Runokirjajoulukalenteri: luukku 2 – Silja Järventausta: Vuorosana pihapiirissä

Toisessa runokirjajoulukalenterin luukussa pyrähdetään pihalle.

Silja Järventaustan Vuorosana pihapiirissä sisältää puhuttelevia, tunnistettavia luontorunoja, joiden runokuviin on helppo tarttua. Arkiset havainnot kohottuvat kuvaamaan ihmisen luontosuhdetta.

Asioita käsitellään esimerkiksi vastinparien kautta: on kaupunki ja metsä, on hiljaisuus ja melu, villi ja hoidettu. Vastakkainasettelusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan runoissa on dialogia, erityisesti ihmisen ja luonnon välillä. Luonto ruokkii ajattelua ja kieltä.

Päivän ote kuuluu näin:

Ohuet hiutaleet laskeutuivat varpaat
edellä neulasille, kiehnäsivät neulastupsujen
päällä, etsivät oikeaa asentoa ja luvalla
sanoen laskeutuivat lopulta
oksatuppaan vatsalle.

Runon puhuja on tarkkailija, joka inhimillistää luontohavaintoaan. Kun hiutaleilla on varpaat ja ne kiehnäävät, niille alkaa muodostua oma tahto. Sattumanvaraisesta tulee tarkoituksellista toimintaa, imperfekti tuo runoon tarinallisuuden tuntua. Runoon on talletettu hetken taika.

Runo kehottaa pysähtymään yksityiskohtien äärelle. Mitä on tavanomaisen reittisi varrella, kun seisahdut ja oikein tarkennat katsettasi? Minkälainen on pihapuun vatsakumpu, näetkö puiden halausta kaipaavat sylit?


Silja Järventausta: Vuorosana pihapiirissä. Teos 2025. 115 s. Kirjastolaina. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 11 – Silja Järventausta: Iltapäivä isolla kirjaimella

Yhdennestätoista luukusta loikkaa esiin Silja Järventaustan runokokoelma Iltapäivä isolla kirjaimella, jonka runoyhdistys Nihil Interit valitsi vuoden 2022 parhaaksi runoteokseksi.

Järventaustan kuudes kokoelma on merkitysten leikkiä, ympäristön havainnointia, vuodenaikoja. Talvessakin piipahdetaan, mutta säkeet tulvivat ennen kaikkea kevättä – näitä runoja olisikin ihana lukea kevään korvalla.

Tutkaani tarttuu Elämä seisaaltaan -jakson aloitusruno, josta tässä kaksi ensimmäistä säettä:

Maailma pulahtaa ja on.

Hengitän ulospäin. Hengitän piikkipuihin, pikkujouluun päin.
Hengitän kaksiooni päin, yksiöön. Nostan sen kantta ylöspäin ja
kurkistan sen sisälle kuin niin kuin tai vieri vieressä oleviin.
Tuolla on hyvä olla. Tuolla tuolilla istuu joku. Tuolilla istuu
jokin.

Runossa maailmaa katsotaan kuin nukketaloa ulkopuolelta. Jos omaa elämäänsä voisi tarkastella ulkopuolisen silmin, voisi nähdä asiat erilaisissa mittasuhteissa.

Ensimmäisestä säkeistöstä löydän meneillään olevia kriisejä. Maailma pulahtelee hyisiin vesiin, sen pää käy jo pinnan alla, mutta vielä se sinnittelee. Se on, enkä juuri nyt voi sille mitään, kuten runon jatko ehdottaa. Voin vain hengittää. Hengittää sisään, hengittää ulos.

Järventaustan runo taluttaa minua kohti hyväksymistä. Maailman tilan, oman elämäni, oman itseni. Nämä ovat tämänhetkiset olosuhteet, näiden kanssa eletään. Kun faktat tunnistaa, voi yrittää muuttaa sen, minkä voi.

Hengitys jatkuu, vaikka en aina kykenisi joogamatolle hengittelemään tai pikkujouluihin hengähtämään, koska huimaukseni päätti niin. Kun raotan lumikuorman alla natisevaa kattoa, näen, että täällä on se joku ja se jokin ja täällä on hyvä olla, vaikka hoipertelen.

Teos 2022. 89 s.

Lainasin kirjastosta.

Kansi: Camilla Pentti.