lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosikatsaus 2016

Vielä ennen pian koittavaa vuodenvaihdetta pysähdyn tarkastelemaan mennyttä vuotta ja heitän ilmoille muutaman ajatuksen tulevasta. Tämä katsaus painottuu tilastoihin. Vuoden merkittävimpien kirjojen nimeäminen on ajankohtaista taas alkuvuodesta, kun äänestetään Blogistanian kirjapalkintojen voittajista.

Millainen oli vuosi 2016 Kirjakimarassa?


Vuoteen mahtui kirja- ja lukurintamalla useita kohokohtia, jotka näkyivät täällä blogissa ja Kirjakimaran some-kanavissa. Oli Helsinki Lit toukokuussa, heinäkuinen lukumaraton, syksyiset kirjamessut Turussa ja Helsingissä.

Kesälomalla oli aikaa maratoonata.
Asetin vuodelle 2016 Goodreadsin lukuhaasteessa saman tavoitteen kuin edelliselle eli yritin lukea 100 kirjaa vuodessa. Pääsin sadan luetun kirjan tavoitteeseeni, mutta se vaati huikeaa runokirjojen siivittämää loppukiriä. Osa loppuvuodesta lukemistani kirjoista pääsee esittelyyn Kirjakimarassa vasta ensi vuoden puolella, koska en pitänyt lomaa nyt joulun tienoilla eikä aikaa bloggaamiselle jäänyt loppuvuodesta niin paljon kuin olisin halunnut.

Tänä vuonna en pitänyt kirjaa lukemieni kirjojen sivumääristä, vaan luotan tilastoissa Goodreadsin laskelmiin. Lukemissani kirjoissa oli yhteensä 25 284 sivua. Tämä on lähes yhtä paljon kuin edellisenä vuonna! Eroa on vain parisataa sivua, mikä on uskomaton sattuma. Äänikirjojen parissa vietettyä aikaa en tänä vuonna tilastoinut mitenkään. Muistiinpanojeni mukaan sadasta lukemastani kirjasta oman hyllyn kirjoja oli vaivaiset 15 kappaletta. Olin siis jälleen kirjaston ahkera asiakas sekä kotikunnassani että työpaikalla!

Parina viime vuonna olen lukenut melko lailla yhtä paljon naisten ja miesten kirjoittamia kirjoja, mutta tänä vuonna olen lukenut selvästi enemmän naisten kirjoittamia kirjoja (65 %). Osasyynä on varmasti alkuvuodesta puhjennut puutarha-innostukseni, sillä viljelyyn liittyvät harrastekirjat ovat pääosin naisten kirjoittamia. Toisaalta kiinnostuin tänä vuonna myös feminismistä ja luin aiheeseen liittyviä kirjoja, mikä selittää lukua.

Kotimaisen kirjallisuuden ja käännöskirjallisuuden painotukset ovat hieman tasoittuneet viime vuodesta, jolloin kotimainen kirjallisuus oli jäänyt aika lailla käännetyn jalkoihin. Tänä vuonna luetuista kirjoista 45 % oli kotimaisten tekijöiden tuotoksia, 55% käännettyä. Olettaisin, että suhteet kääntyvät toisinpäin ensi vuonna, kun vietetään kotimaisen kirjallisuuden juhlavuotta.

Kuluneena vuonna olen esitellyt Kirjakimarassa aiempaa enemmän tietokirjoja. Olen kirjoittanut erityisesti puutarhanhoitoon ja kasvihuoneviljelyyn liittyvistä kirjoista, ja mahtuipa vuoteen muutama jooga-aiheinen kirjakin. Pääpaino on edelleen kaunokirjallisuudessa (60 %).

Katse ensi vuoteen


Ensi vuotta ajatellen teen ainakin yhden lupauksen: lasken lukutavoitettani maltillisemmaksi. Mietin vielä tarkkaa lukemaa, mutta luulena asettavani sen noin 80 kirjaan. Haluan jättää aikaa myös muille harrastuksilleni enkä toisaalta halua kirjoittaa ylimalkaisia kirja-arvioita.

