Peter Høeg: Lumen taju (1992)

Alkuteos: Frøken Smillas fornemmelse for sne.

Suomentaja: Pirkko Talvio-Jaatinen (1993).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 487.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kansi: Ulla Vuorinen.

Lumen taju nostetaan monesti Peter Høegin parhaaksi kirjaksi. Aiemmin olen lukenut häneltä Rajatapaukset ja Susanin vaikutuksen, jotka molemmat tekivät vaikutuksen. Odotukseni olivat siis erityisen korkealla, kun aloin lukea Lumen tajua.

Kirjan tapahtumat käynnistyvät siitä, kun talvisessa Kööpenhaminassa sattuu onnettomuus: 6-vuotias Esajas putoaa yöllä katolta ja kuolee. Tapaus ihmetyttää pojan kanssa ystävystynyttä naapurin naista, grönlantilaissyntyistä Smilla Jaspersenia: oliko tapaus todella onnettomuus? Vai oliko joku pojan kanssa lumisella katolla? Smillan selvitystyöstä kehkeytyy vaiheikas jännitysnäytelmä, joka vie naisen aina Grönlannin hyisille jäätiköille saakka.

Lumen tajussa käytetään paljon merenkulkuun liittyvää sanastoa, joten lukiessa pääsin oppimaan uutta. En esimerkiksi ollut aiemmin tiennyt, että laivan takaosaa kutsutaan ahteriksi. Kielikorvaani hieman särähtää, että moottorien voimalla liikkuvan laivan yhteydessä käytetään verbiä 'purjehtia'. Tarkistin asian vielä sanakirjasta — tämä todella on vakiintunut ilmaisu.

Luin kirjaa tammipakkasten paukkuessa nurkissa, mikä olikin kirjalle loistava lukuajankohta, sillä kirjassa pohditaan lumen, jään ja pakkasen olemusta. Nyt 37-vuotias Smilla on viettänyt lapsuutensa Grönlannissa, joten erilaisten lumi- ja jäätyyppien ominaisuuden ja käyttäytyminen ovat hänellä veressä. Grönlannin-vuodet ovat vaikuttaneet vahvasti myös hänen maailmankuvaansa:

Lapsuus Grönlannissa on iäksi turmellut suhteeni hyvinvointiin. Näen kyllä, että hyvinvointia on. Mutta minusta ei ole tavoittelemaan eikä todella arvostamaan sitä. Eikä näkemään sitä päämääränä.

Smilla on kiehtova persoona, juuri sopivan roisoinen seikkailuromaanin päähenkilö. Hän on kipakka ja peloton, jopa uhkarohkea. Smilla seuraa sydämensä ääntä, minkä lisäksi häntä ohjaa vahva moraalinen tunto.

Smilla on mielenkiintoisesti Tanskan ja Grönlannin välissä, hän ymmärtää molempia kulttuureita ja kieliä. Lumen taju ottaa kantaa Grönlannin asemaan:

Mikä tahansa alkuperäiskansa vaikuttaa eurooppalaisen luonnontieteen määrittämällä numeerisella asteikolla mitaten ylempien apinoiden kulttuurilta.
       Numeerisissa arvioinneissa ei ole mieltä. Yrityksestä verrata kahta kulttuuria keskenään ja päätellä, kumpi on kehittyneempi, ei voi tulla muuta kuin taas yksi tuhruinen projektio läntisen kulttuurin vihasta omia varjojaan kohtaan.  

Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue, josta huomasin tietäväni kovin vähän. Jäätikköinen saari alkoi kiinnostaa kirjan myötä enemmän, joten odotan jo pääseväni Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeettojen pariin: kirja on toisen lukupiirini helmikuun kirja, ja siinäkin liikutaan Grönlannissa.

Lumen taju on ajatuksia herättävä kirja, jonka juoni vetää ja jonka henkilöt ovat monipuolisia. Ihana Høeg ei siis taaskaan pettänyt! Yritän mahduttaa lukemistooni tänä vuonna vielä lisää hänen kirjojaan. En tehnyt varsinaisia uudenvuodenlupauksia, mutta ajattelin pitää pääni kylmänä uutuuskirjojen kanssa, niin että aikaa jäisi myös lempikirjailijoiden teoksille ja klassikoille.

