 |
| Kansi: Ville Laihonen. |
Satu Rämön Hildur-sarjan kolmososa kiilasi lukulistani kärkeen, koska uteliaana lukijana halusin saada tietää, miten trilogia päättyy. Ykkösosa Hildur lumosi minut viime vuoden kesällä, ja kakkososa Rósa & Björk niin ikään sai minut pauloihinsa. Ja onhan se kiva välillä elää mukana kirjahypessä – Jakobia tuntuvat lukevan kaikki.
Olin myös fanityttönä paikalla, kun Rämö kertoi Hildureista Kirkkonummen pääkirjastossa muutama viikko sitten. Reilun tunnin kuuntelin haltioituneena sujuvasanaista kirjailijaa omassa lähikirjastossani. (Ja entisellä työpaikallani. Viime vuonna elin marraskuisia Kirjanummi-viikkoja vähän eri perspektiivistä.)
Odotukseni eivät siis olisi voineet olla korkeammalla, kun lopulta tartuin kirjaan.
Hildurin suomalaisen kollegan Jakobin taustaa ja huoltajuuskriisiä valottava kirja oli tavallaan sujuvaa luettavaa, mutta jokin hiersi pitkin matkaa. Sekä Hildur että tämän osan nimihenkilö Jakob jäivät minulle etäisiksi.
Ehkä suurin ongelmani oli, että en ostanut Jakobin ”pimeää puolta”, se ei tuntunut uskottavalta. Enempää spoilaamatta tuhahdan sillekin, että poliisin perheen sotkeutuminen juonikuvioon on niin nähty.
Sen sijaan Hildurin Suomen-visiitti ja luonnonsuojelujuonne kiinnostivat kovin. Ehkä tässä kaikessa oli vain jotakin liikaa?
No, eipä Hildur tullutkaan päätökseen, vaan loppu lupailee lisäosaa tai useampaa. Nekin luen varmasti, vaikka nyt vähän tuhahtelenkin.
Olin myös fanityttönä paikalla, kun Rämö kertoi Hildureista Kirkkonummen pääkirjastossa muutama viikko sitten. Reilun tunnin kuuntelin haltioituneena sujuvasanaista kirjailijaa omassa lähikirjastossani. (Ja entisellä työpaikallani. Viime vuonna elin marraskuisia Kirjanummi-viikkoja vähän eri perspektiivistä.)
Odotukseni eivät siis olisi voineet olla korkeammalla, kun lopulta tartuin kirjaan.
Hildurin suomalaisen kollegan Jakobin taustaa ja huoltajuuskriisiä valottava kirja oli tavallaan sujuvaa luettavaa, mutta jokin hiersi pitkin matkaa. Sekä Hildur että tämän osan nimihenkilö Jakob jäivät minulle etäisiksi.
Ehkä suurin ongelmani oli, että en ostanut Jakobin ”pimeää puolta”, se ei tuntunut uskottavalta. Enempää spoilaamatta tuhahdan sillekin, että poliisin perheen sotkeutuminen juonikuvioon on niin nähty.
Sen sijaan Hildurin Suomen-visiitti ja luonnonsuojelujuonne kiinnostivat kovin. Ehkä tässä kaikessa oli vain jotakin liikaa?
No, eipä Hildur tullutkaan päätökseen, vaan loppu lupailee lisäosaa tai useampaa. Nekin luen varmasti, vaikka nyt vähän tuhahtelenkin.
Satu Rämö: Jakob. WSOY 2023. 400 s. Lainasin kirjastosta.
Helmet 2023: 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön.
Tykkään kovasti tästä sarjasta. Itsekin olen rauhallisempien dekkareiden ystävä. Tässä oli hurjasti tapahtumia, mutta voin hyvin kuvitella, että poliisin työ on juuri sellaista. Rikoksia riittää aamusta iltaan ja öisinhän ne vasta pahimmat tapahtumat sattuvatkin. Hildur on tosi kansainvälinen sarja. Jatkoa odotellessa. t. Mai/Kirjasähkökäyrä :)
VastaaPoistaHildurin menestys on aivan mahtava juttu! On aina kiehtovaa, kun kirjasta syntyy ilmiö. Tällaiset hitit houkuttelevat kirjojen pariin uusia lukijoita, mikä tietenkin ilahduttaa :)
PoistaTuhahtelin samoille asioille minäkin lukiessa, mutta se ei onneksi haitannut lukemisen imua.
VastaaPoistaHotkaisemalla tämä meni minullakin :)
Poista