Lyhytarvioita

Välillä jostakin kirjasta ei tahdo syntyä omaa postausta sitten millään. Joskus kirja jättää sanattomaksi, vaikka se olisi ollut kuinka koskettava tai ainutlaatuinen lukuelämys. Välillä myös "ihan kivoista" kirjoista jää teksti kirjoittamatta. Olen ratkaissut tämän tekstijumiongelman siten, että koostan aina silloin tällöin useamman kirjan laajuisen yhteispostauksen. Vuodenvaihde on käsillä, joten taas tuli aika putsasta pöytä bloggaamattomista kirjoista. Uutta vuotta ja uusia kujeita blogin suhteen on kivempi suunnitella, kun blogi on ajan tasalla.

Lyhytarvioihin pääsi tällä kertaa mukaan kovin sekalainen sakki kirjoja:

 

Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa (2011)

Alkuteos: Rien ne s'oppose à la nuit.
Suom.: Kira Poutanen (2013).

WSOY 318 s. Kirjastosta lainattu.

Ranskalainen kirjailija Delphine de Vigan on kirjoittanut äidistään vangitsevan ja koskettavan romaanin. Huomasin usein lukiessani palaavani katselemaan lumoavaa kansikuvaa. Kansi on yhtä tummanpuhuva kuin tarinakin: äidin elämää leimasivat lukuisat salaisuudet ja häilyvä mielenterveys. Äiti teki lopulta itsemurhan, mikä jätti jälkeensä kysymysten tulvan. Vigan onnistuu välittämään lukijalle tyttären hämmentyneen ja tietoa etsivän näkökulman. Kirja imaisi minut niin maailmaansa, että luin sen liiankin nopeasti. Saatan hyvin palata tämän tarinan pariin joskus uudelleen.

* * *

 

Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta (2009)

Alkuteos: Ce que je sais de Vera Candida.
Suom.: Ville Keynäs (2011).

WSOY 284 s. Kirjastosta lainattu.

Tässä on toinen huikean hienoa ranskalaisen kirjailijan teos, jonka luettuani olin sanaton. Kyseessä on mukaansatempaava tarina kolmen sukupolven naisista, joiden elämäntarinoissa on paljon tummia sävyjä. Vera Candidaa näyttää odottavan samansuuntainen kohtalo kuin hänen äitiään ja isoäitiään eli synnyttää lapsi, jonka isästä ei ole varmuutta. Vera nousee kuitenkin vastustamaan kohtaloaan ja lähtee pois kotisaareltaan. Hotkaisin kirjan sellaisella vauhdilla, ettei siitä jäänyt tarkkoja mielikuvia. Lukukokemuksesta jäivät päällimmäisinä mieleen vahvat naiset ja väkevä tunnelma.

* * *

 

J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (1998)

Alkuteos: Harry Potter and the Chamber of Secrets.

Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta (1999)
Lukija: Vesa Vierikko.

Kansi: Mika Launis.
Kesto: 11 t 26 min. Kirjastosta lainattu.

Harry Pottereiden kuunteleminen äänikirjoina jatkui. Toinen vuosi Tylypahkassa tuo Harrylle ensimmäistä enemmän kouluhaasteita, ja opiskelukiireiden lisäksi stressiä aiheuttaa tieto, että salaisuuksien kammio on avattu. Jästiperheiden lapsia vainotaan, ja heitä aletaan löytää kangistettuina. Harryn hyvä ystävä Hermione on myös vaaravyöhykkeellä, sillä hänen vanhempansa ovat jästejä.

Kuuntelin kakkososan heti sarjan aloituskirjan perään. Nyt hahmot olivat jo minulle tuttuja ja osasin odottaa tietynlaista kaavaa: kirjassa kuvataan yhden lukuvuoden ajan Harryn, Ronin ja Hermionen elämää, johon mahtuu opiskelun lisäksi jokin hurja seikkailu ja vaaratilanteita.

* * *

J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki (1999)

Alkuteos: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban.

Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta (2000).

Lukija: Vesa Vierikko.

Kansi: Mika Launis.
Kesto: 14 t 39 min. Kirjastosta lainattu.

Aiempien kirjojen tapaan myös kolmannessa Harry Potter -romaanissa Harry ystävineen ajautuu seikkailuihin ja hankaluuksiin. Tällä kertaa vastustajana on Azkabanin vankilasta karannut vaarallinen vanki, Sirius Musta. Seikkailun tuoksinassa Harry saa tietää enemmän taustastaan, vanhemmistaan ja heidän salaperäisestä kuolemasta. Kaikki ei olekaan sitä, miltä näyttää, ja lukijakin yllättyy useaan kertaan. Hahmoista paljastuu uusia piirteitä, ja kuolemanuhka on jälleen vahvasti läsnä.