Peter Høeg: Susanin vaikutus (2014)

Alkuteos: Effekten af Susan.

Suomentaja: Katriina Huttunen (2015).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 426.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Jussi Karjalainen.

Peter Høeg on päivänpolttava kirjailija, sillä häneltä ilmestyi juuri tämä uusin suomennos Susanin vaikutus ja hän oli esiintymässä viime viikonloppuna järjestetyillä Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaaleilla. Olin Savoy-teatterissa nauttimassa kirjallisista keskusteluista, joten näin ja koin myös Peter Høegin mieleenpainuvan show'n. Høegin käymä keskustelu Monica Fagerholmin kanssa nimittäin kasvoi show'ksi; Høeg todella otti yleisönsä ja osoitti olevansa tarinankertoja muutenkin kuin paperilla. Tuo keskustelu kasvatti kiinnostustani molempien kirjailijoiden tuotantoon.

Høegin tavassa kertoa tarinaa ja ottaa lukijansa on paljon samaa kuin siinä, miten hän esiintyy. Hän on selkeäsanainen ja rohkea, ja koko ajan lukija / kuuntelija joutuu pohtimaan, mistä tässä oikein on kyse. Pientä epävarmuutta kuitenkin pystyy sietämään, sillä kertoja toimii varmoin ottein. Høegin käsiin uskaltaa jättäytyä.

Luin Høegin Rajatapaukset jokunen vuosi sitten ja aavistin jo yhden kirjan perusteella, että tässä on kirjailija minun makuuni. Lumen taju, Norsunhoitajien lapset ja Kertomuksia yöstä löytyvät omasta hyllystä, mutta jostakin kumman syystä ne ja monet muut Høegit ovat vielä lukematta. Sain Susanin vaikutuksen kirjastosta sopivasti kirjallisuusfestivaalien alla, joten pakkohan se oli heti lukea. Siis ahmia.

Susan Svendsen on nelikymppinen arvostettu fyysikko, jolla on teini-ikäiset kaksoset ja taiteilijamies Laban. Perhe on juuri palannut Tanskaan Intiasta, jossa he asuivat jonkin aikaa. Intiassa kaikille perheenjäsenille tapahtui jotakin merkittävää, jopa niin peruuttamatonta, että Susan saattaa joutua vankilaan. Hän voi välttyä vankilalta, mikäli suostuu auttamaan salaperäisen tulevaisuuskomission toimien selvittelyssä.

Susanin apua kaivataan, sillä hänellä on ainutlaatuinen kyky saada ihmiset puhumaan: hänen vaikutuspiiriinsä joutuvat puhuvat helposti sivu suunsa vailla harkintaa. Tutkinnan kohteeksi joutuva tulevaisuuskomissio on perustettu 1970-luvulla, ja nyt sen jäseniä alkaa kuolla peräjälkeen. Tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, ja pelissä on paitsi Susanin tulevaisuus, myös koko maan tulevaisuus. Mitä komissio oikein sai selville, mitä on tapahtumassa?

Susanin maailmankuva perustuu vahvasti fysiikkaan, ja hän näkee kaiken tieteen silmälasien läpi. Fysiikka-sanasto maustaa tekstiä:

Käyrä joka kuvaa ihmissuhteitamme ajan funktiona lähestyy suoraa viivaa. Se merkitsee että päivät ovat samankaltaisia. Joskus käyrä laskee. Vain hyvin harvoin kohtaamme yhdessä pisteessä ja havaitsemme että tangentilla on myönteinen vaikutus, jonka ansiosta lähestymme toisiamme.
      Ja vieläkin harvemmin funktio keskeytyy.

Tarina on rönsyilevä ja juoni jännittävä, mutta parasta kirjassa on Susanin hahmo. Hän on yhtäältä lapsiaan vartioiva äitihahmo, toisaalta piinkova tiedenainen. Hän suhtautuu analyyttisesti omaan elämäänsä ja vastaan tuleviin tilanteisiin. Analyysi ulottuu luonnollisesti myös perheenjäseniin ja solmussa olevaan avioliittoon Labanin kanssa.

