Leif GW Persson: Pommimies ja hänen naisensa

Kansi: Marina Mattson

Otava 2016. 495 s.
Alkuteos: Bombmakaren och hans kvinna (2015).
Suom. Kari Koski.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Pommimies ja hänen naisensa on ruotsalaisen Leif GW Perssonin yhdestoista romaani. Persson tunnetaan kotimaassaan myös tv-persoonana ja urastaan kriminologina, ja lisäksi hän on toiminut oikeusministeriön neuvonantajana ja opettajana poliisiammattikorkeakoulussa.

Keskustelimme Pommimiehestä kirjaston lukupiirissä, ja tuota tapaamista varten tutustuin Perssonin taustaan ja tuotantoon hieman tarkemmin. Luin muun muassa siitä, että Perssonin esikoisteos Possujuhla perustuu tositapahtumiin eli siihen, miten Persson oli mukana paljastamassa oikeusministerin yhteyksiä prostituutiorinkiin. Opin myös, että pari vuotta sitten Helsinki Litissä kuuntelemani Malin Persson Giolito on hänen tyttärensä.

Pommimiehen tarina lähtee liikkeelle siitä, että Ruotsin poliisi on saanut vihjeen, että muslimiterroristit aikovat iskeä kansallispäivänä Skansenille, jossa vietetään juhlapäivää perinteisin menoin. Paikalle on tulossa kuningasperhe, valtionjohtoa ja suuri yleisö.

Turvallisuuspoliisissa Lisa Mattei johtaa tutkintaryhmää, jonka tarkoituksena on selvittää uhkan todenperäisyys, epäillyn taustat ja ennen kaikkea estää mahdollinen isku. Kirja kuvailee Ruotsin turvallisuuspoliisin työtä terrori-iskun uhan alla: miten poliisi hankkii tietoja epäiltyjen liikkeistä, toimintatavoista, räjähteistä ja muusta iskuun liittyvästä. Samalla tutkinnanjohtaja Lisa Mattei kipuilee uran ja perhe-elämän yhteensovittamisessa.

Kirja on oivallista luettavaa sellaisille lukijoille, jotka eivät halua dekkarilta väkivaltaa ja raakuuksia, vaan ovat kiinnostuneet poliisityöstä. On kuvaavaa, että sivulla 322 on virke "Ja vasta silloin alkoi lopultakin tapahtua." Vaikka väkivallalla ei mässäillä, tarinassa on kuitenkin roimasti jännitystä ja juonessa käänteitä. Saavatko poliisit iskun estettyä? Onko poliisissa myyrä ja jos on, niin kuka se on?

Pidän Perssonin kirjoitustyylistä ja selvästi asiantuntevasta otteesta, mutta aivan nurisematta en Pommimiehestä päässyt nauttimaan. Paljon rikossarjoja ja -elokuvia nähneenä olen kyllästynyt siihen, että poliisien yksityiselämä sotketaan mukaan rikoksen ratkaisuun, samoin myyräepäily poliisissa on kulunut juonikuvio. Näistä jupinoista huolimatta aion lukea Perssonia lisää, kenties jo ensi kesänä, sillä jokin hänen tavassaan kirjoittaa ja yhdistellä faktaa ja fiktiota kiehtoo minua.

Muistelen lukeneeni Perssonia edellisen kerran opiskeluaikoina, kun olin töissä kirjakaupassa. Ostin tuolloin töistä kaksi ensimmäistä osaa Välfärdsstatens fall -trilogiasta eli dekkarit Kesän kaipuusta hyiseen viimaan ja Toinen aika, toinen elämä. Kolmatta osaa (Putoaa vapaasti kuin unessa) ei ollut tuolloin vielä suomennettu. En muista, mihin nuo kirjat ovat joutuneet, joten hankin nyt nettidivarista mökin dekkarihyllyyn koko trilogian ‒ vaikka olen sittemmin nähnyt kirjojen pohjalta tehdyn tv-sarjan Pyhiinvaeltajan kuolema, haluan palata Palme-tutkintaan kirjan muodossa.

Helmet 2019: 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt.

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

Kansi: Sanna Mander.

