Cormac McCarthy: Tie (2006)

Alkuteos: The Road.

Suomentaja: Kaijamari Sivill (2008).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 245.

Oma arvio 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Cormac McCarthyn rujo ja pimeä Tie sijoittuu tulevaisuuteen. Maailma on tuhoutunut lähes täysin: jäljellä on enää muutamia ihmisiä ja infrastruktuuristakin vain rippeet. Kaikki muut ihmiset ovat lähtökohtaisesti vihollisia, eli aina täytyy epäillä, aikooko kohtaamasi ihmisraunio ryöstää tai tappaa sinut. Myös kannibalismi on yleistä.

Kirjassa seurataan isän ja pojan vaellusta tuhkan ja romun keskellä. He kulkevat tiellä, koska sitä pitkin on helpompi työntää ostoskärryjä, jossa on heidän koko omaisuutensa. Välillä sekin pitää hylätä ja sännätä piiloon, jos joku ilmestyy näköpiiriin. Suuntana on etelä, koska heillä ei juuri ole varusteita taistella pakkasta ja lunta vastaan.

Perustarpeiden tyydyttäminen on elämän keskeisin sisältö. Kun on vatsa täynnä ruokaa, yllä puhtaat vaatteet, jokin lämmönlähde pitämässä kylmän loitolla ja toinen ihminen vieressä, niin silloin uskaltaa ja voi nukkua yönsä hyvin. Näin onnellisesti voi käydä vain, jos sattuu löytämään hylätyn asumuksen, jota ei vielä ole ryövätty tyhjäksi.

Pelon ja hävityksen keskellä isällä ja pojalla on  jäljellä ripaus toivoa ja keskinäinen suhteensa. Tuo pieni toivonkipinä on ainoa isää ja poikaa liikkeessä pitävä voima. Isä toivoo, että poika saisi vielä joskus jotakin parempaa. Poika puolestaan luottaa isän sanaan, sillä se on kaikki, mitä hänellä on.

Hänellä oli taskussa kourallinen kankaanpalaan kietaistuja kuivia rusinoita ja puoliltapäivin he istuivat tienpenkan kuivuneessa ruohossa ja söivät ne. Poika katsoi häntä. Siinä oli kaikki mitä meillä on, eikö niin?
Niin
Kuollaanko me nyt?
Ei.
Mitä me nyt tehdään?
Juodaan vähän vettä. Sitten jatketaan tietä eteenpäin.
Okei.

McCarthyn vähäeleinen kerronta ja sen luoma ainutkertainen tunnelma jäivät mieleeni elämään vielä päiviksi lukemisen jälkeen. Aion jatkaa kirjailijan muun tuotannon parissa vielä joskus, mutta pidän pientä taukoa. Näin väkevää ei voi lukea liikaa, sillä helposti käy niin, että mikään muu kirja ei hetkeen maistu miltään.

Kirjasta tehty elokuva esitettiin televisiossa tässä jokunen viikko sitten, mutta jätin sen suosiolla väliin. Kirjan tunnelma oli niin ahdistava ja lohduton, että en halunnut kokea sitä visuaalisesti. Ja toisaalta halusin pitää kiinni mielikuvitukseni maisemasta, joka kirjaa lukiessa syntyi.

Tie on tehnyt vaikutuksen myös muihin kirjabloggaajiin – vilkaise vaikkapa Morren, marjiksen tai Jorin teksti kirjasta.

John Irving: Neljäs käsi (2001)

Alkuteos: The Fourth Hand.

Suomentaja: Kristiina Rikman (2001).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 344.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kansi: Eero Heikkinen

Neljäs käsi päätyi uusintalukuun pari viikkoa sitten näkemäni Irving-dokumentin ansiosta. Olen nähnyt dokumentin jokunen vuosi sitten, mutta se onnistui taas nostattamaan Irving-intoani, jonka pauloissa oli pakko alkaa lukea ensimmäisenä käteen osunutta Irvingiä. Lähes kaikki omat Irvingini ovat mökillä, ja sinne ei näin talvella pääse, joten suuri harmitus oli lähellä. Silloin kun iskee lukupakko, tai oikeammin lukuhimo, ei voi odottaa huomiseen. Onneksi löysin kätköistäni kirppikseltä ostetun Neljännen käden ja ilta oli pelastettu.

Siitä kun luin Neljännen käden edellisen kerran, on kulunut kahdeksan vuotta tai jotakin sen suuntaista – joka tapauksessa se oli kauan ennen blogiaikaa. Muistini on nolostuttavan huono, joten kovin tarkkoja muistikuvia kirjan tapahtumista minulla ei nyt uusintakierrokselle lähtiessäni ollut. Hatarissa mielikuvissani Neljäs käsi oli positiivinen lukukokemus, helppolukuinen ahmimiskirja ja ehdottomasti sellainen, jota ei voi jättää kesken. Toinen lukeminen jätti samansuuntaisia muistoja, mutta paljon uusiakin.

Neljäs käsi kertoo tv-toimittaja Patrick Wallingfordista, jonka elämästä ei eriskummallisia käänteitä puutu. Eräällä juttukeikalla leijona syö Wallingfordin toisen käden suorassa lähetyksessä, ja siitä lähtien hänet tunnetaan leijonamiehenä. Hänelle tehdään kädensiirtoleikkaus, jonka suorittaa omaperäinen lääkäri Zajac.

Luovutettava käsi löytyy erikoisen tapahtumaketjun seurauksena. Käsi on peräisin mieheltä, jonka leski haluaa pitää yhteyttä käteen. Tapahtumat saavat aina vain entistä erikoisempia sävyjä. Kirjan tapahtumat ovat absurdeja, ja välillä mennään jo farssin puolelle. Seksihurjastelut ja koirankakan kauhominen haavipallomailalla saavat lukijan pyörittelemään silmiään.

