 |
| Kansi: Jussi Kaakinen. |
Tammi 2018. 727 s.
Alkuteos: Afgrunden.
Suomentaja: Katriina Huttunen.
Oma arvioni: 5/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.
Sain ensikosketukseni norjalaisen Kim Leinen tuotantoon pari vuotta sitten, kun luin hänen edellisen suomennoksensa Ikuisuusvuonon profeetat. Teos yllätti minut täysin, ja muistan edelleen, millaista oli lukea rujon realistista tarinaa 1700-luvun Grönlannista. Nyt Leine on valinnut aivan toisenlaisen miljöön ja aikakauden, sillä tuore suomennos Kuilu lähtee liikkeelle Suomen sisällissodasta vuonna 1918.
Tanskalaiset veljekset Kaj ja Ib ovat kaksoset, jotka osallistuvat Suomen sisällissotaan vapaaehtoisina. He matkustavat Suomeen sotimaan seikkailunhaluisina ja tuntuvat pelkäävän enemmän pakkasta kuin luoteja. Uhon rinnalla kytee kuitenkin pieni pelko, kuten Ib pohtii:
Pelkään mitä sota meille tekee. Pelkään mitä menetän, mitä saan. Minulla ei ole siitä aavistustakaan. Silti odotan sotaa.
Veljekset ajautuvat sodan julmuuksien pauloihin ja hyödyntävät sekasortoista tilannetta pidäkkeettä. Sotakokemus varjostaa valkoisten puolella sotivien veljesten elämää loppuun asti. Sodan mielettömyys, tuhoaminen, hajottaminen ja tappaminen muuttavat molempien suhtautumista elämään ‒ ja kuolemaan.
Sisällissotakokemusten jälkeen Ib opiskelee lääkäriksi. Ihmismielen kiehtovuus ohjaa hänet psykiatrian pariin, ja siitä edelleen tutustumaan hypnoosiin ja kokeilemaan manipuloinnin taitoja myös arkielämässä. Tälle lääkärille mikään ei ole pyhää, ei edes elämä. Kaj puolestaan päätyy ympäri Eurooppaa matkustavaksi lehtimieheksi. Hänen teologian opintonsa eivät johda pappisuralle, häntä vaivaavat uskon puute ja edelleen seikkailunhalu. Naisseikkailut koituvat lopulta kohtalokkaiksi.
Kuilu on eräänlainen tutkielma ihmismielen synkkyyksistä ja pimeistä puolista. Näiden tarkasteluun sota on otollinen näyttämö. Raakuudet vaikuttavat eri tavoin eri ihmisiin, minkä näyttää toteen mielenkiintoisesti se, että päähenkilöinä ovat kaksoset. Tilaisuusko tekee julmurin, vai kumpuaako pahuus sisältäpäin?
Ikuisuusvuonon profeetoista tuttu ruumiillisuus on vahvasti mukana myös Kuilussa. Ruumiinaukot ja niistä leijuvat löyhkät ja imelät tuoksut leijailevat lukijan nenään kirjan sivuilta. Osasin odottaa tätä, joten en hätkähtänyt, mutta voin kuvitella, että herkemmille lukijoille Leinen suoruus ja tekstin aistillisuus voivat olla liikaa.
Kirjan lopussa on kirjailijan jälkimietteet, joissa Leine kertoo kirjan synnystä. Kuilu pohjautuu elokuvakäsikirjoitukseen, jonka Leine teki ohjaaja Claus Bohmin vastarintamies Peter de Hemmer Gudmesta kertovaan elokuvaan. Käsikirjoituksen valmistuttua aihe tuntui jääneen kesken. Leine kaavaili aiheesta vielä lyhytromaania, mutta aineisto vei mennessään ja syntyi Kuilu, pituudeltaan yli 700 sivua.
Kim Leine on kiehtova kirjailija monella tapaa. Sekä miehen värikäs menneisyys että teosten taustat herättävät paljon kysymyksiä. Norjassa syntynyt Leine muutti teini-ikäisenä Tanskaan ja myöhemmin Grönlantiin pakoon päihteiden väärinkäytön sumentamaa elämää. Molemmat tähän mennessä suomennetut teokset ovat laajuudeltaan tiiliskiviluokkaa ja vaatineet hurjasti taustatyötä. Onkin meidän kaikkien innokkaiden Leine-fanien onni, että mies saapuu toukokuussa Helsinki Lit -kirjallisuusfestareille, joilla hän keskustelee Sirpa Kähkösen kanssa lauantaina 26.5.
Luin kirjan tammikuussa enkä voinut kuin ihastella: mikä avaus käännöskirjavuodelle! Leine on luonut jälleen kiehtovan, vaikkakin rankan tarinan. Käänteitä ja vauhtia riittää, mutta myös tarinan psykologinen ulottuvuus on ajatuksia herättävä.
Kuilu on ajankohtainen teos näin Suomen sisällissodan muistovuotena. Osallistunkin kirjalla 1918-haasteeseen. Helmet-haasteessa kirja menee minulle kohtaan 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi.
Kuilu muualla: Kirjaluotsi.
