Runokirjajoulukalenteri: luukku 7 – Katariina Vuorinen: Kesän oraakkeli

Pyydystin runokirjajoulukalenteriin auringon! ☀️ Katariina Vuorisen aistillinen ja värikylläinen Kesän oraakkeli on tervetullut piristys aina vain pimenevään aikaan.

Vuorisen runoissa matkataan Euroopassa ja Aasiassa. Puhuja avautuu toisille ihmisille, iloille, aistikokemuksille, maailmalle. Hän tutkii ja kokee, kokeilee, käy temppeleissä ja ashrameissa. Säkeet kuplivat rakastamisen riemua, himoa, elämisen janoa.

Runo nimeltä Spekulaatio III on osiosta Lazio:

Jos vaihdamme aurinkokellon illan lamppuihin ja kuljemme ilman kysymyksiä.
Ohra pudottaa säkeitä hiuksiisi, tunnistan talven otteet.

Sinä tunnet kallioiden kielen käsissä
kuin joka aamu syntyvän kohtalon, minä tunnen kalojen hopeiset vuodet
jotka hohtavat ihossa, taivas putoaa taivaan kuvaan
näin ovat vakavat asiat yhtä kuin silmänräpäykset ja kaamoksen riemu,
seuraava vuosi on kettujen ja kaiken punaisen.

Kokoelma on tarinallinen, joten edeltävien runojen pohjalta luen päivän runon kahden maailman kohtaamisena. On rakastaja vuorilta ja puhuja, jolle vesi on tutumpi elementti, samoin hän tuntee talven. Heillä on omat kielensä, mutta paljon yhteistä: taivas on molemmille sama.

Jos runon ajatusleikki toteutuisi, tulisi rakastaja talven maahan, jossa ei niin paljoa kysellä. Ja kukapa ei haluaisi kokea kaamoksen riemua!


Katariina Vuorinen: Kesän oraakkeli. Aviador 2025. 88 s. Kirjastolaina. Kansi: Iiris Kallunki.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 6 – Peter Mickwitz: Lasinen avaruusalus

Hyvää itsenäisyyspäivää! 🇫🇮 Sitä toivottelen Peter Mickwitzin sinisävyisen Lasinen avaruusalus -kokoelman kanssa.

Suomenruotsalainen Mickwitz tarjoilee lukijalleen haasteen. Runoissa on usein vimmaisaa rytmiä sekä kielipelejä ja -leikkejä. Merkitykset jäävät ilmaan tai ovat vähintään monitahoisia. Tähän kokoelmaan on tuotu runoja Mickwitzin viidestä teoksesta. Mahdottoman suomennostehtävän on saanut Jyrki Kiiskinen.

Päivän runo jatkaa aiemmista luukuista tutulla pimeysteemalla. Näin alkaa runo ”sisääntuloväylä/

joulukuu”:

nousee ylös haukkaa ilmaa päivä

uppoaa takaisin harmaaseen

utuun kiiltäviä pintoja ja valuvaa

lunta joka murtaa valon sinisessä

joka loistaa pyörii ja

kimaltaa matkalla pimeään

asfalttipimeään missä

märkä kylmä on ruumis missä

– –

Pimeää siis edelleen on, mutta nyt on myös vauhtia! Kun aloin kopioida runoa tähän luukkuun, en millään meinannut saada lopetettua, kun vain kirjoitin säkeiden imussa.

Tempoa luovat säkeenylitykset ja toisto. Minun tekee mieli lukea runoa moneen kertaan, lukea ääneenkin, ja painottaa eri sanoja eri kerroilla. Pitää sitten taukoa. Kerralla luettuna Mickwitzin lukijalta loppuu happi. Mieli alkaa poukkoilla, jos vain antautuu rytmin vietäväksi. 

Sama koskee oikeastaan kokoelmaakin: haluaisin sen oman hyllyyn ja silloin tällöin palata sen runoihin. Eri tunnelmissa, eri vuodenaikoina.

Peter Mickwitz: Lasinen avaruusalus: valikoima runoja. Suom. Jyrki Kiiskinen. Tammi 2006. 127 s.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 5 – Tuula Hämäläinen: Kiven muisti

Elämän kiertokulkua ei kukaan pääse karkuun, muistuttaa Tuula Hämäläisen kokoelma Kiven muisti runokirjajoulukalenterin viidennessä luukussa.

Runoissa puhuja muistelee vaiheitaan aina syntymähuudosta lähtien. Hän hyvästelee lähimpiään ja valmistautuu myös omaan kuolemaansa. Yksilön historian rinnalle saadaan laajempi perspektiivi, kun matkustetaan Euroopan historiallisten tapahtumien näyttämöille.

Miljööt vaihtelevat, mutta päivän runo-otteessa ollaan täällä pimeässä Pohjolassa:

joulukuun pieni aurinko
pitkä varjo
autot ajavat ylitse
talvinen iltapäivä suojelee
                pimeys laskeutuu varhain


joskus tähdet romahtavat
alas
ja kimaltavat kadulla
joskus enkeli tanssii keltaisen viivan vierellä

Ei ihme, että mieli halajaa pienen auringon ja pitkien varjojen keskeltä vaikkapa Venetsiaan tai ikuiseen kaupunkiin Roomaan!

Kun mustana myttynä kävelee kaupungilla, tuntuu ettei mikään määrä heijastimia auta erottumaan tarpeeksi. Saa todella katsoa, että autot ajavat vain varjojen ylitse. Yhtä auttaa suojelus ja toista tuuri.


Tuula Hämäläinen: Kiven muisti. Kulttuurivihkot 2025. 77 s. Kirjastolaina. Kansi: Markus Hirvelä.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 4 – Annamari Niskanen: Kaikesta minkä olen unohtanut

Mikä on tuo joulunpunainen hehku runokirjajoulukalenterin neljännessä luukussa? Se on Annamari Niskasen esikoiskokoelma Kaikesta minkä olen unohtanut, joka sisältää runoja esimerkiksi rakkaudesta ja kuolemasta muistamisen näkökulmasta katsottuna.

Niskasen runoista voi kotirunoilija ja harrastekirjoittaja löytää inspiraatiota. Päivän runon poimin osiosta, jonka nimi on ”Mitä olen unohtanut valosta” – siinä mainio vuodenaikaan sopivan kirjoitusharjoituksen otsikko. Kokoelma päättyy osioon ”Tämän kuitenkin muistan”. Tekee jo mieli teroittaa kynä!

Päivän runovalinnan omistan Etelä-Suomen talvelle:

Asumuksiin ei toivota lämpöä vaan valoa.
Kun talvi on musta surma, selviytymiseen tarvitaan vain 

valo.

Kun pimeys hellittää naruistaan ja ikkunat raottavat
luomensa, kaikille valehdellaan aurinko.

Runo tiivistää kesäihmisen tuskan pimeyden keskellä. Kun on se aika vuodesta, että töihin lähtiessä ja sieltä palatessa on säkkipimeää, on otettava kaikki käyttöön, tai musta surma korjaa. Kirkasvalot, kausivalot, jouluvalot. Lamput työhön ja lukemiseen. Tähdet, kyntteliköt ja köynnökset.

Keinovalot saavat valehdella auringon, melkein uskon ja haukottelen. Kesä on jokin utopia, josta olen joskus kuullut juttua. Säädän työpisteen valoja niin, etteivät häikäise.

Annamari Niskanen: Kaikesta minkä olen unohtanut. Aviador 2025. 67 s. Kansi: Wilma Hälikkä.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 3 – Harri Hertell: Samaa tulta

Kolmannessa runokirjajoulukalenterin luukussa loimuaa Harri Hertellin Samaa tulta.

Kokoelmassa runot vyöryvät paikoin eteenpäin vimmaisesti, melkein kuin rynnien, toisinaan taas sivulla on muutama harkiten valittu säe kuin aforismi. Aiheiden puolesta ollaan perusasioiden äärellä: elämän, kuoleman, elävän tulen, arjen.

Päivän runonpalanen on alku runosta nimeltä Edelleen:

Edelleen on äitejä
istumassa lasten kanssa
katoksen alla
lumisateessa syömässä jäätelöä

Siellä ne puikot ja tuutit ovat kaupan pakastealtaassa talvellakin. Viimeksi eilen tarkistin. Tai siis ohimennen näin. Minusta jäätelöt tuntuivat toimettomilta ja tarpeettomilta. Eihän nyt talvella. Aivan toisin allasta silmäsi lasten ostoskärryjä työntävä tyttö. En tiedä, miten äiti vastasi toiveikkaaseen katseeseen, koska tylsänä aikuisena kiirehdin kassalle ja bussiin.

Hertellin kolmisivuinen runo vangitsee hetkiä, joista syntyy tavallinen arki. Yhteisistä kokemuksista ja yhteisistä turhautumisen kohteista. Kun työnnetään keinulle vauhtia ja löhötään sohvalla, kun puidaan ja purnataan. Siihen mahtuu myös kaavoista poikkeaminen, yllätyksellisyys. Joku ottaa äkkilähdön, toinen avaa altaan kannen. Valitsen puffetin, kiitos, sen mintunvihreän.


Harri Hertell: Samaa tulta. Enostone 2025. 96 s. Kirjastolaina. Kansi: Anna-Mari Tenhunen.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 2 – Silja Järventausta: Vuorosana pihapiirissä

Toisessa runokirjajoulukalenterin luukussa pyrähdetään pihalle.

