: Verta lumella (2015)

Alkuteos: Blod på snø.

Suomentaja: Outi Menna (2015).

Kustantaja: Johnny Kniga.

Lukija: Paavo Kerosuo.

Kesto 4 t 10 min. 

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Päähenkilö Olav työskentelee alamaailman asiainhoitajana eli palkkamurhaajana. 1970-luvun Oslossa huumebisnes on kahden kauppa, ja Olav taiteilee näiden organisaatioiden välillä. Joulun alla Olav saa poikkeuksellisen toimeksiannon, joka ei hoidukaan aivan rutiinilla. Olav improvisoi, eikä lopputulos ole toivottu. Olav sotkee tilanteeseen vielä omat tunteensa, joten hänellä on selvitettävänään melkoinen sotku.

Kuuntelin kirjan äänikirjana miehen kanssa muutamalla mökkimatkalla. Mies ei ollut kuunnellut äänikirjoja aiemmin ja epäili, voiko keskittyä tarinaan samalla kun ajaa autoa. Tarinan kuunteleminen ei kuitenkaan häirinnyt ajamista, ja aloimme jo miettiä, mitä seuraavaksi kuuntelisimme. Matka sujuu joutuisammin, ja kirjasta on kiva keskustella, kun se on yhdessä kuunneltu.

Verta lumella on melko lyhyt eikä sen juoni ole järin monimutkainen, minkä vuoksi se oli miehelle ikään kuin pehmeä lasku äänikirjojen maailmaan. Lisäksi lukija on tässä sieltä paremmasta päästä. Paavo Kerosuota on miellyttävä kuunnella: hän lukee selkeästi vahvalla äänellään.

Verta lumella ei tarjoa yhtä syviä henkilöhahmoja tai yhtä monimutkaisia juonikuvioita kuin Nesbøn Harry Hole -kirjat, mutta viihdyimme sen parissa. Kepeämpi teos toimii äänikirjana, koska esimerkiksi autoillessa huomio tarinasta herpaantuu välillä. Verta lumella loppuu sen verran kutkuttavasti, että kakkososa oli heti laitettava varaukseen kirjastosta. Verta lumella 2: lisää verta ilmestyy syksyllä, jolloin jatkamme Nesbøn kuuntelua.

Lirio Abbate: Mafian naiset (2013)

Alkuteos: Fimmine ribelli. Come le donne salveranno il paese dalla 'ndrangheta.

Suomentaja: Taru Nyström (2014).

Kustantaja: Atena.

Sivumäärä: 216.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Mika Perkiökangas.

Mafian naiset kertoo naisten asemasta ja roolista italialaisessa mafiaklaanissa. 'Ndrangheta on Etelä-Italian Calabriassa toimiva rikollisjärjestö, jonka toimintaan kuuluu ainakin huumeita, salakuljetusta ja julkisten urakoiden hallinnointia. Klaani perii myös suojelurahaa kaikilta alueellaan toimivilta yrittäjiltä, maanomistajilta, viljelijöiltä ja esimerkiksi paikkakunnalla vierailevilta sirkusseurueilta. Tämän mahdollistaa yleinen hyväksyntä:

Huolimatta rikollisesta loiselämästään perheet nauttivat yhteisössä laajaa hyväksyntää. Laittomista toimistaan tulevilla varoilla klaanit luovat uusia työpaikkoja alueille, missä on niistä pula, ja rikollisjärjestöihin suhtaudutaan melkein kuin hyväntekijöihin. Pelonsekainen kunnioitus ja rauhanomainen rinnakkaiselo perheiden kanssa on turvallisempaa, ja sen lisäksi hyvistä suhteista saattaa olla hyötyä.

Mafia on miehinen maailma: naiset ovat miestensä omaisuutta. Naisen osa on mennä nuorena naimisiin ja hoitaa koti ja lapset. Kaikkea säätelee ikiaikainen kunniakoodi, jonka mukaan miehensä jättävät tai pettävät naiset tapetaan. Miehet määräävät vaimojaan myös haudan takaa: edes leskellä ei ole oikeutta aloittaa uutta suhdetta. Jos klaanilaisilla on syitä epäillä naista epäkunnioittavasta toiminnasta, nainen luultavasti katoaa jälkiä jättämättä. Sama kohtalo voi olla edessä yrittäjällä, joka ei suostu maksamaan suojelurahaa. Karmaisevinta minusta on, että perheen vanhimmat naiset myös hiljaa hyväksyvät tällaisen toiminnan.

Joskus tilanne käy naisille liian raskaaksi. Tehokas ja oikeastaan ainoa keino päästä pois mafian vallan piiristä on hankkiutua poliisin suojeluun ja todistaa perhettään vastaan oikeudessa. Se kuitenkin tarkoittaa lapsista luopumista, mihin monet eivät pysty. Välillä oikein hätkähdin kirjaa lukiessani: tässä oikeasti kuvataan tapahtumia Euroopassa 2010-luvulla!

Rohkeus on kunnioitettavaa. Sekä se, jota naisilla on lähtiessään kahlitsevista oloista että toimittaja-kirjailija Abbaten rohkeus käsitellä tällaista aihetta. Abbate on erikoistunut toimittajanurallaan mafiaan liittyviin aiheisiin, ja niinpä hän on elänyt vuodesta 2007 lähtien viranomaisten suojeluksessa. Mafian tapana kun on vaientaa epämieluisat äänet.

Kiinnostava aihe ja sujuvasti etenevä teksti – mitäpä muuta sitä yleistajuiselta tietokirjalta voisi toivoa?

Mafian naisista ovat kirjoittaneet ainakin Maria, Jenni, Annami ja Lukuneuvoja.

Musta neula Etelä-Italiassa, Sisiliassa.