keskiviikko 22. elokuuta 2012

Emma Donoghue: Huone (2010)

Alkuteos: Room.
Suomentaja: Sari Karhulahti (2012).
Sivumäärä: 325.
Kustantaja: Tammi.
Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kaverilta.
Kuva: tammi.fi
Kansi: Laura Lyytinen
Huone on paljon kohkattu kirja, jonka lukemista emmin pitkään. En ollut varma, haluanko altistaa itseni tälle ilmeisen ahdistavalle tarinalle. Vielä ensimmäisten parinkymmenen sivun jälkeenkin olin jättää kirjan ahdistavuus- ja uskottavuusseikkojen vuoksi kesken. Näin jälkikäteen voin todeta, että sinnikkyys palkittiin, sillä Huone oli mielestäni kaikesta huolimatta lukemisen arvoinen. Ja myös ehdottomasti suosittelemisen arvoinen.

Jack ja Äiti asuvat Huoneessa, johon Vanha Kehno on siepannut Äidin seitsemän vuotta sitten tämän ollessa 19-vuotias. Vanha Kehno toimittaa vangeilleen vain välttämättömimmät elintarvikkeet ja käy Huoneessa aina iltaisin. Tarinan kertoja on 5-vuotias Jack, mikä on teoksen kiehtovin ja samalla myös kyseenalaisin piirre.

Kirjaa aloitellessani tarkastelin lauserakenteita ja kohtia, joissa Jackin kieli on kertojana erilaista kuin dialogissa. Kirjan tarinaan uppoutuminen  edellytti sitä, että tietoisesti sivuutin uskottavuusongelmat, joita 5-vuotias kertoja (ainakin minussa) herättää. Loput kolmesataa sivua sitten menivätkin hurauksessa.

Pikku-Jack on syntynyt Huoneessa, ja hänen koko maailmankuvansa perustuu äidin kertomiin ja Televisiosta nähtyihin asioihin. Jack jaottelee asiat todellisiin ja ei-todellisiin: on Televisiossa näkyvä maailma ja Huoneessa oleva todellisuus.

Metsät on Televisiossa ja niin myös viidakot ja aavikot ja kadut ja autot ja pilvenpiirtäjät. Eläimet on Televisiossa paitsi muurahaiset ja Hämähäkki ja Hiiri mutta Hiiri on nyt muuttanut pois. Bakteerit on todellisia ja veri. Pojat on Televisiossa mutta ne näyttää jotenkin samanlaisilta kuin minä, se minä, joka on Peilissä ja joka ei myöskään ole todellinen vaan pelkkä kuva.

Tärkeät asiat on kirjoitettu isolla alkukirjaimella: Huone, Oviseinä, Hylly ja Sulalusikka. Tämä typografinen ratkaisu korostaa pientenkin esineiden ja asioiden keskeistä roolia Jackin elämässä. Hänen todellisuudessaan ovi on Ovi; niitä on vain yksi ja siihen Oveen liittyy monia tarinoita ja merkityksiä.

Kiinnitin huomiota lukiessani Jackin rikkaaseen sanavarastoon. Sitä selittää se, että Jack on elänyt koko elämänsä vain äitinsä ja Television seurassa. Hänen elinympäristössään ei ole koskaan ollut mitään, mikä olisi häirinnyt keskittymistä. Äiti selittää kaikki asiat perustellen, ja Jack imee tietoa itseensä kyllästymättä. Kaikesta huolimatta Jack on vain pieni lapsi. Hän kiukuttelee, itkee ja kaipaa syliä. Hän ei esimerkiksi ymmärrä sanojen ja lauseiden kuvaannollisia merkityksiä:

"Samat vanhat ideat vain kiertää kehää lakkaamatta kuin kilpa-ajajat", Äiti sanoo hampaat irvessä.
Mitä ne kilpa-ajajat ei lakkaa? Kynsiäänkö?

Äiti yrittää kasvattaa pojastaan niin tavallista kuin kyseisissä oloissa on mahdollista, sillä hänelle on selvää, että Huoneesta on pakko jossakin vaiheessa päästä pois. Ennen pakoyritystä Äiti alkaa valmistella Jackia todellisen maailman lainalaisuuksiin. Koska Jack ei tiedä muusta kuin Huoneen todellisuudesta, kaikkea uutta on vaikea sulattaa.

Eli sairaalatkin on todellisia, ja moottoripyörät. Minun pääni halkeaa koska minun pitää uskoa niin paljon uutta.
---
Huoneessa me osattiin sanoa, mikä oli mitäkin, mutta maailmassa on niin paljon monenlaista ettei ihmiset tiedä edes nimeä kaikelle.

Huone tuntuu luissa ja ytimissä. Ihmisen pahuus ja julmuus saavat lopulta rinnalleen myös lohdutusta ja hyvyyttä. Lukukokemustani voisinkin luonnehtia riipaisevaksi, mutta samalla toiveikkaan lohdulliseksi.

7 kommenttia:

  1. Itselläni on tämä lukulistalla ja olen itsekin vähän pohtinut, että vaikka tätä on kehuttu, haluanko oikeasti lukea näinkin ahdistavasta aiheesta? Mutta enköhän lue, ainakin sinun arviosi mukaan se kannattaa tehdä ;)

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti kannattaa unohtaa ennakkoluulot ja tarttua tähän! Vaikka aihe on näinkin kauhistuttava, ei sitä ole käsitelty tirkistelevään ja mässäilevään sävyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan voisin oman lukukokemukseni perusteella jopa suositella ennemmin tämän lukemista, sen sijaan että tarttuisi Natasha Kampushin kohukirjaan sieppauksesta ja vankila-ajasta.

      En ole suomenkielen asiantuntija, joten luen tarinat kielen häiritsemättä. Tosi huonot käännökset kyllä voivat aikaansaada kirjan kesken jäämiseen tai sitten ne johtavat siihen, että luen kirjan alkuperäiskielellä.

      Poista
    2. Oikeastaan voisin oman lukukokemukseni perusteella jopa suositella ennemmin tämän lukemista, sen sijaan että tarttuisi Natasha Kampushin kohukirjaan sieppauksesta ja vankila-ajasta.

      En ole suomenkielen asiantuntija, joten luen tarinat kielen häiritsemättä. Tosi huonot käännökset kyllä voivat aikaansaada kirjan kesken jäämiseen tai sitten ne johtavat siihen, että luen kirjan alkuperäiskielellä.

      Poista
    3. En tiedä, olisiko minusta lukemaan Kampuschin kirjaa, se kun perustuu (karmaisevaan) tositapaukseen. Huoneeseen pystyi kuitenkin suhtautumaan eri tavoin, koska se on fiktiota.

      Poista
  3. Minullakin kirja on ollut nyt jo pidempään hyllyssä, mutta jostakin syystä en ole tullut siihen tarttuneeksi. En ole varma, luenko tätä laisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin hyllystäni löytyy joitakin "kohukirjoja", jotka ovat odottaneet lukemista jo vuosia. Ehkä niidenkin aika tulee vielä joskus...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...