Silja Järventaustan Vuorosana pihapiirissä sisältää puhuttelevia, tunnistettavia luontorunoja, joiden runokuviin on helppo tarttua. Arkiset havainnot kohottuvat kuvaamaan ihmisen luontosuhdetta.

Asioita käsitellään esimerkiksi vastinparien kautta: on kaupunki ja metsä, on hiljaisuus ja melu, villi ja hoidettu. Vastakkainasettelusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan runoissa on dialogia, erityisesti ihmisen ja luonnon välillä. Luonto ruokkii ajattelua ja kieltä.

Päivän ote kuuluu näin:

Ohuet hiutaleet laskeutuivat varpaat
edellä neulasille, kiehnäsivät neulastupsujen
päällä, etsivät oikeaa asentoa ja luvalla
sanoen laskeutuivat lopulta
oksatuppaan vatsalle.

Runon puhuja on tarkkailija, joka inhimillistää luontohavaintoaan. Kun hiutaleilla on varpaat ja ne kiehnäävät, niille alkaa muodostua oma tahto. Sattumanvaraisesta tulee tarkoituksellista toimintaa, imperfekti tuo runoon tarinallisuuden tuntua. Runoon on talletettu hetken taika.

Runo kehottaa pysähtymään yksityiskohtien äärelle. Mitä on tavanomaisen reittisi varrella, kun seisahdut ja oikein tarkennat katsettasi? Minkälainen on pihapuun vatsakumpu, näetkö puiden halausta kaipaavat sylit?


Silja Järventausta: Vuorosana pihapiirissä. Teos 2025. 115 s. Kirjastolaina. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 1 – Katri Korhonen: Puhun sohvalle ja pienille esineille

Runokirjajoulukalenteri on jälleen täällä ja ilahduttaa joulukuisia aamujasi aina aattoon asti!

Joka päivä luukusta paljastuu runokokoelma, josta nostan yhden runon tai runonpalasen lähempään tarkasteluun. Nostoista pyrin löytämään jonkinlaisen yhteyden talveen tai jouluun.

Ensimmäisestä luukusta pilkottaa Katri Korhosen esikoiskokoelma Puhun sohvalle ja pienille esineille. Se vie muuttamisen ja tavaroiden maailmaan. Ihmiset kantavat tavaroita kuin muurahaiset ketjussa. Muutto on aina muutos, miten asettuvat tavarat, miten ihmiset? Kuinka ne sopivat yhteen?

Tavarat ovat painolastia, ne ovat muistoja. Erot ja kuolema saavat näkemään ne toisin.

Sivuilla kaikuvat esikuvat F. Scott Fitzgeraldista Sylvia Plathiin. Teemojen puolesta mieleen tulee myös Satu Erran järjestämisestä inspiroitunut kokoelma Tämä kaikki on liikaa, joka oli mukana viime vuoden kalenterissani.

Tässä päivän runo, jonka typografia valitettavasti kärsii kopioimisesta:

yöllä tulee lumiaura
sen huomio!valo

majakka

pyyhkii huoneen seinät

kumarrun sen alle

jää

piiloon
oikutteleva alus

Runossa valo kertoo työkoneen liikkeistä, mutta valokeila tuo myös huomiota osuessaan. Runon puhuja piileskelee majakan lailla loistavan valon alla, hän on alus, jota huomiovalo ohjaa. Vai onko se sittenkin aura, joka jää puhujan katseelta piiloon?

Plaseerasin Korhosen kalenterin avausluukkuun jo kesällä, jolloin en osannut aavistaa, ettei tänä vuonna ole joulukuun alkuun mennessä juuri nähty tai kuultu lumiauroja ainakaan täällä etelässä. Enpä osannut arvata myöskään sitä, että tänään luukun avautuessa herään ensimmäisen kerran uudesta (kakkos)kodista, johon työn vuoksi muutin. Takana on muutto ja tavaroiden kitkuttamista hissiin, asettelua, uudelleen katsomista.

Juuri tästä syntyy runojen taika: ne ovat sanojen ja merkitysten leikkiä, joita jokainen voi lukea omalla tavallaan. Eri hetkissä niitä voi lukea eri asennoista. Niistä voi löytää samastuttavaa, lohtua, iloa, oivalluksia.

Katri Korhonen: Puhun sohvalle ja pienille esineille. Aviador 2025. 84 s. Kirjastolaina. Kansi: Iiris Kallunki.

Kirjailija Kallaksen pelon vuodet – Suvi Ratinen: Pakolainen

Kansi: Piia Aho.

Aino Kallas on monelle tuttu: Sudenmorsiamen kirjoittanut suomalainen kirjailija, joka oli naimisissa virolaisen diplomaatin, Oskar Kallaksen kanssa. Tyttönimeltään Krohn.

Kirjailijan Ruotsin-vuodet eivät ole niinkään tuttuja. Noihin surun, menetysten ja yksinäisyyden vuosiin sukeltaa Suvi Ratinen biofiktiossaan Pakolainen.

Teos alkaa vuodesta 1944. Kallas matkaa laivalla Ruotsiin, mistä avioliiton myötä Suomen kansalaisuuden menettänyt kirjailija saa 66-vuotiaana turvapaikan.

Täällä ei ole vielä pimeää,
aurinko alkaa vasta vähitellen laskea ja merelle valuu
räikeää läikehtivää oranssia, ja näyttää siltä että jos joku noista
onnettomista tupakanpolttajista heittäisi mereen palavan tulitikun tai kytevän tupakantumpin,
voisi koko maisema leimahtaa liekkeihin.

Pelko istuu sitkeästi olkapäällä. Ensin piti jättää Viro, nyt synnyinmaakaan ei ole enää turvallinen. Kuluu pitkiä vuosia, ettei Kallas uskalla käydä Suomessa edes vierailulla. Ja sitten Ruotsikin luovuttaa balttisotilaita Neuvostoliittoon. Voitaisiinko hänetkin luovuttaa?

Kallas on menettänyt sotavuosina läheisiään, eikä menetysten vyöry tunnun laantuvan sodan jälkeenkään. Muistot kuitenkin elävät, ja niissä hän elää.

Ruotsissa Kallas työstää päiväkirjojaan julkaistaviksi. Kustantamo Otava tukee pakolaisena elävää kirjailijaansa, vaikka on siinäkin suhteessa särönsä.

Ratinen luo romaaniinsa runollisen kielen ja rytmin, joiden myötä lukija elää kuin kirjailijan pulssilla nuo pelon vuodet. Nautin kirjan kielestä ja ihailin kerrontaratkaisua: miten onkin niin intiimi tunnelma, vaikka käytössä ei ole minäkertoja, vaan kolmannen persoonan hän.

Luin kirjaa vuoroin e-kirjana ja vuoroin painettuna. E-kirjassa lähteet ovat leipätekstin joukossa, mikä häiritsi lukemista, joten suosittelen painettua kirjaa, jossa lähteet on koottu loppuun.

Kirjan luettuani jäin ikävöimään Pakolaista ja sen maailmaa, tunnelmaa.


Suvi Ratinen: Pakolainen. Otava 2025. 332 s. Kirjastolaina. Kansi: Piia Aho.

Elävää rautatiehistoriaa – Jari Järvelä: Raiteet

Kansi: Markko Taina.

Lukijana minulla on meneillään vähemmän on enemmän -kausi, ja tiiliskivet ovat viime aikoina jääneet avaamatta. Jari Järvelän lähes 500-sivuinen Raiteet on poikkeus sääntöön. Samalla se muistuttaa, että upottava ja vetävä historiallinen romaani on kiireettömän lukijan ilo. Kaiken ei tarvitse olla nopeasti kulutettavissa.

Raiteet kertoo luuradasta. Sellaisen kutsumanimen on saanut rautatie Riihimäen ja Pietarin välillä, koska kiskojen alla makaa muutakin kuin moreenia. Rataan liittyy paljon symboliikkaa. Sen synty vaatii uhrinsa, se on elämänlanka, mutta raiteilla liikkuu myös kuolema.

Järvelän romaani jakautuu kolmeen näytökseen. Ensimmäisessä tutustumme Amandaan, sitkaaseen ja rohkeaan tyttöön, joka veljensä kanssa rakentaa rataa henkensä pitimiksi 1860-luvun nälkävuosina tuhansien muiden tavoin. Amandan luut eivät päädy ratapohjaan. Toisessa osassa pääsemme seuraamaan Amandan lapsenlapsen vaiheita punaisten panssarijunan ampujana sisällissodassa. Kolmas jakso sijoittuu jatkosodan aikaan, ja se liittää sukupolvien ketjuun jälleen uuden lenkin.

Pidin siitä, että jokaisesta osiosta rakentuu oma maailmansa, johon lukija pääsee syventymään. Miljööt, ajankuva, henkilöhahmot, kaikki on elävää. Samalla osiot muodostavat kokonaisuuden, joka vetää niin, että sivut vain kääntyvät. Ehkä kakkososan rakkaustarinaa olisi uskaltanut vähän syventää?

Jälkisanoista selviää, että kirjailija Järvelä on varttunut Kouvolan tienoilla ja että tarinat luuradasta tulivat tutuiksi jo lapsuudessa. Tavallaan kirja on hautunut hänellä vuosikymmeniä.

