Kun elämä siirtyy Espanjaan – Chris Stewart: Andalusialaiset sitruunat

Kansi: Kirsikka Mänty.

Vein Chris Stewartin Andalusialaiset sitruunat samaan maailmankolkkaan, josta kirjan viitisen vuotta sitten ostin ja johon sen tapahtumat sijoittuvat. 🇪🇸 🍋

Edellisellä ulkomaanmatkallani tammikuussa 2020 tieni vei muun muassa pieneen kirjadivariin Aurinkorannikolla. Siellä oli kapoinen suomenkielisten kirjojen osasto, tai oikeastaan hylly, mistä Stewartin kirjan löysin. Kävelin rannalle ja aloin lukea.

Nyt kun keräsin kotihyllystä luettavaa marraskuiselle Espanjan-matkalleni, katseeni pysähtyi Stewartin kohdalle. Minkälaista olisi lukea sama kirja uudelleen lähes samassa ympäristössä?

Kirja kertoo siitä, miten englantilainen Chris Stewart ostaa Andalusian vuoristosta El Valero -nimisen tilan ja muuttaa sinne Ana-vaimonsa kanssa. He viljelevät maata, hankkivat kotieläimiä, syntyy tytär.

Olosuhteet ovat alkeelliset, talolle on vaikea kulkea eikä paikalliseen yhteisöön osaksi pääseminen käy silmänräpäyksessä. Mutta kun ystävyys viriää, apukäsiä on aina saatavilla.

Tällä lukukerralla kirja tulee lähemmäs. Tunnistan vaikeakulkuisen vuoristomaiseman, loputtomilta tuntuvat oliivilehdot, puista putoilevat granaattiomenat. Ihmeköynnökset ja pelargoniat.

Ensimmäisellä kerralla luin kirjaa kuin toisen maailman kuvausta, sillä vaikka olin Andalusiassa, todistin aivan toisenlaista miljöötä. Luulin, että vuosikymmenet olivat muuttaneet asioita, mutta avain olikin sijaintini. Kyse on kymmenistä kilometreistä, mutta ero on valtava. Nyt en asunut kaakeloidussa turistikaupungissa, vaan vuorilla, missä vuohet pysäyttävät liikenteen, sitruksia kasvaa joka pihalla ja oman espanjan taitoni alkeellisuus saa kaipaamaan kielikurssille.

Kirja avaa Stewartin muistelmatrilogian, jonka kahta muuta osaa ei ole suomennettu. Ajattelin jatkaa Stewartin leikkisän kerronnan parissa englanniksi, joka onneksi taittuu espanjaa paremmin.

Chris Stewart: Andalusialaiset sitruunat. Alkuteos: Driving over Lemons. Suom. Leena Nivala. WSOY 2000. 233 s. Ostin käytettynä.

Sattumuksia reissun päällä – Aino Huilaja: Paluumatkalla

Kansi: Jerry Ylkänen.

Lapin hangilta Sardinian aurinkoon ja saksalaiselle leirintäalueelle. Lukija pääsee reissaamaan ympäri Eurooppaa Aino Huilajan sujuvan matkakertomuksen sivuilla. 

Matkaseurana Huilajalla ovat hänen puolisonsa Jerry Ylkänen ja pariskunnan koira Arska. Yksi keskeinen hahmo on myös oranssi, asumiskäyttöön rempattu paku nimeltä Ranssi. Kaikki ovat tuttuja Huilajan esikoisteoksesta Pakumatkalla, jossa hän kertoi irtiotostaan Maikkarin uutisankkurin työstä ja van lifen eli pakuelämän alkukilometreistä.

Aino Huilajan elämänseikkailu ja omannäköisen arjen rakentaminen siis jatkuvat. Tulkitsen, että elämä Ranssissa ei ole tulossa päätökseen, vaikka kirjan nimi Paluumatkalla voisi siihen viitata. Huilaja ei palaa maitojunalla takaisin kellokorttiarkeen, vaan puhuu sen puolesta, että pakustakin käsin voi tehdä töitä. Aivan yhtä oikeita kuin konttorissakin. Huilaja ja Ylkänen työllistävät itseään esimerkiksi ideoimalla tv-sarjan elämäntavastaan. Kun Yle ostaa sen, on juhlan paikka.