Susanin vaikutus on ainakin seikkailuromaani, tiedeaiheinen dystopia ja perhedraama — melkoinen kattaus, jonka Høeg onnistuu pitämään kasassa niin, ettei lopputulos ole sekamelska. Susanin vaikutus todisti sen, minkä jo Rajatapauksia lukiessani aavistin: tämä kirjailija toimii  minulle. Ehkä ujutan kesäkirjapinooni Norsunhoitajien lapset tai Lumen tajun. Tai molemmat!

Høeg vie kirjallisen maailmanmatkani Tanskaan, joka on reissullani 45. maa. 

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Katja, Leena Lumi, Kaisa Reetta ja Ulla.

Peter Høeg: Rajatapaukset (1993)

Alkuteos: De måske egnede.

Suomentaja: Pirkko Talvio-Jaatinen (1994).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 349.

Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Emmi Kyytsönen.

Tämä Peter Høegin osaksi omaelämäkerrallinen romaani herätti takakannen mukaan ilmestymisaikanaan kohua Tanskassa, mitä en ihmettele yhtään. Jos tarina on edes löyhästi tosi, niin aihetta yhteiskunnalliseen keskusteluun todella on ollut. Rajatapaukset on karu mutta kaunis tarina nuoren pojan kokemuksista. Selviytymistarina.

Kertojana toimii aikuinen Peter, joka on viettänyt lapsuutensa erilaisissa lastenkodeissa ja muissa laitoksissa. Kirjan tapahtumat keskittyvät Biehlin Yksityiskouluun, johon teini-ikäinen Peter pääsee. Nimenomaan pääsee, sillä koulu on tarkoitettu lahjakkaille ja menestyville lapsille. Siis aivan toisenlaisille lapsille kuin Peter.

Biehlin Yksityiskoulu on sisäoppilaitos, jossa pyritään integroimaan oppimisvaikeuksista kärsivät lapset niin kutsuttujen tavallisten lasten joukkoon. Tarkoitusperät ja koulun käytännöt eivät kuitenkaan soinnu yhteen. Miten lasten tiukkaakin tiukempi, eristämiseen ja pelotteisiin perustuva kasvatus voisi valmistaa toimimaan tavallisessa arjessa? Lasten elämä etenee lukujärjestyksen mukaan ja on täynnä kieltoja, sääntöjä, rangaistuksia ja suorittamista.  

Mutta ei se niin toimi, hulluksi ei tule itsestään. Ja kun on valittu olemaan normaali tai aivan niillä rajoilla, on keksittävä jotain muuta jotta kestäisi. On kehitettävä strategia.

Yhdelle strategia on sammakoiden syöminen, toiselle itsensä satuttaminen, kolmannelle teoreettiset pohdinnot. Peteriä askaruttaa aika. Hän ei ymmärrä ajan luonnetta ja käyttää paljon energiaa sen käsittämiseen. 

Sitä yritti olla tinkimättömän täsmällinen, koska aika ja itse maailma olivat täsmällisiä. Sitä yritti yrittämistään koko nuoruutensa ajan, mutta ei pystynyt, ja oli jo hyvin vähällä luopua yrittämästä.

Eritoten kirjan loppuosassa aikaa pohditaan paljon. Onko aika yksioikoisesti vain lineaarista, kuten Biehlin Yksityiskoulussa? Kirja ei siis ole pelkästään mitä-seuraavaksi-tapahtuu-tyyppinen kertomus, vaan myös filosofisesti pohdiskeleva.

Ja ajasta oppii ehkä eniten, jos joutuu sysätyksi sen sisään. Jos on ollut sairas tai niillä rajoilla.

Peterille voimia tuo myös ensirakkaus. Hän rakastuu Katarinaan, jonka kanssa he alkavat selvittää koulun kauheuksia ja huolehtia Augustista, jolla on heistä kaikista vaikeinta. Kaverikolmikko onnistuu toimillaan järkyttämään koulun kulisseja. Peterille käy lopulta hyvin, sillä Høegit adoptoivat hänet, mutta kaikkien kohtalo ei ole yhtä onnekas.

Rajatapaukset oli surullisuudessaan ja kauheudessaan loistava lukukokemus. Se herätti kiinnostuksen Høegin muutakin tuotantoa kohtaan. Rajatapaukset on lukenut Blogistaniassa ainakin Pihi nainen, joka kuvaa kirjaa järisyttäväksi. Nyökyttelen.