Alkuteos: Life after life.
Suomentaja: Kaisa Kattelus (2014).
Kustantaja: Schildts & Söderströms.
Sivumäärä: 595.
Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
 |
| Kansi: Anders Carpelan. |
Kirjassa kuvataan 1900-luvun ensimmäistä puoliskoa Isossa-Britanniassa Toddien perheen näkökulmasta. Tuolle ajanjaksolle mahtuu kaksi maailmansotaa, ja sodat koskettavat perhettä. Kaikki alkaa siitä, kun Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan vuosisadan alussa. Lääkäri ei lumimyrskyn vuoksi ehdi apuun, ja vauva menehtyy. Toisessa luvussa lääkäri ehtii viime hetkellä paikalle pelastamaan lapsen, jonka kaulan ympärille napanuora on kiertynyt. Ursula Toddin elämä alkaa.
Tarina etenee usealla aikatasolla, joten lukija pääsee seuraamaan yläluokkaista brittielämää eri vuosikymmenillä. Atkinson kirjoittaa Ursulalle monta kohtaloa. Rakenne on lohdullinen: jos päähenkilö kuolee tässä luvussa, hän saa uuden mahdollisuuden taas seuraavassa. Vaikka pimeys lankeaa, seuraavassa hetkessä on taas valoisaa.
Atkinsonin tapa rakentaa tarina johdattelee pohtimaan elämän sattumanvaraisuutta. Kuinka pienestä kaikki onkaan kiinni! Tarinan ja rakenteen idea perustuu mitä jos -leikittelyyn. Joskus sitä on hauska harrastaa ihan tosielämässä, kun katselee taaksepäin omia valintojaan ja tekojaan. Kirjan idea tuo mieleeni myös historian kirjoittamisen hankaluuden. Asioilla on aina puolensa.
Atkinson onnistuu yhdistämään sota-aikojen kuvaukseen lempeän ja jopa viihdyttävän otteen. Ursulalle ja lähipiirille sattuu vakavia ja ikäviä asioita, mutta missään vaiheessa ei vaivuta synkkyyteen. Kannen mustanpuhuvuus ei ole minusta aivan linjassa kirjan tunnelman kanssa. En juurikaan ole lukenut britti-kirjallisuutta, joten kirjan kulttuurinkuvaus tuntui minusta raikkaalta.
Jo näin elokuussa voin sanoa, että tämä kirjavuosi on ollut avartava. Olen löytänyt monia minulle uusia kirjailijoita, uskaltautunut jopa dekkareiden pariin. Vielä vuosi sitten olisin ohittanut Atkinsonin uutuuden ajatellen, ettei brittiläinen ja historiallinen romaani sovi minulle. Olen karttanut kaikkea, mitä kuvataan epookiksi. Nyt ymmärrän, miten paljon ennakkoluulojen sivuuttamisella voikaan saada.
Suvi Aholan Helsingin Sanomissa julkaistu kritikki kirjasta löytyy täältä. Luin Aholan tekstin ennen kirjan lukemista, ja arvio antoi viimeisen sysäyksen lukea Elämä elämältä. Niin erikoiselta se kuulosti. Nyt kirjan jälkeen palasin Aholan mietteisiin ja olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että Hitler-kytkös on hieman liikaa.
Kiinnostuin kirjasta pitkälti sen omalaatuisen rakenteen vuoksi. Kaipasin jotakin erilaista, mieleenpainuvaa. Vaihtoehtotarinoita harvemmin tulee vastaan. Nyt kirjan luettuani olen suositellut sitä useammalle tutulle, mutta kaikki ovat tähän mennessä vain kohotelleet kulmiaan sepustuksilleni vaihtoehtoisista kohtaloista. Kehotan kuitenkin edelleen sivuuttamaan ennakkoluulot, lukemaan ja ihastumaan. Anna Atkinsonin yllättää!