Vuonna 2017 aion tehdä jälleen kuukausikoosteita lukemistani kirjoista vuoden tauon jälkeen. Ne jäsentävät ja rytmittävät bloggaamista mukavasti. Tähän liittyen tavoittelen myös tasaisempaa postaustahtia, mutta siitä ei parane antaa liian sitovia lupauksia! Suunnitelmissa on myös uusia hieman blogin ulkoasua — ehkä otan sen ensi kesän projektiksi.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia lukijoitani ja kommentoijia vuodesta 2016! Onnellista uutta vuotta kaikille!


perjantai 30. joulukuuta 2016

Lyhytarvioita

Välillä jostakin kirjasta ei tahdo syntyä omaa postausta sitten millään. Joskus kirja jättää sanattomaksi, vaikka se olisi ollut kuinka koskettava tai ainutlaatuinen lukuelämys. Välillä myös "ihan kivoista" kirjoista jää teksti kirjoittamatta. Olen ratkaissut tämän tekstijumiongelman siten, että koostan aina silloin tällöin useamman kirjan laajuisen yhteispostauksen. Vuodenvaihde on käsillä, joten taas tuli aika putsasta pöytä bloggaamattomista kirjoista. Uutta vuotta ja uusia kujeita blogin suhteen on kivempi suunnitella, kun blogi on ajan tasalla.

Lyhytarvioihin pääsi tällä kertaa mukaan kovin sekalainen sakki kirjoja:

 

Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa (2011)


Alkuteos: Rien ne s'oppose à la nuit.
Suom.: Kira Poutanen (2013).

WSOY 318 s. Kirjastosta lainattu.

Ranskalainen kirjailija Delphine de Vigan on kirjoittanut äidistään vangitsevan ja koskettavan romaanin. Huomasin usein lukiessani palaavani katselemaan lumoavaa kansikuvaa. Kansi on yhtä tummanpuhuva kuin tarinakin: äidin elämää leimasivat lukuisat salaisuudet ja häilyvä mielenterveys. Äiti teki lopulta itsemurhan, mikä jätti jälkeensä kysymysten tulvan. Vigan onnistuu välittämään lukijalle tyttären hämmentyneen ja tietoa etsivän näkökulman. Kirja imaisi minut niin maailmaansa, että luin sen liiankin nopeasti. Saatan hyvin palata tämän tarinan pariin joskus uudelleen.


* * *

 

Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta (2009)


Alkuteos: Ce que je sais de Vera Candida.
Suom.: Ville Keynäs (2011).
WSOY 284 s. Kirjastosta lainattu.


Tässä on toinen huikean hienoa ranskalaisen kirjailijan teos, jonka luettuani olin sanaton. Kyseessä on mukaansatempaava tarina kolmen sukupolven naisista, joiden elämäntarinoissa on paljon tummia sävyjä. Vera Candidaa näyttää odottavan samansuuntainen kohtalo kuin hänen äitiään ja isoäitiään eli synnyttää lapsi, jonka isästä ei ole varmuutta. Vera nousee kuitenkin vastustamaan kohtaloaan ja lähtee pois kotisaareltaan. Hotkaisin kirjan sellaisella vauhdilla, ettei siitä jäänyt tarkkoja mielikuvia. Lukukokemuksesta jäivät päällimmäisinä mieleen vahvat naiset ja väkevä tunnelma.

* * *

 

J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (1998)


Alkuteos: Harry Potter and the Chamber of Secrets.
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta (1999)
Lukija: Vesa Vierikko.

Kansi: Mika Launis.
Kesto: 11 t 26 min. Kirjastosta lainattu.

Harry Pottereiden kuunteleminen äänikirjoina jatkui. Toinen vuosi Tylypahkassa tuo Harrylle ensimmäistä enemmän kouluhaasteita, ja opiskelukiireiden lisäksi stressiä aiheuttaa tieto, että salaisuuksien kammio on avattu. Jästiperheiden lapsia vainotaan, ja heitä aletaan löytää kangistettuina. Harryn hyvä ystävä Hermione on myös vaaravyöhykkeellä, sillä hänen vanhempansa ovat jästejä.

Kuuntelin kakkososan heti sarjan aloituskirjan perään. Nyt hahmot olivat jo minulle tuttuja ja osasin odottaa tietynlaista kaavaa: kirjassa kuvataan yhden lukuvuoden ajan Harryn, Ronin ja Hermionen elämää, johon mahtuu opiskelun lisäksi jokin hurja seikkailu ja vaaratilanteita.


* * *

J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki (1999)


Alkuteos: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban.
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta (2000).
Lukija: Vesa Vierikko.

Kansi: Mika Launis.
Kesto: 14 t 39 min. Kirjastosta lainattu.