Kirjan nimi viittaa käsitteeseen neljäs valtiomahti, jolla tarkoitetaan mediaa. Kirjan voikin lukea kommenttina lööppiuutisointiin liittyvään kaksinaismoralismiin. Revitteleva ja skuuppihakuinen journalismi myy massoille, mutta samalla sitä ja sen tekijöitä moralisoidaan. Pudotukseen huipulta pohjalle ei vaadita kuin yksi mehevä skandaali.

Kirjan lukeminen vaatii tietynlaisen lukufiiliksen: lukijan on hyvä olla kevein mielin, sillä kovin vakavissaan tätä ei voi ottaa. Niin absurdeja käänteet ovat, vaikka taustalla voi nähdä vakavamman sanoman.

Omaa vastaanottavaisuuttani lisäsi dokumentin ruokkima Irving-himo; jotenkin vain sulin kirjailijan lauseisiin. Päättömyys ei maistunut naiivilta tai tekohauskalta vaan kekseliäisyydeltä. Ymmärrän, että toisenlainen lukukokemus on hyvin mahdollinen. Hulvattomat tilanteet ja pakkomielteiset henkilöhahmot saattavat olla jollekin liikaa.

Blogistanian parhaat kirjat 2014 -ehdokkaani

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2014 parhaat kirjat perinteisesti neljässä eri kategoriassa (Blogistanian Finlandia, Blogistanian Globalia, Blogistanian Kuopus, Blogistanian Tieto). 

Äänestykseen osallistuvat kirjabloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan tänään maanantaina 26.1.2015 klo 10. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa tiistaina 27.1.2015 klo 10.

Äänestän mielestäni parhaita kirjoja kolmessa eri kategoriassa eli olen päättänyt, mitkä viime vuonna ilmestyneistä kotimaisista ja ulkomaisista kaunokirjoista sekä tietokirjoista olivat mielestäni parhaat. Kuopuksesta en äänestä, sillä en ole lukenut viime vuonna ilmestynyttä lasten- ja nuorten kirjallisuutta.

Tässä alla ensin lyhyet esittelyt kustakin kategoriasta ja sitten omat ääneni. En tähän postaukseen enää kirjaa perusteluja pisteilleni, vaan ajatuksiani kirjoista voi käydä katsomassa kirjasta kirjoitetusta blogitekstistä. Kirjailijan ja kirjan nimi ovat linkki alkuperäiseen arviooni.

Blogistanian Finlandia

Tässä sarjassa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2014 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Kilpailu järjestetään neljättä kertaa. Aiemmin on palkittu Katja Ketun Kätilö, Aki Ollikaisen Nälkävuosi ja Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Kategoriaa emännöi tänä vuonna Kirjavinkit-blogi.

1. sija eli 3 pistettä: Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

2. sija eli 2 pistettä: Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

3. sija eli 1 piste: Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

* * *

Blogistanian Globalia

Blogistanian Globalia 2014 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2014 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alunperin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Kilpailu järjestetään neljättä kertaa. Aiempia voittajia ovat Sarah Watersin Vieras kartanossa, Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi ja Haruki Murakamin 1Q84. Blogistanian Globaliaa emännöi tänä vuonna Kirsin Book Club -blogi.

1. sija eli 3 pistettä: Kate Atkinson: Elämä elämältä

2. sija eli 2 pistettä: Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 3. Kuolema

3. sija eli 1 piste: Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha

* * *

Blogistanian Tieto

Blogistanian Tieto 2014 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita tietokirjoja. Kilpailu koskee kotimaisia vuonna 2014 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2014 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita.

Kilpailu järjestetään toista kertaa. Aiemmin on palkittu Blogistanian Tuula Karjalaisen teos Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta. Tietoa emännöi tänä vuonna Marile blogissaan 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä.

1. sija eli 3 pistettä: Ari Väntänen: Apulanta: Kaikki yhdestä pahasta

2. sija eli 2 pistettä: Lirio Abbate: Mafian naiset

3. sija eli 1 piste: Aino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: 

Linnasta humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa

Miten hyviä kirjoja kirjavuoteen 2014 mahtuikaan! Varsinkin Globalian ääniä pyörittelin melkoisesti: kärkikolmikkoon oli tunkua. Mutta nyt kolmikot ja niiden keskinäinen järjestys on päätetty, ja voi alkaa odottamaan tuloksia. Voittajat ovat siis selvillä huomenna tiistaina klo 10, ja ne voi käydä katsastamassa emäntäblogeista. Jännää!

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (2014)

Kustantaja: Otava.

Sivumäärä: 286.

Oma arvio: 5/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Luin Pajtim Statovcin esikoisteoksen pari kuukautta sitten. Kissani Jugoslavia oli minulle niin loistokas lukukokemus, että siitä kirjoittaminen tuntuu mahdottomalta. Pakko kuitenkin yrittää, koska en halua vaieta kirjasta, vaan toivoisin mahdollisimman monen lukevan sen.

Bekim on parikymppinen filosofian opiskelija, jonka perhe on kotoisin Kosovosta. Sota pakotti perheen lähtemään, mutta isä Bajram elättelee aina vain toiveita paluusta. Lapset ovat kuitenkin eläneet pienestä asti Suomessa: heillä on uusi kieli ja uudet mahdollisuudet. Isän periaatteet ja toiveet tuntuvat vierailta.

Kirja on moniulotteinen kokonaisuus. Kertojia ja aikatasoja on kaksi. Bekim elää nuoruuttaan nyt ja täällä, kun taas toisena kertojana toimiva Bekimin äiti Emine kertoo tarinaansa aloittaen 1980-luvun Kosovosta. Eminen osuudet valottavat perheen taustoja ja konkretisoivat kulttuurieroja. Eminestä tulee avioliittoon astumisen jälkeen miehensä omaisuutta, ja elämänpiiri kutistuu kodin kokoiseksi. 

