Pikkuveljen elämästä ja kuolemasta – Merete Mazzarella: Violetti hetki

Kansi: Fredrik Bäck.

Tammi 2022. 198 s.
Alkuteos: Den violetta timmen (2022).
Suom. Raija Rintamäki.
Oma arvioni: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta. 

Merete Mazzarellan Violetti hetki on päiväkirjamerkinnöistä muokattu omaelämäkerrallinen teos, jossa kirjailija pohtii niin pandemian kaventamaa elämänpiiriä, maailmanpolitiikkaa kuin ympäröivän luonnon ilmiöitä. Paljon tilaa saa Arvid Järnefeltin teos Vanhempieni romaani, jonka perhekuvauksesta Mazzarella löytää yhtymäkohtia omaan elämäänsä. 

Kun Mazzarellan Kööpenhaminassa asuva pikkuveli Martin joutuu hengitysvaikeuksien vuoksi sairaalaan, kirjoittaminen painottuu veljeen – ensin tämän sairauteen ja lähestyvään kuolemaan, sitten muistoihin ja suruun. 

Keuhkofibroosia sairastavaa Martinia hoidetaan kööpenhaminalaisen sairaalan keuhko-osastolla keväällä 2021, ja hänen luonaan saa vierailla, koska hänellä ei ole koronaa. Läheisimmät ystävät eli Huoliryhmä päivystää Martinin vuoteen äärellä. Mazzarellaa lohduttaa, että tiivis ystäväpiiri on Martinin tukena voinnin heikentyessä. He ovat myös Mazzarellan linkki veljeen tämän viimeisinä hetkinä. Martin kuolee maaliskuussa 2021 73-vuotiaana. Hautajaisiin Mazzarella osallistuu Youtuben kautta.

Itseä nuoremman veljen kuolemassa on jotakin epätodellista. Mazzarella havahtuu toistuvasti kuin ensi kertaa siihen tietoon, että Martin on kuollut. Kuoleman aiheuttamaa sokkia kirjailija käsittelee itselleen luontevalla tavalla, kirjoittamalla. Vaikka Mazzarella kokee, että hän oli läheinen Martinin kanssa, herää kirjoittaessa silti kysymys: kuinka hyvin oikeastaan tunsinkaan veljeni?

Martin oli homoseksuaali ja aktiivisesti mukana Setan perustamisessa 1970-luvulla. Avoimesti homona eläminen oli tuolloin vaikeaa Suomessa, ja Martin muutti Tanskaan vapaamman asenneilmapiirin perässä. Mazzarella muistelee veljensä kumppaneita vuosikymmenten varrelta ja sitä, miten Martin joutui elämässään kamppailemaan rakkauden vuoksi. 

Kööpenhaminan lisäksi Martinilla oli elämä myös Thaimaassa. Sen kaikkia puolia Mazzarellan on vaikea ymmärtää, erityisesti sitä, että Martinilla oli siellä itseään selvästi nuorempia kumppaneita, joiden elämää (ja päihteiden käyttöä) Martin säännöllisesti rahoitti. Martin myös testamenttaa omaisuutensa Thaimaan-suojateilleen ja näiden perheille. "Rakkaudella on hintansa, ja Martinille se oli korkea." Näin kirjoittaa eräs Huoliryhmän jäsen Mazzarellalle Martinin kuoleman jälkeen. 

Luontohavainnot antavat eräänlaiset raamit kaikelle. Vaikka ympärillä velloisi maailmanlaajuinen pandemia ja pikkuveli tekisi kuolemaa, aurinko nousee ja laskee säntillisesti joka päivä. Luonto heijastelee elämän rajallisuutta. Keväällä elinvoimaiset kasvit kohtaavat loppunsa jo syksyllä. Ihminenkään ei tiedä kevään viheriöinnin keskellä, näkeekö enää seuraavaa vuodenaikaa. 

Mazzarellan kirja muistuttaa siitä, miten olen viime aikoina usein pohtinut viimeisiä kertoja. En muista, mistä ajatuksen ensi kertaa kuulin, mutta se on jäänyt vaivaamaan: ihminen on hyvin tietoinen ensimmäisistä kerroistaan, mutta viimeinen koetaan usein tajuamatta asian lopullisuutta. Ensimmäinen ulkomaanmatka, ensisuudelma, ensimmäinen muutto omaan kotiin – nämä ovat monille selkeitä muistoja ja elämäntarinan käännekohtia. 

