Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni (1999)

Japaninkielinen alkuteos: Supuutoniku no koibito.

Suomennettu englanninkielisestä käännöksestä Sputnik Sweetheart.

Suomentaja: Ilkka Malinen (2003).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 252.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Jenni Tuominen ja Jukka Pylväs

Lainasin Sputnik-rakastettuni mökkikunnan kirjastosta viime kesänä, mutta muu kesälukemisto kiilasi sen ohi, ja palautin kirjan syksyn tullen lukemattomana. Nyt oli uusintayrityksen aika; kirjan myötä olisin lukenut kaikki Murakamin suomennetut kirjat, joiden lumovoima on nostanut Murakamin yhdeksi lempikirjailijoistani.

Kertojana toimii nuori miesopettaja K, joka on menettänyt sydämensä nuorelle kirjailijanalulle, Sumirelle. Sumire käyttää K:ta lähinnä kaunokirjallisten ideoidensa peilinä, eikä heidän suhteensa etene ystävyydestä muuksi K:n toiveista huolimatta. Sumire rakastuu kuin salaman iskusta itseään reilusti vanhempaan naiseen, Miuhun. Hän rakastaa pyörremyrskyn lailla, joten hän suostuu oitis, kun tulee tilaisuus ryhtyä Miun yksityissihteeriksi.

Työn puolesta naiset matkustavat ympäri Eurooppaa, kunnes päätyvät Kreikkaan. Eräänä yönä Miu soittaa K:lle ja kertoo Sumiren kadonneen. K matkustaa pikimmiten avuksi jäljittämään kadonnutta. Alkaa selvitystyö, joka ei päästä osapuolia helpolla.

Vertaan Sputnik-rakastettuani väkisinkin aiemmin lukemiini Murakameihin, eli juuri luettu kirja joutuu melko kovaan seuraan. Onkin todettava, että Sputnik jää hienoudessaan muiden Murakami-suomennosten jalkoihin. Aiemmat ovat yllättäneet jollakin tavalla, ne ovat todella tehneet vaikutuksen. Sputnik on "vain" hyvä, jopa todella hyvä, mutta se suurin huippu siitä puuttuu.

Kirjan tunnistaa Murakamin teokseksi vaivatta: rakkaustarinat eivät ole vain kahden kauppa, henkilöt ovat kiinnostuneita kaunokirjallisuudesta ja musiikista, on erotiikkaa, matkustetaan, ja mukana on jokin mystinen aines. On olutta, kahvia ja tupakkaa. Henkilöhahmot ovat monisyisiä, eikä lukija ole koskaan varmoilla vesillä.

Kaunokirjallisten viittausten perusteella minua alkoi kiinnostaa Jack Kerouacin Matkalla. Odotan innolla myös syksyllä ilmestyvää Murakami-uutuutta Värittömän miehen vaellusvuodet, joka on ensimmäinen suoraan japanista suomeksi käännettävä Murakamin teos. Nämä tähänastiset on käännetty englannin kautta.

Musta neula Japanin kohdalla, umpimähkään.

Jorge Ibargüengoitia: Kuolleet tytöt (1977)

Alkuteos: Las muertas.

Suomentaja: Matti Brotherus (1984).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 204.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Ibargüngoitian romaanin valikoituminen Meksikon edustajaksi lukumatkallani ei ollut alun perin suunnitelmissa. Yritin ensin käydä Meksikossa lukemalla Carlos Fuentesia, koska hän on ilmeisen pidetty ja arvostettu meksikolaiskirjailija. Aloitin kevättalvella Lohikäärmeen pää -romaanin, mutta en päässyt ensimmäistä kolmannesta pidemmälle. En lannistunut: ehkä kirja ei vain ollut oikea. Seuraavaksi kävin Inezin kimppuun. Tie nousi pystyyn puolivälin tienoilla, ja huomasin viettäneeni tuo kirja kädessä aikaa enemmän silmät kiinni kuin auki. 