Identiteettiin liittyvät kysymykset ovat koko ajan läsnä Bekimin elämässä. Bekim ei halua olla isänsä kaltainen eikä todellinen paluu Kosovoon ole vaihtoehto. Samaan aikaan hänen on vaikea löytää paikkaansa opiskelijayhteisöstä. Bekim eristäytyy, vaikenee.  Hän kamppailee odotuksia ja ennakkoluuloja vastaan niin maahanmuuttajan, pojan, opiskelijan kuin rakastetunkin rooleissa. 

Satunnaiset kohtaamiset chat-tuttavuuksien kanssa alkavat maistua väljähtyneiltä, ja Bekim hankkii lemmikiksi kuningasboan.  

Ja vihdoin se kiertyi auki kerältään ja tuli jalkojeni juureen, nuuhki varpaitani ja lopulta pujottautui jalkojeni ympärille. Sitten se kohotti päänsä syliini, työnsi sen lopulta haarojeni väliin, kainaloni alle ja selkäni taakse, kaikkialle. 

Tartuin siihen kaksin käsin ja kiedoin sen kaulani ympärille, ja kun se kosketti paljasta ihani suomuisella nahallaan ja tunnusteli niskaani kielenkärjillään, ihoni puhkesi kananlihalle. Sen hidas eteneminen paljaalla ihollani tuntui pitkältä ja lämpimältä nuolaisulta.

Antautuessaan käärmeelle Bekim kohtaa ja voittaa pelkonsa. Käärme tarjoaa läheisyyttä ja jonkun, josta pitää huolta. Läheisyys kuristajakäärmeen kanssa tuo mukana aina silti vaaran. Eräältä baarireissultaan Bekimin matkaan tarttuu kissa, pörröinen, täydellinen, mustavalkoinen kissa. Kissa ja käärme mahtuvat kuitenkin huonosti samaan huoneistoon.

Kirja on melkoinen teemojen kokoelma! Maahanmuutto, rakkaus ja rakastamisen vaikeus, identiteettikysymykset, naisen asema, seksuaalisuus ja mitä vielä. Kissa ja käärme tuovat tarinaan symboliikkaa, ja ne työntävät kirjan pois perinteisen realismin kehikosta. 

Kirja iski minuun monesta syystä. Pidin sen harkitusta rakenteesta, henkilöhahmojen syvyydestä ja kutkuttavista jännitteistä. Lukukokemus muuttuu entistä tärkeämmäksi, jos opin lukiessani jotakin: Kissani Jugoslavia avaa Kosovon albaanien taustoja ja mahdollisia kohtaloita. Kirjassa on runsaasti kaikkea, mutta se ei ole tukkoinen.

Kirja on luettu ja blogattu lukuisissa kirjablogeissa, joita en nyt lähde listaamaan. Google vie muihin arvioihin.

Pajtim Statovci on helsinkiläinen kirjallisuudenopiskelija, joka on kotoisin Kosovosta. Niinpä Kissani Jugoslavian myötä käväisin Kosovossa, mutta: ensimmäistä kertaa kirjallisella maailmanmatkallani vastaan tulee maa, jota kartallani ei ole.

Merkitsen luetut maat julistekartalle, jonka ostin marketista ja jonka pingotin ilmoitustaulun päälle. Kaikki maailman maat eivät ole tunnustaneet Kosovon itsenäisyyttä, vaan pitävät Kosovoa yhtenä Serbian maakuntana, ja käyttämäni kartta edustaa sellaista näkemystä. Suomi on tunnustanut Kosovon itsenäisyyden, joten lasken sen yhdeksi valtioksi matkallani ja tökkäsin neulan Montenegron, Serbian, Makedonian ja Albanian väliselle alueelle, missä Kosovon tasavalta sijaitsee.

Kosovo sijaitsee mustan neulan tietämillä.
Kartallani sitä ei ole merkitty omaksi valtiokseen.

Luetaan sateenkaari

Tässäpä on värikäs lukuhaaste vuodelle 2015! Ideana on lukea seitsemän kirjaa, joiden selkämyksistä muodostuu sateenkaaren värit eli punainen, oranssi, keltainen, vihreä, vaaleansininen, tummansininen ja lila. Teokset luetaan mainitussa järjestyksessä.

Haaste on peräisin Ompun blogista: haasteen esittelyteksti ja kommenttiboksi, johon voi ilmoittautua ovat täällä. Aikaa osallistua on vuosi 2015. Loppuvuodesta Omppu julkaisee postauksen, johon voi linkittää kuvan omasta lukusateenkaarestaan. Aikaa linkittämiseen on 6.1.2016 asti.

Perustin haasteelle oman välilehden, jolla voi seurata haasteeni etenemistä. Tässä kuva suunnitellusta sateenkaarestani:

Pinoni syntyi helposti oman kirjahyllyn kirjoista. Olen hamstrannut niin paljon kiinnostavia kirjoja, että on hyvä välillä keskittyä niiden lukemiseen. Keräilen Otavan kirjaston kirjoja, jotka sopivat värikkyytensä vuoksi mainiosti tämän haasteen rakennuspalikoiksi. Sujauttelin väleihin muitakin kirjoja, jottei tulisi liian yksitoikkoinen sateenkaari.

Haasteessa pitää lukea kirjat punaisesta alkaen, eli aloitan pinon pohjalta. Tässä kirjat vielä listattuna siinä järjestyksessä kuin ne on tarkoitus lukea sekä lyhyet perustelut, miksi valitsin juuri sen kirjan:

Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast

Kirja kuittaa maailmanmatkallani Irlannin. 

Työkaverin suositus.

Manuel Puig: Hämähäkkinaisen suudelma

Puigin teos oli muistaakseni ensimmäinen merkintä 

kiinnostavien kirjojen muistikirjassani. Muistikirjan on 

sittemmin korvannut blogit Kiinnostavia-välilehti. Messulöytö.