Elämä voi päättyä yllättäen, joten harvoin ihminen tietää, että nyt lämmitän saunan viimeistä kertaa tai näen jonkun läheisen viimeistä kertaa. Toki vakava, diagnosoitu sairaus voi tuoda tällaisen tietoisuuden.  Mazzarellakin tietää, milloin puhuu veljensä kanssa viimeisen kerran, koska Martin on jo niin huonossa kunnossa. 

Viimeisiin kertoihin liittyy helposti katumusta. Miksi sanoin ilkeästi, miksi en ollut lempeämpi? Miksi erosimme riidoissa? Mazzarellakin miettii, miksi he eivät juhlistaneet Martinin viimeistä syntymäpäivää paremmin, kun veli asui hänen luonaan Tammisaaressa muutaman kuukauden ajan kesällä 2020.

Han Kangin Valkoinen kirja ja Eeva Kilven Valkoinen muistikirja värittävät surun valkoiseksi, Mazzarellalla keskeinen väri on violetti. Kirja on saanut nimensä kirjallisuudentutkija ja kirjailija Katie Roiphen kirjansa nimestä Violet hour. Mazzarella kirjoittaa:

– – seurattuani nyt tiiviisti auringonnousua ja auringonlaskua minuun vetoaa otsikon viittaus iltahämärään ja siirtymiseen tilasta toiseen, työstä vapaa-aikaan, päivästä yöhön ja – ja tässä tapauksessa – elämästä kuolemaan. 

Violetti hetki kuvaa paitsi Martinin siirtymää elämästä kuolemaan, myös sitä, miten Mazzarella hiljalleen hyväksyy veljensä kuoleman ja maailmanjärjestyksen, jossa pikkuveli elää vain muistoissa. Pikkuveljen kuolema saa Mazzarellan pohtimaan omaa kuolevaisuuttaan: muita lapsuudenperheestä ei hänen lisäkseen enää ole elossa.

Kirja lukeminen oli ilo, vaikka aihe onkin surumielinen. Mazzarella kirjoittaa veljestään pohdiskelevasti ja kauniisti, yksityiset kokemukset avaavat polkuja laajemmille pohdinnoille ystävyydestä, perheestä, surusta ja kuolemasta. Koko ajan läsnä ovat välittäminen, kaipaus, rakkaus. Ennen kaikkea lämmin katse. 

Helmet 2022: 7. Kirja kertoo ystävyydestä.

Kirjoittamisen ilo ja oikeutus – Merete Mazzarella: Elämä sanoiksi

 

Tammi 2013. 219 s.

Alkuteos: Att berätta sig själv. 

Suom. Raija Rintamäki.
Oma arvioni: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Merete Mazzarellan teos Elämä sanoiksi päätyi luettavakseni opintojen myötä. Sain joulukuussa valmiiksi kirjoittamisen perusopinnot Jyväskylän avoimessa yliopistossa, ja viimeisenä tehtävänä kirjoitin luovuuselämäkerran, jonka taustamateriaalina käytin Mazzarellan kirjaa.

Niin sanottu pakollinen luettava ei aina tarjoa suuria lukuelämyksiä, mutta Elämä sanoiksi teki poikkeuksen. Mazzarella kirjoittaa vetävästi ja ajatuksia herättävästi oman elämänhistorian käyttämisestä kirjoittamisen materiaalina. Mazzarella on tehnyt pitkän uran kirjallisuudentutkijana, opettajana ja elämäkerrallisena kirjailijana, joten kokemusta aiheesta ja oman elämän anekdootteja riittää. 

Sain kirjasta paljon ideoita omaan luovuuselämäkertaani, vaikka kyseessä oli sivumäärältään melko lyhyt tehtävä. Oli rohkaisevaa lukea kokeneen kirjoittajan mietteitä siitä, että jokaisella on oikeutus kirjoittaa, kirjoittaa elämästään. Ei myöskään tarvitse elää erikoista elämää voidakseen kirjoittaa siitä:

Me kaikki olemme jotain ja meillä on oikeus kertoa mitä olemme.