Ensimmäistä Potter-kirjaa kuuntelin alkusyksystä herkeämättä, mutta toisen osan tarina ei ollut mielestäni yhtä vetävä. Tämä kolmas osa palautti jälleen innon Harryn vaiheiden seuraamiseen, joten ei kai tässä auta muuta kuin jatkaa suoraan neljännen osan kanssa! Tuntuu uskomattomalta, että olen kuunnellut Pottereita tänä syksynä jo yhteensä yli 35 tuntia. Aika Harryn ja kavereiden seurassa kuluu kuin siivillä

* * *

Valerie Solanas: SCUM-manifesti (1968)

Alkuteos: SCUM Manifesto. 

Suom. Suvi Auvinen (2011).

Savukeidas 74 s. Kirjastosta lainattu.

Päädyin lukemaan amerikkalaisen Valerie Solanasin SCUM-manifestin Sara Stridsbergin ja Peppe Öhmanin kirjojen johdattelemana. Halusin nähdä itse, mistä kohutussa manifestissa on kyse.

SCUM-manifesti on ohut kirjanen, joka on täynnä painavia sanoja ja ajatuksia. Solanas esittelee ajatuksen yhteiskunnasta, jossa ei ole miehiä. Manifestin nimi SCUM on akronyymi ja muodostuu sanoista Society For Cutting Up Men. Provokatiivinen ja rääväsuinen ajatelma on ymmärrettävästi herättänyt huomiota ja paheksuntaa ilmestymisaikanaan eli 1960-luvulla. Miesvihamielisten ajatustensa johdosta Solanas nähdään usein äärifeministinä, ja hänen manifestinsa on ollut noussut kulttimaineeseen

* * *

Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala (1997)

Alkuteos: The God of Small Things. 

Suomentaja: Hanna Tarkka (1997).

Otava 384 s. Kirjastosta lainattu.

Intialaisen Arundhati Royn romaani on täynnä Intian värejä, hajuja ja makuja. Roy kuvaa intialaista elämää tarkasti ja paikoin pilke silmäkulmassa. Tarinan keskiössä ovat kaksoset Rahel ja Estha, joiden loppuelämää varjostaa lapsuudessa sattunut onnettomuus. Menneisyyden painolasti ei hellitä. Roy kuvaa koskettavasti sisarusten suhdetta ja kaksosten lähipiirin välejä. 

Roy voitti tällä esikoisteoksellaan Booker-palkinnon lähes parikymmentä vuotta sitten eikä ole sen jälkeen julkaissut kirjoja. Nyt syksyllä kuulin, että Roylta ilmestyy tulevana vuonna uusi romaani. Se menee ehdottomasti lukulistalle!

* * *

Agneta Pleijel: Fungi - romaani rakkaudesta (1993)

Alkuteos: Fungi - en roman om kärleken.

Suom. Marja Kyrö (1995).

Otava 255 s. Kirjastosta lainattu.

Tartuin Pleijelin romaaniin työkaverin suosituksesta. Meidän kirjamakumme osuvat monesti yksiin, joten olin todella hämmentynyt Fungin äärellä. En missään vaiheessa päässyt sisään tarinaan, joka lähtee liikkeelle 1800-luvun alkupuolen Saksasta ja joka poukkoilee sitten eri puolille maailmaa. Päähenkilönä on saksalainen Franz Wilhelm, jonka isä toivoo pojasta lääkäriä. Nuortamiestä kiinnostavat kuitenkin lääketiedettä enemmän kasvioppi ja rakkauden salat. Franz Wilhelm toimii myös tarinan kertojana, hyvin rasittavana sellaisena. Kertojan katse ja jaarittelut olivat minulle liikaa. Ärsyynnyin ja turhauduin. Ja nukuin.

* * *

Antti Tuuri: Tenoa soutamassa (2009)

Kansi: Hannu Taina.
Otava 192 s.  Kirjastosta lainattu.