Mario Vargas Llosa: Paratiisi on nurkan takana

Vie matkani Peruun. Vargas Llosalta hyllystäni löytyisi myös Tuhma tyttö, 

mutta tämä valikoitui luettavaksi sateenkaareen sopivan värinsä vuoksi.

Jeanette Winterson: Ei appelsiini ole ainoa hedelmä

Kerran jo aloitin ja vaikutuin, mutta en ehtinyt juuri alkua pidemmälle, 

koska kirja piti palauttaa varauksen vuoksi kirjastoon. 

Sitten kirja jo unohtui, kunnes löysin sen edullisesti käytettynä.

Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen

Shriverin teokset ovat keikkuneet kiinnostavien listallani vuosia, 

joten nyt on korkea aika kokeilla, toimiiko.

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

Toinen vuosia sitten aloitettu kirja, joka jäi alkumetreillä kesken sillä mielellä, 

että luen sitten joskus paremmalla ajalla. Voitti HS:n esikoispalkinnon 2009.

Joyce Carol Oates: Putous

Oates on hurmannut minut Blondilla ja Kostolla, ja odotukseni ovat korkealla. 

Muistelen lukeneeni tästä kehuvia blogiarvioita.

Yritin valita pinoon erityisen houkuttelevia kirjoja, jottei haasteen suorittaminen takkuaisi ainakaan huonojen kirjavalintojen vuoksi. Kaksi jopa edistää maailmanmatkaani. Voinhan toki päivittää sateenkaartani tässä vuoden aikana, jos jokin yllä mainituista osoittautuisi mahdottomaksi.

Suoritusaikaa on melkein vuosi, joten liian kiire ei pitäisi tulla, jos kirjat vain eivät olla tökkiä. Olen nyt niin innoissani tuosta pinosta, etten malttaisi odottaa näiden lukemista! Taidankin tästä käydä Eureka Streetin kimppuun...

Paolo Giordano: Ihmisruumis (2012)

Alkuteos: Il corpo umano.

Suomentaja: Helinä Kangas (2014).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 335.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Italialaisen Paolo Giordanon toinen romaani Ihmisruumis on moderni sotaromaani. Se kertoo italialaisista rauhanturvaajista, jotka lähtevät komennukselle Afganistaniin. Tukikohta sijaitsee keskellä hiekkaerämaata, joten olosuhteet ovat karut. Sotilaita ohjaavat armeijan tiukat säännöt, ja toiminta on rakennettu tarkan hierarkian varaan.

Ihmisruumiissa keskiössä ovat arki tukikohdassa ja etenkin sotilaat. Giordano kuvaa taitavasti joukkueen ryhmädynamiikkaa ja sitä, mitä tällaiset olosuhteet tekevät yksilölle. Jokaisen univormun sisällä kun on yksilö, jolla on omat muistonsa, ajatuksensa ja toiveensa. Yksi on mammanpoika, toisella on kotona odottamassa epäselvä perhetilanne, kolmas machoilee. Giordano tarkentaa muutamiin sotilaisiin ja valottaa heidän elämäänsä ennen ja jälkeen komennuksen.

Sotilailla on vastassaan talebanit, jotka ovat pääasiassa näkymätön vihollinen jossakin pöllyävän hiekan keskellä. Hiekka hiertää, aurinko porottaa ja usein ainoa tehtävä on odottaa. Sodan lainalaisuudet eivät saa unohtua tylsyydenkään keskellä, sillä kuolema on lähellä.

Romaanin aihe on täysin erilainen kuin Giordanon esikoisteoksessa Alkulukujen yksinäisyys, josta kirjoitin eilen. Kirjoja yhdistää niiden aiheiden raskaus. Rankkoja asioita on molemmissa käsitelty taitavasti. Vaikka mitä kauheuksia tapahtuu, niin teksti ei  ole liian mustaa. Toinen yhdistävä tekijä on ruumiillisuus. Molemmissa kehon toiminnot ovat tarkan havainnoinnin kohteena, Ihmisruumiissa nimensäkin veroisesti vielä enemmän. Sodassa ruumiit haavoittuvat, jotkut kuolevat. Ääritilanteet käyvät mielen ja fysiikan päälle.

Aluksi ajattelin, ettei kirjan sota-aihe oikein kiinnosta, mutta annan Giordanolle mahdollisuuden. Se kannatti, sillä olin yhtäkkiä lukenut koko kirjan. Sodan vaikutusten kuvaaminen ja syvät henkilöhahmot tekivät minuun vaikutuksen. Sotaa voi siis kuvata ilman jatkuvaa pauketta ja lahtaamista.

Olen nyt lukenut lyhyen ajan sisällä molemmat Giordanon tähän mennessä suomennetut teokset – ja janoan lisää! Onneksi vierailu kirjailjan kotisivuille (http://www.paologiordano.it/) paljasti, että Giordanolta on viime vuonna tullut teos nimeltä Il nero e l’argento. Aiemmat suomennokset ovat ilmestyneet pari vuotta alkuteoksen jälkeen, joten kenties vuoden 2016 paikkeilla on luvassa lisää Giordanoa suomeksi! Hyvää kannattaa odottaa.

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys (2008)

Alkuteos: La solitudine dei numeri primi.

Suomentaja: Helinä Kangas (2010).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 298.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kansi: Mirjan van der Meer

Valinnat tehdään muutamassa sekunnissa, mutta niiden seurauksista maksetaan koko loppuelämä.

Paolo Giordanon Alkulukujen yksinäisyys on vetovoimainen, laadukas ja kypsä esikoisteos. Tämä italialaisen fyysikon kirjoittama teos on käännetty yli 40 kielelle, ja se voitti ilmestymisvuonnaan Italian arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, Premio Stregan. Ostin kirjan kirpparilta vuosia sitten, mutta olen vieroksunut sitä sen matemaattisen nimen vuoksi. Kuinka tyhmää ja huvittavaa näin jälkikäteen ajateltuna! Lopulta luin kirjan, koska valitsimme sen työkaverin kanssa kevään lukupiirimme ensimmäiseksi kirjaksi. Vetävä ja puhuttava avaus – onnistunut valinta!