Pidän Huilajan tavasta rakentaa reissusattumuksista tuokiokuvia. Kaikki ei ole pelkkää hehkutusta, vaan mukaan mahtuu myös epäonnisia sattumuksia, haavereita ja virhearvioita. 

Normeista poikkeava elämäntapa ja Huilajan letkeä kirjoitustyyli esikoisteoksessa jättivät positiivisia muistijälkiä, ja viihdyin mainiosti myös tämän jatko-osan äärellä. Kuuntelin sen äänikirjana, jonka Huilaja lukee itse. Sitten lainasin kirjan vielä kirjastosta, koska halusin nähdä kuvat.

Huilajan kirjan jälkimainingeissa olen seikkaillut erinäisillä somen van life -tileillä ja katselulistalla on Huilajan ja Ylkäsen Van Life -sarjan kakkoskausi Yle Areenassa.

En varsinaisesti haaveile pakuelämästä tai -matkailusta ainakaan tässä elämänvaiheessa, mutta siitä on tullut yksi vaihtoehto tulevaan. Näinkin voi elää.

Helmet 2024: 16. Kirjassa on valokuvia.

Aino Huilaja: Paluumatkalla. Otava 2023. 157 s. Kansi: Jerry Ylkänen. Lainasin kirjastosta / Bookbeat.

Sopivampaa työelämää etsimässä – Aurora Airaskorpi: Vapauden tavoittelijat: miksi haluamme irti palkkatyöstä

Kansi: Hilla Semeri.

Onko työelämä parempaa palkkatyön ulkopuolella? Tätä kysymystä Aurora Airaskorpi palastelee ja tarkastelee kirjassaan Vapauden tavoittelijat: miksi haluamme irti palkkatyöstä?

Kirjassa on vahva omaelämäkerrallinen taso, sillä Airaskorpi irtisanoutui palkkatyöstään luovana johtajana alkuvuodesta 2021 ja siirtyi itsensätyöllistäjäksi. Kirjassa mukana on myös muiden oravanpyörästä hypänneiden haastatteluja ja tutkimustietoa.

Airaskorven kirja toimi minulle vertaistukena, kun mieleni askarteli elämänmuutoksen parissa. Olen suunnitellut erilaisia yrityskuvioita vuosien varrella, ja opiskelin myös yrittäjän ammattitutkinnon pohdintojeni tueksi. Kirjastotyö kuitenkin veti, ensin pätkästä toiseen ja sitten useamman vuoden ajan vakituisessa työsuhteessa.

Kaiken piti olla hyvin: tähän olin panostanut, tätä olin opiskellut, tätä tuki myös luku- ja kirjasomeharrastukseni. Toisin kuitenkin kävi, ja päätökseen viimeisen sanan sanoi korvani. Olen jokusen vuoden sairastanut Ménièren tautia, joka aiheuttaa muun muassa huimauskohtauksia ja heikentää kuuloa ja jonka keskeinen hoito on säännöllinen ja rauhallinen elämä. Kirjaston vuorotyö ja meteli veivät minut tänä keväänä niin huonoon kuntoon, että oli pakko lähteä. 

Huhtikuuhun päättyi kirjastourani, ja tästedes olen yrittäjä. Tekstipaja Valo tarjoaa tekstinhuolto- ja kirjoituspalveluja ja ottaa nyt ensi askeleitaan myös somessa. Jännittävää, pelottavaa – ja niin siistiä!

Airaskorvelta opin, että kuulun vastedes vähemmistöön, sillä noin seitsemän prosenttia työvoimasta on yksinyrittäjiä. Mutta yrittäjien kokonaisuutta tarkasteltaessa suhde on aivan toinen: kaikista yrityksistä 68 prosenttia on yksinyrittäjiä.

Airaskorpi käy läpi mielikuvia, joita yrittäjyyteen liitetään. Ahkeruus ja riskinottokyky, kyllä, mutta yrittäminen nähdään myös epävarmana ja epämääräisenä. Näin minäkin suunnitelmia rustaillessani ajattelin. Onko minulla rohkeutta ryhtyä johonkin vielä kovin hahmottomaan hommaan? Olin toki joutunut huomaamaan, ettei perinteinen palkkatyökään poista epävarmuuksia, vaan tuo eteen määräaikaisia työsuhteita ja muutosneuvotteluita.