Schildts & Söderströms 2018. 303 s.
Alkuteos: De kommer att drunkna i sina mödrars tårar (2017).
Suom. Outi Menna.
Oma arvioni: 3½/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.

Johannes Anyurun August-palkittu romaani He hukkuvat äitiensä kyyneliin on tummasävyinen dystopia tulevaisuuden Ruotsista, josta on tullut pelon ja muukalaisvihan läpäisemä yhteiskunta. Anyuru rakentaa painavista ja ajankohtaisista aiheista monisyisen romaanin, joka ei päästä lukijaa helpolla.

Kaikki lähtee liikkeelle göteborgilaisessa sarjakuvakaupassa tapahtuvasta terrori-iskusta. Daeshin eli Isisin lipun alla toimiva terroristikolmikko toteuttaa väkivaltaisen hyökkäyksen tilaisuuteen, jossa puhutaan muslimeja käsittelevästä pilapiirroskirjasta. Syntyy panttivankitilanne, jonka lopputulemana pommiliivein varustautuneista nuorista tekijöistä vain Nour selviää hengissä, Hamad ja Amin saavat surmansa.

Iskusta selvinnyt Nour on nuori nainen, joka alkaa jo iskun aikana kokea erikoisia tuntemuksia. Tämä on tapahtunut aiemmin, eikä hän ole se, joksi häntä luullaan. Häntä kutsutaan Nouriksi, mutta se ei ole hänen oikea nimensä. Parin vuoden kuluttua iskusta eräs kirjailija alkaa vierailla naisen luona oikeuspsykiatrisella osastolla ja saa tältä tekstejä luettavakseen. Kirjailija itsekin on muslimi ja haluaa selvittää, kuka nainen todella on, mitä on tapahtunut. Nainen nimittäin kertoo tulevansa tulevaisuudesta.

Romaani etenee kahdella aikatasolla. Kirjailija kertoo nykyhetkestä, Nouriksi kutsutun naisen tarina sijoittuu noin viidentoista vuoden päähän tulevaisuuteen. Tulevaisuuden Ruotsissa muslimina eläminen on lähes mahdotonta, koska sarjakuvakaupan isku on johtanut islamofobian yleistymiseen. Kirjailija alkaa harkita maastamuuttoa, koska naisen hahmottelema tulevaisuudenkuva on lohduton.

Kirjoitan sinulle joka et vielä tiedä, että hulluudesta tulee aina lopulta normaalia ja normaalista hullua.

Tulevaisuudessa kaikkien tulee allekirjoittaa vuosittain kansalaissopimus, tai muuten henkilö luokitellaan valtion viholliseksi. Vihollisia etsitään jatkuvilla passitarkastuksilla, ja sopimuksesta kieltäytyjät siivotaan eristetylle alueelle.  Uskonnolliset vaatteet ja ideologiset symbolit on kielletty: näitä käyttävät joutuvat entistä huonompiin oloihin ja tarkemmin vartioiduiksi. Muslimeille pakkosyötetään sianlihaa, ja he joutuvat integraation nimissä piirtämään pilakuvia omasta uskonnostaan.

Tulevaisuuteen kurottava tarina yhdistelee mielenkiintoisesti mielikuvituksellisia elementtejä todellisiin, tunnistettaviin asioihin. Tarinassa on kaikuja niin Guantanamon vankileireiltä, Abu Ghraibin kidutuksista kuin Charlie Hebdon iskusta. Dystooppinen tulevaisuuden kuvaus on synkkä, pelottavakin, mutta valitettavasti mahdollisen oloinen.

Lukiessani mieleeni nousi liuta kysymyksiä, joista osaan kirja vastaa, osa jää lukijan vastattaviksi.  Mikä ajoi nuoret tekoon? Mistä radikalisoituminen sai alkunsa? Ovatko tulevaisuuskuvitelmat vain skitsofreenisiä harhoja? Miten tällaisen tulevaisuuden voi estää?

Kirja jätti minulle hieman epämääräisen tunteen. Vaikka eri aikatasoja oli periaatteessa helppo seurata ja luin kirjaa tiiviisti, tuntui kuin eksyisin tarinan tasoihin, mutkiin ja käänteisiin. Olin koko ajan epävarmoilla vesillä. Tämä kirja voisi toimia hyvin lukupiirikirjana, sillä avointen kysymysten ja tulkintamahdollisuuksien vuoksi keskusteltavaa varmasti riittäisi.