Fuentes sai jäädä, ja aloin kuumeisesti etsiä jotakuta toista meksikolaista kirjailijaa. Ihan sama kuka kirjailija ja mikä kirja: mikään ei voi tökkiä niin pahasti kuin Fuentes! Löysin Ibargüengoitian, jolta on suomennettu yksi teos: Kuolleet tytöt. Kirjaa oli töissä hyllyssä, joten sen suuremmin ei tarvinnut kirjaa onneksi metsästää.

Kuolleiden tyttöjen alussa tapahtuu rikos, jonka motiiveja selvitettäessä alkaa paljastua jotakin paljon mittavampaa. Keskiössä ovat Baladron sisarukset ja heidän pyörittämänsä ilotalo. Sisarukset toimivat johtajattarina eli parittajina eli madameina.

Ilotalo tarvitsee pyöriäkseen tyttöjä. Madamet käyttävät hyväkseen vähäosaisten nuorten tyttöjen ahdinkoa:

– Kyllä tästä talosta työtä löytyy, mutta ei piialle. Huoraksi kyllä pääset.

Tarjouksen hyväksyy moni köyhä maalaistyttö, joka on tullut kaupunkiin piikomaan. Vanhemmilleen he tietenkin uskottelevat työskentelevänsä kodinhoitajina. Valheet ja peittely tarjoavat ilotalon johtajattarille aseen kiristää talosta pois halajavia tyttöjä: jäät tänne tai vanhempasi saavat tietää, mitä teet elantosi eteen.

Madamet toimivat lain rajamailla, ja siveellisyyslainsäädännön tiukentuessa heidän elintilansa kapenee. Pikkuhiljaa bordelli muuntuu tyttöjen vankilaksi, mikä nostattaa kerronnan kierroksia entisestään. Päitä alkaa putoilla. Toisten kehon myyminen kovettaa: tytöt ovat kauppatavaraa ja ruumiit harmillisia ongelmia.

Vaikka madamet ovat organisoineet liiketoimintansa harkiten, välillä toimet muistuttavat hölmöläisten puuhia – tapahtumat saavat jopa groteskeja piirteitä. Mistään ei luovuta ennen kuin on pakko, kaikkea yritetään äärimmäisyyksiin asti. Sairaalta kiskotaan kultahampaita suusta kulujen peittämiseksi ja halvaantunutta pyritään parantamaan tulikuuman raudan avulla. Henkilöiden nimissäkään ei kaunistella: on Huoripukkia, Luurankoa jne.

Kertoja ei tiedä kaikkea,  mutta hän tekee parhaansa kootakseen palasista jokseenkin koherentin tarinan.   Palapeli rakentuu kertojan tietämistä asioista, todistajanlausunnoista, olettamuksista ja päätelmistä. Lukuisat näkökulmat luovat epävarmuutta: mikähän tässä mahtaa lopulta totta ollakaan? Kaikessa groteskiudessaan ja rujoudessaan kirja perustuu tositapahtumiin. 

Mikä löytö tämä kirja olikaan! Vetävä tarina, jota eivät päässeet pilaamaan Keltaiselle kirjastolle tyypilliset liikaa paljastavat lievetekstit, sillä tästä kirjaston kirjasta liepeet puuttuivat kokonaan. Hah! En myöskään koskaan ollut kuullut Ibargüngoitiasta saati tästä kirjasta mitään, joten pääsin lukemaan täysin puhtaalta pöydältä. Se on nykyään harvinaista herkkua.

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (2012)

Alkuteos: La vérité sur l’affaire Harry Quebert.

Suomentaja: Anna-Maija Viitanen (2014).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 809.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: ostin uutena.

Tiiliskivi kalliolla.
Kansi: Aki Suvanto. 

"Lukaisin" tämän paksukaisen viime keskiviikkona, kun osallistuin Keltaiselle maratonille. Tavoitteeni oli lukea puolimaratonin verran eli 12 tuntia, mutta 809 sivun parissa aikaa kului lopulta 16 tuntia. Kirja sai minut pauloihinsa heti ensi sivuilta, enkä halunnut pilata lukukokemusta liialla kiirehtimisellä. Aiemmin en ole kirjoittanut maratonkirjoista omaa postausta, mutta tällä kertaan poikkean linjastani. Maratonpostauksessa kirjoitin joitain ajatuksiani kirjasta, tosin hyvin lyhyesti. Nyt avaan niitä hieman lisää.

