Kirjoja ulapalta – yhteenvetoa vuoden 2025 lukuhaasteesta

Oli kesä ja merelliset kirjahoukutukset. Laineet kannattelivat lukijaa ja merenpinta kimmelsi. Kunnes lähes äkkiarvaamatta ikuinen tarinoiden kesä kääntyi syksyyn. Tuli lokakuu ja aika summata lukuhaastetta, joka veti lukijoita pyörteisiinsä edelliset neljä kuukautta. 

Kannustin tarttumaan meriaiheisiin kirjoihin Kirjoja ulapalta -lukuhaasteessa nyt seitsemättä kertaa. Tässä yhteenvedossa summaan haasteen antia, listaan kaikki tietooni tulleet osallistumiset ja ilmoitan loppuarvonnan voittajan.

Haaste numeroina

Rakensin lukuhaasteen perinteisesti eli luotin aiempien haastekertojen toimiviin ratkaisuihin. Käynnistin haasteen kesäkuun alussa, ja se sai kerätä lukijoiden haasteosumia neljän kuukauden ajan.

Osallistujia oli tänä vuonna 24. Heistä 22 oli mukana Instagramissa, kaksi osallistui blogissaan. 

Mikä parasta: yhdessä luimme neljässä kuukaudessa yhteensä 81 meriaiheista kirjaa! Viime vuoteen verrattuna osallistujia oli aika lailla yhtä paljon, mutta melkein tuplasimme luettujen kirjojen määrän. 

Merikirjoista on moneen. Haasteeseen luettiin meriaheisia runoja, romantiikkaa, fantasiaa, jännitystä sekä lasten- ja nuortenkirjoja. Listalta löytyy uutta ja vanhaa, kotimaista ja ulkomaista. Tietoa, kaunoa, nobelisti.

Monet kirjat keräsivät useita haasteosumia. Tuplaosuman saivat ainakin Khaled Hosseinin Meren rukous, Johanna Holmströmin Sielujen saari ja Claudie Gallayn Tyrskyt.

Kärkisijan jakavat uutuus ja klassikko: neljästi haasteeseen luettiin Frode Gryttenin Päivä jona Nils Vik kuoli sekä Tove Janssonin Muumipappa ja meri. Muutenkin Jansson oli suosittu, kuten edellisinäkin haastevuosina. Kesäkirjaa luettiin kolmesti, ja Haru, eräs saari kahdesti. Myös Leena Paasion Itämeriaiheiset nuortenkirjat keräsivät useita lukijoita aiempien vuosien tavoin. 

Kaiken kaikkiaan merikirjavinkkejä kertyi ihastuttavan paljon haastekuukausien aikana!

Haasteeseen osallistuneet ja luetut kirjat

annanaamusivut (IG)
Asta Ikonen: Rakkautta risteilyllä

booksilovestories (IG)
Iiro Meriläinen: Yön demoni
Olavi Koivukangas: Titanicin kolmas luokka

hannaelinatee (IG)
Roy Jacobsen: Näkymättömät
Emmi Maaranen: Vedenmorsian
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli

heidibooks (IG)
Amy Neff: Silloin rakastin sinua eniten

kirjakolahdus (IG)
Richard Powers: Playground

kirjaverinen (IG)
Jenni Haukio: Paitasi on pujahtanut ylleni
Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton
Jenni Haukio: Siellä minne kuuluisi...
Tove Jansson: Haru eräs saari
Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Janssson: Muumit ja suuri tuhotulva
Jenni Miettunen: Meren kronologia

kirjoihinsukeltaja (IG)
Claudie Gallay: Tyrskyt

lukemisto (IG)
Christoffer Holst: Suviunelmia ja verenpunaa
Antti Tuuri: Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri
Julia Quinn: Kaapparin morsian

lumottu.lukuetana (IG)
Shannon Chakraborty: The Adventures of Amina Al-Sirafi
Robin Hobb: Raivoisa laiva

Oksan hyllyltä -blogin Marikaoksa
Petra Rautiainen: Meren muisti
Jenna Kostet: Sinisiipisten saari
Tania del Rio & Will Staehle: Kolmentoista vuoden kirous

poppismaija (IG)
Jenni Räinä: Veden ajat
Johanna Venho: Saaren runot
Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Tuire Krogerus: Majakan varjo
Khaled Hosseini: Meren rukous
Tove Jansson: Haru, eräs saari
Madeleine Miller: Kirke

project_books_of_my_life (IG)
Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika

sanelma_lukee (IG)
Nora Roberts: Kotisatama
Nora Roberts: Sininen lahti

sannanlukemiset (IG)
Lucinda Riley: Myrskyn sisar
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän

sanamailla (IG)
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Caroline Säfstrand: Rantahotelli Merituuli
Karin Erlandsson: Koti

sannankirjat_kinnansarjat (IG)
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan
Taylor Jenkins Reid: Vain kahdesti elämässä
Leena Paasio: Meren koskettamat
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Claudie Gallay: Tyrskyt
Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

Sheferijm-blogin Aino

Bertil Cleve: Teuira

sivuvaikutuksia (IG)
Liisa Suomela: Kaikki päättyy kevääseen

taas_tuli_luettua (IG)
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Inka Nousiainen: Mustarastas

tarumaisialukuja (IG)
Gabriel Garcia Marquez: Elokuussa nähdään
Jennifer Weiner: Kesäparatiisi
Attenborough: Valtameret
Jules Verne: Kapteeni Nemo merten syvyyksissä

teekirjahetki (IG)
Karin Colins: Säilyt sydämmessäin
Johanna Holmström: Sielujen saari

valohanne (IG)
Pirjo Tuominen: Villit vedet

voispa_vaan_lukea (IG)
Abdulrazak Gurnah: Hylkääminen
Jenna Kostet: Sinisiipisten saari
Johanna Holmström: Sielujen saari
Virpi Vianio: Turjanmeren tytär
Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa
Joona Keskitalo: Saari, joka repesi
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Anu Kolmonen: Partisaanivalssi
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä

worlds_between_the_sheets (IG)
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Minna Sadeniemi: Saaristo
Khaled Hosseini: Meren rukous
Katri Kauppinen: Laulunpunojat
Anni Kuu Nupponen: Auringonkuori
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan


Omat haastekirjani
Roy Jacobsen: Näkymättömät
Tove Jansson: Kesäkirja
Tapio Koivukari: Se paatt men jo (IG)
Aslak Nore: Meren hautausmaa
Raija Siekkinen: Saari

Loppuarvonta

Haaste siis päättyi syyskuun loppuun, ja alkoi osallistumisten summaus. Keräsin kaikki osumat yllä näkyväksi listaksi. Jokaisesta luetusta kirjasta osallistuja sai yhden arvan loppuarvontaan, jossa palkintona on pieni kirjakauppalahjakortti.

Onni suosi tällä kertaa Instagramissa osallistunutta @sannankirjat_kinnansarjat – onneksi olkoon! Laitan sinulle viestiä vielä tänään.

Kiitos vielä kaikille osallistujille ja muuten haastetta seuranneille!

Kirjoja ulapalta 2025 -lukuhaasteen koontipostaus

On tullut aika koota yhteen tämänvuotinen merikirjahaaste!

Kesäkuun alussa käynnistämäni Kirjoja ulapalta -lukuhaaste päättyy tänään. Vielä tämän päivän ajan osallistujilla on aikaa postata haastekirjoista blogeihin ja Instagramiin. Tarkemmat osallistumisohjeet voit tarvittaessa tarkistaa haastejulkaisusta.

Jos osallistuit haasteeseen bloggaamalla, voit nyt kertoa osallistumisestasi tämän julkaisun kommenttikentässä. Koostepostaus omassa blogissa ei ole pakollinen, vaan linkit haasteaikana postattuihin merikirjajuttuihin riittävät.

Kuun vaihduttua lasken osallistumiset ja luetut kirjat. Osallistujat saavat jokaisesta luetusta ja blogatusta tai muuten sometetusta kirjasta loppuarvontaan yhden arvan. Eli kahdesta kirjasta saa kaksi arpaa, kolmesta kolme ja niin edelleen.

Tulevana torstaina 2.10. julkaisen yhteenvedon haasteesta ja arvonnan voittajan. Onnekkaalle on luvassa pieni kirja-aiheinen yllätyspalkinto.

Tässä haastekuvan alla on lista kaikista tähän mennessä tietooni tulleista osallistumisista. Huikkaa, jos haasteosumasi on mennyt minulta ohi! Päivitän listaa arvontaan asti.

