tiistai 2. tammikuuta 2018

Suunnitelmia alkavalle vuodelle



Lukutavoite


Merkitsen lukemani kirjat Goodreads-sivustolle, jolla voi asettaa itselleen tavoitteeksi lukea tietyn määrän kirjoja vuoden aikana. Viime vuonna tavoitteeni oli 80 kirjaa, mikä oli sopiva ja realistinen määrä, koska lähinnä työkuvioihin liittyvät myllerrykset saivat aikaan sen, ettei lukeminen maistunut joka kuukausi.



Nyt minusta tuntuu, että voin taas nostaa lukutavoitteeni aiempien vuosien tasolle, joten lähden tavoittelemaan sadan kirjan vuosivauhtia. Blogin sivupalkissa on laatikko, jossa lukemistahtiani voi seurata. Vaikka nyt asetan melko kunnianhimoisen lukutavoitteen, niin määrää tärkeämpänä tavoitteena pidän alkavana vuonna sitä, että löytäisin tasapainon uuden ja vanhan kirjallisuuden välillä. Niin innoissani kuin olenkin kaikista tulevista uutuuksista, haluan antaa aikaa myös hieman vanhemmalle kirjallisuudelle.


Haasteet


Olen lukijana hieman ristiriitainen: rakastan kirjalistoja, haasteita ja muita lukusuunnitelmia, mutta lopulta valitsen luettavat kirjani fiiliksen perusteella. Olen tänä vuonna mukana hurjan monessa haasteessa, joihin kaikkiin suhtaudun leikkimielisesti. Ne ohjailevat lukemistani toki paljonkin, mutta en hampaat irvessä pakkolue kirjoja haasteiden vuoksi. Haasteet tuuppivat minua lukijana pois omalta mukavuusalueeltani ja niiden avulla tulee tehneeksi upeita löytöjä. Jokaisella haasteella on  blogin yläreunassa oma välilehtensä, joille kerään linkit haasteeseen sopivista kirjoista kirjoitettuihin postauksiin.

Kevään ajan ovat vielä käynnissä kolme seuraavaa haastetta, jotka alkoivat viime vuonna: Taiteilijaromaanit, Naisen tie ja 1918. Yritän saada luettua jokaiseen ainakin pari sopivaa kirjaa ennen huhti-toukokuuta, jonne asti haasteet ovat auki.

Lisäksi jatkan vanhojen tuttujen ikuisuushaasteideni parissa. Kirjallinen maailmanmatkani on edennyt varsin hitaasti pari viime vuotta, mutta tänä vuonna yritän pitää haasteen mielessä paremmin ja saada jokusen maan kerättyä Lukemalla maailman ympäri -haasteeseeni. Tavoitettani lukea uutuuksien lisäksi vanhempaa kirjallisuutta tukee hyvin Rory Gilmore -lukuhaaste, jonka kirjalistalta löytyy hurjasti kiinnostavia lukuvinkkejä.

Koska haasteet ovat heikko kohtani, otin vastaan kaikkien edellä mainittujen lisäksi kaksi uutta lukuhaastetta alkavalle vuodelle! Sivumennen-podcastin innoittamana kasasin oman Hyllynlämmittäjä-pinoni, jonka kirjat olisi tarkoitus lukea vuoden 2018 aikana.

Hyllynlämmittäjäni.





Toinen uusi lukuinspiraation lähde on tänä vuonna Helmet-lukuhaaste 2018. Kirjaston organisoimassa haasteessa on 50 kohtaa, joihin jokaiseen yritän lukea sopivan kirjan. Haasteella on aktiivinen Facebook-ryhmä, jossa on yli 6600 jäsentä. Ryhmästä saa vinkkejä ja tukea haasteen suorittamiseen. Kuka tahansa voi osallistua tähän haasteeseen, joten jos vain vähänkin kiinnostuit, lähde mukaan!


Näiden kaikkien lisäksi olen suunnitellut käynnistäväni oman lukuhaasteen kesän ajaksi, mutta siitä lisää sitten keväällä, jos saan haasteen kehitettyä ideasta toteuttamiskelpoiseksi.