Päähenkilö on ensimmäisen kirjansa vuosi sitten julkaissut Marcus Goldman, joka tuskailee valkoisen paperin kammon kourissa: uusi romaani ei ota syntyäkseen. Hän hakee tukea kirjailija Harry Quebertistä, joka oli Marcuksen opettaja yliopistossa ja jonka uran huippuvuosista on jo aikaa. Marcus ja Harry ystävystyivät yliopistossa, ja Harry valmensi Marcusta kirjailijaksi.

Nyt Harry vuorostaan tarvitsee Marcusin apua: häntä syytetään vuosikymmeniä sitten kadonneen 15-vuotiaan Nolan murhasta. Marcus uskoo Harryn syyttömyyteen ja rientää tämän avuksi New Hampshireen ja alkaa selvitellä juttua... Avittaakseen oppi-isäänsä Marcus alkaa työstää Harrysta kirjaa nimeltä Harry Quebertin tapaus.

Kyseessä on siis kirja kirjailijasta, joka kirjoittaa kirjaa kirjailijasta. Plaah, sanoo moni, mutta jostakin ihmeen syystä jaksan innostua asetelmasta. Kirjailijan työssä on mystiikkaa, ja kirja-alaa koskevat pohdinnot kiinnostavat myös:

- - kirjapainotaidon ylevyyden maailmasta oli siirrytty 2000-luvun rahanhaalimisvimmaan, niin että kirja kirjoitettiin vain myyntiä ajatellen: kirjasta oli puhuttava jotta se myisi, ja jotta kirjasta puhuttaisiin, sille oli raivattava tilaa. jonka joku muu valtaisi, jollei sitä itse väkisin ottanut. Syö tai tule syödyksi.

Kirjan lyhyt ikä ja markkinoiden raadollisuus ovat realiteetteja, jotka kirjailijan on tiedostettava, vaikka lähtökohtana olisikin taiteellinen vapaus.

Marcusin selvitystyö johdattelee hänet uskomattoman rakkaustarinan ja mutkikkaan rikostarinan äärelle. Dicker ei ole säästellyt kirjan aineksia kasatessaan, sillä edellä mainittujen lisäksi mukana on useita aikatasoja, otteita Harryn ja Marcuksen kirjoista sekä tietenkin tukku pikkukaupungin henkilöitä. Kokonaisuus on kuitenkin kurottu taiten yhteen, eikä mikään tunnu ylimääräiseltä.

Kirja herätti talven ajan uinailleen haluni lukea John Irvingiä. Irvingin tuotannossa yksi toisteisista teemoista on paini, kun taas tässä nyrkkeillään. Ehkä tapahtumien sijainti vahvisti assosiaatiotani John Irvingiin, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltojen koilliskulmaan, New Hampshireen. Irving asuu osan vuodesta viereisessä osavaltiossa, Vermontissa. Maisema- ja pikkukaupunkikuvaukset toivat mieleeni myös yhden nuoruuden lempitv-sarjani Murhasta tuli totta (Murder she wrote), jossa päähenkilö ratkoo rikoksia mainelaisessa pikkukaupungissa ja kirjoittaa jännitysromaaneja. Kaikenlaista sitä pulpahteleekaan mieleen, kun viettää yhden päivän saman kirjan parissa!

Lukumaratonille tällainen juonivetoinen kirja on mielestäni oiva valinta: tapahtumia ja koukeroita riittää. Totuus Harry Quebertin tapauksesta on myös sopivan viihteellinen ja vetävä pidempään luku-urakkaan. Se sopii kesään ja lomaan, sillä onhan mukana rakkaustarina ja rikosjuonikin.

Positiiviset odotukset ja hyvä lukufiilis, johon auringolla oli osansa, saivat minut suhtautumaan kirjaan innolla, eikä tuo into ole vajaassa viikossa laantunut. Jos kirjaa kävisi läpi tiheämmällä kammalla, siitä löytäisi varmasti kritisoitavaakin. Nyt luin sitä ruusunpunaisin lasein ja olen yksinkertaisen tyytyväinen kirjan tarjoamaan lukunautintoon.