He hukkuvat äitiensä kyyneliin on ruotsalaisen Johannes Anyurun toinen suomennettu romaani. Anyuru on  kirjoittanut Ugandassa syntyneen isänsä tarinan romaanissaan Myrsky nousee paratiisista, joka suomennettiin neljä vuotta sitten. Kirja menee ehdottomasti lukulistalleni. Johannes Anyuru nousee Helsinki Lit -kirjallisuusfestareilla lavalle Kjell Westön kanssa perjantaina 25.5. Mielenkiinnolla odotan keskustelua tästä kirjasta!

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Anyurun kirjan kohtaan 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.

Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast (1996)

Alkuteos: Eureka Street.

Suomentaja: Markku Päkkilä (1998).

Kustantaja: Otava.

Sivumäärä: 560.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kannen valokuva: Reiner Harscher

Kaupunki on kertomusten ja tarinoiden kätköpaikka. Tarinat kertovat tästä ajasta, menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Kaupunki on romaani.

Belfast 1990-luvun alkupuoliskolla. Katolisten ja protestanttien kärhämät ovat jatkuneet jo vuosikausia, eikä tulitaukokaan tuo kaivattua rauhaa Pohjois-Irlannin pääkaupunkiin. Aselevosta huolimatta uutiset alkavat lähes aina raportilla siitä, missä tällä kertaa on räjähtänyt.

Olipa kyseessä kaupungin keskusta tai jokin niistä alueista, joilla ihmiset asuvat, kaupungin kadut sekä naapuritalojen valot kertovat tarinoita petetyistä, halutuista, kärsineistä ja unohtumattomista ihmisistä.

Belfastin kadut kertovat myös Chuckien ja Jaken tarinan. He ovat kolmikymppisiä miehiä, joilla on elämänsuunta vielä kadoksissa. Tilapäistyöt, naisseikkailut ja ryypiskely kavereiden kanssa täyttävät alavireisen elämän. Chuckien ja Jaken ystävyys osoittaa, että katolinen ja protestantti mahtuvat saman baaripöydän ääreen.

Tarina etenee vuoroluvuin Chuckien ja Jaken näkökulmasta. Molemmat etsivät jotakin: rakkautta, vakautta, menestystä. Moukan tuurilla Chuckie saa epämääräiset bisneksensä luistamaan, ja elämään ilmestyy myös amerikkalainen tyttöystävä. Jake puolestaan on toipumassa erosta edellisestä tyttöystävästään ja tuntuu aina vain törmäävän rasittavaan Aoirgheen.

Nuorten miesten elämän näyttämönä toimii Belfast, joka on kuin yksi keskeinen henkilö tarinassa.

Belfast oli jännittynyt ja peloissaan. Epäilemättä jossain tapettiin ihmisiä juuri samalla hetkellä, mutta silti oli hyvin kaunista. Kaupunki kuulosti vanhuuttaan napsahtelevalta ja rahisevalta levyltä. Mikään ei kuitenkaan peittänyt pahan kaikuja tulivatpa ne läheltä tai kaukaa. Sireenit ulvoivat ja huusivat yön äärettömyydessä kuin pellistä taotut avioparit.

Kirja herättää eloon kaupungin, konfliktit ja niiden vaikutukset tavallisten ihmisten elämään. Kaupunki elää tapahtumissa mukana.

Reilut parikymmentä vuotta sitten ei ollut kännyköitä tai internetiä, vaan uutisia seurattiin radiosta ja televisiosta ja kavereita tavoiteltiin lankapuhelimilla ja soittamalla ovikelloa. Aina vain hektisemmäksi käyvässä tietoyhteiskunnassa iskee usein infoähky, jonka keskellä tällaisen elämän kuvausta on puhdistavaa lukea.

