keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja

Kansi: Mika Tuominen.

WSOY 2019. 103 s.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: BookBeat.

Eeva Kilven lapsenlapseltaan saama käsinsidottu muistikirja täyttyy lyhyistä päiväkirjamerkinnöistä, jotka ovat kuin mietelauseita tai runoja. Kirjailija tekee merkintöjä muistikirjaan parinkymmenen vuoden ajan; Sohvi antoi sen lahjaksi jouluna 1999 ja tuorein merkintä on viime vuodelta. Aivan kuin muistikirja olisi ollut hukassa välillä, sillä merkintöjen välillä on joskus vuosienkin aikahyppyjä.

Kilpi pohtii teksteissään erityisesti ikääntymistä, perhesuhteita ja rakkautta. Vanhuus on tuonut mukanaan erilaisia kremppoja: milloin paleltaa ja milloin sydämentykytykset kestävät useita vuorokausia. Lapset ovat jo aikuisia ja heihin on hyvät välit, mutta kirjailijan kaipaamiksi keskustelukumppaneiksi heistä ei ole.

Kirjoittaja ikävöi tiivistä ydinperheaikaa ja murehtii vanhuuden yksinäisyyttä. Hän analysoi toistuvasti ikävöinnin ja kaipauksen eroa. Myös kirjailijuuden pohdintoja mahtuu mukaan. Kilpi kertoo, miten kirjailija usein tuomitaan itsekkääksi, mutta hän itse korostaa olevansa havainnoija.

Vuonna 1928 syntynyt Kilpi tunnetaan erityisesti hänen evakkouttaan käsittelevistä kirjoistaan, ja sodan vaikutukset näkyvät tässäkin kirjassa. Sota aikanaan rikkoi jotakin perustavanlaatuista, jota aika ei ole kyennyt korjaamaan. Minäkin olen tähän mennessä tutustunut Kilven tuotantoon lähinnä evakkomuistelmien kautta, mutta nyt aloin kiinnostua muustakin tuotannosta. 

Tämän Sinisen muistikirjan luettuani huomasin, että syksyllä Kilveltä ilmestyy seuraava teos, Punainen muistikirja. Siihen on koottu kirjailijan muistiinpanoja hänen kesäpaikaltaan ja aiheina ovat luonto ja elossa oleminen. Mahtavaa! Näin syksyn lukulista alkaa pikkuhiljaa hahmottua.

Helmet-lukuhaaste: 36. Kirjassa ollaan yksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...