Nannan II puolikas lukumaraton: Keltainen maraton

Jälleen on aika uppoutua lukemiseen ihan toden teolla: aion viettää seuraavat noin 12 tuntia tiukasti kirja kädessä. On puolikkaan lukumaratonin aika!

Opuscolo-blogin Valkoisen kirahvin innoittamana tälle keltaiselle matkalla. Tämänkertainen maraton poikkeaa edellisistä kohdallani siinä, että nyt luen yhden tiiliskiven, en monta ohukaista kirjaa.

Maratonkirjani on paljon suitsutettu sveitsiläisen Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Ostin kirjan omaksi, koska en malttanut jäädä kirjaston jonoon odottelemaan ja koska puolivakavissani kerään Tammen Keltaista kirjastoa.

Totuus Harry Quebertin tapauksesta on saanut rutkasti julkisuutta, ja siitä on kirjoitettu paljon blogeissakin. Kirjasta ovat ehtineet blogata esimerkiksi Katja, Norkku,  Amma, Emmin, Booksy ja Sonja. Silmäilin näitä arvioita, mutta kovin tarkkaan en muiden bloggaajien tekstejä vielä lukenut, etten tietäisi kirjasta etukäteen liikaa.

Silmäilyistä mieleeni jäi monia kuvailuja uppoutuneista lukuhetkistä ja luonnehdintoja hyvin kirjoitetusta ja mukaansa imaisevasta lukuromaanista. Yllätykselliseksikin kirjaa kuvailtiin. Moni mainitsi, että kirja on kepeä ja viihteellinen ja ihmetteli sen julkaisemista kunniakkaassa Keltaisessa kirjastossa. Mielenkiintoista – nyt lähden selvittämään, mitä minä tästä paksukaisesta pidän.

Tänään samaan aikaan maratonia tahkoavat tahoillaan ainakin Valkoinen kirahvi ja Suketus.

Kello on nyt klo 08:00 ja alan lukea. Luen noin 12 tuntia, tai kunnes kirja on luettu. Lukutahtini on tyypillisesti noin 60 sivua tunnissa, joten taukoineen urakka saattaa venähtää pidemmäksi. Päivitän tätä postausta ja blogini Facebook-sivua päivän mittaan fiiliksen mukaan. Tervetuloa seuraamaan maratonia!

* * *

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (2012)

Alkuteos: La vérité sur l’affaire Harry Quebert.

Suomentaja: Anna-Maija Viitanen (2014).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 809.

Mistä minulle: ostin uutena.

 

* * *

Aikaa kulunut: 2 tuntia 30 minuuttia

Luettuja sivuja nyt: 120

Sää suosii maratoonaria: lähdin matkalle aamuauringon lempeydessä. Kaunis sää voi olla jollekulle haitta maratonilla, mutta minulle aurinko käy mainiosti. Maratoonaan mökillä, ja poutasäällä täällä on lukupaikkoja huomattavasti enemmän.

Alkumatka taittui aamukahvin voimalla. Nyt jatkan taas jokusen tunnin, sitten olisikin lounastauon paikka. Mitään erikoisherkkuja en maratonille pystynyt varaamaan, kun keksin osallistua koitokseen vasta eilen. Ja täältä saaresta ei noin vain kaupassa käydäkään. Niillä siis mennään, mitä kaapissa on. Onneksi olen saanut säästeltyä vähän karkkia tänne viikon puoliväliin saakka, joten lukunameja löytyy, jos alkaa urakka tympiä.

Ennen lukemisen aloittamista aamulla hieman huolin siitä, miten viihdyn koko päivän yhden kirjan kanssa. Mitä jos se on minusta ihan kuraa? Onneksi huoleni oli turha, sillä Dickerin teksti alkoi vetää heti ensimmäisiltä sivuilta.