Antti Tuurin Tenoa soutamassa on sympaattinen kertomuskokoelma kirjailijan kalareissuista. Tuuri oli pitkään ajatellut lohenpyytämisen Tenolta olevan turhanpäiväistä, kunnes hän kerran lupautui erään porukan matkaan. Lohijoki lumosi skeptisen kirjailijan. Sittemmin Tuuri on tehnyt vuosittain syksyisen kalareissun Tenon maisemiin. Kirjassaan Tuuri kuvailee kalojen pyytämistä, luontoa ja suhdettaan paikalliseen soutajaan, jonka kanssa hän ystävystyy. Välillä Teno jättää miehen ilman saalista, mutta lohien määrä ei ole ainoa syy palata joelle: "Joen soutaminen oli joka vuosi suuri elämys niin kuin hyvän ystävän pitkään odotettu tapaaminen."

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (1997)

Alkuteos: Harry Potter and the Philosopher´s Stone.

Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta (1998).

Kustantaja: Tammi.

Kesto: 10 t 28 min.

Lukija: Vesa Vierikko.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Mika Launis.

Harry Potter -sarja ja sen hahmot ovat niin laajasti tunnettuja, että vähintään aloitusosan lukemisen voisi sanoa jo kuuluvan yleissivistykseen. Maailman kenties tunnetuin lastenkirjasarja ei paljon esittelyjä kaipaa, joten keskityn tässä jutussa lähinnä lukukokemukseni ruotimiseen. Alkuun kuitenkin kerron kirjan tapahtumista ja henkilöistä lyhyesti, sillä Kirjakimaran lukijoissa saattaa hyvinkin olla sellaisia, joille maailman kuuluisin velho ja hänen tarinansa ovat vielä vieraita.

Harry Potter saa 11-vuotissyntymäpäivänsä lähestyessä tietää, että hän on velho ja hänen vauvana menettämänsä vanhemmat olivat velho ja noita. Harry on asunut koko lapsuutensa "tavallisten" sukulaisten hoteissa, eikä häntä ole kohdeltu hyvin. Nyt Harry kutsutaan opiskelemaan Tylypahkaan, joka on velhojen ja noitien sisäoppilaitos. Taikominen ja velhona eläminen ovat Harrylle uutta, kuten myös se, että hän on velhomaailmassa kuuluisa. Koulussa hän ystävystyy muun muassa Ronin ja Hermionen kanssa, ja he kaikki asuvat Rohkelikko-nimisessä tuvassa. Koulussa Harry oppii pelaamaan huispausta, joka on velhojen ja noitien ilmassa luudanvarsilla pelattava joukkuepeli. Oppiaineina koulussa ovat esimerkiksi taikajuomat, muodonmuutokset ja velhojen historia. Harry ajautuu koulussa kavereineen seikkailuun, jossa keskeisenä on hyvän ja pahan taistelu.

Luin kirjan alkukielellä yläasteella lähemmäs parikymmentä vuotta sitten. Muistikuvani tuosta lukukerrasta olivat haalistuneet niin, että tarina oli minulle nyt kuin uusi. Aloin kuunnella äänikirjaa suomeksi  tänä syksynä useammasta syystä. Ensinnäkin Jaana Kapari-Jatan kehuttu suomennos kiinnosti. Halusin kokea, miten hänen tekemänsä ratkaisut toimivat. Kuunnellessani vaikutuin Kapari-Jatan luomista kekseliäistä nimistä ja velhomaailman termeistä. Muutenkin teksti soljuu kauniisti.

Toiseksi olin utelias tietämään, mistä Potterin vetovoima syntyy. Olin kyllä aluksi hieman skeptinen: miten mahtaisin jaksaa lasten fantasiakirjaa, kun en yleensäkään piittaa fantasiasta? Olin kuitenkin nopeasti koukussa. Henkilöhahmot ovat sopivan ihastuttavia ja vihastuttavia, ja juoni kutkuttavan jännä. Ihastuin Rowlingin luomaan maailmaan ja aloin arvostaa kirjailijan mielikuvitusta. En enää yhtään hämmästele Potterin suosiota.

Oikeastaan kuuntelemiselle on vielä kolmaskin syy: kaipasin kipeästi mielenkiintoista kuunneltavaa työmatkoille. Voin hetkeksi unohtaa sopivien äänikirjojen metsästyksen, sillä kirjalla on jatko-osia kuusi, ja kaikista on tehty äänikirjat. Harrysta hullaantuneena aion kuunnella ne kaikki. Laskeskelin, että koko kirjasarjan yhteiskesto äänikirjoina on huimat 140 tuntia, eli minulla on vielä noin 130 tuntia Potteria jäljellä! Tämä tuntuu lohdulliselta, sillä kirjan päättyessä olisin halunnut jäädä velhomaailmaan. Vielä kun äänikirjat lukee sellainen taituri kuin Vesa Vierikko, niin kuuntelu on elämys.