Raiteet jää muistiini kirjana, jonka vinkkasin työhaastattelussa – ja sain työn. Paluu kirjaston tiskin taakse tekee hyvää luku- ja kirjasomeharrastukselle, arvelen.


Jari Järvelä: Raiteet. WSOY 2025. 479 s. Kirjastolaina.

Biofiktiota historiallisen romaanin edelläkävijästä – Tiina Käkelä: Fredrika

Kansi: Iiris Kallunki.

Biofiktiota Fredrika Runebergista, kyllä kiitos! Vieläpä kirjallisuudentutkijan kynästä, otan oikein mielelläni!

Nykyajassa freelance-toimittaja ja yksinhuoltajaäiti alkaa työstää artikkelia Fredrika Runebergista. Hänen suullaan kerrataan aimo annos kansallisrunoilijan ja tämän vaimon vaiheita. Nimettömäksi jäävä nainen ratkoo kirjoitustyönsä ohella arkisia ongelmia, kun lapsi sairastaa ja lapsen isä hunsvotteilee. Deadline lähestyy, ja ajatukset harhailevat kylpyhuonetta saneeraavaan Remonttimieheen.

Onneksi Fredrika itsekin pääsee ääneen, tosin maltillisesti annosteltuna. Tässä eräs luku kokonaisuudessaan:

Herregud että täällä on pitkäveteistä, kyllä minusta olisi mieluista muuttaa takaisin Helsinkiin. Herrat eivät puhu muusta kuin jahdista tai vuodentulosta tai keisari sitä ja keisari tätä, naiset käyvät läpi häät, hautajaiset, viimeisimmät kutsut ja seuraavana vuorossa olevat, lasten syntymät, taudit ja paiseet. Kuuteen kuukauteen en ole tavannut ketään ihmistä. Lukisin paljon mieluummin Walter Scottia koko illan, jos se vain olisi soveliasta.  

Näissä välähdyksissä on kaikkein kiinnostavin aines, joka saa lukijan janoamaan lisää. Nykyaikajaksot selostavat, että Fredrika valitsee kirjoittamisen lajiksi historiallisen romaanin erottautuakseen miehensä kirjallisesta tontista ja että hän julkaisee nimimerkillä. Ja kenties vetäytyy sairasvuoteelle saadakseen taukoa kodinhoidosta – ja saadakseen aikaa kirjoittaa. 

Syvyysulottuvuutta kokonaisuuteen tuo osioissaan Shahrazad, Tuhannen ja yhden yön kertojanainen, joka pysyy hengissä kertojanlahjojensa ansiosta. 

Hiljalleen kerrostumat alkavat keskustella ja niiden yhtäläisyydet hahmottua. Eri aikakausien naisilla on omat haasteensa, usein miehiin liittyviä, ja tarinankerronta on se, mikä pitää elämässä kiinni. Kaikki haluavat uudistaa, mutta heitä ei ymmärretä. Etteivät vain astuisi miesten varpaille.

Fredrika on genrehybridi, ja sellaisena sitä pitäisi lukea. Kun fiktioon sekoittuu esseetä, menevät selittäminen ja faktojen annostelu romaanin mittarilla överiksi. Lukijana minun piti vaihtaa asentoani, koska opettaminen alkoi ärsyttää. Jäin kaipaamaan yllätyksellisyyttä nykytasoon ja enemmän eläytymistä Fredrikaan eli itse nimihenkilöön. Nyt parhaita paloja piti odottaa loppupuolelle asti.

Tiina Käkelä: Fredrika. Aviador 2025. 183 s. Kirjastolaina.

Helmet 2025: 6. Kirjassa on prologi eli esipuhe.

Lyhyesti trendikkäästä kolmikosta

Silmieni eteen marssi kolmen kirjan verran perhe- ja äitisuhteiden ruodintaa. Sain kokea kirjallisen trendin napakassa, rönsyävässä ja kokeilevamman rakenteen paketissa.

Kannet: Tuomo Parikka (Rihmasto) & Pauliina Mäkelä (Hyvästi itä).

Laatikaisen, Nissisen ja Hastin romaaneissa äiti-lapsisuhteissa on repeämiä, puutteita, tuskaa, puhumattomuutta. Kaikissa lapsi jää yksin tavalla tai toisella, mikä painaa pitkälle aikuisuuteen. Lapsuuden ihmissuhteita peilataan nykyiseen kumppaniin, joka joko irrottautuu, sallii tai ymmärtää.

Kansi: Jussi Karjalainen.

 

Äitisuhteen lisäksi kolmikkoa yhdistävät paikat, köyhyys ja tehdyt matkat. Laatikaisella isä on lapsuudessa ollut poissa rakentamassa toisten elämää, Nissisellä ukki elää autioituvalla seudulla. Hastilla alun kartanomiljöö korostaa päähenkilön varattomuutta. Kaikissa kirjoissa tehdään matka, joka selventää omaa menneisyyttä, ainakin jossakin määrin.


Laatikaisen teos on kolmikon tiivein ja minulle kirkkain. Siitä poimin pikapostauksen ainoan lainauksen:

Yö on hahmoton, en nuku siinä hetkeäkään. Sakeudesta porautuu lopulta pintaan yksi kirkas ajatus. Ei voi löytää sellaista mitä ei ole.

Satu Laatikainen: Hyvästi itä. WSOY 2025. 196 s.

Camilla Nissinen: Rihmasto. Tammi 2025. 344 s.

Susanna Hast: Toivottomuus. S&S 2025. 222 s.

Kirjastolainoja kaikki.

Kirjoja ulapalta – yhteenvetoa vuoden 2025 lukuhaasteesta

Oli kesä ja merelliset kirjahoukutukset. Laineet kannattelivat lukijaa ja merenpinta kimmelsi. Kunnes lähes äkkiarvaamatta ikuinen tarinoiden kesä kääntyi syksyyn. Tuli lokakuu ja aika summata lukuhaastetta, joka veti lukijoita pyörteisiinsä edelliset neljä kuukautta. 

Kannustin tarttumaan meriaiheisiin kirjoihin Kirjoja ulapalta -lukuhaasteessa nyt seitsemättä kertaa. Tässä yhteenvedossa summaan haasteen antia, listaan kaikki tietooni tulleet osallistumiset ja ilmoitan loppuarvonnan voittajan.

Haaste numeroina

Rakensin lukuhaasteen perinteisesti eli luotin aiempien haastekertojen toimiviin ratkaisuihin. Käynnistin haasteen kesäkuun alussa, ja se sai kerätä lukijoiden haasteosumia neljän kuukauden ajan.

Osallistujia oli tänä vuonna 24. Heistä 22 oli mukana Instagramissa, kaksi osallistui blogissaan. 

Mikä parasta: yhdessä luimme neljässä kuukaudessa yhteensä 81 meriaiheista kirjaa! Viime vuoteen verrattuna osallistujia oli aika lailla yhtä paljon, mutta melkein tuplasimme luettujen kirjojen määrän. 

Merikirjoista on moneen. Haasteeseen luettiin meriaheisia runoja, romantiikkaa, fantasiaa, jännitystä sekä lasten- ja nuortenkirjoja. Listalta löytyy uutta ja vanhaa, kotimaista ja ulkomaista. Tietoa, kaunoa, nobelisti.

Monet kirjat keräsivät useita haasteosumia. Tuplaosuman saivat ainakin Khaled Hosseinin Meren rukous, Johanna Holmströmin Sielujen saari ja Claudie Gallayn Tyrskyt.

Kärkisijan jakavat uutuus ja klassikko: neljästi haasteeseen luettiin Frode Gryttenin Päivä jona Nils Vik kuoli sekä Tove Janssonin Muumipappa ja meri. Muutenkin Jansson oli suosittu, kuten edellisinäkin haastevuosina. Kesäkirjaa luettiin kolmesti, ja Haru, eräs saari kahdesti. Myös Leena Paasion Itämeriaiheiset nuortenkirjat keräsivät useita lukijoita aiempien vuosien tavoin. 

Kaiken kaikkiaan merikirjavinkkejä kertyi ihastuttavan paljon haastekuukausien aikana!