Alkuluvut ovat lukuja, jotka ovat jaollisia vain itsellään ja ykkösellä. Mitä pidemmälle nollasta luonnollisissa luvuissa mennään, sitä harvinaisemmiksi alkuluvut käyvät. Ne eivät esiinny koskaan vierekkäin, vaan niiden välissä on vähintään yksi luku. Mahdollisimman lähellä toisiaan sijaitsevia alkulukuja, kuten 17 ja 19, kutsutaan alkulukupareiksi.

Läheisiä mutta samalla etäisiä ovat alkulukuparien tapaan kirjan päähenkilöt Alice ja Mattia. Heidän molempien elämää määrittävät lapsuuden traumat: Alice joutui lasketteluonnettomuuteen, minkä vuoksi hän ontuu toista jalkaansa, ja Mattia tuntee syyllisyyttä kaksoissisarensa katoamisesta. Alice sairastuu syömishäiriöön, kun taas Mattia oireilee viiltelemällä itseään. Molemmilla on vaikeuksia sopeutua ympäröivään maailmaan; etenkin sosiaaliset kontaktit ovat haastavia.

Mattia on matemaattisesti lahjakas, ja hän on lahjakkuutensa vanki. Sadepisarat iskeytyvät ikkunaan tietyssä kulmassa, lounaspihvi on leikattava geometrisesti ja niin edelleen. Alice taas on syömättömyytensä kanssa yksin. Sosiaaliset ruokailutilanteet ovat pelejä, joista hän pyrkii selviytymään voittajana eli huijaamaan muita.

Nuorten maailman raadollisuus tulee esille: on kiusaamista, syrjimistä, alistamista ja valtapelejä. Alice ja Mattia löytävät ystävyydestään voimaa, mutta ovat silti toisilleen kovin vieraita. Päähenkilöiden ystävyyttä ja heidän molempien perhe-elämää leimaa puhumattomuus. Epämukavat asiat vaietaan kuoliaaksi. Olokin on koko ajan epämukava.

Vaikeista aiheistaan huolimatta kirjan lukeminen ei ollut minulle ahdistavaa tai synkkää. Sellaisiakin kokemuksia lukupiirissämme nousi esiin. Giordanon teksti etenee helpon oloisesti, ja luvuittain vaihtuva näkökulma rytmittää tarinaa. Luvut päättyvät usein cliffhangeriin, joka pakottaa jatkamaan lukemista vielä yhden luvun verran.

Ihan pelkkää autuutta ei kirjan lukeminen kuitenkaan ollut. Alice menee aikuisiällä naimisiin Fabion kanssa, ja mielestäni lääkärimiehen sinisilmäisyys ja tekemättömyys ei ollut uskottavaa.

Toinen ärsytyksen paikka oli Mattian yliopisto. Lukupiirissäkin virisi vilkasta keskustelua epäjohdonmukaisuuksista, joita liittyy sen sijaintiin. Mikä voisikaan olla se pohjoiseurooppalainen kaupunki, joka sijaitsee Pohjanmeren rannalla, jossa maksetaan euroilla ja jonka nimessä on vinoviivaisia kirjaimia? No, sivuseikka kaunokirjallisessa teoksessa, mutta moni oli hämääntynyt samasta asiasta.

On mielenkiintoista havaita pitävänsä romaanista, jonka päähenkilöistä ei pidä ollenkaan. En löytänyt samastumisen kohdetta, mutta tunnistin kyllä monia tunteita ja tilanteita.

Tämä viikonloppu Kirjakimarassa on omistettu Giordanolle, sillä huomenna julkaisen blogiarvion hänen uudemmasta teoksestaan Ihmisruumis. Oikeastaan luin sen vajaa kuukausi ennen Alkulukuja, mutta tästä teksti syntyi nopeammin. Ja jostakin syystä halusin blogata esikoisen ensin, vaikka kirjat eivät toisiinsa liitykään. Huomenna siis lisää italialaista laatukirjallisuutta!

F. Scott Fitzgerald: Benjamin Buttonin erikoinen elämä (1922)

Alkuteos: The Curious Case of Benjamin Button.

Julkaistu alunperin novellikokoelmassa Tales of the Jazz Age.

Suomentaja: Maria Enqvist (2014).

Kustantaja: Finn Lectura.

Sivumäärä: 67.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Matti Mitroshin

Benjamin Buttonin erikoinen elämä on F. Scott Fitzgeraldin novelli vuodelta 1922. Monelle tarina on tuttu David Fincherin vuonna 2008 ohjaamasta elokuvasta, jonka nimi suomeksi on Benjamin Buttonin uskomaton elämä. Sitä tähdittivät Brad Pitt ja Cate Blanchett. Kulttinovellista saatiin ensimmäinen suomennos vasta nyt, lähes sata vuotta sen ilmestymisen jälkeen.

Molempien suomennosten adjektiivit – uskomaton ja erikoinen – ovat aivan yhtä kuvaavia, sillä Benjamin Buttonin elämä todella on perin eriskummallinen. Tarina alkaa vuodesta 1860, jolloin Benjamin syntyy. Hän syntyy vanhuksena, noin 70-vuotiaana miehenä. Hänellä on vanhan miehen keho, harmaat harvat hiukset ja aikuisen mielenkiinnon kohteet. Sikarit kiinnostavat helistimiä enemmän.

Vanhusvauva herättää ymmärrettävästi hämmennystä ja koomisia tilanteita. Benjaminin vanhemmat joutuvat taistelemaan omien ja muiden ihmisten ennakkoluulojen kanssa. Benjaminin elämä ei ole helppoa, mutta hänestä löytyy tahtoa ja sinnikkyyttä.