annanaamusivut (IG)
Asta Ikonen: Rakkautta risteilyllä


booksilovestories (IG)
Iiro Meriläinen: Yön demoni
Olavi Koivukangas: Titanicin kolmas luokka

hannaelinatee (IG)
Roy Jacobsen: Näkymättömät
Emmi Maaranen: Vedenmorsian
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli


heidibooks (IG)
Amy Neff: Silloin rakastin sinua eniten

kirjakolahdus (IG)
Richard Powers: Playground

kirjaverinen (IG)
Jenni Haukio: Paitasi on pujahtanut ylleni
Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton
Jenni Haukio: Siellä minne kuuluisi...
Tove Jansson: Haru eräs saari
Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Janssson: Muumit ja suuri tuhotulva
Jenni Miettunen: Meren kronologia

kirjoihinsukeltaja (IG)
Claudie Galan: Tyrskyt

lukemisto (IG)
Christoffer Holst: Suviunelmia ja verenpunaa

Antti Tuuri: Yksinpurjehdus Hankoniemen ympäri
Julia Quinn: Kaapparin morsian

lumottu.lukuetana (IG)
Shannon Chakraborty: The Adventures of Amina Al-Sirafi
Robin Hobb: Raivoisa laiva


poppismaija (IG)
Jenni Räinä: Veden ajat
Johanna Venho: Saaren runot
Tove Jansson: Kesäkirja
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Tuire Krogerus: Majakan varjo
Khaled Hosseini: Meren rukous
Tove Jansson: Haru, eräs saari
Madeleine Miller: Kirke

project_books_of_my_life (IG)
Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika

sanelma_lukee (IG)
Nora Roberts: Kotisatama
Nora Roberts: Sininen lahti

sannanlukemiset (IG)
Lucinda Riley: Myrskyn sisar
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän

sanamailla (IG)
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Caroline Säfstrand: Rantahotelli Merituuli
Karin Erlandsson: Koti


sannankirjat_kinnansarjat (IG)
Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan
Taylor Jenkins Reid: Vain kahdesti elämässä
Leena Paasio: Meren koskettamat
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Claudie Galan: Tyrskyt
Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

sivuvaikutuksia (IG)
Liisa Suomela: Kaikki päättyy kevääseen

taas_tuli_luettua (IG)
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Inka Nousiainen: Mustarastas

tarumaisialukuja (IG)
Gabriel Garcia Marquez: Elokuussa nähdään
Jennifer Weiner: Kesäparatiisi
Attenborough: Valtameret
Jules Verne: Kapteeni Nemo merten syvyyksissä

teekirjahetki (IG)
Karin Colins: Säilyt sydämmessäin

Johanna Holmström: Sielujen saari


valohanne (IG)
Pirjo Tuominen: Villit vedet


voispa_vaan_lukea (IG)
Abdulrazak Gurnah: Hylkääminen
Jenna Kostet: Sinisiipisten saari
Johanna Holmström: Sielujen saari
Virpi Vianio: Turjanmeren tytär
Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa
Joona Keskitalo: Saari, joka repesi
Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Anu Kolmonen: Partisaanivalssi
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä

worlds_between_the_sheets (IG)
Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli
Minna Sadeniemi: Saaristo
Khaled Hosseini: Meren rukous
Katri Kauppinen: Laulunpunojat
Anni Kuu Nupponen: Auringonkuori
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan

Pakahduttava kuvaus huoltajuuskiistasta – Maaria Päivinen: Lastani et vie

Luin Maaria Päivisen Lastani et vie -romaanin lukuaikapalvelusta, koska missään kirjastossa uutuuskirjan laina-aika ei olisi riittänyt tähän lukuprojektiin. Aloitin kirjan keväällä ja aina vain luin, kun kevät vaihtui kesäksi. Melkein ehti tulla syksy ennen kuin napautin viimeisen sivun auki.

Lukeminen ei venynyt siksi, että kirja olisi harannut vastaan tai että se olisi ollut tylsä tai erityisen pitkä, vaan siksi, että minun oli pakko annostella kerralla luetun määrää. Kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuva romaani pakotti hengähdystaukoihin, kävelemään pellonreunassa ja puhkumaan maailman epäreiluuksia.

Päähenkilö on suomalainen Miia, joka rakastuu norjalaiseen Bjørniin ja saa tämän kanssa lapsen. Markus-poika on vasta vauva, kun asiat lähtevät pahan kierteeseen. Miia haluaa eron kontrolloivasta miehestään ja muuttaa pojan kanssa Suomeen. Bjørn vastaa syyttämällä Miiaa lapsikaappauksesta.

Miia joutuu elämään Markuksen kanssa kuukausia norjalaisessa turvakodissa, kun he odottavat oikeusprosessin etenemistä. Seuraa toistuvia haasteita, kanteita, oikeudenkäyntejä.

Vuosia kestävä huoltokiusaaminen käy mielenterveydelle raskaaksi. Miia alkaa epäillä itseään, kasvatusmetodejaan, ja luonnollisesti myös omaa fyysistä ja taloudellista kantokykyään.

Turvaverkko kannattelee, mutta silti oikeudenkäyntien kierre kerryttää Miialle kohtuuttomat velat.

Kirjailija on etäännyttänyt kokemuksiaan fiktioksi. Hän on vaihtanut maat, ammatit, kaupungit, mutta silti teksti on vereslihalla kirjoitettua.

Miian tarinassa on lohduttomuutta, mutta sen rinnalla onneksi saa huomata, että kun on aikansa potkiskellut kivenmurikoita, voi nähdä pientareella kissankelloja. Maailmassa on kauneutta ja ihmiset tekevät myös hyviä tekoja.

Maaria Päivinen: Lastani et vie. Aula 2025. 264 s. Bookbeat.

Helmet 2025: 40. Kirjassa ajalla tai kellolla on tärkeä merkitys.

Pakomatkalla metsissä – Jenni Räinä: Vaino

Kansi: Piia Aho.

Pohjois-Pohjanmaa isonvihan aikaan eli 1700-luvun alkupuolella ei ole minulle historiassa se tutuin ajanjakso, mutta Jenni Räinän Vaino-romaanin myötä sain siihen kosketuksen. Se oli jalat palelluttava, kasvoille limaa sylkevä ja samalla lyyrisesti toivoa luova kosketus.

Päähenkilö Valpuri eli Vappu on kotoisin Räinänperältä, Iistä. Vappu on veljiensä kanssa metsässä pakomatkalla, ja perässään heillä on venäläiset kasakat, jotka tuhoavat kaiken rannikon tuntumassa.

Vainoajat polttavat pirtit, tappavat aikuisia ja ottavat lapsia mukaansa ihmisverona. Kaapatuista lapsista muovataan ryssänrenkejä, oppaita uusille tuhotöille, kiduttamiselle ja häpäisylle, koska he tuntevat seudun.

Karkuun pyrkiville jokainen äännähdys on riski, niin myös toisistaan eksyminen ja silmät päästä pullistava nälkä. Suojaa tuovat suuret kuuset ja perimätieto.

Vapun nykyhetkeä katkovat hänen näkökulmastaan tehdyt takaumat ja myös vainolaisten joukkoihin ryövättyjen jaksot. Vetävin näistä on nykyhetki, toki taustoitus antaa hahmoille syvyyttä. Olin hankaluuksissa sen kolmannen kanssa. Ryssänrenkien osuudet on painettu kursiivilla, mikä on lukijalle kauhistus, mutta niin sen välittämä näkökulma myös. Kaapatut lapset, jotka tottuvat tappamiseen. Muuttunut tuttu, joka tekee pahaa.

Valun hitaasti toivosta tyhjäksi. Koko maailma on vaihtanut kasvonsa. Mikään aiemmin luulemani ei ole ollut totta.

Vaino vei minut mukanaan. Siinä on vauhtia, kerronnan imua. Julmuutta on, mutta aukkoisuus ja Räinän kieli pehmentävät kauhua. Lukijan lohduksi myös joku selviää.

Kirjan lopussa on Räinän jälkisanat, jotka avaavat yhtymäkohtia todellisiin historiallisiin henkilöihin ja tapahtumiin.


Jenni Räinä: Vaino. Otava 2025. 255 s. Kirjastolaina. Kansi: Piia Aho.

Nannan VIII lukumaraton: Elokuinen lukuseikkailu

Hanna (@hannaelinatee) huhuili Instagramissa seuraa lukumaratonille, ja koska tältä kesältä tämä pitkä matka minulta vielä uupui, päätin lähteä mukaan. Olin myös yksin saaressa, joten lukemiseen uppoutuminen oli mahdollista.

Viikko sitten perjantaina aloitin valmistelut. Kauppareissulla ostin silmätippoja ja herkkuja. Pesin lukulasit ja tein ruokaa valmiiksi.

Etsin inspiroivia kirjoja mökin kirjahyllystä: vaatimuksena oli, että ne hyppäävät syliin ja vaativat lukemista. 

Pinossa oli valinnanvaraa, kaikkea en kuvitellutkaan ehtiväni. Siekkisen Saaren olen lukenut useasti, mutta se otti paikkansa itsepintaisesti. Muita inspiraatiopinon kirjoja en ollut aiemmin lukenut.

Lauantaina aloitin vuorokauden lukumaratonin. Luin pinosta neljä kirjaa, tässä lukukokemuksistani lyhyesti:

Aki Ollikainen: Musta satu

Siltala 2015. 157 s. 

Käytettynä ostettu.

Kansi: Elina Warsta.

Kahdessa aikatasossa etenevä tarina kietoutuu Tattarisuon ruumiinosalöytöjen ympärille. Nykyajassa kirjailija kamppailee käsikirjoituksensa kanssa ja yrittää saada mysteeriä kirjoitettua. Elämänhallinta on vähän niin ja näin, avioliitto rakoilee. Historiallinen taso vie 1930-luvun trokareiden maailmaan.

Miehinen lyhytromaani avaa isä-poikasuhteita, mieheksi kasvamista ja miehenä olemista. Monin paikoin ihastelin Ollikaisen virkkeitä ja kielikuvia. Pienoisromaanin mittaan oli kuitenkin ladattu mielestäni liikaa tavaraa.

Helmet 2025: 20. Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja.

* * *

Raija Siekkinen: Saari

Otava 1988. 127 s. 

Käytettynä ostettu.

Kansi: Jaana Aarikka.
Kansi näkyy alempana yhteiskuvassa paremmin.

Siekkisen Saari ei tyhjene lukemalla; tämä oli ehkä viides lukukierros. 

Kehyskertomuksessa Paula matkustaa miehen kanssa Euroopassa ja alkaa tämän pyynnöstä kerrata tapahtumia saarella. Paula on viettänyt saaressa koko kesän ja kun mies (siis eri kuin alun mies) tulee saareen, myrsky eristää heidät sinne. He ovat saaressa yhdessä, mutta yksin. Saaren tapahtumiin tulee ristivalotusta, kun mantereelta saarta ja naista tarkkaavat ihmiset saavat myös äänen. Onko saaressa kettua, jos sen näkee vain Paula?

Helmet 2025: 4. Kirjassa valvotaan yöllä.