Aiempien kirjojen tapaan myös kolmannessa Harry Potter -romaanissa Harry ystävineen ajautuu seikkailuihin ja hankaluuksiin. Tällä kertaa vastustajana on Azkabanin vankilasta karannut vaarallinen vanki, Sirius Musta. Seikkailun tuoksinassa Harry saa tietää enemmän taustastaan, vanhemmistaan ja heidän salaperäisestä kuolemasta. Kaikki ei olekaan sitä, miltä näyttää, ja lukijakin yllättyy useaan kertaan. Hahmoista paljastuu uusia piirteitä, ja kuolemanuhka on jälleen vahvasti läsnä.

Ensimmäistä Potter-kirjaa kuuntelin alkusyksystä herkeämättä, mutta toisen osan tarina ei ollut mielestäni yhtä vetävä. Tämä kolmas osa palautti jälleen innon Harryn vaiheiden seuraamiseen, joten ei kai tässä auta muuta kuin jatkaa suoraan neljännen osan kanssa! Tuntuu uskomattomalta, että olen kuunnellut Pottereita tänä syksynä jo yhteensä yli 35 tuntia. Aika Harryn ja kavereiden seurassa kuluu kuin siivillä


* * *

Valerie Solanas: SCUM-manifesti (1968)


Alkuteos: SCUM Manifesto
Suom. Suvi Auvinen (2011).

Savukeidas 74 s. Kirjastosta lainattu.


Päädyin lukemaan amerikkalaisen Valerie Solanasin SCUM-manifestin Sara Stridsbergin ja Peppe Öhmanin kirjojen johdattelemana. Halusin nähdä itse, mistä kohutussa manifestissa on kyse.

SCUM-manifesti on ohut kirjanen, joka on täynnä painavia sanoja ja ajatuksia. Solanas esittelee ajatuksen yhteiskunnasta, jossa ei ole miehiä. Manifestin nimi SCUM on akronyymi ja muodostuu sanoista Society For Cutting Up Men. Provokatiivinen ja rääväsuinen ajatelma on ymmärrettävästi herättänyt huomiota ja paheksuntaa ilmestymisaikanaan eli 1960-luvulla. Miesvihamielisten ajatustensa johdosta Solanas nähdään usein äärifeministinä, ja hänen manifestinsa on ollut noussut kulttimaineeseen


* * *


Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala (1997)


Alkuteos: The God of Small Things
Suomentaja: Hanna Tarkka (1997).


Otava 384 s. Kirjastosta lainattu.


Intialaisen Arundhati Royn romaani on täynnä Intian värejä, hajuja ja makuja. Roy kuvaa intialaista elämää tarkasti ja paikoin pilke silmäkulmassa. Tarinan keskiössä ovat kaksoset Rahel ja Estha, joiden loppuelämää varjostaa lapsuudessa sattunut onnettomuus. Menneisyyden painolasti ei hellitä. Roy kuvaa koskettavasti sisarusten suhdetta ja kaksosten lähipiirin välejä. 

Roy voitti tällä esikoisteoksellaan Booker-palkinnon lähes parikymmentä vuotta sitten eikä ole sen jälkeen julkaissut kirjoja. Nyt syksyllä kuulin, että Roylta ilmestyy tulevana vuonna uusi romaani. Se menee ehdottomasti lukulistalle!


* * *

Agneta Pleijel: Fungi - romaani rakkaudesta (1993)


Alkuteos: Fungi - en roman om kärleken.
Suom. Marja Kyrö (1995).

Otava 255 s. Kirjastosta lainattu.

Tartuin Pleijelin romaaniin työkaverin suosituksesta. Meidän kirjamakumme osuvat monesti yksiin, joten olin todella hämmentynyt Fungin äärellä. En missään vaiheessa päässyt sisään tarinaan, joka lähtee liikkeelle 1800-luvun alkupuolen Saksasta ja joka poukkoilee sitten eri puolille maailmaa. Päähenkilönä on saksalainen Franz Wilhelm, jonka isä toivoo pojasta lääkäriä. Nuortamiestä kiinnostavat kuitenkin lääketiedettä enemmän kasvioppi ja rakkauden salat. Franz Wilhelm toimii myös tarinan kertojana, hyvin rasittavana sellaisena. Kertojan katse ja jaarittelut olivat minulle liikaa. Ärsyynnyin ja turhauduin. Ja nukuin.