Tarina imaisee hyvin mukaansa heti alusta, ja henkilöhahmot ja miljöö piirtyivät elävästi mielessäni. Wilson kuvaa rosoisuutta kauniisti. Loppua kohden tarina menee välillä jahnaamiseksi. Olisin kaivannut tiivistämistä, vaikka innolla luin kirjan loppuun asti, sillä olihan loppuratkaisu saatava tietää.

Wilsonilta on suomennettu myös hänen esikoisteoksensa Ripley Bogle, jonka päähenkilö vilahtelee myös Eureka Streetissä.

Luin kirjan työkaverini suosituksesta ja ajattelin voivani kuitata sillä Irlannin maailmanmatkallani. Onneksi pysähdyin miettimään asiaa uudemman kerran: Pohjois-Irlanti on nimittäin osa Iso-Britanniaa, ei Irlantia. Wilson on siis brittikirjailija. Nyt ei auta kuin alkaa etsiä kiinnostavaa irkkukirjailijaa! Eureka Street, Belfast on silmiä avaava kirja, eikä aika mennyt hukkaan sitä lukiessa, päinvastoin.

Yasmina Khadra: Attentaatti (2005)

Alkuteos: L'Attentat.

Suomentaja: Lotta Toivanen (2008).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 191.

Oma arvio: 3½/ 5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Yasmina Khadra on salanimi, jonka takaa löytyy algerialainen Muhammed Moulessehoul. Kirjailija on entinen Algerian armeijan upseeri ja aloitti kirjailijanuransa peitenimen turvin välttääkseen sensuurin. Khadra on julkaissut parikymmentä kirjaa, joista on suomennettu Attentaatin lisäksi kolme muuta.

Attentaatin päähenkilö on Amin Jaafari, arvostettu arabitaustainen, mutta sittemmin Israelin kansalaisuuden saanut kirurgi. Jälleen kerran itsemurhapommittaja iskee Tel Avivissa ja Amin tekee pitkän päivän hoitaessaan uhrien vammoja. Aminin maailma romahtaa, kun hän saa kuulla oman vaimonsa olleen tuhoisan pommi-iskun takana.

Lukuisat kysymykset vyöryvät Aminin mieleen: Miten tämä voi olla mahdollista? Miten hän ei ole huomannut? Missä välissä hänen vaimostaan on muka tullut terroristi?

Beduiiniperheestä lähtöisin oleva Amin on koko elämänsä kärsinyt syrjinnästä ja ennakkoluuloista ja taistellut niitä vastaan.

Isän ansiosta kieltäydyin pitämästä maailmaa sotatantereena, vaikka olin kasvanut maaperällä, joka oli ikiajoista asti ollut myrskyisä. Näin toki, että sodat seurasivat toisiaan, kostotoimet kostotoimia, mutta kieltäydyin tiukasti tukemasta niitä. En uskonut ennustuksiin epäsovusta enkä voinut hyväksyä ajatusta, että Jumala lietsoisi ihmiset toisiaan vastaan ja kutistaisi uskonharjoituksen järjettömäksi ja kammottavaksi valtapeliksi. Olin siis välttänyt kuin ruttoa kaikkea, mikä olisi vaatinut pisarankin vertani sielun puhdistamiseksi.

Pöyristynyt Amin alkaa selvittää vaimonsa liikkeitä. Samalla hänet leimataan myös terroristiksi, sillä eihän hän olisi voinut tietämätön vaimonsa aikeista. Alkaa piinaava ja turhauttava selvitystyö, joka saa jännitysromaanin piirteitä.

Attentaatti on loistoesimerkki siitä, miksi ryhdyin Lukemalla maailman ympäri -projektiini. Romaani auttoi ymmärtämään jälleen yhtä monisyistä konfliktia, sen syitä ja vaikuttimia. En usko, että olisin ilman projektiani tullut tarttuneeksi Khadran romaaniin, mutta nyt olen todella iloinen, että löysin sen reissuni varrella.

Kirjailijan kotimaa on Algeria, joten tämän kirjan myötä tulin piipahtaneeksi tuossa pohjois-afrikkalaisessa valtiossa, vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvatkin Lähi-Itään. Voi kuulostaa hieman hassulta, mutta matkani alussa päätin tällaisesta linjauksesta ja sitä noudatan.

Algeria kartalla.