sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Riikka Pelo: Taivaankantaja (2006)

Kustantaja: Teos.
Sivumäärä: 193.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Graafinen suunnittelu: Eeva Sivula.
Pelon esikoisromaani Taivaankantaja päätyi lukulistalleni Pelon uutukaisen Jokapäiväinen elämämme ansiosta. Olen kuullut jälkimmäisestä paljon kehuja, joten varasin sen kirjastosta. Notkun varausjonossa vielä tovin, joten päätin lukaista esikoisen lämmittelyksi.

Ihan lukaisulla ei Pelon esikoista pysty lukemaan. Sen verran raskas ja tiivis tarina on kyseessä, vaikka sivuja onkin vähänlaisesti. Teksti vilisee viittauksia Raamattuun ja moniin hengellisiin viisuihin, joista on lista kirjan lopussa.

Eletään 1960-lukua pienessä Kylässä. Vanha Maammo huolehtii parhaaksi katsomallaan tavalla Vendlasta, joka on jäänyt isoäitinsä hoiviin äidin lähdettyä. Kylän ilmapiiri on vahvasti uskonnollinen. Nyt siellä vietetään Seuroja, joiden aikana Vendla ja kaksi muuta lasta katoavat. Jäljet ja epäilykset ajavat naaraamaan lapsia koskesta, joka on ennenkin vaatinut uhrinsa.

Vendla elää osittain omassa mielikuvitusmaailmassaan. Uskonnollinen sanasto ja tarinat sekoittuvat pienen Vendlan ajatuksissa todellisuuteen. Niinpä ympäristöstä löytyy esimerkiksi Kaksoisvirtojenmaa. Vendla nimeää muutenkin: on Hameidenmaa, Isotie ja tietysti Kylän kohtalokas Maitojoki. 

Maaseudun ja tunkkaisen mielipideilmaston kuvaus tuovat etäisesti mieleeni Maria Peuran On rakkautes ääretön, vaikka aihepiireiltään teokset ovatkin hyvin erilaiset; tässä ei kuvata seksuaalista väkivaltaa. Molemmissa kirjoissa on vahva lapsinäkökulma, tytöllä oma mielikuvitusmaailma ja ympärillä uskonnollisesti ahdas yhteisö. Lapsen aistikokemukset ja luontoyhteys löytyvät muistaakseni myös Peuralta. Edellisestä lukukerrasta on pari vuotta, joten varma en ole.

Tämä oli minulle melko ahdistava lukukokemus, mutta samalla vaikuttava. Lehmän kuumanimelät henkäykset ja savisen maan liejuisuus tulevat iholle.

Taivaankantajasta on kirjoittanut esimerkiksi Kirsi, jonka arviosta luin, että tarina pohjautuu ainakin viitteellisesti tositapahtumiin.

4 kommenttia:

  1. Tämäkin on totta tosiaan vaikuttava teos. Pelo on mielestäni parhainta antia nykykirjallisuudessa, samoin kuin Peura.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta odottaa, että saan Pelon uutuuden käsiini! Miksiköhän en ole lukenut Peuralta kuin tuon On rakkautes ääretön, hmm? Täytyy korjata tilanne...

      Poista
  2. Minulta taas puuttuu luettujen listalta Peura kokonaan. Pitääkin laittaa muistiin, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olen lukenut vain yhden kirjan Peuralta, niin silti uskallan suositella lämpimästi!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...