sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joulutervehdys

Jouluna on aika muistaa vuoden mittaan tärkeiksi tulleita ihmisiä. Niinpä tässä tulee pieni joulutervehdys kaikille teille, blogini lukijat! Olet sitten satunnainen surffari, rekisteröitynyt vakilukija, anonyymi, kommentoiva tai hiljaa pysyvä. Jokainen on tärkeä.

Kirjakimarani on melkoisen pieni blogi moneen muuhun verrattuna, mutta enpä olisi uskonut kohta vuosi sitten blogia aloittaessani edes tällaisiin lukija- ja kävijämääriin. Aloitin omaksi ilokseni ja päädyin osaksi eläväistä yhteisöä.

Blogisynttäreitä vietän tammikuun alussa, jolloin luultavasti uskaltaudun heittämään ilmoille ensimmäisen kehittelemäni haasteen. Jännittävää! Täytyy vielä tutkailla ja varmistella, ettei liian samankaltaista Blogistaniasta jo löydy. Loppuvuodesta on luvassa vielä jokunen postaus jo luetuista kirjoista ja hieman tulevan vuoden hahmottelua.

Seuraavan kuvan ja parin lempijoululauluni säkeistön myötä toivotan hyvää joulua ja rentoa joulumieltä!



Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan
(Juha Vainio)

3 kommenttia:

  1. Minäkin aloitin bloggaamisen tammikuussa vajaat vuosi sitten ja aivan yhtä äimänä olen lukija- ja kävijämääristä, saati sitten kirjablogiyhteisöstä! Tartuin vuoden alussa 100 kirjaa 2012 haasteeseen ja aloitin bloggaamisen puhtaasti siksi, että voisin kirjoittaa ajatuksiani kirjoista ylös. Ja nyt olen aivan rakastunut niin bloggaamiseen kuin kirjablogeihinkin :D On se jännää.

    Innolla odottelen haastettasi ja hyviä jouluja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana lukea, että haaste koukutti sinut blogimaailmaan.

      Ihanaa joulua teille molemmille.

      Poista
    2. Kiitos kommenteista, Jami ja Hanna! Bloggaaminen on hauska harrastus, se vie helposti mukanaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...