Karo Hämäläinen: Yksin (2015)

Kustantaja: BTJ / WSOY.

Lukija: Jukka Pitkänen.

Kesto: 6 t 28 min.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Martti Ruokonen

Yksin on romaani juoksijalegenda Paavo Nurmesta (1897–1973). Kirjassa ollaan Nurmen ajatuksissa ja päästään seuraamaan miehen elämää huussinhajuisesta lapsuudesta aina yksinäisiin vanhuuspäiviin. Näiden ääripäiden väliin sijoittuu Nurmen menestyksekäs urheilu-ura kestävyysjuoksijana. Nurmen saavutukset olivat niin omaa luokkaansa ja merkityksellisiä vasta itsenäistyneelle Suomelle, että hän on saanut muun muassa oman patsaan Olympiastadionin viereen ja päässyt 10 markan seteliin.

Nurmea eivät kiinnostaneet valmentajien neuvot, vaan hän harjoitteli oman mielensä mukaan. Voitontahtoinen mies harjoitteli lähes pakkomielteisesti. Hän käveli ja juoksi orjallisesti kellon mukaan ja voimisteli peilin edessä. Hän uskoi voivansa peitota vastustajansa sinnikkyydellään. Nurmi jätti jo nuorena kahvin ja muut nautintoaineet, kun kuuli, etteivät ne sovi urheilijalle. Nurmen harjoittelu pohjautuu yksinkertaisuudessaan ajatukseen, että jos haluaa oppia juoksemaan kovaa, on juostava kovaa.

Nurmen peräänantamattomuus toi Suomelle lukuisia olympiamitaleita ja muita arvokisapalkintoja. Nykynäkökulmasta tällaiset saavutukset kuulostavat jopa myyttisiltä: suomalaisilla kun ei nykyään ole juuri jakoa yleisurheilussa kovimmalla tasolla, ainakaan juoksussa.

Hämäläinen on luonut juoksijasuuruudesta yksitotisen miehen, joka havainnoi maailmaa lakonisesti. Kerronnassa on harjaantuneen askeleen rytmi. Tarinassa on surullinen pohjavire, sillä Nurmi juoksi saadakseen olla yksin. Hänen elämänsä on pohjimmiltaan häviön välttelyä. Suurimpienkin voittojen hehku sammuu pian, sillä edessä on jälleen liuta mahdollisia tappioita.

Kirjan nimi kuvaa Nurmen elämää sen jokaisella saralla. Päämäärätietoinen mies ei  juuri välitä muiden seurasta, ja nekin, jotka hän haluaisi pitää lähipiirissään, hän ajaa pois käytöksellään ja ehdottomuudellaan.

Varasin Karo Hämäläisen Yksin-teoksen äänikirjana kirjastosta, kun kuulin sen voittaneen Savonia-palkinnon. En ole aiemmin lukenut Hämäläisen kirjoja, vaan hän on ollut minulle tuttu lähinnä kolumneistaan ja työstään Parnasson julkaisijana. Yksin oli sen verran vakuuttava ensikosketus, että voisin hyvin tutustua hänen muihinkin teoksiinsa.

Yksin-romaanista ovat bloganneet ainakin Lukuneuvoja, Tuijata, Amma ja Linnea.

David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimović (2011)

Alkuteos: Jag är Zlatan Ibrahimović — min historia.

Suomentaja: Miika Nousiainen (2011).

Äänikirjan kustantaja: BTJ.

Lukija: Kari Ketonen.

Kesto: 12 t 23 min. 

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Eric Broms.

Paljon luettu ja kehuttu David Lagercrantzin kirjoittama Zlatan Ibrahimovićin elämäkerta on herättänyt minussa varovaista kiinnostusta jo pari vuotta, ja se on minulla jopa omassa hyllyssä pokkarina. Päädyin lopulta kuuntelemaan kirjan äänikirjana, mikä olikin loistava valinta.