* * *

Anja Snellman: Pääoma

Otava 2013. 299 s. 

Käytettynä ostettu.

Kansi: Piia Aho.

Kauhistelin hetken, mitä Siekkisen paljaan proosan jälkeen voi lukea. Valinta onnistui: Snellmanilla on vahva oma ääni ja taito vyöryttää tarinaa niin, että lukija on hetkessä ytimessä.

Omaelämäkerrallinen Pääoma kertoo kirjailijan sisaresta Marusta ja heidän suhteestaan, myös vanhemmista ja perheen kipupisteistä. Selvitystyö vie häpeän ja yhteyden hetkiin. Marun kitalakihalkio saa hänet puhumaan marunkieltä ja tekee hänestä erilaisen. Päähenkilö suomii omaa puhumattomuuttaan, mutta toisaalta hän näkee Marun ainutlaatuisuuden. 

Teoksen rakenne on kierteinen kuin dna. Toisteiset muistot täydentävät kuvaa, kun uudet asiat palaavat mieleen.

Helmet 2025: 47.-48. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt.

* * * 

Helena Sinervo: Runoilijan talossa

Tammi 2004. 240 s.

Käytettynä ostettu.

Kansi: Markko Taina.

Sinervo tekee Eeva-Liisa Mannerista biofiktiossa elävän ja verevän päähenkilön komplekseineen. Maanjäristys romahduttaa runoilijan Espanjan-kodin katon, mutta muutenkin elämän perustukset huojuvat. Manner on evakko ja erakko, jolla on epäonnea ihmissuhteissa ja mielenterveysongelmia, mutta taito keplotella epävarmassa ammatissa. Omien runojen rinnalla hän kääntää ja tekee kritiikkejä. 

Sinervo sai teoksestaan Finlandia-palkinnon, ja biofiktio-fanina vain ihmettelen, miten en ole lukenut tätä aiemmin!

Helmet 2025: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.

* * *

Kaikissa neljässä maratonkirjassani on kirjoittava päähenkilö, mutta keskeisin yhdistävä tekijä näille taitaa olla jonkinlainen puhumattomuus. Muutakin varmasti syvemmällä analyysilla löytyisi, mutta maratonlukeminen on kuitenkin aika kepeää.

Sivuja vuorokauden lukuseikkailussa kertyi 823. Tauotin lukemista saunalla, yöunilla ja pihapiipahduksilla. Vaihtelin myös kuulumisia yhtä aikaa lukumatkalla olleiden Hannan ja Tiinan (@tiinankirjahyllysta) kanssa Instagramissa – kiitos vielä tsempeistä ja kokemuksen jakamisesta!

Maaliin päästyäni mietin, että romaanien väleissä olisi ollut kiva lukea esimerkiksi runoja tai sarjakuvaa, mutta niitä ei mökin hyllyssä ole. Se on puute, joka on paikattava!

Dekkarimaisesti rakennettu sukutarina – Aslak Nore: Meren hautausmaa

Jos kaipaat loppukesääsi vetävää dekkarihenkistä kirjaa, joka on samalla sukutarina, jännityskertomus ja historiaa valottava, on Aslak Noren Meren hautausmaa hyvä valinta.

Norjalaisen Noren myyntimenestykseksi noussut kirja kertoo Hurtigruten-rannikkolaivan uppoamisesta vuonna 1940. Onnettomuus kietoutuu Falckin laivanvarustajaperheen historiaan – vai oliko kyseessä sittenkään onnettomuus?

Aikanaan haaksirikosta selvisi nuori äiti Vera ja tämän vastasyntynyt poika. Nykyajassa Vera on isoäiti ja tekee itsemurhan. Käynnistyy kiivas testamentin etsintä. Vera oli kirjailija, joten jälkeenjäänyt käsikirjoitus nousee tarinan keskiöön.

Salaisuuksia pompsahtelee pintaan, ja tarina kaartaa Norjan natsihistoriaan, Beirutiin, Afganistaniin ja minne vielä. Nore viskelee koukkuja lukijan eteen hurjaa tahtia.

Kirjailija Noren tausta journalistina Lähi-Idässä ja armeijan eliittijoukoissa Bosniassa selittävät monisäikeisen juonen. Tekisi mieli kysyä, missä rajaus, mutta Nore on selvästi enemmän on enemmän -koulukuntaa.

Etälukupiirimme piti tarinan jännitteistä ja siitä, miten faktaa ja fiktiota on yhdistelty. Kaipasimme henkilöhahmoihin syvyyttä ja kärsimme aiheähkystä. Lopulta olimme yksimielisiä siitä, että emme jatka tarinan maailmassa kakkososaan, vaan siirrymme toisenlaisiin maisemiin. (Tokarczuk kutsuu!)

Meri on kirjassa keskeisessä roolissa, joten vielä syyskuun loppuun asti voit napata tällä osuman Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen. 🌊

Helmet 2025: 15. Kirjassa ajaudutaan haaksirikkoon.

Aslak Nore: Meren hautausmaa. Gummerus 2023. 480 s. Alkuteos: Havets kirkegård. Suom. Aki Räsänen. Kirjastolaina.

Ylistys saaristolle, ystävyydelle ja mielikuvitukselle – Tove Jansson: Kesäkirja

Kannessa on Tove Janssonin maalaus. 

Jotain hyvää oli toissaöisessä Ulla-myrskyssä: tyynnyttelin mieltäni lukemalla pikkutunneilla Kesäkirjaa ja sain vihdoin luettua tämän klassikon.

Vuosia ajattelin, että olen lukenut Kesäkirjan, tietenkin olen. Mutta eipä sitä löytynyt luettujen listoiltani. Omassa hyllyssäni kolmen vuoden takainen juhlapainos kuitenkin loikoili. Ryhdyin lukemaan, ja ensimmäiset luvut tuntuivat etäisesti tutuilta. Olen kai vain lukenut niin monta juttua kirjasta, ehkä pätkänkin joskus, että mielikuva lukemisesta on päässyt syntymään.

Kesäkirja vie Suomenlahden ulkosaaristoon, missä pikkutyttö Sophia ja isoäiti viettävät kesäpäiviä. Sophian isäkin on paikalla, mutta hän on etäinen hahmo ja tekee useimmiten vain töitä.

Sophian ja isoäidin ystävyys on yhteisiä leikkejä ja seikkailuja saaressa. On hyviä ja huonoja päiviä, yhteisiä salaisuuksia ja omia. Sophia kyselee ja vasta muodostaa käsitystään maailmasta, isoäidin muistot valottavat vahvan ja suorasukaisen naisen historiaa. Sophia kiipeilee, huimaus pakottaa isoäidin liikkumaan välillä nelinkontin.

Toisinaan mietin, että suomennos voisi kaivata päivitystä, mutta muuten Kesäkirja on juuri niin täydellinen kuin odotin! Se on ylistys saaristolle, ystävyydelle, mielikuvitukselle ja kesälle.

Helmet 2025: 32. Kirja liittyy jollain tavalla Tove Janssoniin.

Tove Jansson: Kesäkirja. Alkuteos: Sommarboken (1972). Suom. Kristiina Kivivuori. WSOY 2022. 176 s. Ostin uutena.

Vahva saaristosarjan avaus – Roy Jacobsen: Näkymättömät

Olen suunnitellut aloittavani Roy Jacobsenin Barrøy-sarjan lukemisen jo monena kesänä. Vihdoin kesäkuun alussa käynnistämäni Kirjoja ulapalta -haaste antoi sysäyksen, jota tarvitsin.

Norjan rannikolla yksi kymmenistätuhansista saarista on pieni Barrøy. Sillä asuu vain yksi perhe, Barrøyt. Eletään 1900-luvun alkua. Elämä on niukkaa, luonnonvoimat arvaamattomia.

Horisontti on luultavasti tärkeintä, mitä heillä täällä ulkosaaristossa on, unessa väräjävä näköhermo, vaikkeivat he yleensä juuri pane sitä merkille eivätkä edes yritä ilmaista sitä sanoin.

Keskiössä on pieni Ingrid, jonka varttumista kirja seuraa. Hän oppii vanhempiensa johdolla keskeiset askareet ja aloittaa kiertokoulun. Hän kerää haahkan untuvia ja myrskyn rantaan huuhtomaa rojua ja hyötytavaraa. Isä lähtee talvisin Lofooteille kalaan kerryttämään lisäansioita ja palaa keväisin samaan aikaan kuin meriharakka. Ingrid odottaa suuren laivan paluuta kotisaarella muun perheen kanssa.

Näkymättömät on kompakti kasvutarina, vivahteikas saaristokuvaus ja ajankuva. Jacobsenin pelkistetty ja toteava kerronta sopii karujen saaristo-olosuhteiden välittäjäksi. Suomentaja Pirkko Talvio-Jaatinen on tehnyt dialogiin murreratkaisun, joka osuu mielestäni nappiin.

Seuraava Barrøy-sarjan osa Valkoinen meri jatkaa Ingridin tarinaa.

Viime aikoina olen kipuillut lukemisen kanssa. Olen antanut enemmän aikaa kirjoitusharrastukselle, minkä myötä lukemiseen on tullut jarruja. Editointivaihde on jäänyt päälle. Kaikessa tuntuu olevan kaikkea liikaa, mutta Näkymättömiä lukiessani en hamuillut punakynääni.


Roy Jacobsen: Näkymättömät. Barrøy 1. Alkuteos: De usynlige (2013). Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Sitruuna 2022. 214 s.

Helmet 2025: 12. Kirjassa on ilkeä tai paha naishahmo.

Kirjoja ulapalta – merellinen lukuhaaste 2025

Merellinen lukuhaaste käynnistyy tänään seitsemättä kertaa – tervetuloa mukaan!

