maanantai 19. tammikuuta 2015

Luetaan sateenkaari

Tässäpä on värikäs lukuhaaste vuodelle 2015! Ideana on lukea seitsemän kirjaa, joiden selkämyksistä muodostuu sateenkaaren värit eli punainen, oranssi, keltainen, vihreä, vaaleansininen, tummansininen ja lila. Teokset luetaan mainitussa järjestyksessä.

Haaste on peräisin Ompun blogista: haasteen esittelyteksti ja kommenttiboksi, johon voi ilmoittautua ovat täällä. Aikaa osallistua on vuosi 2015. Loppuvuodesta Omppu julkaisee postauksen, johon voi linkittää kuvan omasta lukusateenkaarestaan. Aikaa linkittämiseen on 6.1.2016 asti.

Perustin haasteelle oman välilehden, jolla voi seurata haasteeni etenemistä. Tässä kuva suunnitellusta sateenkaarestani:


Pinoni syntyi helposti oman kirjahyllyn kirjoista. Olen hamstrannut niin paljon kiinnostavia kirjoja, että on hyvä välillä keskittyä niiden lukemiseen. Keräilen Otavan kirjaston kirjoja, jotka sopivat värikkyytensä vuoksi mainiosti tämän haasteen rakennuspalikoiksi. Sujauttelin väleihin muitakin kirjoja, jottei tulisi liian yksitoikkoinen sateenkaari.

Haasteessa pitää lukea kirjat punaisesta alkaen, eli aloitan pinon pohjalta. Tässä kirjat vielä listattuna siinä järjestyksessä kuin ne on tarkoitus lukea sekä lyhyet perustelut, miksi valitsin juuri sen kirjan:


Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast
Kirja kuittaa maailmanmatkallani Irlannin. 
Työkaverin suositus.


Manuel Puig: Hämähäkkinaisen suudelma
Puigin teos oli muistaakseni ensimmäinen merkintä 
kiinnostavien kirjojen muistikirjassani. Muistikirjan on 
sittemmin korvannut blogit Kiinnostavia-välilehti. Messulöytö.


Mario Vargas Llosa: Paratiisi on nurkan takana
Vie matkani Peruun. Vargas Llosalta hyllystäni löytyisi myös Tuhma tyttö
mutta tämä valikoitui luettavaksi sateenkaareen sopivan värinsä vuoksi.


Jeanette Winterson: Ei appelsiini ole ainoa hedelmä
Kerran jo aloitin ja vaikutuin, mutta en ehtinyt juuri alkua pidemmälle, 
koska kirja piti palauttaa varauksen vuoksi kirjastoon. 
Sitten kirja jo unohtui, kunnes löysin sen edullisesti käytettynä.


Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen
Shriverin teokset ovat keikkuneet kiinnostavien listallani vuosia, 
joten nyt on korkea aika kokeilla, toimiiko.


Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Toinen vuosia sitten aloitettu kirja, joka jäi alkumetreillä kesken sillä mielellä, 
että luen sitten joskus paremmalla ajalla. Voitti HS:n esikoispalkinnon 2009.


Joyce Carol Oates: Putous
Oates on hurmannut minut Blondilla ja Kostolla, ja odotukseni ovat korkealla. 
Muistelen lukeneeni tästä kehuvia blogiarvioita.


Yritin valita pinoon erityisen houkuttelevia kirjoja, jottei haasteen suorittaminen takkuaisi ainakaan huonojen kirjavalintojen vuoksi. Kaksi jopa edistää maailmanmatkaani. Voinhan toki päivittää sateenkaartani tässä vuoden aikana, jos jokin yllä mainituista osoittautuisi mahdottomaksi.

Suoritusaikaa on melkein vuosi, joten liian kiire ei pitäisi tulla, jos kirjat vain eivät olla tökkiä. Olen nyt niin innoissani tuosta pinosta, etten malttaisi odottaa näiden lukemista! Taidankin tästä käydä Eureka Streetin kimppuun...

8 kommenttia:

  1. Tämä on tosi kiva haaste ja ellen ite olisi haasteeton tänä vuonna, osallistuisin tähän heti! Nyt ei pysty, mutta hauska seurata muiden haasteita. Pinossasi on paljon mielenkiintoisen oloisia kirjoja, kuten Appelsiini ei ole ainoa hedelmä. Jään innolla odottelemaan arviotasi siitä! Sinun jälkeesi, Max on yksi oma kotimainen lempparini, mutta vaatii ehkä oikean hetken lukea. Putous oli hyvä, joskaan ei oma lempparini Oatesilta :)

    Ihania lukuhetkiä sateenkaaren väreissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä tulee varmasti miellyttävä haaste - ainakin odotan sateenkaarikirjojen lukemista innolla! Yritän pitää haastemäärän tänä vuonna järkevänä, mutta saas nähdä, onnistunko ;)

      Poista
  2. Hmm, jotenkin tämä haaste alkoi innostaa todenteolla vasta nyt, kun luin sinun kirjalistasi! Omaakin hyllyä tässä ihan vähän vilkuilin sillä silmällä, noista Otavan kirjaston kirjoista löytyy aika hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otavan kirjat ovat omiaan tähän haasteeseen. Toivottavasti innostut ja lähdet mukaan! Kiva nähdä, millaisia sateenkaaria eri blogeissa rakennellaan.

      Poista
  3. Hienot on kirjat! Jonnekin sinulle kommentoinkin, että ihanan paksu sateenkaari. :)

    Itse valitsin teoksia sillä perusteella, että ainakin tulevat luetuiksi, kun olen ne haasteeseen valinnut. Jos oikein takkuaa, niin sitten vaikka 5 sivua/päivä. Ensimmäinen on nyt luettu ja pelotti etukäteen, kun tapahtumapaikkana oli Antiikin kreikka. Vaan kuinkas kävikään, olikin vetävä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun näin tuon aiemman kommenttisi, niin silloin vasta tajusin, kuinka paksu sateenkaarestani tulikaan! Kääk! No, vuosihan tässä melkein on aikaa, ja kirjat houkuttelevat, joten tuskin tulee ongelmaa. Ja ensimmäinen kirja on jo yöpöydällä :)

      Poista
  4. Ihana haasteidea Ompulta! Melkoisen komea sateenkaari sinulla luettavana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan inspiroiva haaste tosiaan! Tuli kerrankin tutkailtua omaa hyllyä vähän eri näkökulmasta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...