Runokirjajoulukalenteri: luukku 9 – Immi Hellén: Oravan pesä ja muita runoja

Valopuun syliin istutin Immi Hellénin pienen runokirjasen Oravan pesä ja muita runoja.

Kun kirja osui silmiini kirjaston runouutuuksissa, en tunnistanut tekijää. Kirjan esipuhe kertoo, että Hellén (1861–1937) oli kansakoulunopettaja ja lastenrunoilija. Nimi ei ehkä soita kelloja, mutta runot laulujen sanoituksina kyllä. Maan korvessa kulkevi… Kas kuusen latvassa oksien alla… Joko kilahtaa?

Kalenteriluukkuun oli pakko valita runo Joulukirkkoon – ja pahoittelen loppupäivän korvamatoa:

Kello löi jo viisi,
lapset, herätkää,
Juhani ja Liisi –
muuten matka jää!

Tässä vesimalja,
silmät huuhtokaa!
Lämmin karhuntalja
reessä odottaa.

Joutuin turkit niskaan,
kintaat käsihin!
Sanna vielä viskaa
villahuivinkin.

Kokonaisuudessaan yhdeksänsäkeistöinen runo on vuodelta 1898. Sen sävelsi lauluksi R. Raala reilu kymmenen vuotta myöhemmin, ja edelleen yli sadan vuoden jälkeen sitä lauletaan ja se tunnetaan.

Runon kuvaamat tapahtumat ja sanasto saattavat herättää nykylukijassa ja -kuulijassa hämmennystä. Kyllä lähdettiin kirkkoon varhain! Ajankuvaa luovat myös reki, talja ja se, ketkä lähtevät kirkkomatkalle, ketkä jäävät. Kahdeksannen säkeistön ”Ruuna virsta vielä / tepsuttele pois!” kertoo, että matkaa piti tehdä reilun kilometrin verran.

Tulipa taas laajennettua tietämystä runouden historiasta, kiitos Nysalor-kustannuksen julkaisusarjan, joka esittelee varhaisten suomalaisten naiskirjailijoiden kirjoituksia.

Immi Hellén: Oravan pesä ja muita runoja. Nysalor 2025. 46 s. Kirjastolaina. Kansi: Matti Järvinen.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 20 – Elli Leppä: Hylänkö

Runouden täsmävinkki biologeille! Miksei muillekin luonnontieteilijöille ja kaikille, jotka syttyvät patogeeneistä, mikrobeista, eliöiden latinankielisistä nimistä, loismyrkyistä.

Elli Lepän neljäs runokokoelma Hylänkö pohjaa luonnontieteisiin. On jännittäviä faktoja, pohdintaa ihmisen roolista ekosysteemissä. Hylänkö viittaa hylättyihin seutuihin, rakennuksiin, ”menetettyihin maihin”. Myös mädistä appelsiineista ja bataateista syntyy runoutta.

Kokoelma ei ole ollenkaan niin synkkä kuin sen nimi ja kannen väritys antaisivat olettaa. Vai mitä tuumaat tällaisista säkeistä:

mannerlaattojen vuosimiljoonainen harhailu

ikiroudan päälle rakennettujen talojen vajoaminen

kaikki me olemme jäkäliä

Nämä eri runoista napsitut säkeet ovat mielikuvitusta liikuttelevia kenelle vain.

Päivän pidempi, talvinen poiminta on runosarjasta nimeltä Tehdashalleja. Sen ensimmäinen osa kuuluu näin:

me olemme tulleet tänne missä lumi kinostuu
seinien sisään, graffitit hehkuvat, maali kuoriutuu
betonista kiehkuroina ja säleinä
valo pyyhkii lattioita vuosikymmeniä
on ollut aivan tyhjää, kukaan
ei tarvitse tätä tilanpaljoutta, kylmyys astelee
mietiskellen pitkin halleja

Ihmisen hylkäämissä rakennelmissa kaikuu surumielisyys. Ei ole enää ikkunoita ja ovia pitämässä sateita ja lumia ulkopuolella. Kun kaikki ihmiselle hyödyllinen on viety pois, luonto valtaa tilat, joissa joskus on ollut toimintaa.

Hallien sijaintia ei kerrota. Aiemmassa osiossa on puhe Tsernobylista, Pripjatista. Sen hylätty huvipuisto seisahtuneine laitteineen on jäänyt tv-dokumentista hyvin mieleeni.

Hylänköjä on kaikkialla, ja uutisissa kerrotaan tarpeettomiksi jääneistä toimistotiloista.

Mökkimatkoilla katselen usein hylättyjä kasvihuoneita, niiden painuneita rakenteita ja särkyneitä laseja. Aiemmin kiihdytettyyn kasvamiseen tarkoitettu rakennelma antaa periksi vuosi vuodelta enemmän.

Näistä runoista innostuu kyllä tällainen ei-luonnontieteilijäkin!


Elli Leppä: Hylänkö. Nysalor 2023. 130 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Henna Sakkara-Döring.