Alkuteos:
Fifty Shades of Grey.
Suomentaja:
Riie Heikkilä (2012).
Kustantaja: Otava.
Sivumäärä.
514.
Oma arvio:
1/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
 |
| Kuva: otava.fi |
Sidottu on ensimmäinen osa brittiläisen E. L. Jamesin Fifty Shades -trilogiaa, joka on noussut polttavaksi puheenaiheeksi ja myyntihitiksi.
Alkuasetelma ei voisi olla kuluneempi: kömpelö ja kokematon
kirjallisuudenopiskelija kohtaa sattumalta itsevarman, saavuttamattoman oloisen ja hengästyttävän hyvännäköisen
poikamiehen, joka kaiken lisäksi on rikas. Miljonääri kiinnostuu tytöstä, ja heidän välilleen kehkeytyy miehen seksuaalisten mielihalujen värittämä suhde. Anastasia Steele ja Christian Grey koettelevat toistensa rajoja monin tavoin. Keskeistä on, kuka saa tehdä mitäkin ja kenelle, ja mitkä ovat Christianin mieltymysten taustat.
Teksti on vaivaannuttavaa. Anastasia punastuu tai lehahtaa
punaiseksi noin joka toisella sivulla. Anastasian edellisen punastumisen puna
tuskin on ehtinyt laskea, kun taas jo lehahtaa. Yhden kulmakarvan
nostamisen taito vaikuttaa myös erityisen käytetyltä. Jatkuva virnistely
rasittaa, Anastasian sisäisen jumalattaren toistuvat ”kommentit” saavat raivon
partaalle.
Luin kirjan tunnollisesti loppuun, vaikka olisin voinut
lopettaa jo muutaman kymmenen sivun jälkeen. Itsepintaisesti olin päättänyt,
että luen tämän, ja nyt voin sanoa, että niin tein. En voi suositella tätä
oikeastaan kenellekään, sillä paremmin kirjoitettua viihdettä on kirjastoissa
hyllymetreittäin. Mutta tällaista kirjallista ilmiötä harvasta kirjasta syntyy,
joten uteliaiden ei varmaan auta kuin kokea tämä itse.
Mikä tässä kömpelösti toteutetussa pehmopornossa sitten
hätkähdyttää – tai siis minkä pitäisi ilmiön mittasuhteiden mukaan niin tehdä? Se ei voi olla muu kuin seksi, jota kirjassa kyllä riittää. Niin mitä sitten? Nykyäänhän internet ja televisio suoltavat katseltavaksi ties mitä. Veikkaukseni
on, että yksi vastaus löytyy siitä, millainen media kirja on: tarina tulee
luettuna hyvin eri tavalla iholle. Jokaisen lukijan täytyy kuvitella ja
kuvittaa tarina päässään itse.
On selvää, että en kuulu kirjan kohderyhmään. Ensinnäkään en
juuri lue viihdekirjoja. Toisekseen en pysty ymmärtämään seksin käyttöä vallan
välineenä. Herra ja palvelija -suhde ynnä muut kiemurat menevät yli ymmärrykseni. Olisi oikeastaan ollut suuri ihme, jos Jamesin hitti olisi minuun kolahtanut.
Kuitenkin olen sitä mieltä, että kaikki lukeminen on
hyvästä. Jos joku innostuu tämän kautta lukemaan muutakin, niin hyvä. Eikä
minulla ole siihenkään mitään sanottavaa, jos joku lukee vain
viihdekirjallisuutta ja tämän yhtenä muiden joukossa. Hyvä. Makunsa kullakin.
Kirjallisiin ilmiöihin perehtyminen oli siis tällä kertaa aikamoista
tuskaa verrattuna Nälkäpelin lukemiseen. Toki olisin voinut uskoa HS:n
Aholan kehotusta ja jättää ilmiön omaan arvoonsa, mutta minkä sitä
uteliaisuudelleen mahtaa! Kaipa seuraavaksi kokeilen Twilightia, jolle Fifty Shades on esimerkiksi Maijan
mukaan monella tasolla velkaa. Fifty
shadesin parissa on viihtynyt muun muassa Helmi-Maaria,
kun taas Jenni
epäilee kyseessä olevan joukkoharha.