* * *


Antti Tuuri: Tenoa soutamassa (2009)



Kansi: Hannu Taina.
Otava 192 s.  Kirjastosta lainattu.

Antti Tuurin Tenoa soutamassa on sympaattinen kertomuskokoelma kirjailijan kalareissuista. Tuuri oli pitkään ajatellut lohenpyytämisen Tenolta olevan turhanpäiväistä, kunnes hän kerran lupautui erään porukan matkaan. Lohijoki lumosi skeptisen kirjailijan. Sittemmin Tuuri on tehnyt vuosittain syksyisen kalareissun Tenon maisemiin. Kirjassaan Tuuri kuvailee kalojen pyytämistä, luontoa ja suhdettaan paikalliseen soutajaan, jonka kanssa hän ystävystyy. Välillä Teno jättää miehen ilman saalista, mutta lohien määrä ei ole ainoa syy palata joelle: "Joen soutaminen oli joka vuosi suuri elämys niin kuin hyvän ystävän pitkään odotettu tapaaminen."

torstai 29. joulukuuta 2016

Kolme kovaa amerikkalaista

Yhdessä töissä vetämistäni lukupiireistä keskityimme kuluneena syksynä yhdysvaltalaiseen nykykirjallisuuteen. Kokoonnuimme neljä kertaa, ja lukulistamme näytti tältä:

Jonathan Franzen: Vapaus
Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
George Saunders: Joulukuun kymmenes
Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon.


Kirjoitin lokakuussa Jonathan Franzenin Vapaudesta, joka ei ollut kirja minun makuuni. Ilokseni lukupiirin kirjat alkoivat miellyttää sitä enemmän, mitä pidemmälle syksyä edettiin. Kokoan tähän tekstiin ajatuksiani Eganin, Saundersin ja Morrisonin kirjoista.



Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (2010)

Alkuteos: A visit from the goon squard
Suom. Heikki Karjalainen.

Kansi: Jussi Kaakinen.
Tammi 2012. 412 s. Kirjastosta lainattu.

Aika suuri hämäys on episodimainen ja moniääninen romaani. Se sijoittuu musiikkimaailmaan, ja sen aikajana ulottuu 1970-luvulta 2020-luvulle saakka. Kerronta ei etene kronologisesti, vaan poukkoilee ajasta ja paikasta toiseen. Henkilöitä on kymmeniä. Lukuisista ihmisistä muodostuu sieltä täältä risteytyvä suhdeverkosto, jota pitää koossa muutama keskushenkilö, Sasha ja Bennie.

Eri luvuissa on eri tyylejä: on minäkertojaa, sinä-muotoista kerrontaa, artikkelimuotoinen luku ja koostuupa yksi luku jopa Power Point -dioista. Näkökulmanvaihdosten ja tyylikokeilujen ansiosta kirja on sirpaleinen, hieman haastava, mutta samalla kiehtova palapeli.

Kirja ei piirrä nykyajasta kovin ruusuista kuvaa: ihmissuhteet eivät kestä ja sosiaalisen median avulla luodut verkostot ovat haperoita. Tarinan eri osissa toistuu ennustamattomuus; niin aika, koko elämä kuin muut ihmisetkin ovat arvaamattomia.

Vaikutuin Eganin rakentamasta tarinasta ja erityisesti kirjan rakenteesta. Minun piti tosin tehdä muistiinpanoja ja piirtää henkilöhahmoista kartta hahmottaakseni rakenteen kunnolla – varsinkin lukupiirissä kirjasta keskusteleminen olisi ollut hankalaa ilman muistiinpanoja.

Ainoastaan tarinan viitekehys eli musiikkimaailma aiheutti pieniä vierauden tuntoja. Joskus itselle täysin vieraasta aiheesta voi olla kiinnostavaa lukea, mutta nyt ei käynyt niin, vaan tunsin olevani vierailla vesillä.

* * *

George Saunders: Joulukuun kymmenes (2013)

Alkuteos: Tenth of December
Suom. Markku Päkkilä.

Kansi: Ilkka Kärkkäinen.
Siltala 2015. 230 s. Kirjastosta lainattu.