Yhteiskunnassamme arvostetaan perinteisesti vakaata ja vakituista työsuhdetta, sitä pidetään tavoittelemisen arvoisena. Jokin muu kuin kahdeksan tuntia työtä päivässä poikkeaa normista, se on erilaista ja vähän erikoista. Se on jotakin, mitä tarvitsee perustella. Aluksi luonnollisesti myös itselleen.

Kirja oli minulle keskustelukumppani, koska muutoksen kynnyksellä kävin läpi samoja keloja kuin Airaskorpi: Olenko hullu, kun edes mietin lähtemistä? Moni varmasti vaihtaisi kanssani mieluusti paikkaa, miksen osaa nauttia asemastani? Olenko epäonnistuja, jos luovun vakityöstä?

Irtautumisia palkkatyöstä tehdään monesta syystä. Halutaan kenties elää omien arvojen mukaista elämää, halutaan ehkä vapautta ajasta ja paikasta.

Vapauden tavoittelijat ovat kuitenkin jollain tasolla aistineet oman ajan hallitsemisen tarjoamat hyödyt ja päättäneet pyrkiä niitä kohti. Ihminen tietää sisimmässään olevansa parempi työntekijä, puoliso, vanhempi ja ystävä silloin, kun elämässä on aikaa ja rauhaa.

Minun syyni lähteä ja hypätä kumpuavat omasta terveydestäni ja kietoutuvat juuri aikaan. Yrittäjäksi ryhtyminen ei poista sairauttani, tämän kanssa on elettävä loppuelämä, mutta elämisestä tulee huomattavasti helpompaa, kun voin päättää omasta ajankäytöstäni ja tekemisen rytmistä. Jos on huono päivä, voin levätä enemmän. Jos on virtaa illalla tai sunnuntaina, voin työskennellä silloin. 

Airaskorpi kirjoittaa, että usein siirtymä palkkatyöstä yrittäjyyteen tulkitaan yritykseksi downshiftata, mutta työmäärät saattavat olla jopa suuremmat kuin palkollisena. Minäkään en hae yrittäjyydeltä vapautta tehdä vähemmän, vaan vapautta tehdä silloin kun minulla on paras. Bonuksena tulee se, että voin myös valita paikan, jossa työtä teen, koska työt kulkevat läppärillä. 

Kuukausi irtisanomispaperin allekirjoittamisen jälkeen tuntuu päivä päivältä vahvemmin siltä, että lähteminen oli oikea päätös. Kaiken epävarmuuden keskellä olen optimistinen realisti: Tekstipajasta voi kehittyä hyvä juttu, mutta jos tämä ei tuo leipää pöytään, suuntimaa on tarkistettava. Parasta kaikessa on se, että vointini on jo selvästi kohentunut. Ja joka aamu olen innoissani siitä, että saan kehittää yritystäni minua eniten kiinnostavien asioiden, kielen ja kirjoittamisen, ympärille. Airaskorpi toteaa:

Jos on tunnistanut, minkä parissa haluaa viettää aikaansa tai jopa lopun elämäänsä, on onnekas. Niin onnekas, että olisi suorastaan tyhmää olla hakeutumatta sitä kohti.

Alun kysymykseen siitä, onko työelämä parempaa palkkatyön ulkopuolella, vastaisin kirjan kuunneltuani, että se voi olla ja monelle se sitä myös on. Jatkossakin otan lukulistalleni yrittäjyyteen liittyviä kirjoja, koska janoan muiden vapauden tavoittelijoiden kokemuksia.

Vertaistukea olen hakenut myös podcasteista. Laura Nuotion ja Elina Helmikosken Elämäni yrittäjänä -podcastissa pohdittiin yrittäjäksi ryhtymistä ja kysyttiin, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua. Joutua takaisin palkkatöihin. Näinhän se on. Säästöt syötyinä toki, mutta sittenkin voin etsiä minulle ja terveydelleni paremmin sopivan pestin. 