Haasteella haluan innostaa lukijoita tarttumaan meriaiheisiin kirjoihin seuraavan neljän kuukauden ajan. Kaikki genret, lajit ja tyylit mahtuvat mukaan, kunhan meri on kirjassa keskeisessä roolissa. Voit osallistua jo yhdellä luetulla kirjalla, eikä ylärajaa ole.

Jos kaipaat meriaiheisia kirjavinkkejä, löydät niitä runsaasti tämän postauksen lopusta. Listalla on kaikki aiempien vuosien osallistujien haasteeseen lukemat kirjat ja joukko muita merikirjoja. Täydennän listaa jatkuvasti, myös haasteen aikana. Jos huomaat listassa puutteita, huikkaa kommenttikentässä!

Haaste alkaa tänään 1.6. ja päättyy 30.9.2025. Tässä postauksessa olevaa haastekuvaa saa käyttää vapaasti. 

Kun haaste päättyy, arvon kaikkien osallistujien kesken yllätyspalkinnon seuraavasti: yhdestä luetusta ja blogatusta tai Instagramissa postatusta kirjasta saa yhden arvan, kahdesta kaksi ja niin edelleen. Jo yhdellä kirjalla olet siis mukana arvonnassa. 

Haasteen loputtua 2.10. julkaisen yhteenvetopostauksen, jossa listaan kaikki osallistujat ja haasteeseen luetut kirjat. Instagramissa @kirjakimara-tilillä jaan osallistujien postauksia tarinoiksi pitkin matkaa.

Ilmoittautuminen ei ole pakollista, mutta voit toki huikata kommenttikentässä, jos kiinnostuit! 

Tässä ohjeet yksinkertaisuudessaan:

1. Lue meriaiheinen kirja. Valitse vaikka alla olevalta listalta, pyydä kirjastosta vinkkiä tai kysy suosituksia kaverilta. Kunhan kirjassa on meri, se käy! 

 

2. Kerro kirjasta ja lukukokemuksestasi muille blogissasi tai Instagramissa 30.9.2025 mennessä. Instagramissa käytä tunnistetta #kirjojaulapalta ja lisäksi merkitse minut (@kirjakimara), niin kirjaan suorituksesi muistiin. Jos vain bloggaat, niin linkitä merikirjajuttusi koontipostaukseen, jonka julkaisen täällä blogissa 30.9.

 

3. Jännitä, miten pärjäsit arvonnassa. Lokakuun alussa lasken osallistumiset ja luetut kirjat. 2.10. julkaisen yhteenvedon haasteesta ja arvonnan voittajan. 

* * *

Meriaiheisia kirjoja

Dekkareita ja kauhua

Hope Adams: Vaaralliset naiset

Tove Alsterdal: Vajoama

Lina Areklew: Lumimyrsky

Heine Bakkeid: Haudattu salaisuus

Burrow Maria: Rosholmin murhat

Burrow Maria: Friimannin kirous

Mary Higgins Clark: Kuolema loistoristeilijällä

Ann Cleeves: Mykkä vesi
Clive Cussler: Merenpinta nousee

Sebastian Fitzek: Matkustaja 23
Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Eva Frantz: Suvisaari

Elly Griffiths: Lyhdynkantajat
Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla
Elly Griffiths: Risteyskohdat
Jane Harper: Selviytyjät

Anne Holt: Hyytävä kosto
Otto Hyyrynen: Murtumispiste
Arnaldur Indriðason: Petsamo

Samuel Karlsson: Kuolemanpeli
M. J. McGrath: Jään muisti

Meriläinen, Iiro: Yön demoni
Håkan Nesser: Koston jumalatar

Kristina Ohlsson: Myrskynvartija

Jukka-Pekka Palviainen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta

Ulrika Rolfsdotter: Saaliin sydän
Ann Rosman: Majakkamestarin tytär
Ann Rosman: Sukellus Syvyyksiin
Satu Rämö: Hildur
Satu Rämö: Jakob
Satu Rämö: Rosa & Björk
Frank Schätzing: Pedot
Max Seeck: Loukko

Mats Strandberg: Risteily
Pauliina Susi: Seireeni
Lone Theils: Kohtalokas merimatka

S.K. Tremayne: Vuoroveden vanki

Christina Wahlden: Syklonivaroitus

Christina Wahlden: Älä puhu kuolleista

Romaaneja, novellikokoelmia

Elizabeth Adler: Huvipurrella Caprille

Niklas Ahnberg: Isän jäävät merelle

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

Stefania Auci: Leijonien talvi

Jane Austen: Viisasteleva sydän
Johan Bargum: Syyspurjehdus
Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija (sis. 5 kirjaa)
John Boyne: Kapina laivalla
Lucy Diamond: Rantakahvila

Anna Englund: Lautapalttoo
Karin Erlandsson: Koti
Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani

Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli

Abdulrazak Gurnah: Hylkääminen

Joel Haahtela: Hengittämisen taito
Jenny Han: Kesä, jolloin minusta tuli kaunis

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla

Joanne Harris: Suolaista hiekkaa

Ernest Hemingway: Kirjava satama
Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Victoria Hislop: Eräänä elokuun iltana
Johanna Holmström: Sielujen saari

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James
Khaled Hosseini: Meren rukous

Victor Hugo: Meren ahertajat

Veera Ikonen: Pimeässä syttyy majakka

Roy Jacobsen: Näkymättömät (Barrøy-sarja 1)

Roy Jacobsen: Valkoinen meri (Barrøy-sarja 2)

Roy Jacobsen: Rigelin silmät (Barrøy-sarja 3)

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Olli Jalonen: Merenpeitto
Olli Jalonen: Taivaanpallo

Tove Jansson: Kesäkirja
Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
Ben Kalland: Vien sinut kotiin
Milla Keränen: Kapteeni
Volter Kilpi: Alastalon salissa
Tapio Koivukari: Luodetuulen maa (Saaristolaistrilogia #1)
Tapio Koivukari: Missä aallot murtuvat (Saaristolaistrilogia #2)
Tapio Koivukari: Sumun lokikirja (Saaristolaistrilogia #3)
Jenna Kostet: Linnunluisia

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari

Taru Kumara-Moisio: Taniwha
Marianna Kurtto: Tristania
Leena Lander: Tummien perhosten koti
Sarah Lark: Kiivilinnun kutsu

Ellen Laurikkala: Siirtolainen
Nam Le: Merimatka

Christy Lefteri: Laululinnut
Ursula Le Guin: Maameren tarinat 1–3

Marja-Leena Lempinen: Kaivosten kaupunki
Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna
Ulla-Lena Lundberg: Kökarin Anna
Ulla-Lena Lundberg: Leo
Ulla-Lena Lundberg: Mitä sydän halajaa
Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan
Maja Lunde: Sininen

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki

Audrey Magee: The Colony
Laura Malmivaara: Vaiti

Henning Mankell: Italialaiset kengät
Henning Mankell: Syvyys
Inkeri Markkula: Maa joka ei koskaan sula
Yann Martel: Piin elämä

Harry Martinson: Hyvästi, meri

Carole Matthews: Päivänpaistetta ja merituulia
Pirjo Mellanen: Hemskäriin, verkot on laskettava
Herman Melville: Billy Budd
Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
Hanna Meretoja: Elotulet

Raili Mikkanen: Meren ja ikävän kiertolaiset
Kassandra Montag: Tulvan jälkeen
Helen Moster: Hylky
Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus
Iris Murdoch: Meri, meri
Maisku Myllymäki: Holly

Paula Nivukoski: Mainigin varjo
Inka Nousiainen: Mustarastas

Anni Kuu Nupponen: Sydänmeri
Delia Owens: Suon villi laulu
Marjo Pajunen: Todellista matematiikkaa
Leena Parkkinen: Galtbystä länteen

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär

Lizzie Pook: Helmenkalastajan tytär
Annie Proulx: Laivauutisia
Emma Puikkonen: Musta peili

Timo Pusa: Taivas heiluu
Eira Pättikangas: Meri sininen kuin taivas
Katriina Ranne: Maa kuin veri
Petra Rautiainen: Meren muisti

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat

Nora Roberts: Menneisyyden uhka

Nora Roberts: Veden äärellä
Pirkko Saisio: Lokikirja
Sally Salminen: Katrina
Pertti Saloheimo: Meren ja tulivuoren välissä

Anita Shreve: Vyöryvät vedet
Sjón: Argon lastu
Joni Skiftesvik: Perämies Jokelan kotiinpaluu

Frida Skybäck: Lukupiiri maailman laidalla
Nicholas Sparks: Viesti mereltä

M. L. Stedman: Valo valtameren yllä

Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla
Pete Suhonen: Myrskyn ratsastaja. Romaani seikkailja Seppo Murajasta
Pete Suhonen: Poikani ja meri
Lars Sund: Onnellinen pieni saari

Karen Swan: Kesytön saari

Sanna Tahvanainen: Mitä perhoset tekevät sateella?
Petri Tamminen: Meriromaani

Jari & Kati Tervo: Ukko

Iida Turpeinen: Elolliset
Katja Törmänen: Karhun morsian

Johanna Valkama: Kuningatarlaiva

Fiona Valpy: Casablancan tarinankertoja

Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset
Johanna Venho: Syyskirja
Ina Westman: Henkien saari
Jarkko Volanen: Hiekankantajat
Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa
Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille : novelleja merestä ja rakkaudesta

Virginia Woolf: Majakka
Virginia Woolf: Menomatka
Janina Örtendahl: Under glittrande yta

Runoja

Claes Andersson: Aamu meren rannalla

João Luís Barreto Guimarães: Välimeri

Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton
Viljo Kajava: Hyvä on meri
Helena Kallio: Kalarakastaja
Anna-Mari Kaskinen: Meren laulua kuuntelen
Anna-Mari Kaskinen: Runomeri: runoja suuresta merestä ja maailman rannoilta
Jaan Kaplinski: Sama meri kaikissa meissä
Hannu Mäkelä: Musta on meri
Pablo Neruda: Maremoto
Amos Oz: Meri on sama

