Alkuteos:
Animal Farm.
Suomentaja: Panu Pekkanen (1969).
Kustantaja: WSOY.
Sivumäärä: 126.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
![]() |
| Kuva: wsoy.fi |
Eläinten vallankumous kertoo eläintilasta, jolla eläimet
ottavat vallan. Ihmiset ajetaan pois ja eläimet järjestäytyvät organisoiduksi
pienoisyhteiskunnaksi. Johtoa pitävät siat koirien avustuksella. Aluksi kaikki
sujuu mallikkaasti, mutta kuinka ollakaan eläinten tasa-arvoisuus painuu
unholaan sikojen päästyä vallan makuun.
Kaikki eläimet ovat keskenään tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Tämä lienee kirjan tunnetuin lainaus. Aluksi
ihanneyhteiskunnassa on seitsemän sääntöä, jotka takaavat kaikille
samanarvoisen ja reilun elämän. Vähitellen johtajat muokkaavat sääntöjä
itselleen sopivammaksi – ja tällainen paradoksaalinen ohje on lopputulos.
Valta-aseman väärinkäyttö ja epäoikeudenmukaisuus saavat
kihisemään. Kirjan äärellä saa kuitenkin myös hymistellä: eläinten luonteenpiirteet peilaavat oivaltavan terävästi ihmisluonnetta. Sioilla, koirilla, kanoilla, hevosilla ja lampailla on kaikilla omat ominaisuutensa. Esimerkiksi uutterin työhevonen, Apila nimeltään, on sitkeyden ja peräänantamattomuuden mallityyppi.
Orwellin klassikko on tunnettu ja paljon luettu yhteiskuntasatiiri.
Luin kirjan vasta nyt ensi kertaa. Ihmettelen kovasti, miksen ole lukenut tätä koulussa. Tämä olisi hyvin voinut kuulua vaikkapa yhteiskuntaopin
opetukseen, ehkäpä se joissakin kouluissa kuuluukin.