Benjaminin elämänvaiheita en viitsi sen tarkemmin avata, sillä se vain pilaisi muiden lukuilon. Sen verran voin spoilaamatta kertoa, että tämän miehen elämä saa niin absurdeja piirteitä, että lukijan ajatukset vääntyvät hauskasti solmuun. Mahdottomasta ja luonnottomasta tehdään arkista, joten perinteiset käsitykset elämästä saavat kyytiä. Maailma menee ylösalaisin.

Groteski tarina on novelli, ja se onkin alunperin ilmestynyt tekstikokoelmassa. Lyhyeen tarinaan mahtuu paljon, myös tunteita. Paitsi hupaisa ja kutkuttava, on Benjaminin omalaatuinen tapaus myös surumielinen.

Benjamin Buttonin erikoinen elämä sopii mainiosti välipalakirjaksi, sillä sen lukee noin tunnissa. Jään usein novellien kanssa kaipaamaan jotakin lisää, niin nytkin. Toisaalta näin jää enemmän tilaa mielikuvitukselle.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (2014)

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 334.

Oma arvio: 5/5.

Mistä minulle: sain lahjaksi.

Kansi: Martti Ruokonen

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys oli yksi viime vuoden kuumimmista kirjatapauksista. Kohu alkoi Antti Majanderin ylistävästä kritiikistä Helsingin Sanomissa, teki kuusamolaissyntyisestä äidinkielen opettajasta julkkiksen ja johti lopulta siihen, että kirja oli ehdolla sekä Hesarin esikoispalkinnon että Finlandia-palkinnon saajaksi. Palkinnot menivät toisaalle, mutta mediamylläkän seurauksena moni löysi jouluna kääreistä tämän puhutun esikoisen. Niin minäkin.

Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen kertomisen helppous. Teksti etenee kuin itsestään, eikä mikään tunnu pakotetulta. Kirja ei todellakaan ole kepeä, siitä pitävät ahdistavat ja raskaat aiheet huolen, mutta Kinnunen käsittelee aiheitaan niin, että lukijalle jää tilaa hengittää.

Tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Suomeen, paikkaan, jossa neljä tietä risteävät.  Myös kerronnallisesti ollaan neljäntienristeyksessä, sillä kirjassa on neljä kertojaa. Elämää selkosilla seurataan sadan vuoden ajan, 1800-luvun lopulta vuoteen 1996. Jokainen kertoja valottaa suvun vaiheita omasta näkökulmastaan.

Maria toimii kätilönä 1800-luvun lopulla ja on muutenkin aikaan nähden harvinaisen itsenäinen nainen. Hän saa lapsen, Lahjan, mutta ei huoli miestä riesakseen. Lahja saa myöskin aikanaan aviottoman lapsen, mutta toisin kuin äitinsä, hän haluaa ison perheen. Lahja nai Onnin, joka kohtelee Lahjan lasta kuin omaansa, ja he saavat yhteisiä lapsia. 

Kolmas kertoja on Kaarina, Lahjan ja Onnin miniä. Hän on moderni nainen, joka juo punaviiniä ja haluaa keittiöönsä jääkaapin. Viimeisenä ääneen pääsee Onni, tarinan avain. Jokin kaihertaa tätä tunnollista sotamiestä ja rakastavaa aviomiestä. 

Salailun ja puhumattomuuden kulttuuri vaikuttaa kirjan kaikkiin henkilöihin. Jokainen kertoja on kuitenkin vahvatahtoinen oman tiensä kulkija. Roolit määrittävät heistä jokaista, ja jokaiseen rooliin liittyvät toimintaohjeet: kätilöä ja sotamiestä velvoittaa vala, lottaa säännöt ja vaimoa avioliittolupaus. Kukaan ei voi loputtomasti paeta omaa luontoaan edes roolinsa varjoon, vaikka kuinka yrittäisi.

Aikajänne on pitkä ja kertojia monta, mutta rakenne toimii. Arvostan sitä, että lukijaa ei pidetä tyhmänä. Kaikkea ei tarvitse selittää juurta jaksain, vaan tarinaan voi jättää aukkoja lukijan täytettäväksi ja vihjeitä pääteltäväksi. 

Kinnunen onnistuu luomaan henkilöistä niin kokonaisia, että heidän ratkaisujaan ja tekojaan ymmärtää, vaikkei aina hyväksy. He alkavat tuntua tutuilta, piti heistä tai ei. Henkilökaarti herättää monenlaisia tunteita: vihaa, ärtymystä, sympatiaa, toiveikkuutta. Marian vaiheita kätilönä olisin seurannut mieluusti pidempäänkin. Onnin elämäntarina oli minulle nelikon koskettavin. 

En pelkää rujoakaan tekstiä, mutta oli kaivattua vaihtelua lukea raskaista ja rumista aiheista ilman että eritteet tirskuivat naamalle. Toki tässä niitäkin on, mutta maltillisesti.

Neljäntienristeys on rehellinen romaani. Siinä on samaa perisuomalaisuutta kuin vaikkapa Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa. Moniäänisyys ja fragmentaarisuus tuovat kerrontaan kuitenkin toivottuja tasoja, joilla lukija pääsee hyppimään ja oivaltamaan.

Neljäntienristeyksen kaltaiset teokset saavat minut rakastamaan kotimaista kirjallisuutta, vaikka viime vuodet lukemiseni onkin painottunut käännöskirjallisuuteen. Olen myyty.

// edit 6.1.: Kinnunen on kotoisin Kuusamosta ja asuu nykyisin Turussa

Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa (2009)

Alkuteos: Baking Cakes in Kigali.

Suomentaja: Annukka Kolehmainen (2009).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 278.

Oma arvio: 2½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta. 