George Saundersin novellikokoelma Joulukuun kymmenes päätyi lukupiirikirjaksi kirjabloggaajien suosituksesta. Kun suunnittelin syksyn kirjalistaa, kyselin apua bloggaajakollegoilta, koska minusta tuntui, ettei minulla ollut ajantasaista käsitystä yhdysvaltalaisesta kirjallisuudesta. Halusin valita listalle hyviä ja jollakin tapaa merkittäviä romaaneja. Ja kaipasin jotakin muuta kuin Austeria ja Irvingiä. Niinpä vielä lämmin kiitos kaikille suosituksiaan jakaneille bloggaajille! Teidän ansiostanne lukupiirimme pääsi tutustumaan muun muassa George Saundersiin, josta kukaan lukupiirissä ei ollut aiemmin kuullut.

Saundersilla oli geofyysikon koulutus ja orastava insinöörinura, kun hän ryhtyi opiskelemaan kirjoittamista 1980-luvulla. Sittemmin kirjoittamisesta tuli hänen työtään: hän opettaa kirjoittamista yliopistotasolla ja on julkaissut kuusi kaunokirjallista teosta.

Joulukuun kymmenes koostuu kymmenestä novellista, jotka ovat ilmestyneet vuosina 1995–2012 eri lehdissä. Joku saattaa kokea kokoelman tästä syystä hajanaiseksi, mutta minä en kokenut tekstejä irrallisiksi, päinvastoin. Novellikokoelman tekstit avaavat lukijalle amerikkalaisuuden ydintä suorasanaisesti.

Saunders herättelee pohtimaan suuria kysymyksiä: Mikä on oikein, mikä väärin? Mikä on amerikkalaisen unelman hinta, miltä näyttää sen kääntöpuoli? Saunders kirjoittaa terävästi ja satiirisesti eikä säästele kuvauksen kohteitaan saati lukijaa. Inhimillisyyteen kuuluvat myös rumat ja rujot tunteet.

* * * 


Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon (2015)

Alkuteos: God help the child.
Suom. Kaijamari Sivill.

Kansi: Eveliina Rusanen.
Tammi 2016. 180 s. Kirjastosta lainattu.


Kun olin päättänyt, että lukupiirin syyskaudella keskitytään yhdysvaltalaiseen kirjallisuuteen, yksi kirjailija oli listalla takuuvarmasti: Toni Morrison. Vuonna 1931 syntynyt Toni Morrison sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1993 ensimmäisenä mustana amerikkalaisena ja ensimmäisenä mustana naisena. Kirjailijana hänet tunnetaan mustien amerikkalaisten elämän, erityisesti mustien naisten identiteetin, kuvaajana.

Luoja lasta auttakoon on Morrisonin tuorein romaani, ja se asettuu sujuvasti hänen tuotantoonsa aihepiirinsä puolesta. Tarinan päähenkilö on Bride, sudaninmusta nuori nainen. Vauvana Bride sai nimekseen Lula Ann. Tytön äiti Sweetness hätkähti lapsensa väriä heti tämän synnyttyä: Sweetness häpesi yönmustan tyttärensä väriä ja yritti kasvattaa tyttärestään pärjääjän. Lula Ann kaipasi lapsena äidin huomiota enemmän kuin mitään muuta ja tekee peruuttamattoman teon hyväksyntää kalastellessaan.

Aikuisena meikkiedustajana työskentelevä Lula Ann on vaihtanut nimensä iskevämmäksi kuuloiseksi ja on nyt Bride. Hän on kääntänyt tyylikonsultin avulla ihonvärinsä voimavaraksi. Bride käyttää vain valkoisia vaatteita, hän on kuin pantteri lumessa. Lapsuuden trauma ei kuitenkaan jätä nuorta naista rauhaan.

Morrison kirjoittaa vähäeleisesti, mutta niin, että tarina menee ihon alle. Äidin ja tyttären suhteen kuvaus on riipaisevaa. Tarinassa on paljon väkivaltaa eri muodoissa.

* * *



Näin jälkikäteen arvioisin, että lukupiirin syksy oli monipuolinen ja kiehtova kurkistus amerikkalaiseen kirjallisuuteen. Kaikki kirjat olivat lukupiiriläisille ennestään vieraita ja sellaisia, että he eivät kuulemma olisi muuten tulleet lukeneeksi niitä. 

Franzenin Vapaus tulkittiin yllättävän viihteelliseksi, sitä luonnehdittiin jopa saippuaoopperaksi. Eganin Aika suuri hämäys puolestaan jäi monille aika vieraaksi aiheensa vuoksi. Sen omintakeinen rakenne teki kyllä vaikutuksen. Olin hieman odottanut, että kirja ärsyttäisi tai jopa turhauttaisi, mutta sellaisia tuntoja se ei herättänyt. Jopa Power Point -esitys kirjassa otettiin yllättävän hyvin vastaan!

