tiistai 20. marraskuuta 2018

Stefan Zweig: Shakkitarina

Kansi: Matti Jalava.


Germania 2017. 78 s.
Alkuteos: Die Schachnovelle (1942).
Suom. Marja Wich.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: kirjastosta lainattu.


Itävaltalaisen Stefan Zweigin pienoisromaani Shakkitarina on kertomus Tohtori B:stä. Hän on joutunut olemaan pitkään eristysvankina toisen maailmansodan aikana; hän on kokenut tiukan eristämisen ja kuulustelut. Saadakseen ajan kulumaan sellissään hän opetteli kuuluisimpien shakkipelien kulkua ja pelasi kuukausitolkulla shakkia itse itseään vastaan. Nyt kun maaniseksi yltynyt shakinpeluu on vain muisto, sattuu Tohtori B laivalle shakin maailmanmestarin kanssa. Mies on jälleen vaarassa ajautua pelimanian valtaan.

Zweigin kirja on nopealukuinen suupala, jonka tihenevä tunnelma imaisee lukijan shakin maailmaan. Tapa, jolla Tohtori B on shakkitaitonsa oppinut ja miten sitä kuvataan, on eriskummallisuudessaan kiehtovaa luettavaa. Lukijan ei tarvitse olla aiheesta erityisen kiinnostunut tai oikeastaan tietää koko pelistä mitään, sillä kuumeinen pelaaminen vertautuu oikeastaan mihin tahansa pakkomielteiseen tekemiseen. Minäkään en shakista tiedä juuri mitään. Joskus lapsena olen kokeillut sitä pelata, mutta en koskaan innostunut opettelemaan lajin saloja kunnolla. Muistan myös aikoinaan ihmetelleeni kryptisen näköistä shakkipalstaa Hesarissa. Nyt kirjan lukemisen jälkeen ymmärrän paremmin, että nämä pelikuviot todella kertovat peliä osaavalle paljonkin. Shakkitarinassa pelin salat opetellaan juuri tällaisten kuvioiden avulla.

Zweig herättelee pohtimaan, onko shakki vain peli vai onko loukkaus kutsua sitä "vain peliksi"? Zweig juoksutta ajatustaan pelin olemuksesta:
Eikö se ole myös ‒ ‒ kaikkien vastaparien ainutkertainen side; ikivanha ja ikuisesti nuori, mekaaninen laitteistonsa puolesta, tehokas vain mielikuvituksen avulla, rajoitettu geometrisen jäykässä tilassaan ja samalla kombinaatioissaan rajaton, jatkuvasti kehitettävissä ja kuitenkin steriili ajattelussaan, joka ei johda mihinkään, matematiikka, joka ei laske mitään, taidetta ilman luomista, arkkitehtuuria ilman substanssia, eikä todistettavasti sen vähemmin kestävä olemisessaan ja olemassaolossaan kuin kaikki kirjat ja teokset, ainoa peli, joka kuuluu kaikille kansoille ja kaikkiin aikoihin ‒ ‒.
Missä on sen alku ja loppu; jokainen lapsi oppii pelin ensimmäiset säännöt, jokainen poropeukalo voi yrittää taitojaan sen parissa ja voi luoda siitä huolimatta vertaansa vailla olevan, erityisen mestarien lajin muuttumattoman tiukan neliön sisällä...
Melko demokraattinen peli tuo shakki, kun sitä näin ajattelee!

Vuonna 1942 ilmestynyt pienoisromaani julkaistiin postuumisti kirjailija Stefan Zweigin (1881‒1942) kuoleman jälkeen. Viime vuonna ilmestynyt suomennos on teoksen toinen suomennos. Tämä tuoreempi suomennos on Marja Wichin käsialaa, ja aiemmasta vuoden 1952 suomennoksesta vastasi Aina Oksala. Hienoa, että kääntäjä on kerrankin saanut nimensä kirjan kanteen ‒ surullista vain on se, että nimi on kannessa väärin kirjoitettu.

Tutustuin tähän kiehtovaan pienoisromaaniin Helmet-lukuhaasteen innoittamana. Kuittaankin kirjalla haastekohdan 44. Kirja liittyy johonkin peliin.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Cecilia Samartin: Kirottu kauneus



Bazar 2018. 215 sivua e-kirjana.
Alkuteos: Beauty for ashes (2017).
Suom. Kristiina Vaara.
Oma arvioni: 5/5.
Mistä minulle: BookBeat.

