Edgar Allan Poe: Kauhutarinoita

Äänikirjan suomennokset ovat poimintoja teoksesta: 

Korppi ja Kultakuoriainen sekä muita kertomuksia (1954).

Alkuteos: The Raven & The Goldbug & other stories.

Suomentaja: Niilo Idman, Yrjö Kivimies, Eero Ahmavaara.

Lukija: Lars Svedberg.

Kustantaja: WSOY.

Kesto: 4 t 3 min.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Äänikirjan pakkauksen suunnittelu: Kai Toivonen.

Tässä vielä tarkemmin Goodreadsista löytynyt listaus äänikirjan tarinosta:

Korppi (The Raven, 1845)

William Wilson (William Wilson, 1839)

Amontillado-tynnyri (The Cask of Amontillado, 1846)

Kuilu ja heiluri (The Pit and the Pendulum, 1842)

Ligeia (Ligeia, 1838) 

Punaisen kuoleman naamio (The Masque of the Red Death, 1842)

Usherin talon häviö (The Fall of the House of Usher, 1839).

Äänikirjaan on siis poimittu tarinoita Korppi ja kultakuoriainen sekä muita kertomuksia -kokoelmasta. 1800-luvulla kirjoitetuissa kauhukertomuksissa liikutaan vankityrmissä, kellareissa ja aavemaisissa ränsistyvissä kartanoissa. Monissa tarinoissa kauhu perustuu kuoleman uhkaan. Milloin novellien henkilöitä uhkaa rutto, milloin teloituskuolema. Myös kaksoisolennot ja eläimet tuottavat jännitystä.

Luin Korpin ja kuoltakuoriaisen yläasteikäisenä, mutta muistikuvani olivat viidessätoista vuodessa aika lailla haalistuneet. Äänikirjaa kuunnellessani tutuilta vaikuttivat "Kuilu ja heiluri" -novellin piinaava tunnelma ja "Punaisen kuoleman naamio" -novellin eriväriset huoneet.

Kaikkia kertomuksia kuunnellessani mielenkiintoni ei ihan pysynyt yllä. Kuvaileva ja hidastempoinen kerronta saivat ajatukset harhailemaan. Välillä Lars Svedbergin rauhoittava ääni tuuditti minut lähes meditatiiviseen tilaan, josta sain sitten ravistella itseni takaisin tarinan pariin. Poe onkin vahvimmillaan kuvaillessaan henkilöitä ja tapahtumapaikkoja; vauhdikkaita tai erityisen mukaansatempaavia tarinat eivät ole.

Kimmoke palata Poen tarinoiden pariin oli Sarah Waters, jolta olen lukenut tänä vuonna kaksi kirjaa. Waters mainitsee Poen ja erityisesti "Usherin talon häviö" -novellin yhdeksi Vieras kartanossa -romaaniinsa vaikuttaneista teoksista. Nyt novellin juuri kuunneltuani sanoisin, että Watersin Vieras kartanossa -romaani on esikuvalleen uskollinen: rapistuvan kartanon kuvailu on yksityiskohtaista ja paikan rappion syytkin ovat samansuuntaiset.

Watersin romaani sysäsi minua kohti kauhukirjallisuuden genreä muutenkin. Päätin osallistua Hämärän jälkeen -lukuhaasteeseen, jossa luetaan seuraavan vuoden ajan kauhukirjoja. Poe saa genren klassikkona kunnian aloittaa haasteen. 

F. Scott Fitzgerald: Benjamin Buttonin erikoinen elämä (1922)

Alkuteos: The Curious Case of Benjamin Button.

Julkaistu alunperin novellikokoelmassa Tales of the Jazz Age.

Suomentaja: Maria Enqvist (2014).

Kustantaja: Finn Lectura.

Sivumäärä: 67.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Matti Mitroshin

Benjamin Buttonin erikoinen elämä on F. Scott Fitzgeraldin novelli vuodelta 1922. Monelle tarina on tuttu David Fincherin vuonna 2008 ohjaamasta elokuvasta, jonka nimi suomeksi on Benjamin Buttonin uskomaton elämä. Sitä tähdittivät Brad Pitt ja Cate Blanchett. Kulttinovellista saatiin ensimmäinen suomennos vasta nyt, lähes sata vuotta sen ilmestymisen jälkeen.

Molempien suomennosten adjektiivit – uskomaton ja erikoinen – ovat aivan yhtä kuvaavia, sillä Benjamin Buttonin elämä todella on perin eriskummallinen. Tarina alkaa vuodesta 1860, jolloin Benjamin syntyy. Hän syntyy vanhuksena, noin 70-vuotiaana miehenä. Hänellä on vanhan miehen keho, harmaat harvat hiukset ja aikuisen mielenkiinnon kohteet. Sikarit kiinnostavat helistimiä enemmän.

Vanhusvauva herättää ymmärrettävästi hämmennystä ja koomisia tilanteita. Benjaminin vanhemmat joutuvat taistelemaan omien ja muiden ihmisten ennakkoluulojen kanssa. Benjaminin elämä ei ole helppoa, mutta hänestä löytyy tahtoa ja sinnikkyyttä.