Saunders ja Morrison tekivät suurimman vaikutuksen lukupiiriläisiin: näiltä kirjailijoilta useampi sanoi voivansa lukea lisää.Samoin ajattelin minä, ja aloittelinkin jo Morrisonin kenties tunnetuinta teosta Minun kansani, minun rakkaani. Se onkin vielä hurjempi ja karumpi kuin Luoja lasta auttakoon. Kirjoitan kirjasta ja lukukokemuksesta Kirjakimaraan ensi vuoden puolella!

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Peppe Öhman: Livet & patriarkatet (2016)

Kustantaja: Schildts & Söderströms.
Sivumäärä: 181.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Olen pikkuhiljaa uskaltautunut lukemaan kirjoja myös ruotsiksi. Kesällä luin Sara Stridsbergin kirjan Drömfakulteten alkukielellä, ja lukukokemus oli huikea. Olen huomannut, että kun aihe kiinnostaa ja motivaatio on kohdillaan, on ruotsiksi lukeminen palkitsevaa, vaikkakin hitaampaa kuin suomeksi lukeminen. Muutama vuosi sitten aloitin Peppe Öhmanin esikoiskirjan Livet & barnet, mutta en päässyt kovin pitkälle, koska aihe ei kiinnostanut tarpeeksi. Uusimmassa kirjassaan Öhman käsittelee patriarkaattia Suomessa ja koska feministinen ajattelu on alkanut kiinnostaa minua viime aikoina, luin kirjaa suurella innolla. 

Vaikka Suomi on näennäisesti tasa-arvoinen maa, mainitaanhan tasa-arvo jopa hallitusohjelmassa, on yhteiskunnassamme vielä paljon rakenteita ja ajatusmalleja, jotka pitävät miehiä hallitsevassa asemassa. Usein mies on normi ja naisen sukupuoli mainitaan erikseen: on naiskirjailijoita, naisjohtajia, naispappeja. Patriarkaatissa on kyse muun muassa siitä, että miehisiä ominaisuuksia arvostetaan enemmän.

Öhman kirjoittaa, että naiset usein niputetaan yhdeksi: yhden naisen tekemiset nostetaan koskemaan koko ryhmää. Miehet saavat edustaa vain itseään. Jos yksi feministi sanoo vihaavansa miehiä, yleistetään kaikkien feministien olevan miestenvihaajia. Tässä Öhman viittaa äärifeministi Valerie Solanasiin: Solanasin aggressiivinen miesviha usein tulkitaan kaikkien feministien mielipiteeksi. (Tänä vuonna lukemani kirjat linkittyvät mielenkiintoisesti, sillä Stridsbergin Drömfakulteten kertoo juuri Solanasista, vaikka onkin fiktiota.)

Feminismistä käytävässä keskustelussa, kuten missä tahansa keskustelussa, faktat pitää osata erottaa yksilön kokemuksista tai vaikkapa kaveripiirin kokemuksista. Faktat ja tilastot ovat selviä: miehet tienaavat enemmän kuin naiset, raiskaajat ovat useimmiten miehiä eikä miesten tarvitse pelätä naisten tekemää väkivaltaa yhtä paljon kuin toisinpäin.

Öhman kirjoittaa selkeästi ja perustelee asiansa johdonmukaisesti. Kirjan lukijalle tulee selväksi, että feminismi on tasa-arvon asialla. Usein kuvitellaan, että feminismi ajaa vain naisten oikeuksia, mutta Öhman toteaa painokkaasti, että feministien tavoite on tasa-arvoinen yhteiskunta, ei matriarkaatti. Olen itsekin hieman vierastanut feminismiä aiemmin, mutta Talvitien kirja Miten helvetissä minusta tuli feministi? ja tämä Öhmanin kirja ovat muuttaneet mieleni.

torstai 22. joulukuuta 2016

Olga Temonen: Olgan joulu (2016)

Kustantaja: Tammi.
Sivumäärä: 145.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.



Näyttelijänäkin tunnettu Olga Temonen asuu perheensä kanssa Iitissä, missä hänellä on hevostila. Hän myös pyörittää miehensä Tuukka Temosen kanssa tuotantoyhtiötä ja kirjoittaa suosittua Olgan kotona -lifestyleblogia. Aiemmin häneltä on julkaistu Emäntänä Olga ja Olgan pullakirja -teokset.