Kirjamessujen parasta antia ovat uudet näkökulmat ja omien luutuneiden käsitysten mureneminen. Tällaiseen ajatukseen olen päätynyt sulateltuani nyt kolmisen viikkoa Helsingin Kirjamessujen antia. Tänä vuonna monen päivän vilinä ja hulina messuilla tiivistyi tällaiseen muotoon, ja päätelmään minut johdatteli Cecilia Samartin ‒ kirjailija, jonka olin vuosia lokeroinut sellaiseksi, jonka teokset eivät kiinnosta minua. Sitten tulivat messut, niiden Yhdysvallat-teema ja bloggareille järjestetty tilaisuus, johon Cecilia Samartin saapui puhumaan uusimmasta suomennoksestaan Kirottu kauneus.

Kirottu kauneus kertoo kolmen ihmiskaupan uhriksi päätyneen tytön tarinan. Inesa on kotoisin Moldovasta, Karla Meksikosta ja Sammy Yhdysvaltojen Ohiosta. Kaikki he ovat päätyneet omia reittejään Las Vegasiin. Tytöt ovat kauppatavaraa, jonkun omaisuutta, eikä tulevaisuus lupaa muutosta. Kolmikko päättää edes yrittää muuttaa tilanteen, ja he toteuttavat pakosuunnitelman; karkumatkan, jonka määränpää on Kalifornia. Kintereillään heillä on joukko aseistettuja rikollisia, jotka haluavat "omaisuutensa" takaisin, tai tarkemmin sanottuna tappaa kurittomat karkulaiset. Matkan varrella jokaisen taustaa valotetaan takaumin.

Kidnappauksia, pedofiliaa, väkivaltaa, hyväksikäyttöä, huumeita, petoksia. Toistuvia raiskauksia. Tarina muistuttaa, että ihmiskaupassa kaikki pahuus ei ole vain miehissä, vaan välillä myös naiset ovat julman systeemin osasia. Ja toisaalta kaikki miehet eivät ole automaattisesti hyväksikäyttäjiä. Romaanin perusvire on synkkä, mutta tyttöjen neuvokkuus ja ystävyys tuovat siihen muitakin sävyjä. Toivoa on.

Ennen Samartinin kohtaamista messuilla olin lukenut kirjan noin puoliväliin, ja vaikuttunut lukemastani. Messutilaisuudessa kirjailija kertoi muun muassa kirjaa varten tekemästään taustatyöstä, eikä enää tarvinnut epäillä, että kirjailija olisi liioitellut ihmiskaupan käänteitä tarinaa sepittäessään. Päinvastoin: Samartin kertoi, ettei edes ottanut kaikista kamalimpia taustatyön myötä hänelle valjenneita asioita mukaan kirjaan säästelläkseen lukijoitaan. Luin kirjan loppuun heti samana iltana, ja loppupuolisko meni minulla vielä enemmän ihon alle, kun todellisuus-kytkös oli niin tuoreena mielessä. Sammykin on vasta yhdeksänvuotias! Jatkossakin Samartinilta voi odottaa raskaita ja sydämeenkäyviä aiheita: hänen seuraava kirjansa käsittelee itsemurhaa.

Kirja toi mieleeni Lukas Moodysson ohjaaman elokuvan Lilja 4-ever vuodelta 2002. Elokuvassa nuori Lilja päätyy seksiorjaksi Ruotsiin, jonne hän lähtee katteettomien työlupauksien perässä entisen Neuvostoliiton alueelta. Näin elokuvan teini-ikäisenä ja muistan edelleen sen herättämän ahdistuksen ja ajatukset, vaikka aikaa on kulunut viitisentoista vuotta.

Kirotusta kauneudesta ovat kirjottaneet ainakin Kirjaluotsin Tiina ja Kirjasähkökäyrän Mai.

Kuubalaissyntyisen Samartinin romaani edistää pitkästä aikaa myös Lukemalla maailman ympäri -haastettani.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kirjoja ulapalta - yhteenvetoa lukuhaasteesta

Huhtikuussa käynnistynyt Kirjoja ulapalta
-lukuhaaste päättyi lokakuun viimeinen päivä. Sain eiliseen määräaikaan mennessä kahdeksan kuittausta haasteeseen osallistumisesta. Omat lukemiseni mukaan laskettuna haasteaikana luettiin yhteensä 46 meriaiheista kirjaa.

Haastekirjat veivät lukijoita monenlaisiin seikkailuihin maailman merillä ja merien rannoilla. Monissa tarinoissa meri oli dramaattisten tapahtumien näyttämö, ja usein sitä kuvattiin jollain tapaa uhkaavaksi. Toisaalta meri tarjosi myös elinkeinon ja innoitti filosofisiin pohdintoihin.

Meri oli inspiroinut niin proosan kirjoittajia, tietokirjailijoita kuin runoilijoitakin. Mukana oli novellikokoelmia, dekkareita ja spekulatiivista fiktiota, ja myös lastenkirjoja ja nuortenkirjoja luettiin. Haasteeseen luettiin tuoreimpia uutuuksia ja klassikoita sekä kaikkea tältä väliltä.

