keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Suzanne Collins: Nälkäpeli (2008)

Alkuteos: The Hunger Games.
Suomentaja: Helene Bützow (2008).
Kustantaja: WSOY.
Sivumäärä: 389.
Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Kuva: wsoy.fi
Nälkäpeli on kiistatta ilmiö. Se on puhkikirjoitettu blogeissa jo aikoja sitten, mutta kiinnostukselle ei näy loppua. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran jokunen kesä sitten, kun siskontyttö luki sitä mökillä. Silloin tyydyin vain ihmettelemään kirjan maailman yhteiskuntajärjestystä, ja tarinan perusidea palasi aina välillä ajatuksiini. Tänä syksynä töissä kirjastossa olen törmännyt Collinsin Nälkäpeli-trilogiaan jatkuvasti, sillä sitä kysytään ja varataan päivittäin. Pakkohan ainakin ensimmäiseen osaan oli siis tutustua.
Nälkäpeli kertoo hurjasta tosi-tv-ohjelmasta, jota tehdään tulevaisuuteen sijoittuvassa valtiossa nimeltä Panem. Luonnonmullistukset ovat tuhonneet Pohjois-Amerikan, ja paikalle syntyi tämä uusi valtio. Panem jakautuu Vyöhykkeisiin, joiden elämää hallinnoi totalitaristisesti maan keskus, pääkaupunki Capitol. Pitääkseen asukkaat kuuliaisina ja muistuttaakseen vallanpitäjien mahdista Capitol järjestää vuosittain Nälkäpelin, jonne jokaisen Vyöhykkeen tulee lähettää kaksi tribuuttia eli kilpailijaa. Pelin kulku on selkeä: 24 tribuutista yksi selviää voittajaksi, kun kaikki muut ovat kuolleet. Tapa tai tule tapetuksi.
Tämänvuotista peliä seurataan teinityttö Katnissin näkökulmasta. Hän on kotoisin Vyöhykkeeltä 12 eli Panemin perukoilta, missä pääelinkeino ovat hiilikaivokset. Katniss on elättänyt perhettään isän kuoleman jälkeen salametsästämällä. Hän tekee kaikkensa pikkusiskonsa Primin eteen ja ilmoittautuu tämän tilalle Nälkäpeliin, kun arpa osuu Primin kohdalle.
Selviytymisessä Nälkäpeliareenalla keskeisiä ovat ruoka, vesi, lämpö ja aseet, mutta ehdottomasti myös tuuri. Kukaan ei tiedä muiden tribuuttien vahvuuksia, ja Capitol saattaa muuttaa sääntöjä milloin tahansa – jotta peliä televisiosta seuraava yleisö viihtyisi paremmin.
Mikä Nälkäpelissä sitten oikein kiehtoo? Se on oikeiden tosi-tv-ohjelmien irvikuva: siinä mässäillään tappamisella, ihmiset ovat todella vain pelinappuloita viihdetuotannossa, ruumiita tulee. Ikään kuin konsolipelit ja tosi-tv olisivat yhdistyneet jossakin todellisuudessa. Tarinan viehättävyys perustunee pitkälti klassiseen asetelmaan: ovela, hyväntahtoinen sankari petkuttaa nokkeluudellaan pahiksia, vaikka on altavastaajan asemassa. Katniss myös säilyttää inhimillisyytensä raadollisissa olosuhteissa.
Luin kirjaa viihdyttävänä satuna. Olihan se joiltakin osin ennalta-arvattava ja Katnissin naiiviuteen taipuvaiset ajatukset välillä rasittavia, mutta en välittänyt tällaisista sivuseikoista. Ahmin kirjan muutamassa illassa, sillä olin alusta lähtien myyty. Luen harvemmin fantasia- tai scifikirjallisuutta, mutta nyt jännitin tribuuttien taistelua melkein henkeä pidätellen. Koukussa olen; trilogian kaksi muuta osaa ovat jo varauksessa…

Nälkäpelistä on kirjoiteltu esimerkiksi blogeissa Lukutoukkailua, P.S. Rakastan kirjoja, Luettuja maailmoja, ihan vain muutamia mainitakseni.

9 kommenttia:

  1. Minulta on vielä kolmas osa lukematta. Eipä ole tosin ollut kiire; petyin kakkososaan. Tästä ensimmäisestä pidin. Elokuvankin tästä näin joku aika sitten; se oli ihan kohtalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotukseni ovat nyt niin korkealla, että pettymys vaanii jatko-osien kanssa. Ostin messuhuumassa kakkosen kirjamessuilta, joten pääsen selvittämään sen laadun pian :)

      Poista
    2. Mitä!! ne kaikki on ihan hirveen hyviä, mut elokuva oli kyl vaan 'ok'

      Poista
  2. Taidan olla niitä harvoja jotka eivät vielä ole tätä lukeneet. Tuo kirjan ahminta kuulostaa niin houkuttelevalta, että pakkohan se on minunkin pian tämä käsiini etsiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä etsiä! Välillä on rentouttavaa heittäytyä tarinan vietäväksi ja vain lukea sivu toisensa perään sen kummenpia miettimättä... Vaikka lopulta tämä herätti aika paljonkin miettimistä.

      Poista
  3. Mä haluasin nälkäpelistä jo seuraavan kirjan, oon lukenu kaikki ja nähny ekan elokuvan. Vika elokuva tulee vasta kuulemma vuonna 2015:( Nälkäpeli on ihan hirveen hyvä jos ei ajattele et se on lapsia tappamassa toisiaan areenella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kirjan juoni kuulostaa melko brutaalilta, jos sen noin pelkistää!

      Poista
  4. Heippa, ajattelin että ois kiva koota lukijoiden mielipiteitä kirjoista meidän fanisivulle. Eli jos vain sulle on ok, niin laitettaisiin tähän sunkin arvosteluun linkki meidän sivulle. :)
    http://thetribeklaani.arkku.net/nalkapeli/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii kyllä, että linkitätte! Jos haluatte lainata, niin muistattehan sitten mainita lähteen. Kiva, että löysit tänne :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...