Viehätyin erityisesti Mazzarellan esittelemästä elämänsymbolin käsitteestä. Elämänsymbolit ovat merkittäviä tilanteita, jotka muokkaavat ihmisen elämän suuntaa tai ihmisen luonnetta. Kun ajattelin omaa kirjoittajan taivaltani, tunnistin ensimmäiset hetket oman päiväkirjani äärellä merkittäviksi. Siitä alkoi taipaleeni kirjoittajana. Tässä pari otetta luovuuselämäkerrastani:

Kun täytin seitsemän vuotta, sain syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen päiväkirjani. Siinä oli lukko ja avain tuli mukana. Katselin lukollista kirjaa hämilläni. Mitä päiväkirjan kirjoittaminen tarkoittaa? Äitini selvensi, että voisin vaikka kirjoittaa, miten olin tehnyt sinä päivänä tai keitä olin tavannut. Mistä tykkään, mitä haluaisin tehdä. Kirjaan saisin kirjoittaa vapaasti, mitä halusin, kukaan ei sitä lukisi. Hain lyijykynän huoneestani ja aloitin.

– – kirjoitin lapsuudenkotini terassilla, jolla oli valkoiset muovikalusteet ja reunasta rispaantunut aurinkovarjo. Pöydällä oli kirjani lisäksi flamencotanssijafiguuri, jonka olin saanut aiemmin päivällä naapureilta lahjaksi. He viettivät talvet Aurinkorannikolla, nukke oli sieltä ostettu. Tanssijanaisen mekossa oli vaaleanpunainen pohjaväri ja mustia koristeita, ja sen pitsikangas värähteli heiluvan pöydän tahtiin, kun kirjoitin ensimmäisiä rivejäni.

Mazzarellan mukaan elämästään voi paikallistaa elämänsymbolien lisäksi myös käännekohtia, jotka joko sattumalta tai olosuhteiden seurauksena luotsaavat elämää tiettyyn suuntaan. Kodin kirjahyllyistä huolimatta käännekohta minulle oli kirjaston löytäminen, se johdatti lukuharrastuksen pariin – ja ohjasi lopulta ammatinvalintaani. 

Kansi: Tieto tekijästä kirjaston tarran alla.

Koen olevani ensisijaisesti lukija, mutta blogi ja kirjoittamisen opinnot ovat vahvistaneet kirjoittajaidentiteettiäni. Luku- ja kirjoitusharrastukset tukevat toisiaan, sillä kirjoittamista harrastavalle kirjat ovat elintärkeää polttoainetta. Mazzarella mukailee Stephen Kingin oppeja ja toteaa, että kirjoittajan täytyy lukea, sillä lukeminen antaa kirjoittajalle työkaluja ja näyttää mahdollisuuksia. Nimenomaan täytyy, sillä lukemattomuus ei ole vaihtoehto.

Moni on kysynyt minulta, miksi opiskelen kirjoittamista. Kiemurrellen yleensä vastaan, että kirjoittamisen ilon vuoksi. Siksi, että haluan kehittyä kirjoittajana. Usein kysyjä haluaa tietää, onko minulla oman kirjan käsikirjoitus tekeillä. Ei ole, vastaan. Ehkä jonakin päivänä, jos siltä tuntuu. Kiitän Mazzarellaa siitä, että hän antaa luvan pysytellä kirjoittamisessa amatöörinä ja tehdä sitä mistä nauttii: ”Kirjoittaakseen ei tarvitse tulla kirjailijaksi.”

Lukeminen poikii herkästi lisää luettavaa, ja nyt kalenterissani lukee vahvasti alleviivattuna "Lue Mazzarellaa!!" Ensin myytiin piano ainakin alkoi kiinnostaa ja aikoinaan lukemani Tähtien väliset viivat tekisi mieli ottaa uusintakierrokselle. 

Elämä sanoiksi antoi paljon aineksia luovuuselämäkertaani, jonka kirjoittaminen oli osuva lopetus kirjoittamisen perusopinnoille, nyt jatkan intoa täynnä aineopintoihin. Kirjoittaminen ja sen pohtiminen ovat antoisa harrastus, vaikka kieltämättä opiskelu työn ohella on ajoittain raskasta. Oivallukset ja inspiroituminen kuitenkin kuittaavat kaikki kärsimykset.