Jalkapallo lajina jaksaa kiinnostaa minua yleensä vain EM- ja MM-kisojen ajan, jolloin katselen pelejä puolella silmällä. Mieheni on Arsenal-fani, joten toki tiedän lajista, seuroista ja pelaajista näin sivusta seuranneena jonkin verran. Kirjan parasta antia minulle eivät kuitenkaan olleet Zlatanin urheilusaavutukset, vaan tarinan yhteiskunnallinen puoli.

Kirjassa kuvataan malmölaisen lähiölapsen tie Euroopan suurseuroihin. Rosengårdin lähiössä varttuneen Zlatanin vanhemmat erosivat pojan ollessa nuori. Köyhyys ja isän alkoholiongelma varjostivat pojan elämää. Aina ei ollut edes ruokaa jääkaapissa. Helppoa ei ollut myöskään jalkapallokuvioissa nuorena: pelikavereiden vanhemmat yrittivät savustaa Zlatanin ulos joukkueesta, mutta valmentaja piti lahjakkaan pelaajan puolia. Koettelemukset ovat muovanneet Zlatanista oman tiensä kulkijan, jota eivät muiden mielipiteet ole juuri hetkauttaneet.

Zlatan alkoi saada nimeä pelatessaan Malmön edustusjoukkueessa, ja pian aukenivat ovet suurempiin seuroihin, ensin Hollantiin ja sieltä Italiaan ja Espanjaan. Zlatan on johdattanut useamman joukkueen mestaruuteen ja voittanut maalipörssejä, joten tyhjästä hän ei ole mainettaan saanut. Ammattilaisvuosiin on mahtunut mieletöntä mediasirkusta, loukkaantumisia, ennätyksellisiä palkkoja ja siirtosummia sekä skismoja milloin valmentajien ja milloin toisten pelaajien kanssa.

Jalkapallon merkitys esimerkiksi Italiassa tulee kirjassa esille karusti. Huippupelaajista tehdään puolijumalia, joiden elämää media seuraa intensiivisesti ja joiden kaikki tekemiset ja sanomiset puidaan otsikoissa. Jalkapallofanius on joissakin maissa sellaisella tasolla, että sitä on jo vaikea suomalaisena käsittää. Pahimmassa tapauksessa väärän joukkueen värit vaatteissa voivat viedä hengen.

Kirjassa Zlatanista rakentuu varsin määrätietoinen kuva. Hän on rakastava perheenisä ja puoliso, jolle oma perhe on kaikki kaikessa. Toki hänen tekonsa ja puheensa kertovat myös siitä, että hän todella tietää arvonsa. Välillä hän on suuren egonsa vietävissä, ja jälkipyykkiä syntyy. Paikoin ylimielinen asenne saattaa ärsyttää lukijaa, mutta toisaalta sen avulla hän on päässyt siihen asemaan missä nyt on. Kovin moni maailmassa ei ole ponnistanut lähiölapsesta jalkapalloilun huipulle. Siihen ei tuurilla pysty, vaan siihen vaaditaan lahjakkuuden lisäksi omistautumista ja hurjia treenimääriä.

Tämä äänikirja oli monin tavoin positiivinen kokemus. Lukija Kari Ketonen lukee kirjan asiallisen selkeästi, liikoja tulkitsematta. Zlatanin tarina on oiva esimerkki siitä, että oikealla asenteella ja kurinalaisella työllä voi päästä tavoitteisiinsa. Kirjan kuunneltuani minusta tuntuu, että ymmärrän Zlatania ja supertähden elämää hieman paremmin. Lagercrantz on kirjoittanut teoksen haastattelujen perusteella, eli oikeastaan kirja on Lagercrantzin tulkinta Zlatanin puheista. Pöyhkeä minä-muotoinen puhe kuitenkin tulee kuin suoraan Zlatanin suusta, joten voin hyvin uskoa, että juuri tuollainen Zlatan on.