Kaija Rantakari: Koko meren laajuus

Minna Sadeniemi: Saaristo
Kirsti Simonsuuri: Meri, ei mikään maa
Göran Sonnevi: Valtameri
Elina Vaara: Lokikirja: laivan ja meren poljennoin

Sarjakuvia

Jean-Michel Charlier & Viktor Hubinon: Punaparta: Kapteeni vailla nimeä
Hergé: Rakham Punaisen aarre
Hergé: Seikkailu punaisella merellä
Hergé: Yksisarvisen salaisuus
Hugo Pratt: Corto Maltese: Suolaisen meren balladi
Janne Toriseva: Valas

Tietokirjoja

Daniel Besace: Valtameri

Nellie Bly: Maailman ympäri 72 päivässä

Hans Colliander: Kesäpoika: Anni Blomqvistin luona Simskälassa
Eskil Engdal & Kjetil Sæter: Salakalastajien jäljillä
Pamela Eriksson & Ulla-Lena Lundberg: Herttuatar ja kapteenin vaimo: purjealuksen tarina
Monika Fagerholm: Meri: neljä lyyristä esseetä
Peter Freuchen: Vaeltava viikinki
Hans Hass: Kameramiehiä meren syvyyksissä
Thor Heyerdahl: Kon-Tiki: lautalla yli Tyynenmeren
Tove Jansson & Tuulikki Pietilä: Haru, eräs saari
Liisa Kallio: Liisan meri: purjevene kesäasuntona

Aura Koivisto: Mies ja merilehmä
Panu & Sanna-Mari Kunttu: Kaikki luodon linnut

Otto Latva & Maarit Leskelä-Kärki: Meri ja Tove
Merete Mazzarella: Varovainen matkailija
Satu Rämö: Talo maailman reunalla

Anne Saarenoja: Matka Saaristomerellä
Judith Schalansky: Kaukaisten saarten atlas
Göran Schildt: Daphnen lokikirja: läntisellä Välimerellä 1949
Anya Seton: Jumalan oma maa
Morten A. Strøksnes: Merikirja
Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti

Patrik Svensson: Meren kutsu

J. K. Tamminen: Estonian salaisuudet
Taina Tervonen & Anna Autio: Hukkuneet

Voldemar Veedam & Carl B. Wall: Purjehdus vapauteen
Kyllikki Villa: Myrskyssä: kolmas lokikirja
Kyllikki Villa: Pakomatkalla: toinen lokikirja
Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja
Kyllikki Villa & Saara Villa: Äidin lokikirja

Katariina Vuori: Merireittejä menneisyyteen: kun rakastuin kuolleeseen merikapteeniin
Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat

Selkokirjoja

Silja Vuorikuru: Titanic

Lastenkirjoja, nuortenkirjoja

Henry Aho: Paluu Uppelukseen
Henry Aho: Tutkimattomilla vesillä
Christopher Beck: Meripartiolaisia
Enid Blyton: The Adventurous Four
Enid Blyton: Seikkailujen meri
Enid Blyton: Seikkailujen saari

Helen Dunmore: Ingo: Meren kansa

Sarah Beth Durst: Salatut saaret
Jenni Erkintalo: Mato ja meri
Karin Erlandsson: Helmenkalastaja
Kat Falls: Vastavirta
Kat Falls: Veden alla
Filippi - Gamboni: Mikki ja hukkunut meri
Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri

Antti Halme: Mafiakesä
Satu Heinola: Mirkka ja meri
Jukka Itkonen: Terveiset ulapalta: runoja vesiltä
Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Tove Jansson: Näkymätön lapsi
Kerttu Juva: Kurki-vartio kunnostautuu

Kirsti Kuronen: Seelanti
Nina LaCour: Välimatkoja
Astrid Lindgren: Saariston lapset

Sami Malila: Muumit merellä
J. S. Meresmaa: Mifongin perintö
Margaret MacKay: Poika delfiinin selässä

Camilla Mickwitz: Saariston prinsessa
Charlotte Milner: Ihmeellinen meri
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän

Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan
Rick Riordan: Salamavaras
Laura Ruohonen: Merimonsterit: kun maailma oli litteä ja meri kuhisi hirviöitä
Annika Thor: Näckrosdammen
Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella
Jules Verne: Kahden vuoden loma-aika

Asiya Yousfi: Mystinen lipas

Perhe- ja sotasalaisuuksien jäljillä – Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa

Kansi: Ville Laihonen.

Juni matkustaa saaristoon ottamaan etäisyyttä omaan elämäntilanteeseensa. Siellä hän asettuu taloon, jossa hän asui nuorena pitkiä aikoja mummin ja vaarin luona. Etäinen äiti Lilla on kuollut, joten talo on nyt Junin.

Talosta Juni löytää valokuvan, joka sysää tapahtumat liikkeelle:

Sotilas hymyili ja katsoi vähän sivuun kamerasta. Mummi katsoi sotilasta ja hymyili myös. Miehellä oli päässään suikka, ja pystyin nipin napin erottamaan hänen takissaan kotkan. – – Molemmista huokui rakastumisen hurma.

Juni alkaa tutkia isoäitinsä menneisyyttä samalla kun hän yrittää ratkoa oman elämänsä ongelmia. Väkivalta ja isättömyys tuntuvat toistuvan suvun naisten kohtaloissa.

Tapahtumat etenevät kahdessa aikatasossa: nykyhetkessä ja sotavuosissa, kun isoäiti oli nuori. Isoäidin tarina näyttää, minkälaista oli olla saksalaisen sotilaan morsian ja miten sota rikkoo sekä paikkakunnat että ihmiset.

Jännite saa sivut kääntymään, ja Teigen teksti etenee soljuen. Perhesalaisuuksien vyyhti oikenee hiljalleen. Kirjassa kuvataan sota-ajan julmuuksia, joten herkimmille lukijoille en tätä uskaltaisi suositella.

Helmet 2025: 33. Kirjassa ratsastetaan.

Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa. Alkuteos: Mormor danset i regnet. Suom. Saara Kurkela. WSOY 2025. 309 s. Kirjastolaina.

Elämän viimeiset kirjaukset – Lisa Ridzén: Kurjet lentävät etelään

Kansi: Sara R. Acedo.

Bo on vanha mies, joka tietää kuolevansa pian. Ruumiinvoimat hiipuvat, muisti pätkii.

Kotona seuraa pitää Sixten-koira, joka hyppää tottuneesti sivustavedettävälle Bon vasenta reittä vasten. Poika Hans lataa jääkaapin ja pakastimen täyteen ruokaa, mutta uhkaa viedä Sixtenin, koska sen lenkittäminen on käynyt Bolle raskaaksi.

Tekee mieli loiskauttaa kuuma tee Hansin naamaan. Huutaa etten minä poikaani tällaiseksi kasvattanut.

Bo ei kuitenkaan huuda, vaan kieppuu ajatuksissaan. Tekstin puhekielisyys korostaa tätä. Muistot alkavat vyöryä. Ne vievät lapsuudenkotiin, mökkireissuille Ture-ystävän kanssa, perheen perustamiseen.

Minäkertoja Bo osoittaa sanansa vaimolleen, joka on joutunut muistisairauden vuoksi hoitokotiin. Siellä on raskasta käydä, kun rakas on niin muuttunut.

Bon päiviä jaksottavat kotihoidon käynnit. Hoitajista Ingrid ei väistä katsetta, hänen kosketuksensa on aina lämmin. Kalle taas on mukavan vähäpuheinen. Mutta jos paikalle sattuu se kylmäkiskoinen syöjätär, päivä on pilalla.

Kurjet lentävät etelään on ruotsalaisen Ridzénin esikoisromaani. Se sai alkunsa, kun Ridzén löysi kotihoidon tekemiä merkintöjä isoisästään. Romaanissakin Bon vaiheita kirjataan ahkerasti.

Lukiessani ihastelin suomentaja Sirkka-Liisa Sjöblomin työtä, erityisesti vivahteikkaita verbivalintoja.

Kirja tuli lähelle. Kuivailin kyyneleitä hihoihin ja tyynyliinaan ja lopulta osasin varata lukuhetkiin nessuja. Lukiessa mieleeni palasi välähdyksiä oman isäni hiipumisesta viime kesänä. Hänkin nukkui pois Bon tapaan silloin kun kurjet lähtivät muuttomatkalleen.

Nyt kurjet ovat jälleen palanneet.


Lisa Ridzén: Kurjet lentävät etelään. Tammi 2025. 326 s. Alkuteos: Tranorna flyger söderut (2024). Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Kirjastolaina.

Helmet 2025: 14. Kirjan kääntäjä on voittanut Mikael Agricola -palkinnon tai muun käännöspalkinnon (Sjöblom on saanut valtionpalkinnon)

Keväisiä oppitunteja – Rachel Cusk: Kulkue & Elisa Shua Dusapin: Pachinko-kuulat

Cuskin kansi: Jussi Karjalainen.
Dusapinin kansi: Luke Bird.

Kevätuutuuksien fiilistely jatkuu! 

Elisa Shua Dusapin rakentaa surumielistä tunnelmaa tällä kertaa Tokiossa. Sveitsissä varttunut Claire matkustaa isovanhempiensa luo ja alkaa puuhata yhteistä matkaa Koreaan. Isovanhemmat ovat aikanaan paenneet Korean sotaa Japaniin ja saavat elantonsa pitämällä Pachinko-pelihallia.

Miksi isovanhemmat eivät lämpene matka-ajatukselle? Minkälainen suhde Clairelle ja hänen tokiolaiselle yksityisoppilaalleen muodostuu? 

Pelikoneiden välkkeessä Dusapin törmäyttää sukupolvet, kielet ja kulttuurit sekä kuvaa ulkopuolisuutta vähäeleisesti. Mitä ohipuhumista ja kyteviä tunteita, vau! Kirjoittaja minussa otti opikseen.