Benjaminin elämänvaiheita en viitsi sen tarkemmin avata, sillä se vain pilaisi muiden lukuilon. Sen verran voin spoilaamatta kertoa, että tämän miehen elämä saa niin absurdeja piirteitä, että lukijan ajatukset vääntyvät hauskasti solmuun. Mahdottomasta ja luonnottomasta tehdään arkista, joten perinteiset käsitykset elämästä saavat kyytiä. Maailma menee ylösalaisin.

Groteski tarina on novelli, ja se onkin alunperin ilmestynyt tekstikokoelmassa. Lyhyeen tarinaan mahtuu paljon, myös tunteita. Paitsi hupaisa ja kutkuttava, on Benjaminin omalaatuinen tapaus myös surumielinen.

Benjamin Buttonin erikoinen elämä sopii mainiosti välipalakirjaksi, sillä sen lukee noin tunnissa. Jään usein novellien kanssa kaipaamaan jotakin lisää, niin nytkin. Toisaalta näin jää enemmän tilaa mielikuvitukselle.

Minna Canth: Kauppa-Lopo (1889)

Kustantaja: SKS.

Sivumäärä: 51.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: ostin uutena.

Kuva: SKS.

Tämän Canthin novellin päähenkilö on homssuinen Lopo, joka on saanut lisänimensä kyvyistään kaupustelijana. Naturalistinen novelli seuraa Lopon värikkäitä, turmioon johtavia vaiheita Jyväskylässä, jonne tämä levoton kulkijasielu on ajautunut Kuopiosta.

Lopo on kaikkea muuta kuin kunniallinen nainen 1800-luvun lopun Suomessa. Veri vetää varkaisiin ja viinaksiin, mistä ajalle tyypillisesti seuraa toistuvia vankilareissuja. Canth kuvailee Lopoa rumaksi, kaulakin on kuin parkittu. Kasvoilla on nuuskaista limaa ja hiukset ovat takkuiset. Hänen tapansakaan eivät ole kovin viehättäviä:

Lopo veti nuuskaa sieramiinsa, aivasteli, niisti oikean käden sormiin ja hieroi niitä sitten kupeesensa. Sille kohdalle hametta tuli suuri ruskea läntti entisten lisäksi.

Lukijan myötätunto on kaikesta huolimatta tämän likaisen ja haisevan, hieman tunkeilevankin hahmon puolella. Lopo ryhtyy herkästi auttamaan leskirouva Kortmania, mutta palkaksi hän saa vain parjausta. Lopussa Lopolle käy juuri niin huonosti kuin vaan voi tällaisessa rappiokertomuksessa käydä. Vaikka hetken lukija jo ehtii kuvitella, että mitä jos sittenkin, mutta ei, vääjämätön on Lopon kohtalo. Kauppa-Lopo on lyhyehkö tarina, mutta sitä lukiessa ehtii pysähtyä monesti pohtimaan oikeudenmukaisuutta, moraalia ja lähimmäisenrakkautta.

Päivi Lappalainen kirjoittaa kirjan johdannossa, että Kauppa-Lopon naiskuva on kritiikki 1800-luvulla vallinneelle käsitykselle naisesta porvarillisena perheenemäntänä, äitinä ja kodin enkelinä. Kiertolaiselämää viettävä Kauppa-Lopo onkin kaikkea muuta: lapsensa toiseen kaupunkiin jättänyt, likainen ja räävitön.

Lopon hahmoon liittyy selkeä kahtiajako: vaikka hän on monilta piirteiltään epäkelpo, hän on samalla hyvin empaattinen ja sydämellinen. Kukaan ei siis ole täysin hyvä tai täysin paha – yhteiskunnan silmissä mallikkaan leskirouva Kortmanin kylmyys ja kykenemättömyys empatiaan korostavat Lopon sydämen hyvyyttä.

Minna Maijala tulkitsee väitöskirjassaan Passion vallassa (SKS, 2008) Kauppa-Lopon toiminnan olevan vaistojen, viettien ja addiktioiden determinoivaa. Julkijuopottelu on vienyt hänet vankilaan useamman kerran, eikä hänen houkuttelemisensa kuppilaan oluelle ole vaikeaa. Varastaminen on Maijalan mukaan Lopolle alkoholismin tavoin tauti. Lopo ei voi vastustaa sisäisiä ääniään esimerkiksi nähdessään vartioimattoman lompakon tai haistaessaan oluen tuoksun kuppilan ovella.

Kauppa-Lopo löytyy omasta kirjahyllystäni. Yhteisniteessä on myös toinen lyhyehkö kertomus, Agnes, johon palaan blogissani myöhemmin. Lähipäivinä blogiini on tulossa lisää kirjoituksia Canthista, sillä lukulistalla on tenttiä varten useampia hänen teoksiaan.

Kauppa-Lopo on luettavissa myös wikiaineistona täällä.