Aikakerrostumia runokirjajoulukalenteriin tuo Helena Anhavan Lakastumisen aika parinkymmenen vuoden takaa.
Anhavan teos keskustelee eilisestä luukusta löytyneiden Sanna Karlströmin runojen kanssa. Anhavankin runoissa surraan läheisen kuolemaa, tehdään tarkkoja havaintoja lähdön hetkistä ja saadaan voimaa luonnosta.
Päivän runo-ote vie joulun tunnelmiin:
Valo herää
talven valo
pimeästä valo nousee.
Uni rauhasta ja rakkaudesta
törmää päivään kiireiseen
riitaisaan maailmaan.
Päivän saartaa kaksi pimeää.
Mielen ikkunoissa
pakolaisten kasvot
lasten kasvot.
Vielä saamme odottaa talven valon heräämistä, kenelle se hetki koittaa talvipäivänseisauksena, kenelle jouluaattona.
Anhava on kirjoittanut tämän runon jouluna 1999, mutta runo sopii valitettavan hyvin tähänkin loppuvuoteen. Maailmassa on aina vain toraa, kauhuja ja kiirettä, joiden keskelle joulu jälleen saapuu. On sotia ja tuhoja, joissa kärsivät pienimmätkin.
Runo näyttää maailman molemmat puolet: valot ja pimeyden. Toivo elää kuin uni, vaikka ihminen ei osaa elää rauhassa ja rakkaudessa.
Helena Anhava: Lakastumisen aika. 93 s. Kirjastolaina. Otava 2003.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti