perjantai 30. syyskuuta 2016

Turun Kirjamessut: ennakkotunnelmia

Kirjasyksy on parhaimmillaan, ja sen ensimmäinen suuri kirjallisuutapahtuma on käsillä: Turun Kirjamessut. Kun tämä postaus ilmestyy, olen jo matkalla kohti Turun Messukeskusta. Jalassa on mukavat kengät, kassissa hyvin tilaa messuostoksille. Mieli pirskahtelee kirjailoa. Edessä on kokonainen päivä kirjojen, kirjailijoiden ja messutunnelman keskellä!



Matkassani yhdistyvät hyöty ja hupi, sillä olen messuilla sekä työni että harrastukseni puolesta. Kirjamessujen koluaminen käy kirjastonhoitajalle ammattitaidon ylläpitämisestä, ja kirjabloggaajalle messuympäristö tarjoaa lukusia virikkeitä ja ideoita bloggauksiin. Muutenkin arjessani nämä roolini menevät iloisesti sekaisin, sillä luen vapaa-ajalla kirjoja myös töitä varten ja hyödynnän työssäni lukuneuvojana blogin juttuarkistoa ahkerasti. Kirjastotyö vuorostaan ruokkii bloggamista jo miljöönsä puolesta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun akkreditoiduin johonkin tapahtumaan bloggaajana, joten pääsen messuille pressipassilla ja voin hyödyntää muun muassa pressitilaa messuvierailuni aikana. Lämmin kiitos tästä mahdollisuudesta messujen järjestäjälle!

Tämä on ensimmäinen visiittini Turun Kirjamessuille ja muutenkin koko kaupunkiin varmaan vuosikymmeneen. Helsingin Kirjamessut ovat minulle jokasyksyinen perinne, ja aloin kaivata niiden rinnalle jotakin uutta. Pimenevässä syksyssä kaikki piristyskeinot on otettava käyttöön, ja pieni reissu virkistää varmasti. Jo sen suunnittelu on tuonut kaivattua vaihtelua arkeen.

Turun Kirjamessujen teemamaana on tänä vuonna Saksa. Tämä on yksi syy, joka sai minut lähtemään messuille kotikulmiani kauemmas. Olen kiinnostunut saksalaisen kielialueen kirjallisuudesta ja Kirjakimaran ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) emännöimä lukuhaaste rakentui saksalaisen kirjallisuuden ympärille. Haasteen nimi oli "Teemamaana Saksa". 

Vuoden 2013 Kirjakimaran emännöimän lukuhaasteen logo.

Saksa näkyy Turun kirjamessujen ohjelmistossa joka päivä, ja perjantaisen messupäivän tärpeiksi nostin itselleni seuraavat:

  • Klo 13.40—14.40 | Eino: Saksan sodanjälkeisen historian arvet
  • Klo 16.10-16.35 | Agricola: Stefan Moster: Suurlähettilään vaimo 

Muutenkin ohjelmaa on tarjolla rutkasti, ja varmasti poikkean kuuntelemaan kirjailijahaastatteluja sen tarkemmin suunnittelematta. En valinnut messupäivääni ohjelman perusteella, ja ikisuosikkini Pirkko Saisio ja Riikka Pulkkinen jäävät näkemättä. Harmillista, mutta tämän puutteen voin toivottavasti paikata kuukauden kuluttua Helsingin Kirjamessuilla.

Saksan lisäksi teema-alueena on Satakunta, joten odotan kohtaavani jotakin uutta ja mielenkiintoista myös siltä alueelta. Helsingin tapaan myös näiden kirjamessujen aikaan järjestetään ruoka- ja viinimessut, joilla yritän myös ehtiä poiketa.

Ostoksia teen toivottavasti harkiten, sillä kaikki nyssäkät ja pussukat on jaksettava kantaa kotiin Espooseen junalla ja bussilla. Yritän kohdistaa ostoshaluni Keltaiseen Kirjastoon, jota kerään, ja muutamien lempikirjailijoideni uutuuksiin. Antikvariaattipuoli on heikkouteni. Saa nähdä, miten onnistun siellä vastustamaan kiusauksia.

Nyt sukellan messuhumuun ja yritän muistaa raportoida tunnelmista Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa (@kirjakimara). Ainakin jälkikäteen tänne blogiin on luvassa messukuulumisia. Hauskoja kirjamessuja kaikille Turkuun suuntaaville!

4 kommenttia:

  1. Mukavia messuja! Kannattaa kyllä poiketa myös ruokamessujen puolella - ainakin viime vuonna siellä oli kivoja herkkuja tarjolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Piipahdin myös ruokamessujen puolella ja tein herkkulöytöjä ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...