Kansi: Petra Borner.

Kigalin kakkukauppa on Sambiassa syntyneen ja varttuneen Gaile Parkinin esikoisteos. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ruandan pääkaupunkiin Kigaliin, mutta maailmanmatkallani tämä kirja kuittaa Sambian käydyksi, koska matkustan kirjailijan synnyinmaan mukaan.

Ruandasta tulee väistämättä mieleen 1990-luvun kansanmurha. Kigalin kakkukaupassa nuo tapahtumat ovat historiaa, mutta muita ongelmia maassa riittää.

Kigalin kakkukaupan päähenkilö on tansanialaissyntyinen Angel Tungaraza, joka pyörittää kotinsa yhteydessä kakkukauppaa. Angel ja hänen miehensä Pius huolehtivat heidän viidestä lapsenlapsestaan, joiden vanhemmat ovat kuolleet.

Angelin perhetilanne kuvastaa tyypillistä tilannetta Ruandassa: nuoret aikuiset sairastuvat aidsiin, eivätkä vanhemmat ehdi nähdä lastensa varttuvan. Sairaudesta vaietaan, joten tietotaso on alhainen, ja tauti pääsee usein yllättämään. Myös väkivaltaisuuksissa kuolee edelleen siviilejä. Angelin kaltaiset isovanhemmat ottavat orvot huostaansa ja ovat toistamiseen vastuussa lapsikatraasta.

Olisin halunnut pitää Kigalin kakkukaupasta enemmän. Aihe  on kiinnostava, samoin tapahtumapaikka ja henkilöhahmot taustoineen. En syttynyt kirjalle, koska siinä oli hyvin elementtien lisäksi liian monta ärsyttävää piirrettä. 

Eniten onnistuin ärsyyntymään Angelin maneereista. Kakkuja tilaamaan tulevat saavat aina kupposen höyryävää, mausteista maitoteetä, koska liikeasioista voi keskustella vain teekupin äärellä. Samalla kun asiakas kertoo kakkutoiveistaan, hänen muutkin tarpeet tulevat usein puheeksi. Angel jakelee elämänohjeita, eikä yksi kuppi teetä aina riitä.

Loppua kohden kirja alkoi tuntua kovin naiivilta. Kaikki maailman ongelmat ratkeavat helposti kunhan vain on oikeanvärinen sokerikuorrutus, juu. Kirja on selkeästi viihdekirjallisuutta, joten kenties luin sitä liian vakavasti.

Sinänsä minua kiinnostaa viihteen ja vakavien aiheiden yhdistäminen, mutta tällä kertaa se ontui. Ilman haastetta kirja olisi luultavasti jäänyt kesken.

Musta neula liilassa Sambiassa.

Lukusuunnitelmia keväälle

Uutta vuotta on elelty muutama päivä, ja katse alkaa suuntautua kevääseen. Selailin kustantajien uutuusluetteloita flunssanpoikasen kanssa sohvan uumenissa ja löysin paljon mielenkiintoista luettavaa. Olokin piristyi kummasti, kun huomasin, miten mahtavia kirjoja keväälle onkaan tiedossa!

Varailin kiinnostavia uutuuksia kirjastosta ja päätin samalla listata niitä myös tänne blogiin. Houkuttelevia uutuuksia olen kirjannut kalentereihin ja muistivihkoihin jo vuosia, mutta blogiin nuo listat eivät ole aiemmin päätyneet.

Kokemuksesta tiedän, että palautan osan varatuista kirjoista bumerangina kirjastoon, sillä pelkkien esittelytekstien perusteella ei voi koskaan tietää, onko kirja minulle sopiva. Tässä kuitenkin monia mahdollisesti kiinnostavia uutuuksia:

Maailmanmatkaani edistäisivät

Pakistan: Shamsie, Kamila: Jumala joka kivessä. (Gummerus / tammikuu)

Nuori englantilainen arkeologi Vivian haluaisi keskittyä uraansa, mutta ensimmäinen maailmansota sotkee suunnitelmia. Nainen lähtee matkalle Aasiaan ja kohtaa Qayyumin, joka on taistellut Britannian joukoissa käymättä koskaan kyseisessä maassa.

En ole lukenut Shamsien aiempia kirjoja, vaikka aikeita on ollut. Jonkin Shamsien haluaisin lukea alkaneena vuonna: saa nähdä, onko se Poltetut varjot, Kartanpiirtäjä vai tämä uutuus.

Azerbaidžan: Ailisli, Akram: Kiviset unet. (Into / huhtikuu)

Tarinassa kuvataan azerien ja armenialaisten vastakkaisasettelua 1980-luvun Azerbaidzanissa. Melko vierasta historiaa minulle. Kirjan esittelystä luin, että kyseisten tapahtumien muistelu nosti suuren kohun vuonna 2012 ja johti mm. kirjarovioihin. Hurjaa. Todella tervetullut suomennos myös maailmanmatkaani ajatellen! Azerbaidžanilaista kirjallisuutta kun ei suomeksi paljoa löydy.

Etelä-Korea: Kyong-Sook, Shin: Pidä huolta äidistä. (Into / huhtikuu)

Kirja on sukellus perhesuhteisiin ja kuvaus nykyajan Etelä-Koreasta. 

Olin jo lainannut tämän kirjastosta englanniksi, kun huomasin tiedon suomennoksesta Innon kevätkatalogissa. Matka helpottui taas hitusen verran!

Tanska: Høeg, Peter: Susanin vaikutus. (Tammi / toukokuu)

Høeg ihastutti Rajatapauksilla kohta pari vuotta sitten, ja siitä lähtien on ollut tarkoitus lukea häneltä lisää. Tanska on vielä käymättä, joten tässä tulisi kuitattua kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Jordania: Alameddine, Rabih: Hakawati, tarinankertoja. (Bazar / huhtikuu)

Jordanian Ammanissa syntynyt ja varttunut Alameddine on kirjoittanut oman versionsa Tuhannen ja yhden yön tarinoista.