Päähenkilö on ensimmäisen kirjansa vuosi sitten julkaissut Marcus Goldman, joka nyt tuskailee valkoisen paperin kammon kourissa: uusi romaani ei ota syntyäkseen. Jaksan innostua kirjailijasta kirjan päähenkilönä, vaikka monien mielestä se on aika kulunut asetelma. Toinen keskeinen henkilö on niin ikään kirjailija, Harry Quebert, joka oli Marcuksen opettaja yliopistossa ja jonka uran huippuvuosista on jo aikaa. Marcus ja Harry ystävystyivät yliopistossa, ja Harry valmensi Marcusia kirjailijaksi.

Nyt Harry vuorostaan tarvitsee Marcusin apua: häntä syytetään vuosikymmeniä sitten kadonneen 15-vuotiaan Nolan murhasta. Marcus uskoo Harryn syyttömyyteen ja rientää tämän avuksi New Hampshireen ja alkaa selvitellä juttua...

Luen kirjaa innolla. Se on jo saanut minut otteeseensa kuin jotkut Murakamin tai Irvingin teokset. Tästä on hyvä jatkaa!

* * *

Aikaa kulunut: 4 tuntia 30 minuuttia

Sivuja luettu: 241

Nyt jo uskallan sanoa, että tämä kirja oli nappivalinta maratonkirjaksi! Juoni koukuttaa, ja Dicker tiputtelee lukujen lopussa sellaisia cliffhangereita, että on pakko lukea vähän eteenpäin ja sitten vielä seuraava luku ja vielä seuraava...

En ole halunnut pitää hirmuista kiirettä, vaan olen välissä tiskannut ja jaloitellut koiran kanssa. Kirja on hyvä ja haluan nauttia siitä ilman kiireen tuntua. Olen myös viettänyt aikaa somessa ja seurannut muun muassa samaan aikaan maratoonaavien Valkoisen kirahvin ja Suketuksen taivalta.

Jos joku kirjaa lukematon ihmettelee tuota yllä olevaa kuvaa, niin kerrottakoon, että kirjassa luvut etenevät käänteisessä numerojärjestyksessä. Ensimmäinen luku oli 31 jne. Nyt vähän lounasta lautaselle ja sitten pian takaisin kirjan pariin. 

* * *

Aikaa kulunut: 8 tuntia 30 minuuttia

Sivuja luettu: 440

Ohhoh, tästähän kehkeytyi kunnon aurinkopäivä! Varjossa on 22 astetta, auringossa välillä jopa liian tukalaa. Onneksi pieni tuuli vilvoittaa, niin puolivarjossa on kiva loikoilla.

Kirjassa juoni monimutkaistuu vauhdilla: uusia epäilyjä syntyy ja ihmisistä paljastuu uusia puolia. Tasoja on monia, mutta näin yhtäjaksoisesti luettuna ne eivät pääse menemään sekaisin, kun koko tarina on tuoreessa muistissa.

Kirjaa on verrattu Twin Peaksiin, enkä minäkään ole välttynyt tältä assosiaatiolta. Mieleeni on tullut myös taannoinen tv-sarja Jälkiä jättämättä, jossa pohdittiin, kuka murhasi Rosie Larsenin. Pikkukaupungissa tapahtuu murha, ja sen selvittäminen nostaa esiin salattuja asioita.

Jatkan lueskelua ulkosalla, kun on näin hieno päivä. Illemmalla on varmaankin paettava hyttysiä sisätiloihin. En kyllä millään uskoisi, että olen lukenut jo yli 8 tuntia, niin nopeasti päivä on kulunut. Kahvikupposen voimalla urakka jatkuu!

* * *

Aikaa kulunut: 12 tuntia

Sivuja luettu: 607

Tuli puolikas lukumaraton juuri täyteen noin ajan puolesta, mutta jatkan sinnikkäästi lukemista. Kirjaa on vielä parisataa sivua jäljellä eikä lopun lukemista voi lykätä, niin jännäksi menee!

Täytyy ihmetellä, miten paljon Dicker on saanut mahdutettua tähän yhteen kirjaan, eikä aineksia ole silti liikaa. On rakkaustarinaa, rikostarinaa, ohjeita kirjoittamiseen, muistoja, nykyhetkeä, otteita kahdesta kirjasta ja mitä vielä unohdankaan. Kuulostaa hurjalta, mutta ihme kyllä toimii moitteettomasti.