Useimpia haasteosumia sai tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Morten A. Strøksnesin teos Merikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana. Kirjan luki kolme osallistujaa ja minä. Tove Janssonin Muumipappa ja meri löytyi kahden lukemistosta, samoin Ann Rosmanin sekä Elly Griffithsin teoksia.

Tässä alla tietooni tulleet haasteosallistumiset: tässä onkin kattava merellisten lukuvinkkien lista. Postauksen lopussa on vielä tietoa haastearvonnan voittajasta ja mahdollisesta jatkosta haasteelle.


Haasteeseen osallistuneet ja luetut kirjat


MarikaOksa

  • Nam Le: Merimatka
  • Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri
  • Filippi - Gamboni: Mikki ja hukkunut meri
  • J. S. Meresmaa: Mifongin perintö
  • Jules Verne: Kahden vuoden loma-aika
  • Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla
  • Rick Riordan: Salamavaras


Maria Kuutti (Twitter & Instagram)

  • Volter Kilpi: Alastalon salissa
  • Tove Jansson:  Muumipappa ja meri


  • Karin Erlandsson: Helmenkalastaja
  • Khaled Hosseini: Meren rukous
  • Nina LaCour: Välimatkoja
  • Morten A. Strøksnes: Merikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
  • Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella
  • Katja Törmänen: Karhun morsian

  • Marianna Kurtto: Tristania
  • Voldemar Veedam & Carl B. Wall: Purjehdus vapauteen
  • Morten A. Strøksnes: Merikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
  • Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
  • Pete Suhonen: Myrskyn ratsastaja. Romaani seikkailja Seppo Murajasta


Paula, Kirjan pauloissa

  • Elly Griffiths: Risteyskohdat
  • M. J. McGrath: Jään muisti
  • Ann Rosman: Majakkamestarin tytär 
  • Lone Theils: Kohtalokas merimatka 
  • Marjo Pajunen: Todellista matematiikkaa 
  • Petri Tamminen: Meriromaani
  • Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa
  • Pablo Neruda: Maremoto

Paula, Kirjanmerkkinä lentolippu

  • Pauliina Susiluoto: Seireeni
  • Johanna Holmström: Sielujen saari
  • Mats Strandberg: Risteily
  • Astrid Lindgren: Saariston lapset
  • Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
  • Ben Kalland: Vien sinut kotiin


  • Leena Lander: Tummien perhosten koti
  • Annika Thor: Näckrosdammen


  • Ina Westman: Henkien saari
  • Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
  • Annie Proulx: Laivauutisia
  • Jarkko Volanen: Hiekankantajat
  • Sally Salminen: Katrina
  • Olli Jalonen: Taivaanpallo
  • Morten A. Strøksnes: Merikirja, eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana


Omat haastekirjani
  • Morten A. Strøksnes: Merikirja, eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
  • Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
  • Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Haastearvonta


Jokainen osallistuja sai lukemiaan kirjoja vastaavan määrän arpalippuja haasteen loppuarvontaan, jossa arvoin pienen kirja-aiheisen yllätyspalkinnon. Arpaonni suosi tällä kertaa Suketusta ‒ onneksi olkoon! Laitan sinulle sähköpostia vielä tänään.


Jatkoa haasteelle?


En saanut luettua läheskään kaikkia kiinnostukseni herättäneitä kirjoja, vaan oma haasteaktiivisuuteni jäi aavistuksen laimeaksi. Niinpä haasteesta jäi paljon hampaankoloon, ja aloin jo varovaisesti suunnitella haasteelle jatkoa.

Meri liittyy elämässäni tiiviisti saaristoon ja mökkeilyyn, joten mahdollista jatkohaastetta on luvassa aikaisintaan ensi keväänä. Laitoimme mökin tänään talviteloille, ja mökin hyllyyn jäivät odottelemaan Myrskyluodon Maija ja Alastalon salissa sekä monet muut meriaiheiset kirjat, joita on tullut mökin hyllyyn hankittua. Niiden äärelle palaan taas ensi keväänä jäiden lähdön jälkeen.

Kaput jäivät vahtimaan merikirjojani saareen.

Lämmin kiitos vielä kaikille osallistujille! Haasteen suunnittelu ja emännöinti oli innostavaa puuhaa, ja kaiken työn palkitsi tietenkin se, että niin moni aktiivinen lukija osallistui haasteeseen. Haasteen myötä tietoisuuteni meriaiheisesta kirjallisuudesta kasvoi huimasti ‒ ja uumoilen näin käyneen monelle muullekin!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...