Lempikirjailijoideni uutuuksia

Knausgård, Karl Ove: Taisteluni. Viides kirja. (Like / toukokuu)

Viidennessä osassa Knausgård syventyy kirjailijanuransa alkuvaiheisiin. Knasun Taistelun neljännen osan lukeminen on jämähtänyt loppusuoralle, mutta enköhän saa sen luettua ennen toukokuuta, jolloin tämä viides osa kustantajan mukaan ilmestyy.

Bowen, James: Bobin maailma: viisaan kissan ja katusoittajan myöhemmät seikkailut. (WSOY / maaliskuu)

Bobin ja Jamesin tarinan alku oli mielenkiintoinen ja koskettava, joten haluan jatkaa sen parissa. Valitsin Bobin viime vuoden symppikseksi vuosikoosteessani.

Kiinnostavia esikoisia

Mikkonen, Minna: Kivenkerääjät. (Minerva / tammikuu)

Kivenkerääjät vie lapsuuden muistoihin ja vaietun totuuden äärelle. 6-vuotiaan Veinin isosisko on kadonnut. Poika muistelee siskoaan ja kirjaa ajatuksiaan muistivihkoon. Lapsinäkökulma ja raskas aihe ennustavat ahdistavaa lukukokemusta, mutta odotan tätä siitä huolimatta.

Onkohan tässä yhtä vaikuttava esikoinen kuin esittelytekstistä mieleen juolahtaneet Marian Peuran On rakkautes ääretön tai Riikka Pelon Taivaakantajat?

Hooper, Emma: Etta ja Otto ja Russell ja James. (Gummerus / helmikuu)

82-vuotias Etta lähtee eräänä aamuna taittamaan tuhansien kilometrien matkaa meren rantaan, sillä meren näkeminen on yksi hänen vielä toteutumattomista haaveistaan. Kotiin jää odottamaan aviomies Otto. Menneisyys, nykyisyys, muistot ja haaveet sekoittuvat. 

Kanadalaissyntyisen Emma Hooperin esikoista kuvaillaan hassuksi ja haikeaksi romaaniksi, jonka henkilöhahmot eivät heti unohdu.

Kiinnostavia jännäreitä

Atkinson, Kate: Joka lapsia ja koiria rakastaa. (Schildts & Söderströms / huhtikuu)

Ensimmäinen Jackson Brodie -dekkari Ihan tavallisena päivänä osoittautui oivalliseksi riippumattokirjaksi viime kesänä. Huomasin juuri, että tämä keväällä ilmestyvä uutuus onkin jo sarjan neljäs osa! Sitä ennen lukulistalle kiilaavat siis Kaikkein vähäpätöisin asia ja Eikö vieläkään hyviä uutisia?.

Zander, Joakim: Uimari. (Tammi / helmikuu)

Zanderin esikoisen uhotaan nousevan uudeksi tähdeksi ruotsalaisella dekkaritaivaalla. Aiemmin olen seurannut naapurimaan dekkareita lähinnä tv-sovituksina, mutta kokeillaan.

Erra, Jyrki: Berliinin ajokoirat. (Otava / huhtikuu)

Haluan ulottaa dekkareihin tutustumiseni myös kotimaisiin jännäreihin. Erran teos kiinnostaa tapahtumapaikkansa vuoksi: suomalaismies tempautuu kylmän sodan vakoilukuvioihin 1980-luvun jaetussa Berliinissä.

Jo Nesbø: Verta lumella. (Johnny Kniga / huhtikuu)

Koska Nesbø.

Bonukset

Tuuri, Hanna: Ranta. (Otava / maaliskuu)

Hanna Tuurin isä Antti Tuuri on lempikirjailijoitani, ja tältä mutuhuttu-pohjalta haluan tutustua myös tyttären tuotantoon.

Šiškin, Mihail: Neidonhius. (WSOY / tammikuu)

Sveitsiin asettunut venäläiskirjailija Šiškin on työskennellyt pakolaiskeskuksen tulkkina, ja samoin keinoin ansaitsee leipänsä myös Neidonhiuksen päähenkilö. Kirjassa tulkki pakenee työssään kuulemiaan raskaita tarinoita kirjoittamiseen ja kuvitelmiin.

Šiškiniltä aiemmin suomennettu teos Sinun kirjeesi on aiheena Masalan kirjaston lukupiirissä alkuvuodesta. Tervetuloa kiinnostuneet!

Oman hyllyn kirja joka kuukaudelle

Oman kirjahyllyn kiinnostavimpia on kiva listata, mutta mitä todennäköisimmin kaikkia ei tule kuitenkaan luettua, kun kirjaston kirjat aina kiilaavat näiden ohi. Tässä kuitenkin oman hyllyn tämänhetkinen top 12 -lista, vaikka vain omaksi muistinvirkistykseksi:

1. Paul Auster: Sattuman soittoa tai Mielen maisemissa
2. Kate Atkinson: Museon kulisseissa tai Ihmiskrokettia
3. Jonathan Franzen: Muutoksia tai Epämukavuusalue
4. Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema
5. James Joyce: Dublinilaisia tai Taiteilijan omakuva nuoruusvuosilta
6. Manuel Puig: Hämähäkkinaisen suudelma
7. Kjell Westö: Kangastus 38 tai Missä kuljimme kerran
8. Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen tai Poikani Kevin
9. David Foster Wallace: Vastenmielisten tyyppien haastatteluja
10. Marguerite Yourcenar: Hadrianuksen muistelmat
11. Pirkko Saisio: Signaali
12. Leo Tolstoi: Sota ja rauha

Entä sinä – oletko jo tutustunut kevään kirjatarjontaan? Mitkä kevään uutuuksista ovat kiinnittäneet huomiosi?