Haasteeseen osallistuneet ja luetut kirjat

annanaamusivut (IG)
Asta Ikonen: Rakkautta risteilyllä

booksilovestories (IG)
Iiro Meriläinen: Yön demoni
Olavi Koivukangas: Titanicin kolmas luokka

hannaelinatee (IG)
Roy Jacobsen: Näkymättömät
Emmi Maaranen: Vedenmorsian
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli

heidibooks (IG)
Amy Neff: Silloin rakastin sinua eniten

kirjakolahdus (IG)
Richard Powers: Playground

kirjaverinen (IG)
Jenni Haukio: Paitasi on pujahtanut ylleni
Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton
Jenni Haukio: Siellä minne kuuluisi...
Tove Jansson: Haru eräs saari
Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Janssson: Muumit ja suuri tuhotulva
Jenni Miettunen: Meren kronologia

kirjoihinsukeltaja (IG)
Claudie Gallay: Tyrskyt

lukemisto (IG)
Christoffer Holst: Suviunelmia ja verenpunaa
Antti Tuuri: Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri
Julia Quinn: Kaapparin morsian

lumottu.lukuetana (IG)
Shannon Chakraborty: The Adventures of Amina Al-Sirafi
Robin Hobb: Raivoisa laiva

Oksan hyllyltä -blogin Marikaoksa
Petra Rautiainen: Meren muisti
Jenna Kostet: Sinisiipisten saari
Tania del Rio & Will Staehle: Kolmentoista vuoden kirous

poppismaija (IG)
Jenni Räinä: Veden ajat
Johanna Venho: Saaren runot
Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Tuire Krogerus: Majakan varjo
Khaled Hosseini: Meren rukous
Tove Jansson: Haru, eräs saari
Madeleine Miller: Kirke

project_books_of_my_life (IG)
Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika

sanelma_lukee (IG)
Nora Roberts: Kotisatama
Nora Roberts: Sininen lahti

sannanlukemiset (IG)
Lucinda Riley: Myrskyn sisar
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän

sanamailla (IG)
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Caroline Säfstrand: Rantahotelli Merituuli
Karin Erlandsson: Koti

sannankirjat_kinnansarjat (IG)
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan
Taylor Jenkins Reid: Vain kahdesti elämässä
Leena Paasio: Meren koskettamat
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Claudie Gallay: Tyrskyt
Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

Sheferijm-blogin Aino

Bertil Cleve: Teuira

sivuvaikutuksia (IG)
Liisa Suomela: Kaikki päättyy kevääseen

taas_tuli_luettua (IG)
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Inka Nousiainen: Mustarastas

tarumaisialukuja (IG)
Gabriel Garcia Marquez: Elokuussa nähdään
Jennifer Weiner: Kesäparatiisi
Attenborough: Valtameret
Jules Verne: Kapteeni Nemo merten syvyyksissä

teekirjahetki (IG)
Karin Colins: Säilyt sydämmessäin
Johanna Holmström: Sielujen saari

valohanne (IG)
Pirjo Tuominen: Villit vedet

voispa_vaan_lukea (IG)
Abdulrazak Gurnah: Hylkääminen
Jenna Kostet: Sinisiipisten saari
Johanna Holmström: Sielujen saari
Virpi Vianio: Turjanmeren tytär
Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa
Joona Keskitalo: Saari, joka repesi
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Anu Kolmonen: Partisaanivalssi
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä

worlds_between_the_sheets (IG)
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Minna Sadeniemi: Saaristo
Khaled Hosseini: Meren rukous
Katri Kauppinen: Laulunpunojat
Anni Kuu Nupponen: Auringonkuori
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan


Omat haastekirjani
Roy Jacobsen: Näkymättömät
Tove Jansson: Kesäkirja
Tapio Koivukari: Se paatt men jo (IG)
Aslak Nore: Meren hautausmaa
Raija Siekkinen: Saari

Loppuarvonta

Haaste siis päättyi syyskuun loppuun, ja alkoi osallistumisten summaus. Keräsin kaikki osumat yllä näkyväksi listaksi. Jokaisesta luetusta kirjasta osallistuja sai yhden arvan loppuarvontaan, jossa palkintona on pieni kirjakauppalahjakortti.

Onni suosi tällä kertaa Instagramissa osallistunutta @sannankirjat_kinnansarjat – onneksi olkoon! Laitan sinulle viestiä vielä tänään.

Kiitos vielä kaikille osallistujille ja muuten haastetta seuranneille!

Kirjoja ulapalta 2025 -lukuhaasteen koontipostaus

On tullut aika koota yhteen tämänvuotinen merikirjahaaste!

Kesäkuun alussa käynnistämäni Kirjoja ulapalta -lukuhaaste päättyy tänään. Vielä tämän päivän ajan osallistujilla on aikaa postata haastekirjoista blogeihin ja Instagramiin. Tarkemmat osallistumisohjeet voit tarvittaessa tarkistaa haastejulkaisusta.

Jos osallistuit haasteeseen bloggaamalla, voit nyt kertoa osallistumisestasi tämän julkaisun kommenttikentässä. Koostepostaus omassa blogissa ei ole pakollinen, vaan linkit haasteaikana postattuihin merikirjajuttuihin riittävät.

Kuun vaihduttua lasken osallistumiset ja luetut kirjat. Osallistujat saavat jokaisesta luetusta ja blogatusta tai muuten sometetusta kirjasta loppuarvontaan yhden arvan. Eli kahdesta kirjasta saa kaksi arpaa, kolmesta kolme ja niin edelleen.

Tulevana torstaina 2.10. julkaisen yhteenvedon haasteesta ja arvonnan voittajan. Onnekkaalle on luvassa pieni kirja-aiheinen yllätyspalkinto.

Tässä haastekuvan alla on lista kaikista tähän mennessä tietooni tulleista osallistumisista. Huikkaa, jos haasteosumasi on mennyt minulta ohi! Päivitän listaa arvontaan asti.

annanaamusivut (IG)
Asta Ikonen: Rakkautta risteilyllä


booksilovestories (IG)
Iiro Meriläinen: Yön demoni
Olavi Koivukangas: Titanicin kolmas luokka

hannaelinatee (IG)
Roy Jacobsen: Näkymättömät
Emmi Maaranen: Vedenmorsian
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli


heidibooks (IG)
Amy Neff: Silloin rakastin sinua eniten

kirjakolahdus (IG)
Richard Powers: Playground

kirjaverinen (IG)
Jenni Haukio: Paitasi on pujahtanut ylleni
Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton
Jenni Haukio: Siellä minne kuuluisi...
Tove Jansson: Haru eräs saari
Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Janssson: Muumit ja suuri tuhotulva
Jenni Miettunen: Meren kronologia

kirjoihinsukeltaja (IG)
Claudie Galan: Tyrskyt

lukemisto (IG)
Christoffer Holst: Suviunelmia ja verenpunaa

Antti Tuuri: Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri
Julia Quinn: Kaapparin morsian

lumottu.lukuetana (IG)
Shannon Chakraborty: The Adventures of Amina Al-Sirafi
Robin Hobb: Raivoisa laiva


poppismaija (IG)
Jenni Räinä: Veden ajat
Johanna Venho: Saaren runot
Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Tuire Krogerus: Majakan varjo
Khaled Hosseini: Meren rukous
Tove Jansson: Haru, eräs saari
Madeleine Miller: Kirke

project_books_of_my_life (IG)
Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika

sanelma_lukee (IG)
Nora Roberts: Kotisatama
Nora Roberts: Sininen lahti

sannanlukemiset (IG)
Lucinda Riley: Myrskyn sisar
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän

sanamailla (IG)
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Caroline Säfstrand: Rantahotelli Merituuli
Karin Erlandsson: Koti


sannankirjat_kinnansarjat (IG)
Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan
Taylor Jenkins Reid: Vain kahdesti elämässä
Leena Paasio: Meren koskettamat
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Claudie Galan: Tyrskyt
Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

sivuvaikutuksia (IG)
Liisa Suomela: Kaikki päättyy kevääseen

taas_tuli_luettua (IG)
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Inka Nousiainen: Mustarastas

tarumaisialukuja (IG)
Gabriel Garcia Marquez: Elokuussa nähdään
Jennifer Weiner: Kesäparatiisi
Attenborough: Valtameret
Jules Verne: Kapteeni Nemo merten syvyyksissä

teekirjahetki (IG)
Karin Colins: Säilyt sydämmessäin

Johanna Holmström: Sielujen saari


valohanne (IG)
Pirjo Tuominen: Villit vedet


voispa_vaan_lukea (IG)
Abdulrazak Gurnah: Hylkääminen
Jenna Kostet: Sinisiipisten saari
Johanna Holmström: Sielujen saari
Virpi Vianio: Turjanmeren tytär
Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa
Joona Keskitalo: Saari, joka repesi
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Anu Kolmonen: Partisaanivalssi
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä

worlds_between_the_sheets (IG)
Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Minna Sadeniemi: Saaristo
Khaled Hosseini: Meren rukous
Katri Kauppinen: Laulunpunojat
Anni Kuu Nupponen: Auringonkuori
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan

Hätä yhdistää perhettä – Édouard Louis: Monique pakenee

 Kansi: Perttu Lämsä.

Édouard Louis’lle ominaisesti jälleen ollaan omaelämäkerrallisen äärellä. Nyt äiti on hädässä: miesystävä ryyppää ja rellestää. Pariisin-asunnosta on päästävä pois. Äiti soittaa kirjailijapojalleen Édouardille, joka on juuri ulkomailla työmatkalla.

Poika organisoi äitinsä pakoa nykyaikaisesti etäyhteyden päästä. Miten paossa käy? Luiskahtaako äiti takaisin?

Napakkaan teokseen mahtuu myös lukijaa puhutteleva taso:

Kun luette tätä tarinaa, teidän tulee pohtia myös: Miksi toiset pakenevat, kun taas toisten ei tarvitse paeta?
Miksi toisten pitää aina juosta, kun taas toiset saavat nukkua?
Miksi toisten pitää aina taistella, kun taas toiset saavat nautiskella?
Teidän tulee pohtia myös:
Montako pettymystä tulee kutakin pakoa kohden?
Montako elämää uhrataan kutakin pelastettua elämää kohden?
Sillä pakeneminen on painolasti
sillä pakeneminen on painolasti
ja paljon myöhemmin
kenties
siitä syntyy jotakin hienoa.