Cuskin Kulkue puolestaan sai aivoni niin solmuun, että aloin kyseenalaistaa omaa lukemistani. Siis taitojani lukijana, en käsillä olevaa kirjaa.

Kulkue koostuu neljästä luvusta tai osiosta, joissa jokaisessa keskiössä on taiteilija. Kaikkia heitä kutsutaan nimellä G. Jokaisen taiteilijuuteen kytkeytyy heidän sukupuolensa, perhesuhteensa ja ulkoa hohkaavat odotukset.

Sanotaan, että pitäisi hakeutua itseään viisaampien seuraan, ja sellainen olo minulla tulee Cuskia lukiessa. Paljon menee ohi, ehkä jotakin tarttuu.

Kiitos Cuskin lukemiseen yllyttämisestä kustantajalle, ilman pyytämättä saatua arvostelukappaletta en ehkä olisi tähän osannut tarttua.

Elisa Shua Dusapin: Pachinko-kuulat. Siltala 2025. 175 s. Alkuteos: Les billes du Pachinko (2018). Suom. Anu Partanen. Kirjastolaina.

Helmet 2025 -lukuhaaste: 18. Kirjailijan nimessä on enemmän kuin kaksi osaa.

Rachel Cusk: Kulkue. S&S 2025. 206 s. Alkuteos: Parade (2024). Suom. Kaisa Kattelus. Arvostelukappale.

Helmet 2025 -lukuhaaste: 37. Kirjailija on maasta, jossa haluaisit käydä.

Kun avioliitto seilaa karikolle – Emmi Pesonen: Kuvittelin tuntevani

Kansi: Jenni Noponen.

Ravintolan vessassa vahingossa kuultu keskustelu käynnistää Lotan elämässä kriisin, jota hän pakenee sulattelemaan saaristomökille.

Miehen uskottomuus tuntuu vievän pohjan kaikelta. Lapset ovat jo niin isoja, että pärjäävät, mutta miten Lotta selviäisi taloudellisesti mahdollisesta erosta? Vai voiko kaiken antaa anteeksi?

Pesosen avioliittoromaani on jouhevaa luettavaa. Henkilöt ovat eläviä, vaikka monet heistä kohdataan vain puhelinkeskustelujen välityksellä. Erityisesti Lotan ahkerasti deittaileva eläkeikäinen äiti hurmaa. Lotta sisuuntuu ja voimaantuu tarinan edetessä, mutta Pesonen ei tee hänestäkään puhdasta pulmusta. 

Luin saaristokuvausta mielenkiinnolla. Meri-ilma on auttanut minuakin selventämään monenlaisia tilanteita. Tunnistan itsenäisten saarireissujen voimaannuttavan vaikutuksen ja sen kauhun, kun seurana on vain koira ja sille tapahtuu jotakin ikävää.

Kuvittelin tuntevani -nimen monimerkityksisyys jäi pyörimään mieleen lukemisen jälkeen. Ja tulihan sille kannen purjeveneellekin selitys!

Jäin miettimään, että kummoisia eivät ole puutarhakalusteet, jotka menevät sateessa pilalle. Ihmettelin myös, miksi Lotta ottaa laituriin kiinnitetystä veneestä pohjatulpan pois, jotta se ei uppoaisi.


Helmet 2025: 42. Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja.


Emmi Pesonen: Kuvittelin tuntevani. Gummerus 2025. 250 s. Kirjastolaina.

Historiallinen katsaus oman maun mukaan – Hannu Mäkelä: Runouden ylistys

Kansi: Ville Laihonen.

Runouden ylistys on katsaus suomenkieliseen runouteen aina Agricolasta nykyaikaan. 500-sivuinen teos on asiantunteva ja samalla subjektiivinen. Hannu Mäkelä on tehnyt pitkän uran kirjallisuuden kentällä, niin kustantamossa kuin kirjailijana ja runoilijanakin, joten hänellä on runous hyppysissään.

Pidän Mäkelän luonnehdinnasta ”Runoutta on lopulta kaikki se, minkä runollinen mieli tavoillaan tuo julki.”

Mukana on vain edesmenneitä tekijöitä; eläviä ja yhä kirjoittavia ei ole mielekästä käsitellä. Ainoan poikkeuksen tekee Eeva Kilpi, joka on edelleen elossa mutta ei enää 96-vuotiaana julkaise. Mäkelä on valinnut esiteltäväksi runoilijoita oman makunsa mukaan, ja tuo tämän rajauksen selkeästi ilmi. Jos hän ei ole lukijana ”saanut otetta”, runoilija on korkeintaan mainittu. Eino Leino -asiantuntijana Mäkelä antaa paljon tilaa Leinolle.

Mäkelä on tuntenut monet esittelemistään runoilijoista, mitä hän ei peittele: ”Sirkka Seljan (Taman lauluja, 1945) jopa muistan ihmisenä, hyvänä sellaisena, ketäpä en. Ja silti luovuin ja luovutan.” Tämä on kutsu tutustua Seljaan. Tallennan kirjastovarauksen.

Henkilökohtainen ote tekee tekstistä mielenkiintoista ja samalla pölyistä. Ennen kaikki oli paremmin, some pilaa runouden(kin). Runoutta ei arvosteta, saati lueta ja osteta. Asento on tuttu nuoret eivät lue -keskustelusta: päätä pyöritellään ja huokaillaan. Pitääkö siitä suvivirrestä nyt pahastua, ennen sentään luettiin Leinoa, tunnettiin historia ja hiihdettiin kouluun kesät talvet.

Runous on siirtynyt keskiöstä marginaaliin, onhan tämä totta, mutta edistääkö nykyajan ja -ihmisen piikittely runouden asiaa? Runo katsoo tulevaan, miksei siis sen lukija?

Hannu Mäkelä: Runouden ylistys. WSOY 2025. 503 s. Kirjastolaina. Kansi: Ville Laihonen.

Helmet-lukuhaaste 2025: 49. Kirja on julkaistu vuonna 2025.

Alkuvuoden haasteita – Hanna Lantto: Bilbao & Harry Salmenniemi: Valohammas

Bilbaon kansi: Markko Taina.
Valohampaan kansi: Mikko Branders.

Paritan kaksi alkukevään kotimaista uutuutta, koska perättäin luettuina niiden erot ja yhtäläisyydet korostuvat.

Ensin näkyvät erot. Haaleissa kansissa päättyy Salmenniemen arkitrilogia, kun taas Lanton esikoinen räiskyy kansistaan ulos. Vaunulenkkien monotoninen rytmi törmää eteläeurooppalaiseen, kovaääniseen elämänmenoon.

Valohammas on hillitty yhdenpäivänromaani lapsiperhearjesta, jossa ei näennäisesti tapahdu mitään. Se on arkea, jota ei jaksa ja jaksaa juuri rakkaittensa vuoksi. Siksi siitä on kirjoitettava, kaiverrettava. Yhdessä päivässä on läsnä kaikki, hitaasti ja dialogivetoisesti. 

Minua ei melkein ole. Olen niin rentoutunut, että olen löystynyt. Työnnän vaunuja taivaalla. Lävistän ilmaa kuin neulanen, joka putoaa hämmästyttävän hitaasti. Lähestyn maata, leijun, putoan, en osu: maa väistää minua.

Bilbao taas on sykkivä ja vaiheikas monen vuoden kuvaus Elinasta, josta kasvaa Bilbaon-vaihdon jälkeen Baskimaan ja baskin kielen asiantuntija. Kodinpiiristä syöksytään kaduille, syntyy oma kaveripiiri, juhlat kestävät usein aamuun asti. Nousee kysymyksiä itsemääräämisoikeudesta ja rakenteellisesta väkivallasta.

Jos Salmenniemeltä ajatusten helmet löytyvät tylsyyden keskeltä, Lantolta ne saa poimia vyörytyksen alta:

Koska olen jatkuvasti liikaa, on jonkun pienennettävä minut, näytettävä minulle paikkani, otettava luulot pois. Siksi paikkani on kenen tahansa alla, joka keksii sitä vaatia.

Sekä Bilbao että Valohammas olivat minulle haastavia lukukokemuksia. Olen oppinut, että aina ei kannata uskoa ensimmäistä mielijohdetta jättää kirja kesken, joten sinnittelin. 

Kirjat luettuani taika tapahtuu: alan hahmottaa yhdistäviä tekijöitä näistä niin erilaisista teoksista. Näen säikeitä ja rihmoja, jotka puhuvat elämän merkityksestä, omista rajoista, siitä mikä on tärkeää. Rakkaudesta, ihmissuhteista, oman itsensä tuntemisesta. Kirjoihin palaaminen ja selailu avaavat niiden taidokkuuden. Ne todella onnistuvat välittämään lukijalle ne hiertävät ja puristavat tuntemukset, joita ne kuvaavat. Aina ei tarvitse päästä helpolla.

Valohampaasta ei sisältövaroitusta tarvinne antaa, toki vauvankakan värianalyysi voi olla jollekulle liikaa. Lanton lukemista harkitsevan kannattaa tietää se, että romaanissa naisen keho vertautuu Baskimaahan, jota joku toinen pyrkii kontrolloimaan, myös väkivalloin. Bilbaossa on ehkä häiritsevin repliikki, jonka olen koskaan lukenut. Siitä toipuminen vie huomattavasti kauemmin kuin Salmenniemen laahaavasta arkidialogista.



Hanna Lantto: Bilbao. Tammi 2025. 324 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Markko Taina.
Helmet 2025: 24. Kirjassa tehdään laittomuuksia.

Harry Salmenniemi: Valohammas. Siltala 2025. 205 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Mikko Branders.
Helmet 2025: 29. Kirjailijan viimeisin teos.

Kotimaan kirjakierros: Keski-Suomi.

