torstai 20. lokakuuta 2016

Miranda July: Avokämmen (2015)

Alkuteos: The First Bad Man.
Suomentaja: Hilkka Pekkanen (2016).
Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 344.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Aleksi Salokannel.

Amerikkalaisen Miranda Julyn esikoisromaani karamellisine kansineen oli livahtanut huomioni ohitse uutuuskirjojen joukossa. Työkaverini kertoi Julyn absurdiin taipuvasta kirjasta kehujen saattelemana, ja jälleen kerran päädyin lukemaan minulle tuntematonta kirjaa kollegan suosituksesta. Enkä taaskaan joutunut pettymään.

Nelikymppinen Cheryl työskentelee itsepuolustusvideoita ja -kursseja kauppaavassa yhdistyksessä nimeltään Avokämmen. Hän asuu yksin ja pitää elämänsä järjestyksessä. Mutta on Cherylissäkin heikko kohta: hän on kiinnostunut itseään reilusti vanhemmasta kollegastaan Phillipistä, mutta ei saa tunteilleen vastakaikua. Cheryl purkaa ahdistustaan terapiassa.

Cherylin millintarkka järjestelmä romahtaa, kun hänen luokseen muuttaa puolipakolla asumaan Clee, työkaverin parikymppinen tytär. Vetelä ja saamaton Clee jalkasienineen on kuin suttuinen tahra, josta Cheryl ei pääse eroon. Cherylin ja Cleen välille kehkeytyy eriskummallinen seksuaalinen ja väkivaltainen suhde.

July koettelee lukijan sietokykyä. Teksti nimittäin pursuaa fyysisyyttä. July myös heilauttelee tarinan palasia kesken kaiken, eikä lukijan kannata tuudittautua siihen uskoon, että tietäisi, kuka kukin on. Tarina on samaan aikaan hauska ja surullinen.

Varsinkin teoksen alkupuolella olin aivan Julyn kerronnan lumoissa. Välillä July taipuu niin omintakeisiin ilmaisuihin, että lukeminen riemastuttaa. Ja vähän hihityttää. Kerronta on niin erilaista, raikasta ja sekoa. Parhaimmillaan kirja on kuin monivärinen, kieppuva spiraali, joka vie lukijan toisenlaiseen todellisuuteen. Loppua kohden kertomuksen ote minusta hölleni ja putosin taikaspiraalin reunamille. Pääosin lukukokemus jää kuitenkin reilusti positiivisen puolelle omalaatuisuuden ja mieleenpainuvuuden ansiosta.

6 kommenttia:

  1. Kirja yllätti kyllä positiivisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella! Tämä taitaa olla melko yleinen havainto, sillä olen lukenut hämmentyneitä arvioita useampia.

      Poista
  2. Avokämmen oli hieman kummallinen kirja. Pidin ja en. Loppuun luettuani pitäminen jäi kuitenkin voitolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallinen on hyvä kuvaus! Ihan ei minuakaan kirja pitänyt otteessaan alusta loppuun, mutta käännyin ehdottomasti positiivisen puolelle arviossani.

      Poista
  3. Tämä on aivan mainio tapaus, pakenee kaikenlaisia määrittelyjä ja kahleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että monet (kaikki?) ovat olleet aika hämillään ja kummissaan tämän kirjan äärellä. Virkistävä tuulahdus!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...