Alan lämmittää saunaa tässä lukemisen ohessa. Ehkäpä tämän vuorokauden puolella alkaa lukumaratonini maalialue häämöttää :)

* * *

Aikaa kulunut: 16 tuntia

Sivuja luettu: 809

Tsempparikoira hyytyi alkuillasta, kohta myös maratoonari.

Maalissa ollaan! Vähän venähti tämän puolimaratonin pituus, mutta mihinkäs pakkolomalaisella kiire olisi :)

Luin lähes yhtäjaksoisesti aamukahdeksasta puolille öin, välillä tosin lepuuttelin silmiäni ja kastelin kukkia, tiskasin, saunoin...

Maraton oli onnistunut kirjan, sään, evästen, tsempparin ja fiiliksen puolesta. Takana on ihana, aurinkoinen lukupäivä. Nautin kirjasta joka sivulla. Nyt olen sen verran pökerryksissä lukemisesta, että säästän tarkemmat analyysit toiseen ajankohtaan. 

Kiitos koitostani seuranneille kannustuksesta! Mahtavaa, että olitte tukena!

Keltainen kesä ja huominen Keltainen (puoli)maraton

Tein tänään mahtavia löytöjä selaillessani kirjablogeja!

Ensinnäkin löysin innostavan ja juuri minulle sopivan haasteen nimeltään Keltainen kesä. Opuscolo-blogin Valkoinen kirahvi haastaa lukemaan kesällä Tammen Keltaisen kirjaston kirjoja. Vaikka minulla on tukku haasteita kesken ennestään, niin tähän on pakko lähteä mukaan. Suunnitelmissa oli jo ennestään lukea sarjan kirjoja kesällä, joten haaste etenee omalla painollaan.

Keltainen kirjasto on minulle tärkeä kirjasarja, sillä kerään sarjan kirjoja hissukseen omaksi ilokseni ja puolisoni kauhuksi... (Sarjaan kuuluvien kirjojen kokonaislukumäärästä ei sitten hiiskuta.) Näitä kirjoja säilytän mökillä, ja kun kesä tulee vietettyä pääasiassa mökillä, niin tämä haastehan sopii minulle mainiosti! Perustin haasteelle oman välilehden, jolta voi seurata haasteen etenemistä. Aikaa lukea Keltaista kirjastoa haasteen merkeissä on elokuun loppuun saakka. 

Toinen löytöni oli Keltainen maraton. Tämänkin takaa löytyy Opuscolo-blogin Valkoinen kirahvi. Ajatuksena on lukea keskiviikkona 11.6. kirjoja joko kokonaisen tai puolikkaan lukumaratonin verran. Mukaan on lähdössä Valkoisen kirahvin lisäksi ainakin Suketus. Heillä on suunnitelmissa puolimaraton eli noin 12 tunnin luku-urakka. Samaan tähtään minäkin.

Olen kokeillut lukumaratonia aiemmin yhteensä neljä kertaa: kolmesti täyspitkänä (24 tuntia) ja kerran puolikkaana (12 tuntia). Maratonit löytyvät blogistani tunnisteiden Lukumaraton ja Puolikas lukumaraton alta. Tämänkertainen luku-urakkani eroaa edellisistä siinä, että ohukaisten kirjojen pinon sijaan otan lukuun yhden ainoan kirjan, Joël Dickerin uutuusromaanin Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Siinä on 809 sivua, joten luettavaa riittää. 

Huominen maratonkirjani

Parhaat ideat tulevat varoittamatta: luin maratonista tänään ja startti on jo huomisaamuna. Toimikoon tämä ex tempore -maratonpäivä lämmittelynä ensi viikolla 19.6. koittavalle Blogistanian yhteismaratonille. Täytyy virittää lukukunto kohdilleen!

Nyt hipsin valmistelemaan huomisia eväitä, jottei aikaa tuhraannu liikaa ruoanlaittoon. Sitten hyvät yöunet, niin huomenna jaksaa lukea.