Kriisejä ja jälkimaininkeja – Pirkko Saisio: Voimattomuus

Kansi, joka ei näy kuvassa: Marjaana Virta.

Onneksi on Saisio, rantakahvit, lupaus keväästä. Voimattomuuden vastavoimat.

Päivällä korviini kantautuivat tiaisten kevätjamit ja illalla nappikuulokkeeni valtasi kirjapuhe, kun etälukupiirimme ruoti Pirkko Saision Voimattomuutta.

Draaman keinoja hyödyntävä romaani kertoo tavallisen tarinan epätavanomaisesti, omalakisesti.

Se juhannus nostatti tsunamin, josta minä selvisin.

Ensin liikahtivat mannerlaatat, vähän, tuuman verran. Ne liikahtivat niin syvällä, ettei liikahdusta edes huomannut.

Keskikesän yöttömässä yössä pappi Jaakko näkee ilmestyksen, joka ajaa paitsi hänen avioliittonsa kriisiin, myös hänet uskonkriisiin. Seuraa itsensä kadottamista ja etsimistä, etääntymistä ja lähentymistä.

Aikajana yltää aina seuraavaan juhannukseen asti, ja vuoden tapahtumia selostetaan muun muassa lukuisten minäkertojien voimin. Kolmiodraamassa on osia jaossa monelle. Samaa tilannetta katsotaan usein eri näkökulmista, mikä tarjoaa lukijalle tilaa tehdä vielä omat päätelmänsä.

Elämä voi höykyttää tsunamin lailla, yllättäen ja jättäen jälkeensä kaaoksen. Mikään ei palaa ennalleen, mutta jälleenrakennus on elämää sekin.

Nopealukuista, ajatuksia herättävää.

Helmet-lukuhaaste 2025: 9. Kirjassa on konflikti.

Pirkko Saisio: Voimattomuus. WSOY 2005. 491 s. Ostin käytettynä. Kansi: Marjaana Virta.

Naisten historiaa hansa-aikaan – Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär

Kansi: Ville Laihonen.

Aamun Hesari ja Helena Ruuskan arvio muistuttivat, että tämäkin mainio kirja on postaamatta. Tässä siis lyhykäisesti ajatuksiani Ulla Raskin esikoisromaanista Blanka, Itämeren tytär ennen kuin eräpäivä kutsuu kirjan takaisin kirjastoon. 

Eletään 1600-luvun ensimmäisiä vuosia Räävelissä eli nykyisessä Tallinnassa. Saksalaisen kauppiaan tytär Dorothea on juuri naitettu lyypekkiläiselle kauppiaalle, kun hääjuhlassa sattuu jotakin odottamatonta: morsian kuolee.

Järjestetty avioliitto hyödyttäisi sekä isän että aviomiehen bisneksiä, mutta nyt kaikki uhkaa kaatua. Ratkaisu löytyy pikkusisko Blankasta, joka asettuu sisarensa tilalle.

Parantaja Kadri saa puhuttua Blankalle vielä yhden talven kotikaupungissa, mutta keväällä on lähdettävä aviomiehen luo. Seuraa vaiheikas merimatka, kun Blanka matkustaa piikansa Margon kanssa kauppalaivalla kohti Lyypekkiä. Mukanaan Blankalla on myös parantaja Kadrin opit ja yrtit sekä perintökoru piilotaskussa.

Rask punoo rinnan monia juonia, ja lukija on koukussa. On seikkailua, selviytymistä, romantiikkaa. Ja hurjia kuvauksia naisen asemasta miesten armoilla. Naisten rohkeus ja keskinäinen solidaarisuus ovat eteenpäin vieviä voimia. Koskaan ei vaan voi tietää, kuka on se rotta, joka nakertaa luottamuksen palasiksi.

Kirja avaa Kylmä meri -sarjan, joten Raskin soljuvan kerronnan pariin saa palata luultavasti lähivuosina!


Helmet-lukuhaaste: 41. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää.

Kotimaan kirjakierros: Lappi.


Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär. WSOY 2025. 375 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Ville Laihonen.

Sodan ja avioliiton kauhujen tahdit – Heidi Köngäs: Tango Frisk

Kansi: Piia Aho.

Merenkurkun yli Ruotsista Pohjanmaalle potkukelkalla sutjutteleva Jalmari Frisk eli Jalle vie nuoren Alinan sydämen. Hääkellot soivat, syntyy viisi lasta seitsemässä vuodessa.

Yhteistä kieltä Jallella ja Alinalla ei ole, eivätkä he sellaista opi. Jalle on Vähässäkyrössä eli Fyrrykyrössä kielipuoli, eikä puhu lapsilleen niin paljon, että nämä oppisivat isänsä kielen kunnolla.

Hurmuri-Jallesta kuoriutuu despootti. Omavaltainen perheenpää määräilee ja huseeraa toisissa naisissa. Avioliittokuvaus on hyytävä. Alina on koulutukseltaan karjakko, mutta ammattinharjoittaminen jää, kun lasten, talon ja sairaan anopin hoitaminen imevät mehut.

Sotatantereet kutsuvat perheen täysi-ikäistyviä lapsia. Usko lähtee Saksan riveihin ja kohtaa SS-miehenä seikkailun sijaan verkkokalvoille palavat kauhut. Simo-esikoisen kohtalo särkee äidin.

Kristiina-tytär palvelee lääkintälottana Kannaksella, eikä pääse opiskelemaan, koska isä istuu perheen rahojen päällä.

”Haluaisin mennä sairaanhoitajakouluun”, pyysin, mutta Faari vain nauroi, ettei ”viitsi nakka pengar hukku. Miksi heittä koulu pois?”

Kertojina ääneen pääsevät Alinan lisäksi vuoroin osa perheen lapsista. Vaihtelevat kertojat ristivalottavat perheen vaiheita vetävästi.

Lopussa on mutta. Se on niin suuri, että se uhkaa jättää tarinan imun varjoonsa. Mokia on liikaa. Tekstissä on tyhjäkäyntiä: virkkeessä sama sana toistuu virkkeessä ärsyttävästi. Aivan kuin sanan siirtämisestä olisi seurannut sanan tuplaus.

Usein lähekkäin on samansisältöisiä lauseita, joko peräkkäin tai läheisissä kappaleissa. Samaa asiaa vatvotaan aivan turhaan. Teksti jankuttaa samaa sisältöä. Lukija hölmistyy.

Myös logiikka takkuaa. Ai miten niin Kristiina saa vasta kolmannella heitolla kiukaasta kunnon löylyt ja kyyristyy, hänhän on jo lauteilla kyyryssä? Muitakin esimerkkejä olisi.

Kunpa kirjalle olisi suotu vielä yksi tai useampi editointikierros. Tarinan ainekset ovat niin houkuttelevia, että täysosuma jäi vain viilausta vaille vajaaksi.

Helmet-lukuhaaste 2025: 44. Kirjassa hoidetaan ihmistä.

Kotimaan kirjakierros: Uusimaa.


Heidi Köngäs: Tango Frisk. Otava 2024. 400 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Piia Aho.

Äijäkupittaalta raikkaaseen Pohjolaan – Asko Jaakonaho: Kulta-aura

Kansi: Iiris Kallunki.

Todellisten historiallisten henkilöiden elämästä sepitetyt romaanit kiehtovat minua lukijana. Useimmiten tartun biofiktiouutuuksiin, jos eteeni osuvat.

Genre olikin ainoa tieto, joka minulla oli Asko Jaakonahon Kulta-aurasta. Odotuksia ei ollut, ja mitä nauruterapiaa sainkaan!

Päähenkilö Sigurd Wettenhovi-Aspa eli vuosina 1870–1946 ja oli melkoinen elohopea. Ehtiväinen, kekseliäs, pelkäämätön. 1800-luvun lopun Pariisissa inspiroitunut monitaituri kunnostautui muun muassa kuvataiteen, kielitieteen ja arkkitehtuurin aloilla.

Elämäntapataiteilija tai jopa melkoinen huru-ukko, voisi luonnehtia.

Mielikuvitusta Sigurdilla piisasi. Hän tutki ja yhdisteli asioita mielensä mukaan, niin että lopputulos oli hervoton. Ei ihme, että hän ajautui kahnauksiin aikansa tiedemiesten kanssa, hän kun vakavalla naamalla esitti, että suomalaiset ovat aikanaan vaeltaneet "raikkaaseen Pohjolaan" Jaavan saarelta.

Ensin koukkasimme Egyptiin ja perustimme sinne korkeakulttuurin. Rakensimme pyramidit, nuo suomalaisen insinöörityön taidonnäytteet. Emme ole mitään tuohivirsukansaa, matkan varrelta löytyvät pettämättömät todisteet:

Me olimme pohjoiseen vaeltanutta suurta kulttuurikansaa – –. Egyptistä lähdettyämme olimme retkillämme jättäneet jälkiä ympäri Eurooppaa. Saalisvuoresta tuli Salisbury, Äidinvuoresta Edinburgh, Liperin puolesta Liverpool. Eikö Stonehenge ollut suomalaisittain Se Tuonen henge, muinainen hautausmaa ja haamujen tarha?

 

Hytkyin kirjaa lukiessani, nämä nimiväännökset ja ajatuskulut osuvat nauruhermooni. Egypti oli aiemmin Äijäkupittaa, Hyde Park Hiidenparkkimetsä – miten en ole aiemmin huomannut!

Jaakonaho kieputtaa faktasta ja fiktiosta toimivan romaanin. Hän kuvaa hyvin, miten yksinäistä ja turhauttavaakin on olla keksijä ja omalaatuisten teorioiden puolustaja.

Lopulta teorioiden tomusta nousee kysymys: kuinka tosissaan mies ideoidensa kanssa oikein oli?


Helmet-lukuhaaste 2025: 25. Kirjan kannessa tai nimessä on käärme.