Olen selaillut töissä jos jonkinlaisia joulukirjoja, mutta harvoista innostun kuten tästä kirjasta. Olgan joulu on kaunis ja selkeä kirja. Siinä pysytellään perinteisten jouluisten herkkujen äärellä eikä kikkailla turhia. Ruokaohjeet ovat yksinkertaisia, eivätkä ne vaadi kovin kummoisia kokkaustaitoja.

Yksinkertaisuus houkutteli myös minut kokeilemaan kirjan ohjeita. Ensimmäiseksi otin kokeiluun Annen piparkakut. Taikina on helppo valmistaa ohjeen mukaan, ja sen annetaan odottaa jääkaapissa seuraavaan päivään. Taikina pehmenee nopeasti huoneenlämmössä, joten jauhoissa ei kannata kaulimisvaiheessa säästellä. Piparit on hyvä jättää melko paksuiksi, jotta niiden siirtäminen pellille ei olisi ihan mahdotonta: ohjeessa puhutaan jopa puolen sentin paksuisista pipareista.

Innostuin pipareiden leipomisesta niin paljon, että luin ohjeen esittelytekstin huolimattomasti. Siinä kerrotaan näiden pehmeänsitkeiden piparkakkujen olevan peräisin Olgan lapsuudenaikaiselta hoitajalta. Öh, meillä tykätään enemmän rapeista pipareista, joten lopputulos ei aivan miellyttänyt, vaikka varmasti ohjeenmukainen olikin. Vielä ennen aattoa on suunnitelmissa leipoa joulutorttuja ja valmistaa imellettyä perunalaatikkoa kirjan ohjeilla. 

Kaikki kolme kirjasta poimimaani ohjetta ovat sellaisia, etten olisi koskaan aiemmin uskonut tekeväni niitä alusta asti itse! Kirja rohkaisee kokeilemaan ja purkaa myyttejä ”vaikeiden jouluruokien” ympäriltä.

Aikaa perinteisten jouluherkkujen valmistaminen toki vie, mutta lopputulos palkitsee. Pidän Temosen työtä pelkäämättömästä asenteesta. Hän myös uskoo omaan visioonsa. Tällainen mielikuva minulle ainakin on syntynyt satunnaisten blogitekstien, lehtijuttujen ja tämän kirjan perusteella.

Kirjaa lukiessani hieman hämmästelin kyllä sitä, miksi Temonen on ottanut kirjaan mukaan liharuokien ohjeita, vaikka hänen perheessään ollaan kasvisyöjiä. Ehkä tällä ratkaisulla on kosiskeltu sekasyöjälukijoita, joille joulu ei ole joulu ilman kinkkua?

Kirjan kuvituksesta huokuu rento ja leikkisä joulumieli. Jouluna puuhastellaan, mutta myös pysähdytään nauttimaan läheisten seurasta ja ajatuksella valmistetuista ruoista ja leivonnaisista.

Tämän joulukirjan arvion myötä toivotan hyvää joulua kaikille lukijoilleni! 

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Rachel Brathen: Yoga girl: löydä tasapaino ja elä täyttä elämää (2015)

Alkuteos: Yoga Girl: finding happiness, 
cultivating balance and living with your heart wide open.
Suomentaja: Irene Mäkitalo (2016).
Kustantaja: Atena.
Sivumäärä: 163.
Oma arvioni: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.



Ruotsalaissyntyinen Rachel Brathen on maailmankuulu joogi ja joogaopettaja, jolla on miljoonia seuraajia sosiaalisessa mediassa. Aruballa asuva Brathen alkoi omaksi huvikseen julkaista joogaan liittyviä kuvia Instagramissa ja kirjoitti niiden oheen omia ajatuksiaan elämästä. Seuraajia alkoi ilmestyä huimaa tahtia; nykyisellään jo kaksi miljoonaa seuraa "joogatytön" julkaisuja.