Äidin pako muuttaa perheen dynamiikkaa, jota on hiertänyt Édouardin esikoiskirja. Siis se, jossa hän käsitteli lapsuuttaan ja perheensä elämää. Se, jonka käynnistämällä uralla ja jonka tuloilla hän pystyy nyt kuittaamaan äitinsä kuluja.

Olen lukenut kaikki ranskalaisen Louis’n suomennetut teokset aina esikoisesta eli Ei enää Eddystä lähtien. (Ai niin, Väkivallan historia jäi kesken, koska siitä tuli liian paha olo.) Louis’n pienoisromaanit jättävät lukijaan kokoaan suuremman jäljen. Vielä yksikään ei ole iskenyt kuin esikoinen Eddy, mutta Monique pakenee jää vain tuuman päähän.


Édouard Louis: Monique pakenee. Tammi 2025. 99 s. Alkuteos: Monique s’évade (2024). Suom. Lotta Toivanen. Kirjastolaina.

Helmet 2025: 19. Kirja on Keltaisen kirjaston kirjalistalla.

Pakahduttava kuvaus huoltajuuskiistasta – Maaria Päivinen: Lastani et vie

Luin Maaria Päivisen Lastani et vie -romaanin lukuaikapalvelusta, koska missään kirjastossa uutuuskirjan laina-aika ei olisi riittänyt tähän lukuprojektiin. Aloitin kirjan keväällä ja aina vain luin, kun kevät vaihtui kesäksi. Melkein ehti tulla syksy ennen kuin napautin viimeisen sivun auki.

Lukeminen ei venynyt siksi, että kirja olisi harannut vastaan tai että se olisi ollut tylsä tai erityisen pitkä, vaan siksi, että minun oli pakko annostella kerralla luetun määrää. Kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuva romaani pakotti hengähdystaukoihin, kävelemään pellonreunassa ja puhkumaan maailman epäreiluuksia.

Päähenkilö on suomalainen Miia, joka rakastuu norjalaiseen Bjørniin ja saa tämän kanssa lapsen. Markus-poika on vasta vauva, kun asiat lähtevät pahan kierteeseen. Miia haluaa eron kontrolloivasta miehestään ja muuttaa pojan kanssa Suomeen. Bjørn vastaa syyttämällä Miiaa lapsikaappauksesta.

Miia joutuu elämään Markuksen kanssa kuukausia norjalaisessa turvakodissa, kun he odottavat oikeusprosessin etenemistä. Seuraa toistuvia haasteita, kanteita, oikeudenkäyntejä.

Vuosia kestävä huoltokiusaaminen käy mielenterveydelle raskaaksi. Miia alkaa epäillä itseään, kasvatusmetodejaan, ja luonnollisesti myös omaa fyysistä ja taloudellista kantokykyään.

Turvaverkko kannattelee, mutta silti oikeudenkäyntien kierre kerryttää Miialle kohtuuttomat velat.

Kirjailija on etäännyttänyt kokemuksiaan fiktioksi. Hän on vaihtanut maat, ammatit, kaupungit, mutta silti teksti on vereslihalla kirjoitettua.

Miian tarinassa on lohduttomuutta, mutta sen rinnalla onneksi saa huomata, että kun on aikansa potkiskellut kivenmurikoita, voi nähdä pientareella kissankelloja. Maailmassa on kauneutta ja ihmiset tekevät myös hyviä tekoja.

Maaria Päivinen: Lastani et vie. Aula 2025. 264 s. Bookbeat.

Helmet 2025: 40. Kirjassa ajalla tai kellolla on tärkeä merkitys.

Pakomatkalla metsissä – Jenni Räinä: Vaino

Kansi: Piia Aho.

Pohjois-Pohjanmaa isonvihan aikaan eli 1700-luvun alkupuolella ei ole minulle historiassa se tutuin ajanjakso, mutta Jenni Räinän Vaino-romaanin myötä sain siihen kosketuksen. Se oli jalat palelluttava, kasvoille limaa sylkevä ja samalla lyyrisesti toivoa luova kosketus.

Päähenkilö Valpuri eli Vappu on kotoisin Räinänperältä, Iistä. Vappu on veljiensä kanssa metsässä pakomatkalla, ja perässään heillä on venäläiset kasakat, jotka tuhoavat kaiken rannikon tuntumassa.

Vainoajat polttavat pirtit, tappavat aikuisia ja ottavat lapsia mukaansa ihmisverona. Kaapatuista lapsista muovataan ryssänrenkejä, oppaita uusille tuhotöille, kiduttamiselle ja häpäisylle, koska he tuntevat seudun.

Karkuun pyrkiville jokainen äännähdys on riski, niin myös toisistaan eksyminen ja silmät päästä pullistava nälkä. Suojaa tuovat suuret kuuset ja perimätieto.

Vapun nykyhetkeä katkovat hänen näkökulmastaan tehdyt takaumat ja myös vainolaisten joukkoihin ryövättyjen jaksot. Vetävin näistä on nykyhetki, toki taustoitus antaa hahmoille syvyyttä. Olin hankaluuksissa sen kolmannen kanssa. Ryssänrenkien osuudet on painettu kursiivilla, mikä on lukijalle kauhistus, mutta niin sen välittämä näkökulma myös. Kaapatut lapset, jotka tottuvat tappamiseen. Muuttunut tuttu, joka tekee pahaa.

Valun hitaasti toivosta tyhjäksi. Koko maailma on vaihtanut kasvonsa. Mikään aiemmin luulemani ei ole ollut totta.

Vaino vei minut mukanaan. Siinä on vauhtia, kerronnan imua. Julmuutta on, mutta aukkoisuus ja Räinän kieli pehmentävät kauhua. Lukijan lohduksi myös joku selviää.

Kirjan lopussa on Räinän jälkisanat, jotka avaavat yhtymäkohtia todellisiin historiallisiin henkilöihin ja tapahtumiin.


Jenni Räinä: Vaino. Otava 2025. 255 s. Kirjastolaina. Kansi: Piia Aho.

Nannan VIII lukumaraton: Elokuinen lukuseikkailu

Hanna (@hannaelinatee) huhuili Instagramissa seuraa lukumaratonille, ja koska tältä kesältä tämä pitkä matka minulta vielä uupui, päätin lähteä mukaan. Olin myös yksin saaressa, joten lukemiseen uppoutuminen oli mahdollista.

Viikko sitten perjantaina aloitin valmistelut. Kauppareissulla ostin silmätippoja ja herkkuja. Pesin lukulasit ja tein ruokaa valmiiksi.

Etsin inspiroivia kirjoja mökin kirjahyllystä: vaatimuksena oli, että ne hyppäävät syliin ja vaativat lukemista. 

Pinossa oli valinnanvaraa, kaikkea en kuvitellutkaan ehtiväni. Siekkisen Saaren olen lukenut useasti, mutta se otti paikkansa itsepintaisesti. Muita inspiraatiopinon kirjoja en ollut aiemmin lukenut.

Lauantaina aloitin vuorokauden lukumaratonin. Luin pinosta neljä kirjaa, tässä lukukokemuksistani lyhyesti:

Aki Ollikainen: Musta satu

Siltala 2015. 157 s. 

Käytettynä ostettu.

Kansi: Elina Warsta.

Kahdessa aikatasossa etenevä tarina kietoutuu Tattarisuon ruumiinosalöytöjen ympärille. Nykyajassa kirjailija kamppailee käsikirjoituksensa kanssa ja yrittää saada mysteeriä kirjoitettua. Elämänhallinta on vähän niin ja näin, avioliitto rakoilee. Historiallinen taso vie 1930-luvun trokareiden maailmaan.

Miehinen lyhytromaani avaa isä-poikasuhteita, mieheksi kasvamista ja miehenä olemista. Monin paikoin ihastelin Ollikaisen virkkeitä ja kielikuvia. Pienoisromaanin mittaan oli kuitenkin ladattu mielestäni liikaa tavaraa.

Helmet 2025: 20. Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja.

* * *

Raija Siekkinen: Saari

Otava 1988. 127 s. 

Käytettynä ostettu.

Kansi: Jaana Aarikka.
Kansi näkyy alempana yhteiskuvassa paremmin.

Siekkisen Saari ei tyhjene lukemalla; tämä oli ehkä viides lukukierros. 

Kehyskertomuksessa Paula matkustaa miehen kanssa Euroopassa ja alkaa tämän pyynnöstä kerrata tapahtumia saarella. Paula on viettänyt saaressa koko kesän ja kun mies (siis eri kuin alun mies) tulee saareen, myrsky eristää heidät sinne. He ovat saaressa yhdessä, mutta yksin. Saaren tapahtumiin tulee ristivalotusta, kun mantereelta saarta ja naista tarkkaavat ihmiset saavat myös äänen. Onko saaressa kettua, jos sen näkee vain Paula?

Helmet 2025: 4. Kirjassa valvotaan yöllä.

* * *

Anja Snellman: Pääoma

Otava 2013. 299 s. 

Käytettynä ostettu.

Kansi: Piia Aho.

Kauhistelin hetken, mitä Siekkisen paljaan proosan jälkeen voi lukea. Valinta onnistui: Snellmanilla on vahva oma ääni ja taito vyöryttää tarinaa niin, että lukija on hetkessä ytimessä.

