Kansi: Tuomo Parikka. |
Siis mitä mä just luin? Tämä kysymys pompahti mieleeni uudelleen ja uudelleen, kun silmät ymmyrkäisinä etenin Ágota Kristófin kirjassa Iso vihko. Tunnelmat lukiessa vaihtelivat ällistyksestä ällötykseen ja suruun.
Heti alkuun totean, että herkimpien lukijoiden kannattaa suosiolla sivuuttaa Kristóf, niin brutaalisti ja kylmäävästi hän kuvaa sodan vaikutuksia ihmiseen.
Iso vihko avaa trilogian. Tämä ensimmäinen osa suomennettiin alkujaan jo 1980-luvulla, mutta julkaistiin vastikään uudelleen Tammen Keltaisessa kirjastossa. Myöhemmin tänä keväänä saadaan toinen osa suomeksi nimellä Todiste, oletettavasti kolmonenkin sitten jossain vaiheessa.
Kertojina toimivat kaksospojat, jotka Äiti vie asumaan Isoäidin luo, turvaan sodan jaloista. Isoäitiä kutsutaan kylällä Noita-akaksi, eikä ilmapiiri uudessa kodissa ole erityisen rakastava.
Pojat päättävät selvitä toisiinsa tukeutuen. Kaikessa nokkeluudessaan he pärjäävätkin oikein hyvin, mutta aika kyseenalaisin metodein. He karaisevat mieliään ja kehoaan kestämään vastoinkäymisiä erilaisten harjoitusten avulla. Heistä kasvaa melkoisia tyranneja.
Eletään sota-aikaa, joten kauheuksia ei tarvitse etsiä, ne kävelevät silmien eteen. Pojat todistavat väkivaltaa, seksuaalisia kohtauksia, julmuuksia. Koska tarjolla ei ole aikuisen rakkautta ja huolenpitoa, lapsen mieli ja logiikka tekevät asioista omia johtopäätöksiään. Pojat päätyvät jakamaan oikeutta omaan moraaliinsa pohjautuen.
Pojat kirjaavat kaiken näkemänsä ja kokemasta Isoon Vihkoon, josta muodostuu hurjan väkivaltaisen lapsuuden todiste. He luovat kirjoittamiselleen omat sääntönsä, vihkossa ei ole sijaa oletuksille tai tunnepuheelle:
Tunteita ilmaisevat sanat ovat hyvin epätarkkoja, niiden käyttöä kannattaa välttää ja pitäytyä esineiden, ihmisten ja itsensä kuvaamiseen, siis tosiasioiden rehelliseen kuvaamiseen.
Kun karmaisevia tapahtumia kuvataan lapsenomaisella kielellä ja raporttimaisena selostuksena, kauheus korostuu.
Kirjailija Kristóf syntyi Unkarissa ja pakeni kansannousun aikaan 1956 Sveitsiin. Hän on kirjoittanut kirjan ranskaksi, jonka oppi siis vasta aikuisiällä. Ison vihkon kieli onkin yksinkertaista ja väkevää. Paljon päälauseita ja toteavaa kerrontaa. Oikeastaan en edes olisi halunnut nähdä rivien väleihin, niin rujoa on meno.
Helmet 2023: 46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika.
Ágota Kristóf: Iso vihko. Tammi 2023. 198 s. Suom. Anna Nordman. Alkuteos: Le Grand Cahier (1986). Lainasin kirjastosta.