Havainnollisia ohjeita asanaharjoitukseen.
Kirjassaan Brathen kertoo taustoistaan, nuoruuden kipuiluistaan ja tiestään joogaopettajaksi. Kirjassa on ohjeita jooga-asentojen eli asanoiden tekemiseen, ruokaohjeita  ja Brathenin elämänfilosofiaa. Aluksi suhtauduin hieman epäillen koko kirjaan, koska ajattelin, että tällainen bikineissä keikistely ei ole sellaista joogaa, josta minä pidän. Ennakko-oletuksiani uhmaten aloin kuitenkin lukea kirjaa ja viehätyin. Brathenin elämäntarina ja polku joogaopettajaksi ovat mielenkiintoisia.

Kuvista ja tekstistä huokuva elämänilo on hykerryttävää ja inspiroivaa. Bikinikuvat voivat ymmärrettävästi ärsyttää joitakuita, mutta toisaalta juuri näyttävät kuvat ovat olleet yoga girl -ilmiön alku ja perusta.

Suosio on yllättänyt nuoren naisen. Brathen piti ensimmäisen joogatuntinsa palmun alla neljälle oppilaalle. Tänä vuonna, kun hän vieraili opettamassa Tukholmassa, tilaisuuteen osallistui hallillinen joogeja.

Kirjan innoittamana tutkailin Brathenia sosiaalisessa mediassa ja huomasin, että hän on tällä hetkellä raskaana, mutta hänen tahtinsa ei ole juuri hidastunut. Yoga girl -ilmiö vain paisuu. Brathen on lähiviikkoina avaamassa omaa joogakoulua ja -putiikkia kotisaarelleen Aruballe.

Kirja sai pohtimaan omaa joogapolkuani. Olen harrastanut joogaa yläasteikäisestä, välillä ahkerammin, välillä laiskemmin. Joskus harrastuksessani on ollut vuosien taukoja, ja yleensä into on lopahtanut opettajan vuoksi. Jokin asia on alkanut ärsyttää tai kyllästyttää niin paljon, että ei enää ole tehnyt mieli mennä harjoituksiin. Nyt olen käynyt useamman vuoden hot jooga -salilla ja olen löytänyt sieltä omat lempiopettajani, joiden tunneilla käyn.

Kirjan kuvissa Brathen tekee paljon käsilläseisontoja.
Joogaan kuuluu sekä fyysinen asanaharjoittelu että henkinen puoli. Oma suhtautumiseni joogaan on sikäli ristiriitaista, että kumman tahansa puolen ylikorostaminen ärsyttää. En käy joogassa saadakseni näyttävät vatsalihakset enkä myöskään halua opettajan kannustavan ja motivoivan harjoittelua "rantakunnolla". En kuitenkaan vierasta raskaitakaan tunteja tai hikoilua. Toisaalta kaikenlainen jumaluusajattelu on minulle uskonnottomana vierasta. 
 
Iloinen Brathen Aruballa.

Brathen korostaa tasapainon etsimistä ja löytämistä. Joogassa minua viehättävät juuri sen vaikutukset kehoon ja mieleen ja näiden kahden tasapainoon. Jooga parantaa omaa kehotuntemusta ja auttaa hyväksymään oman kehon sellaisena kuin se on. Säännöllinen harjoittelu toki parantaa lihaskuntoa ja notkeutta.

Joogaharjoituksessa myös mieli harjaantuu, sillä olennaista on keskittyminen. Tarkoituksena on keskittyä omaan harjoitukseen: ajatuksia tulee ja menee, mutta parhaimmillaan fokus pysyy oman joogamaton rajojen sisäpuolella.  Kokemukseni mukaan jooga myös auttaa rentoutumaan ja haastamaan omia urautuneita ajatusmalleja. Ei haittaa, vaikka välillä horjuttaa ja tasapaino pettää, sen voi etsiä aina uudelleen!

Voin suositella Brathenin värikästä ja elämänmyönteistä kirjaa piristysruiskeeksi vuoden pimeimpien päivien keskelle. Aiemmin jooganneille kirja voi antaa uutta intoa omaan harjoitukseen, kun taas joogaa tuntemattomille kirja voi toimia perusesityksenä lajin saloihin.

Pelkkiä kuvia katselemalla Brathenista ja joogasta voi kyllä saada hieman vinoutuneen käsityksen, sillä käsilläseisonnat ja muut inversiot eli alaspäin tehtävät asanat ovat uutteran harjoittelun tulosta. Ei tarvitse olla notkea tai hyväkuntoinen aloittaakseen joogan. Kirjasta voi saada paljonkin irti, vaikkei itse jooga niin kiinnostaisi: jo Brathenin elämäntarina on lukemisen arvoinen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...