Omaelämäkerrallinen Pääoma kertoo kirjailijan sisaresta Marusta ja heidän suhteestaan, myös vanhemmista ja perheen kipupisteistä. Selvitystyö vie häpeän ja yhteyden hetkiin. Marun kitalakihalkio saa hänet puhumaan marunkieltä ja tekee hänestä erilaisen. Päähenkilö suomii omaa puhumattomuuttaan, mutta toisaalta hän näkee Marun ainutlaatuisuuden. 

Teoksen rakenne on kierteinen kuin dna. Toisteiset muistot täydentävät kuvaa, kun uudet asiat palaavat mieleen.

Helmet 2025: 47.-48. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt.

* * * 

Helena Sinervo: Runoilijan talossa

Tammi 2004. 240 s.

Käytettynä ostettu.

Kansi: Markko Taina.

Sinervo tekee Eeva-Liisa Mannerista biofiktiossa elävän ja verevän päähenkilön komplekseineen. Maanjäristys romahduttaa runoilijan Espanjan-kodin katon, mutta muutenkin elämän perustukset huojuvat. Manner on evakko ja erakko, jolla on epäonnea ihmissuhteissa ja mielenterveysongelmia, mutta taito keplotella epävarmassa ammatissa. Omien runojen rinnalla hän kääntää ja tekee kritiikkejä. 

Sinervo sai teoksestaan Finlandia-palkinnon, ja biofiktio-fanina vain ihmettelen, miten en ole lukenut tätä aiemmin!

Helmet 2025: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.

* * *

Kaikissa neljässä maratonkirjassani on kirjoittava päähenkilö, mutta keskeisin yhdistävä tekijä näille taitaa olla jonkinlainen puhumattomuus. Muutakin varmasti syvemmällä analyysilla löytyisi, mutta maratonlukeminen on kuitenkin aika kepeää.

Sivuja vuorokauden lukuseikkailussa kertyi 823. Tauotin lukemista saunalla, yöunilla ja pihapiipahduksilla. Vaihtelin myös kuulumisia yhtä aikaa lukumatkalla olleiden Hannan ja Tiinan (@tiinankirjahyllysta) kanssa Instagramissa – kiitos vielä tsempeistä ja kokemuksen jakamisesta!

Maaliin päästyäni mietin, että romaanien väleissä olisi ollut kiva lukea esimerkiksi runoja tai sarjakuvaa, mutta niitä ei mökin hyllyssä ole. Se on puute, joka on paikattava!

Dekkarimaisesti rakennettu sukutarina – Aslak Nore: Meren hautausmaa

Jos kaipaat loppukesääsi vetävää dekkarihenkistä kirjaa, joka on samalla sukutarina, jännityskertomus ja historiaa valottava, on Aslak Noren Meren hautausmaa hyvä valinta.

Norjalaisen Noren myyntimenestykseksi noussut kirja kertoo Hurtigruten-rannikkolaivan uppoamisesta vuonna 1940. Onnettomuus kietoutuu Falckin laivanvarustajaperheen historiaan – vai oliko kyseessä sittenkään onnettomuus?

Aikanaan haaksirikosta selvisi nuori äiti Vera ja tämän vastasyntynyt poika. Nykyajassa Vera on isoäiti ja tekee itsemurhan. Käynnistyy kiivas testamentin etsintä. Vera oli kirjailija, joten jälkeenjäänyt käsikirjoitus nousee tarinan keskiöön.

Salaisuuksia pompsahtelee pintaan, ja tarina kaartaa Norjan natsihistoriaan, Beirutiin, Afganistaniin ja minne vielä. Nore viskelee koukkuja lukijan eteen hurjaa tahtia.

Kirjailija Noren tausta journalistina Lähi-Idässä ja armeijan eliittijoukoissa Bosniassa selittävät monisäikeisen juonen. Tekisi mieli kysyä, missä rajaus, mutta Nore on selvästi enemmän on enemmän -koulukuntaa.

Etälukupiirimme piti tarinan jännitteistä ja siitä, miten faktaa ja fiktiota on yhdistelty. Kaipasimme henkilöhahmoihin syvyyttä ja kärsimme aiheähkystä. Lopulta olimme yksimielisiä siitä, että emme jatka tarinan maailmassa kakkososaan, vaan siirrymme toisenlaisiin maisemiin. (Tokarczuk kutsuu!)

Meri on kirjassa keskeisessä roolissa, joten vielä syyskuun loppuun asti voit napata tällä osuman Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen. 🌊

Helmet 2025: 15. Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon.

Aslak Nore: Meren hautausmaa. Gummerus 2023. 480 s. Alkuteos: Havets kirkegård. Suom. Aki Räsänen. Kirjastolaina.

Ylistys saaristolle, ystävyydelle ja mielikuvitukselle – Tove Jansson: Kesäkirja

Kannessa on Tove Janssonin maalaus. 

Jotain hyvää oli toissaöisessä Ulla-myrskyssä: tyynnyttelin mieltäni lukemalla pikkutunneilla Kesäkirjaa ja sain vihdoin luettua tämän klassikon.

Vuosia ajattelin, että olen lukenut Kesäkirjan, tietenkin olen. Mutta eipä sitä löytynyt luettujen listoiltani. Omassa hyllyssäni kolmen vuoden takainen juhlapainos kuitenkin loikoili. Ryhdyin lukemaan, ja ensimmäiset luvut tuntuivat etäisesti tutuilta. Olen kai vain lukenut niin monta juttua kirjasta, ehkä pätkänkin joskus, että mielikuva lukemisesta on päässyt syntymään.

Kesäkirja vie Suomenlahden ulkosaaristoon, missä pikkutyttö Sophia ja isoäiti viettävät kesäpäiviä. Sophian isäkin on paikalla, mutta hän on etäinen hahmo ja tekee useimmiten vain töitä.

Sophian ja isoäidin ystävyys on yhteisiä leikkejä ja seikkailuja saaressa. On hyviä ja huonoja päiviä, yhteisiä salaisuuksia ja omia. Sophia kyselee ja vasta muodostaa käsitystään maailmasta, isoäidin muistot valottavat vahvan ja suorasukaisen naisen historiaa. Sophia kiipeilee, huimaus pakottaa isoäidin liikkumaan välillä nelinkontin.

Toisinaan mietin, että suomennos voisi kaivata päivitystä, mutta muuten Kesäkirja on juuri niin täydellinen kuin odotin! Se on ylistys saaristolle, ystävyydelle, mielikuvitukselle ja kesälle.

Helmet 2025: 32. Kirja liittyy jollain tavalla Tove Janssoniin.

Tove Jansson: Kesäkirja. Alkuteos: Sommarboken (1972). Suom. Kristiina Kivivuori. WSOY 2022. 176 s. Ostin uutena.

Vahva saaristosarjan avaus – Roy Jacobsen: Näkymättömät

Olen suunnitellut aloittavani Roy Jacobsenin Barrøy-sarjan lukemisen jo monena kesänä. Vihdoin kesäkuun alussa käynnistämäni Kirjoja ulapalta -haaste antoi sysäyksen, jota tarvitsin.

Norjan rannikolla yksi kymmenistätuhansista saarista on pieni Barrøy. Sillä asuu vain yksi perhe, Barrøyt. Eletään 1900-luvun alkua. Elämä on niukkaa, luonnonvoimat arvaamattomia.

Horisontti on luultavasti tärkeintä, mitä heillä täällä ulkosaaristossa on, unessa väräjävä näköhermo, vaikkeivat he yleensä juuri pane sitä merkille eivätkä edes yritä ilmaista sitä sanoin.

Keskiössä on pieni Ingrid, jonka varttumista kirja seuraa. Hän oppii vanhempiensa johdolla keskeiset askareet ja aloittaa kiertokoulun. Hän kerää haahkan untuvia ja myrskyn rantaan huuhtomaa rojua ja hyötytavaraa. Isä lähtee talvisin Lofooteille kalaan kerryttämään lisäansioita ja palaa keväisin samaan aikaan kuin meriharakka. Ingrid odottaa suuren laivan paluuta kotisaarella muun perheen kanssa.

Näkymättömät on kompakti kasvutarina, vivahteikas saaristokuvaus ja ajankuva. Jacobsenin pelkistetty ja toteava kerronta sopii karujen saaristo-olosuhteiden välittäjäksi. Suomentaja Pirkko Talvio-Jaatinen on tehnyt dialogiin murreratkaisun, joka osuu mielestäni nappiin.

Seuraava Barrøy-sarjan osa Valkoinen meri jatkaa Ingridin tarinaa.

Viime aikoina olen kipuillut lukemisen kanssa. Olen antanut enemmän aikaa kirjoitusharrastukselle, minkä myötä lukemiseen on tullut jarruja. Editointivaihde on jäänyt päälle. Kaikessa tuntuu olevan kaikkea liikaa, mutta Näkymättömiä lukiessani en hamuillut punakynääni.


Roy Jacobsen: Näkymättömät. Barrøy 1. Alkuteos: De usynlige (2013). Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Sitruuna 2022. 214 s.

Helmet 2025: 12. Kirjassa on ilkeä tai paha naishahmo.

Kirjoja ulapalta – merellinen lukuhaaste 2025

Merellinen lukuhaaste käynnistyy tänään seitsemättä kertaa – tervetuloa mukaan!