Juttusarjat


Tänä vuonna siis aion kirjoittaa blogissa edellisiä vuosia enemmän vanhemmasta kirjallisuudesta. Näin siitäkin huolimatta, että uutuuskirjajutut keräävät eniten lukijoita ja kommentteja. En jättäydy pois uutuushuumasta, sillä rakastan sitä kutkuttavaa tunnetta, kun uusi, mielenkiintoinen kirja ilmestyy ja pääsen lukemaan sitä. Pyrin tänä vuonna löytämään paremmin tasapainon uusien ja vanhempien kirjojen välillä.

Jotta tämä ei jäisi vain aikeeksi, olen suunnitellut kolme erilaista juttusarjaa Kirjakimaraan.


Keskiviikkoklassikko


Tämän otsikon alla esittelen klassikoita. Löyhänä tavoitteena on esitellä yksi klassikko kuukaudessa, mutta katsotaan, mihin lukuaika riittää. Tässä aion hyödyntää myös äänikirjoja: viimeisen viikon ajan olen kuunnellut Mihail Bulgakovin romaania Saatana saapuu Moskovaan, joka saa kunnian olla ensimmäinen keskiviikkoklassikko nyt tammikuussa.


Kuukauden nobelisti


Omasta kirjahyllystäni, erityisesti Keltaisesta kirjastostani, löytyy koko joukko nobelistien kirjoja, joita en ole vielä lukenut. Mukana on ohuempia ja paksumpia Nobel-palkinnon voittaneiden kirjoja, joten kiireisimpinäkin kuukausina tämän sarjan kirjoittaminen pitäisi onnistua. Müller, Morrison, Ishiguro, Steinbeck, Aleksijevits... Niin paljon houkuttelevia kirjoja! Hyllynlämmittäjät-pinossani on jo useampi näistä mukana.

Herta Müller. Kuva: Steffen Roth. 

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee jokin romaani vuoden 2009 nobelistilta Herta Mülleriltä tämän kuun aikana.


Kirjasarjan lukeminen


Olen kerännyt hyllyyni Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjan kaikki osat, mutta lukemisen aloittaminen on aina lykkääntynyt. Sarjassa on kuusi osaa, joten sarjan selättäminen vuoden aikana ei pitäisi olla mahdotonta. Luen sarjan kronologisessa järjestyksessä, joka poikkeaa kirjojen julkaisujärjestyksestä. Sarjan aloittaa alkuvuodesta Uusi Jerusalem, jonka otin mukaan myös Hyllynlämmittäjät-pinooni.




* * *


Tällaisilla suunnitelmilla siis alkaa kirja- ja blogivuoteni 2018. Olen innoissani haasteista ja juttusarjoista sekä odottavainen uutuuksien suhteen. Kevään kiinnostavimmista uutuuksista on tulossa oma postauksensa vielä tällä viikolla. Toivotan kaikille lukemisen riemun täyteistä vuotta 2018!

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia suunnitelmia! Hyvää vuotta 2018! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Katriina! Suunnittelu on bloggaamisen suola ;)

      Poista
  2. Mielenkiintoisia juttusarjoja ja suunnitelmia sinulla luvassa! Keskiviikkoklassikko etenkin kuulostaa hyvältä, jospa saisin vinkkien myötä itsekin luettua vähän enemmän klassikoita.

    Mietin ja kokosin tänään omaa mahdollista Hyllynlämmittäjä-pinoani (en ole vielä satavarmasti päättänyt osallistunko vai enkö vai miten teen) ja huh, olipa vaikeaa :D Jahkailen vielä pari päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti klassikkovinkeistäni on sinulle iloa vuoden mittaan! Minäkin pyörittelin omaa Hyllynlämmittäjä-pinoani tovin, jotta mahdollisimman moni sopisi myös muihin haasteisiin :) vähän kyllä hirvittää nuo paksuimmat, mutta toisaalta olen halunnut lukea ne jo niin kauan, että motivaation pitäisi riittää.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...