Helmet 2023: 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna.


Aurora Airaskorpi: Vapauden tavoittelijat: miksi haluamme irti palkkatyöstä. S&S 2022. 302 s. Kuuntelin äänikirjana BookBeatista.

Mia Takula: Elämäni vegaanina: 14 ihmistä huipulla (2017)

Kansi: Elina Salonen.

Kustantaja: Into.
Sivumäärä: 252.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Suomessa eletään jonkinlaista kasvisruokabuumia, ja nyt tammikuussa tuhannet ihmiset osallistuvat vegaanihaasteeseen. Haasteen innoittamana luin tämän Mia Takulan vastikään ilmestyneen tietokirjan Elämäni vegaanina – 14 ihmistä huipulla.

Vegaani on kasvisyöjä, joka välttää kaikkea eläinperäistä. Ruokavaliosta jäävät tutumpaan lakto-ovo-vegetaristiseen kasvisruokavalioon verrattuna pois myös kananmunat ja maitotuotteet, eikä vegaani myöskään käytä esimerkiksi nahkatuotteita tai villasta valmistettuja vaatteita.

Tarinansa jakaa myös kirjailija Antti Nylén.

Takulan kirjoittamassa kirjassa neljätoista vegaania kertoo tarinansa. Haastatellut avaavat omia syitään elämäntavalleen ja kertovat muun muassa, miten veganismi näkyy arjessa.

Kirja rohkaisee ja rikkoo myyttejä. Mukana on monia urheilijoita, ja heidän tarinoidensa myötä lukija vakuuttuu, että myös urheilun huipulla tulee loistavasti toimeen vegaanisella ruokavaliolla. Vegaanisuus kun ei tarkoita vain papuja ja porkkanaa tai pelkkää kieltäytymistä, sillä nykyisellään monipuolisia vegaanisia vaihtoehtoja on hyvin tarjolla.

Kirjan tarinoiden kautta hahmottuu hurja muutos, mikä asenteissa ja kasvisruoan saatavuudessa Suomessa on tapahtunut viime vuosikymmeninä. Nykyään marketeista saa ostettua esimerkiksi monenlaisia papuja, kasvimaitoja ja jopa vegaanisia eineksiä, eikä vegaanina elävän tarvitse enää reissata vaikkapa tofun perässä erikoisliikkeisiin. Koskaan aiemmin ei ole ollut niin helppoa olla vegaani kuin nyt, vaikka haasteita ruokavalio ajoittain tuo, ainakin aloittelijoille. Totuttelu ja rutiinien löytäminen vie aikaa, mutta niinhän on kaikkien elämänmuutosten kanssa.

Mielenkiintoisten elämäntarinoiden ohessa on valokuvia ja ruokaohjeita. Haastateltujen persoonat tuntuvat välittyvän hyvin kuvista ja tekstistä, mutta yhtä innostunut en ole kirjan resepteistä, jotka on esitelty vain sanallisesti. Missä ovat herkullisen värikkäät annoskuvat? Tämä on kirjassa harmillinen puute, sillä mikään muu ei edistä veganismia paremmin kuin houkutteleva ruoka

Osallistun nyt tammikuussa vegaanihaasteeseen toista kertaa. Vuosi sitten haastekuukausi sujui ongelmitta ja siitä jäi useita pysyviä tapoja ja ruokalajeja arkeeni. Syön muutenkin pääasiallisesti kasvisruokaa, mutta haasteen jälkeen myös maitotuotteiden kulutukseni jäi pienelle. Esimerkiksi cappuccino on nykyään mielestäni parempaa soijamaidolla kuin lehmänmaidolla. Tartuin tässä tammikuussa haasteeseen toistamiseen ja pohdin paraikaa, josko jatkaisin tällä linjalla pysyvästi. Mieleni ja kehoni voivat paljon paremmin vegaaniruokavaliolla, ja ainoat haasteeni liittyvät sosiaalisiin tilanteisiin. Onneksi nykyään vertaistukea on saatavilla esimerkiksi Facebookin vegaani-ryhmissä ja tämänkaltaisista kirjoista!