Haasteella haluan innostaa lukijoita tarttumaan meriaiheisiin kirjoihin seuraavan neljän kuukauden ajan. Kaikki genret, lajit ja tyylit mahtuvat mukaan, kunhan meri on kirjassa keskeisessä roolissa. Voit osallistua jo yhdellä luetulla kirjalla, eikä ylärajaa ole.

Jos kaipaat meriaiheisia kirjavinkkejä, löydät niitä runsaasti tämän postauksen lopusta. Listalla on kaikki aiempien vuosien osallistujien haasteeseen lukemat kirjat ja joukko muita merikirjoja. Täydennän listaa jatkuvasti, myös haasteen aikana. Jos huomaat listassa puutteita, huikkaa kommenttikentässä!

Haaste alkaa tänään 1.6. ja päättyy 30.9.2025. Tässä postauksessa olevaa haastekuvaa saa käyttää vapaasti. 

Kun haaste päättyy, arvon kaikkien osallistujien kesken yllätyspalkinnon seuraavasti: yhdestä luetusta ja blogatusta tai Instagramissa postatusta kirjasta saa yhden arvan, kahdesta kaksi ja niin edelleen. Jo yhdellä kirjalla olet siis mukana arvonnassa. 

Haasteen loputtua 2.10. julkaisen yhteenvetopostauksen, jossa listaan kaikki osallistujat ja haasteeseen luetut kirjat. Instagramissa @kirjakimara-tilillä jaan osallistujien postauksia tarinoiksi pitkin matkaa.

Ilmoittautuminen ei ole pakollista, mutta voit toki huikata kommenttikentässä, jos kiinnostuit! 

Tässä ohjeet yksinkertaisuudessaan:

1. Lue meriaiheinen kirja. Valitse vaikka alla olevalta listalta, pyydä kirjastosta vinkkiä tai kysy suosituksia kaverilta. Kunhan kirjassa on meri, se käy! 

 

2. Kerro kirjasta ja lukukokemuksestasi muille blogissasi tai Instagramissa 30.9.2025 mennessä. Instagramissa käytä tunnistetta #kirjojaulapalta ja lisäksi merkitse minut (@kirjakimara), niin kirjaan suorituksesi muistiin. Jos vain bloggaat, niin linkitä merikirjajuttusi koontipostaukseen, jonka julkaisen täällä blogissa 30.9.

 

3. Jännitä, miten pärjäsit arvonnassa. Lokakuun alussa lasken osallistumiset ja luetut kirjat. 2.10. julkaisen yhteenvedon haasteesta ja arvonnan voittajan. 

* * *

Meriaiheisia kirjoja

Dekkareita ja kauhua

Hope Adams: Vaaralliset naiset

Tove Alsterdal: Vajoama

Lina Areklew: Lumimyrsky

Heine Bakkeid: Haudattu salaisuus

Burrow Maria: Rosholmin murhat

Burrow Maria: Friimannin kirous

Mary Higgins Clark: Kuolema loistoristeilijällä

Ann Cleeves: Mykkä vesi
Clive Cussler: Merenpinta nousee

Sebastian Fitzek: Matkustaja 23
Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Eva Frantz: Suvisaari

Elly Griffiths: Lyhdynkantajat
Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla
Elly Griffiths: Risteyskohdat
Jane Harper: Selviytyjät

Anne Holt: Hyytävä kosto
Otto Hyyrynen: Murtumispiste
Arnaldur Indriðason: Petsamo

Samuel Karlsson: Kuolemanpeli
M. J. McGrath: Jään muisti

Meriläinen, Iiro: Yön demoni
Håkan Nesser: Koston jumalatar

Kristina Ohlsson: Myrskynvartija

Jukka-Pekka Palviainen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta

Ulrika Rolfsdotter: Saaliin sydän
Ann Rosman: Majakkamestarin tytär
Ann Rosman: Sukellus Syvyyksiin
Satu Rämö: Hildur
Satu Rämö: Jakob
Satu Rämö: Rosa & Björk
Frank Schätzing: Pedot
Max Seeck: Loukko

Mats Strandberg: Risteily
Pauliina Susi: Seireeni
Lone Theils: Kohtalokas merimatka

S.K. Tremayne: Vuoroveden vanki

Christina Wahlden: Syklonivaroitus

Christina Wahlden: Älä puhu kuolleista

Romaaneja, novellikokoelmia

Elizabeth Adler: Huvipurrella Caprille

Niklas Ahnberg: Isän jäävät merelle

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

Stefania Auci: Leijonien talvi

Jane Austen: Viisasteleva sydän
Johan Bargum: Syyspurjehdus
Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija (sis. 5 kirjaa)
John Boyne: Kapina laivalla
Lucy Diamond: Rantakahvila

Anna Englund: Lautapalttoo
Karin Erlandsson: Koti
Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani

Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli

Abdulrazak Gurnah: Hylkääminen

Joel Haahtela: Hengittämisen taito
Jenny Han: Kesä, jolloin minusta tuli kaunis

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla

Joanne Harris: Suolaista hiekkaa

Ernest Hemingway: Kirjava satama
Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Victoria Hislop: Eräänä elokuun iltana
Johanna Holmström: Sielujen saari

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James
Khaled Hosseini: Meren rukous

Victor Hugo: Meren ahertajat

Veera Ikonen: Pimeässä syttyy majakka

Roy Jacobsen: Näkymättömät (Barrøy-sarja 1)

Roy Jacobsen: Valkoinen meri (Barrøy-sarja 2)

Roy Jacobsen: Rigelin silmät (Barrøy-sarja 3)

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Olli Jalonen: Merenpeitto
Olli Jalonen: Taivaanpallo

Tove Jansson: Kesäkirja
Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
Ben Kalland: Vien sinut kotiin
Milla Keränen: Kapteeni
Volter Kilpi: Alastalon salissa
Tapio Koivukari: Luodetuulen maa (Saaristolaistrilogia #1)
Tapio Koivukari: Missä aallot murtuvat (Saaristolaistrilogia #2)
Tapio Koivukari: Sumun lokikirja (Saaristolaistrilogia #3)
Jenna Kostet: Linnunluisia

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari

Taru Kumara-Moisio: Taniwha
Marianna Kurtto: Tristania
Leena Lander: Tummien perhosten koti
Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu

Ellen Laurikkala: Siirtolainen
Nam Le: Merimatka

Christy Lefteri: Laululinnut
Ursula Le Guin: Maameren tarinat 1–3

Marja-Leena Lempinen: Kaivosten kaupunki
Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna
Ulla-Lena Lundberg: Kökarin Anna
Ulla-Lena Lundberg: Leo
Ulla-Lena Lundberg: Mitä sydän halajaa
Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan
Maja Lunde: Sininen

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki

Audrey Magee: The Colony
Laura Malmivaara: Vaiti

Henning Mankell: Italialaiset kengät
Henning Mankell: Syvyys
Inkeri Markkula: Maa joka ei koskaan sula
Yann Martel: Piin elämä

Harry Martinson: Hyvästi, meri

Carole Matthews: Päivänpaistetta ja merituulia
Pirjo Mellanen: Hemskäriin, verkot on laskettava
Herman Melville: Billy Budd
Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
Hanna Meretoja: Elotulet

Raili Mikkanen: Meren ja ikävän kiertolaiset
Kassandra Montag: Tulvan jälkeen
Helen Moster: Hylky
Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus
Iris Murdoch: Meri, meri
Maisku Myllymäki: Holly

Paula Nivukoski: Mainigin varjo
Inka Nousiainen: Mustarastas

Anni Kuu Nupponen: Sydänmeri
Delia Owens: Suon villi laulu
Marjo Pajunen: Todellista matematiikkaa
Leena Parkkinen: Galtbystä länteen

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär

Lizzie Pook: Helmenkalastajan tytär
Annie Proulx: Laivauutisia
Emma Puikkonen: Musta peili

Timo Pusa: Taivas heiluu
Eira Pättikangas: Meri sininen kuin taivas
Katriina Ranne: Maa kuin veri
Petra Rautiainen: Meren muisti

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat

Nora Roberts: Menneisyyden uhka

Nora Roberts: Veden äärellä
Pirkko Saisio: Lokikirja
Sally Salminen: Katrina
Pertti Saloheimo: Meren ja tulivuoren välissä

Anita Shreve: Vyöryvät vedet
Sjón: Argon lastu
Joni Skiftesvik: Perämies Jokelan kotiinpaluu

Frida Skybäck: Lukupiiri maailman laidalla
Nicholas Sparks: Viesti mereltä

M. L. Stedman: Valo valtameren yllä

Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla
Pete Suhonen: Myrskyn ratsastaja. Romaani seikkailja Seppo Murajasta
Pete Suhonen: Poikani ja meri
Lars Sund: Onnellinen pieni saari

Karen Swan: Kesytön saari

Sanna Tahvanainen: Mitä perhoset tekevät sateella?
Petri Tamminen: Meriromaani

Jari & Kati Tervo: Ukko

Iida Turpeinen: Elolliset
Katja Törmänen: Karhun morsian

Johanna Valkama: Kuningatarlaiva

Fiona Valpy: Casablancan tarinankertoja

Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset
Johanna Venho: Syyskirja
Ina Westman: Henkien saari
Jarkko Volanen: Hiekankantajat
Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa
Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille : novelleja merestä ja rakkaudesta