Kotimaan kirjakierros: Pirkanmaa.

Asko Jaakonaho: Kulta-aura. Aviador 2024. 308 s. Kirjastolaina.

Vaikean ja väistämättömän äärellä – Kati-Annika Ansas: Päätöstili

Kansi: Emmi Kyytsönen.

Kuolema ei ole helppo aihe. Sitä eivät useimmat halua ajatella ennen kuin on pakko. En minä ainakaan halunnut.

Kun iskäni kuoli syksyllä, olin ehtinyt valmistautua kuolemaan muutaman kuukauden ajan. Silti menetys sai minut tolaltani ja kaipasin surun tueksi myös kirjoja. Eiväthän järjestelyt voi olla näin vaikeita, käyvätkö muutkin surutyönsä keskellä samaa paperisotaa? Kuolema nimittäin tutustuttaa aivan uuteen sanastoon, ja byrokratiaan.

Kati-Annika Ansaksen Päätöstili oli minulle tukikirja, itkukirja, lohtukirja. Joku muukin on käynyt läpi samoja vaiheita, tunteita ja järjettömyyksiä oman surunsa keskellä. Ja vielä sanoittanut kaiken koskettavaksi teokseksi.

Ansas oli isoäitinsä edunvalvoja tämän eläessä, ja kuoleman jälkeen hän toimi pesänhoitajana. Järjestelyjen ja asioiden hoitamisen rinnalla Ansas pohtii kuolemaa kirjoissa ja taiteessa. Hän myös muistelee yhteisiä hetkiä isoäidin kanssa ja kertaa suvun vaiheita.

Samastun loputtomiin selvittelyihin ja ristiriitaisten ohjeiden mukaan toimimiseen, vaikka meillä suurimman taakan on kantanut toinen isosiskoni. Kuolemaan liittyviä papereita on kassillinen, ja aina jotakin puuttuu.

Ansas kysyy ”Onko tässä mitään järkeä?”, ja usein ei tunnu olevan.

Kun tunteet ovat pinnassa, ei kärhämiltä vältytä. Ansas puhuu sukupuun oksasta, joka kyseenalaistaa hänen toimintansa. Missä ovat kuitit, et kai vaadi palkkiota työstäsi? Syytökset tuntuvat kohtuuttomilta, kun on toiminut vaikeassa tilanteessa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Asioiden päätökseen saattamiseen menee aikaa, ja otan lohduttavana tietona, että se hetki koittaa.

Päätöstili ja viimeaikaiset kokemukseni ovat opettaneet, että vaikka omaa kuolemaansa ei haluaisi ajatella, onhan tässä vielä aikaa, olisi jäljelle jäävien kannalta reilua käydä vaikeaa kohti. Tehdä edunvalvontavaltuutus, hoitotahto, hautaustahto. Laittaa paperille ainakin jonkinlainen viimeinen sana. Puhua omista toiveista. Kaikilla meillä kun kuolema on edessä.

Helmet 2025: 30. Kirjassa on häät tai hautajaiset.

Kotimaan kirjakierros: Kymenlaakso.

Kati-Annika Ansas: Päätöstili. Avain 2024. 183 s. Kirjastolaina. Kansi: Emmi Kyytsönen.

Rakastetun kirjasarjan kolmas lukukierros – Pirkko Saisio: Helsinki-trilogia

Kannet: Tiina Makkonen.

Joulun välipäivinä toteutin koko vuoden hauduttelemani lukuhaaveen: luin uudelleen Pirkko Saision Helsinki-trilogian.

Vahingossa olin ajassa kiinni. Olin edennyt kolmanteen osaan eli Punaiseen erokirjaan yön pikkutunteina, kun seuraavana aamuna luin Hesarista, että se on valittu 2000-luvun parhaaksi kirjaksi.

Niin rakastan tällaisia sattumia, kun järjetön maailmamme vinkkaa silmää!

Vuosi vaihtui tiiviisti Saision seurassa, kun Hesari tarjoili kirjailijapuheenvuoron ja Yle tv-haastattelun (löytyy Areenasta!).

Muistaakseni tämä oli kolmas kerta, kun luin autofiktiivisen trilogian. Ensimmäisen kerran luin kirjat suurin piirtein ilmestymistensä aikoihin; Pienin yhteinen jaettava julkaistiin 1998, Vastavalo 2000 ja Punainen erokirja 2003. Toiselle kierrokselle kolmikko pääsi kokonaisuutena 2009. Sittemmin olen lukenut kirjoista palasia, mutta läpiluvussa oli taukoa 15 vuotta.

Elin jälleen päähenkilö Pirkon rinnalla lapsuudenkodin tunnelmat, ensirakkauden sekä kirjoittajaksi ja äidiksi kasvamisen. Vaelsin Helsingin kaduilla, lorvin Vanhan kuppilassa ja maanalaisissa bileissä.

Pienin yhteinen jaettava nosti mieleeni lukumuiston. Palasin mustaan säkkituoliin lapsuudenkotini huoneeseen, missä retkotin hiostavalla tuolilla, lattialla pino kirjastolainoja. Luin kirjan kannesta kanteen. Yläasteikäinen minä hämmästeli ja ihasteli. Ai näinkin voi kirjoittaa? Seuraavalla kirjastoreissulla lainasin lisää Saisiota.

Vastavalo oli jossakin vaiheessa vastaukseni, kun minulta tiedusteltiin lempikirjaani. Tällä hetkellä Punainen erokirja nousee trilogian suosikiksi.

Saisio oli pitkään kirjailijaidolini, myöhemmin hänestä on tullut myös kirjoittajaidolini. Uudistuva, rohkea, tuottelias. Lauseissa ei ole tyhjäkäyntiä, vaan Saisio osaa tiivistää sanottavansa aforistisen harkittuun muotoon.

Kappaleeksi voi riittää yksi virke.

Trilogian kirjat ovat minulle niitä läheisiä lukukokemuksia, joita en osaa enkä ehkä haluakaan perata sen tarkemmin. Niissä on niin paljon sävyjä, ulottuvuuksia, historiaa ja mitä vielä, että pintaraapaisu jääköön tekemättä. Jos kaipaat syväanalyysia, vinkkaan Päivi Koiviston väitöskirjaa Elämästä autofiktioksi.

Lisään alkaneen vuoden lukulistalle Passion ja Sulikon.


Pirkko Saisio: Pienin yhteinen jaettava (1998), Vastavalo (2000), Punainen erokirja (2003). WSOY. Ostin käytettyinä.

Elämien taitekohdissa – Jussi Huhtala: Verenkeitin

Kansi: Asko Künnap. 

Ennen kuin pääsen postaamaan uuden vuoden luetuista, teen muutaman kurkistuksen kirjavuoden 2024 lopulla luettuihin. Ensimmäisenä vuorossa on Jussi Huhtalan Verenkeitin.

Huhtalan toinen romaani ei ole veren valutuksella saati keittämisellä mässäilevä dekkari, vaan kirjan nimi Verenkeitin on vedenkeitin eteläpohjalaisella murteella. Keskeinen tapahtumapaikka on Kauhava.

Päähenkilö ja minäkertoja on toimittaja Mikko, vuosia sitten synnyinseuduiltaan lähtenyt keski-ikäinen mies. Kun lakeuksilta kaikuu hätähuuto äidin katoamisesta, suuntaa Mikko sisarustensa Jonnan ja Henkan avuksi ja tueksi. Jännitysjuonne siis löytyy, joten jonkinlainen mielleyhtymä vereen tuntuu sittenkin olevan paikallaan.

Mikko pyrkii pitämään vierailut Kauhavalla lyhyinä, koska hän on rakentanut elämäänsä ja identiteettiään Helsinkiin. Äidin katoamisesta kuitenkin käynnistyy tapahtumien sarja, jonka vuoksi Pohjanmaan-junaan on hypättävä vielä monta kertaa.

Lapsuuden ja nuoruuden maisemat herättävät Mikossa muistoja ja puolia, joista hän ei niin välittäisi.

Vinttiin meneminen on kuin aikamatka. Ravintola on tuttu, ja osa ihmisistäkin, mutta molemmat ovat muuttuneet. Paikan sisustus on erilainen, ja nuoret ihmiset ovat keski-ikäistyneet. Tuntuu, että jokin aika-avaruudessa on mennyt pois paikoiltaan. Ikään kuin olisin pölähtänyt paikalle madonreiän kautta kiihdyttämällä autoni määrättyyn tuntinopeuteen, enkä pääsisi takaisin, ellen löytäisi jostain hullua professoria ja metsästäisi salamaniskua, jonka teho riittäisi palauttamaan minut nykypäivään, ja se olisi hyvin, hyvin epätodennäköistä.

Mieleen vyöryvät entiset suhteet, isän teot, tämän kuolema. Veri on välillä kiehunut, millä on ollut tuhoisia seurauksia. Sisarusten väleissäkin on selvitettävää, veri kun on vettä sakeampaa. Miten suhtautua menneisyyden haamuihin?

Huhtala kirjoittaa jouhevasti ja alkukankeuden jälkeen sain myös huumorin sävyistä kiinni. Murredialogi upposi ainakin tällaiseen etelän lukijaan ongelmitta.

Kiinnostuin Mikon, sisarusten ja heidän vanhempiensa suhteista ja kohtaloista sekä tyhjenevän maaseudun tematiikasta. Vaikka välillä dialogin toisteisuus ärsytti, puhetavat ja fraasit luovat henkilöhahmoihin syvyyttä ja tunnistettavuutta.

Verenkeitintä voin suositella ainakin perhesuhteista kiinnostuneille, pieniltä paikkakunnilta kasvukeskuksiin muuttaneille ja keski-iän kriiseissä velloville.


Jussi Huhtala: Verenkeitin. Enostone 2024. 235 s. Sain kirjan kirjailijalta.