Virginia Woolf: Majakka
Virginia Woolf: Menomatka
Janina Örtendahl: Under glittrande yta

Runoja

Claes Andersson: Aamu meren rannalla

João Luís Barreto Guimarães: Välimeri

Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton
Viljo Kajava: Hyvä on meri
Helena Kallio: Kalarakastaja
Anna-Mari Kaskinen: Meren laulua kuuntelen
Anna-Mari Kaskinen: Runomeri: runoja suuresta merestä ja maailman rannoilta
Jaan Kaplinski: Sama meri kaikissa meissä
Hannu Mäkelä: Musta on meri
Pablo Neruda: Maremoto
Amos Oz: Meri on sama

Kaija Rantakari: Koko meren laajuus

Minna Sadeniemi: Saaristo
Kirsti Simonsuuri: Meri, ei mikään maa
Göran Sonnevi: Valtameri
Elina Vaara: Lokikirja: laivan ja meren poljennoin

Sarjakuvia

Jean-Michel Charlier & Viktor Hubinon: Punaparta: Kapteeni vailla nimeä
Hergé: Rakham Punaisen aarre
Hergé: Seikkailu punaisella merellä
Hergé: Yksisarvisen salaisuus
Hugo Pratt: Corto Maltese: Suolaisen meren balladi
Janne Toriseva: Valas

Tietokirjoja

Daniel Besace: Valtameri

Nellie Bly: Maailman ympäri 72 päivässä

Hans Colliander: Kesäpoika: Anni Blomqvistin luona Simskälassa
Eskil Engdal & Kjetil Sæter: Salakalastajien jäljillä
Pamela Eriksson & Ulla-Lena Lundberg: Herttuatar ja kapteenin vaimo: purjealuksen tarina
Monika Fagerholm: Meri: neljä lyyristä esseetä
Peter Freuchen: Vaeltava viikinki
Hans Hass: Kameramiehiä meren syvyyksissä
Thor Heyerdahl: Kon-Tiki: lautalla yli Tyynenmeren
Tove Jansson & Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari
Liisa Kallio: Liisan meri: purjevene kesäasuntona

Aura Koivisto: Mies ja merilehmä
Panu & Sanna-Mari Kunttu: Kaikki luodon linnut

Otto Latva & Maarit Leskelä-Kärki: Meri ja Tove
Merete Mazzarella: Varovainen matkailija
Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Anne Saarenoja: Matka Saaristomerellä
Judith Schalansky: Kaukaisten saarten atlas
Göran Schildt: Daphnen lokikirja: läntisellä Välimerellä 1949
Anya Seton: Jumalan oma maa
Morten A. Strøksnes: Merikirja
Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti

Patrik Svensson: Meren kutsu

J. K. Tamminen: Estonian salaisuudet
Taina Tervonen & Anna Autio: Hukkuneet

Voldemar Veedam & Carl B. Wall: Purjehdus vapauteen
Kyllikki Villa: Myrskyssä: kolmas lokikirja
Kyllikki Villa: Pakomatkalla: toinen lokikirja
Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja
Kyllikki Villa & Saara Villa: Äidin lokikirja

Katariina Vuori: Merireittejä menneisyyteen: kun rakastuin kuolleeseen merikapteeniin
Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat

Selkokirjoja

Silja Vuorikuru: Titanic

Lastenkirjoja, nuortenkirjoja

Henry Aho: Paluu Uppelukseen
Henry Aho: Tutkimattomilla vesillä
Christopher Beck: Meripartiolaisia
Enid Blyton: The Adventurous Four
Enid Blyton: Seikkailujen meri
Enid Blyton: Seikkailujen saari

Helen Dunmore: Ingo: Meren kansa

Sarah Beth Durst: Salatut saaret
Jenni Erkintalo: Mato ja meri
Karin Erlandsson: Helmenkalastaja
Kat Falls: Vastavirta
Kat Falls: Veden alla
Filippi - Gamboni: Mikki ja hukkunut meri
Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri

Antti Halme: Mafiakesä
Satu Heinola: Mirkka ja meri
Jukka Itkonen: Terveiset ulapalta: runoja vesiltä
Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Tove Jansson: Näkymätön lapsi
Kerttu Juva: Kurki-vartio kunnostautuu

Kirsti Kuronen: Seelanti
Nina LaCour: Välimatkoja
Astrid Lindgren: Saariston lapset

Sami Malila: Muumit merellä
J. S. Meresmaa: Mifongin perintö
Margaret MacKay: Poika delfiinin selässä

Camilla Mickwitz: Saariston prinsessa
Charlotte Milner: Ihmeellinen meri
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän

Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan
Rick Riordan: Salamavaras
Laura Ruohonen: Merimonsterit: kun maailma oli litteä ja meri kuhisi hirviöitä
Annika Thor: Näckrosdammen
Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella
Jules Verne: Kahden vuoden loma-aika

Asiya Yousfi: Mystinen lipas

Perhe- ja sotasalaisuuksien jäljillä – Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa

Kansi: Ville Laihonen.

Juni matkustaa saaristoon ottamaan etäisyyttä omaan elämäntilanteeseensa. Siellä hän asettuu taloon, jossa hän asui nuorena pitkiä aikoja mummin ja vaarin luona. Etäinen äiti Lilla on kuollut, joten talo on nyt Junin.

Talosta Juni löytää valokuvan, joka sysää tapahtumat liikkeelle:

Sotilas hymyili ja katsoi vähän sivuun kamerasta. Mummi katsoi sotilasta ja hymyili myös. Miehellä oli päässään suikka, ja pystyin nipin napin erottamaan hänen takissaan kotkan. – – Molemmista huokui rakastumisen hurma.

Juni alkaa tutkia isoäitinsä menneisyyttä samalla kun hän yrittää ratkoa oman elämänsä ongelmia. Väkivalta ja isättömyys tuntuvat toistuvan suvun naisten kohtaloissa.

Tapahtumat etenevät kahdessa aikatasossa: nykyhetkessä ja sotavuosissa, kun isoäiti oli nuori. Isoäidin tarina näyttää, minkälaista oli olla saksalaisen sotilaan morsian ja miten sota rikkoo sekä paikkakunnat että ihmiset.

Jännite saa sivut kääntymään, ja Teigen teksti etenee soljuen. Perhesalaisuuksien vyyhti oikenee hiljalleen. Kirjassa kuvataan sota-ajan julmuuksia, joten herkimmille lukijoille en tätä uskaltaisi suositella.

Helmet 2025: 33. Kirjassa ratsastetaan.

Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa. Alkuteos: Mormor danset i regnet. Suom. Saara Kurkela. WSOY 2025. 309 s. Kirjastolaina.

Elämän viimeiset kirjaukset – Lisa Ridzén: Kurjet lentävät etelään

Kansi: Sara R. Acedo.

Bo on vanha mies, joka tietää kuolevansa pian. Ruumiinvoimat hiipuvat, muisti pätkii.

Kotona seuraa pitää Sixten-koira, joka hyppää tottuneesti sivustavedettävälle Bon vasenta reittä vasten. Poika Hans lataa jääkaapin ja pakastimen täyteen ruokaa, mutta uhkaa viedä Sixtenin, koska sen lenkittäminen on käynyt Bolle raskaaksi.

Tekee mieli loiskauttaa kuuma tee Hansin naamaan. Huutaa etten minä poikaani tällaiseksi kasvattanut.

Bo ei kuitenkaan huuda, vaan kieppuu ajatuksissaan. Tekstin puhekielisyys korostaa tätä. Muistot alkavat vyöryä. Ne vievät lapsuudenkotiin, mökkireissuille Ture-ystävän kanssa, perheen perustamiseen.

Minäkertoja Bo osoittaa sanansa vaimolleen, joka on joutunut muistisairauden vuoksi hoitokotiin. Siellä on raskasta käydä, kun rakas on niin muuttunut.

Bon päiviä jaksottavat kotihoidon käynnit. Hoitajista Ingrid ei väistä katsetta, hänen kosketuksensa on aina lämmin. Kalle taas on mukavan vähäpuheinen. Mutta jos paikalle sattuu se kylmäkiskoinen syöjätär, päivä on pilalla.

Kurjet lentävät etelään on ruotsalaisen Ridzénin esikoisromaani. Se sai alkunsa, kun Ridzén löysi kotihoidon tekemiä merkintöjä isoisästään. Romaanissakin Bon vaiheita kirjataan ahkerasti.

Lukiessani ihastelin suomentaja Sirkka-Liisa Sjöblomin työtä, erityisesti vivahteikkaita verbivalintoja.

Kirja tuli lähelle. Kuivailin kyyneleitä hihoihin ja tyynyliinaan ja lopulta osasin varata lukuhetkiin nessuja. Lukiessa mieleeni palasi välähdyksiä oman isäni hiipumisesta viime kesänä. Hänkin nukkui pois Bon tapaan silloin kun kurjet lähtivät muuttomatkalleen.

Nyt kurjet ovat jälleen palanneet.


Lisa Ridzén: Kurjet lentävät etelään. Tammi 2025. 326 s. Alkuteos: Tranorna flyger söderut (2024). Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Kirjastolaina.

Helmet 2025: 14. Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon (Sjöblom on saanut valtionpalkinnon)