Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa (1996)

Alkuteos: Medeja i ee deti.

Suomentaja: Arja Pikkupeura (2012).

Kustantaja: Siltala.

Sivumäärä: 359.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: ostin uutena.

Kansi: Kirsikka Mänty.

Ljudmila Ulitskajan Medeia ja hänen lapsensa on runsas sukuromaani, joka sijoittuu Krimille. Medeia Mendes asuttaa siellä vanhaa taloaan, jonne lukuisat sukulaiset tulevat viettämään kesiään. Kun monipäinen joukkio viettää aikaa yhdessä, sukutarinat heräävät eloon ja salaisuuksiakin nousee esiin. Pettymyksiltä ja pettämiseltä ei myöskään vältytä.

Kirjan nimestä huolimatta Medeialla itsellään ei ole lapsia, vaan hän on lapseton leski. Hänellä on kaksitoistatoista sisarusta, joista muutamaa hän on hoitanut kuin omia lapsiaan. Medeia on kirjan keskushenkilö ja kaikkia yhdistävä tekijä. Hän on tarkkailija, joka havainnoi nuorempiensa tekemisiä. Medeia on vieraanvarainen ja ottaa sukulaisensa aina avosylin vastaan. Medeialla on kuitenkin toinen puoli: hän on erakkoluonne, joka tarvitsee yksinäisyyttään, jonka pitkät ja pimeät syksy ja talvi aina tarjoavat.

– – hän letitti vuosien myötä hioutunein elein hiuksensa huolellisesti palmikoksi ja kieputti sen nutturaksi. Mustan silkkihuivin päähänsä kiedottuaan ja sen pitkän liepeen nutturan alta kaulalle irrotettuaan hän näki äkkiä omat kasvonsa soikeassa simpukkareunusteisessa peilissä. – – Ne olivat vuosien varrella käyneet entistä pitemmiksi – se johtui varmaankin valahtaneista ja kahden syvän rypyn uurtamista poskista. Sukunenää vuodet eivät olleet pilanneet: se oli melko pitkä mutta ei hitustakaan liian ulkoneva, tylppäkärkinen ja pyöreäsieraiminen.

Hänen kasvonsa muistuttivat kaunista hevosen turpaa.

Medeia on syntynyt vuonna 1900, joten hänen ja läheistensä elämänvaiheiden kautta hahmottuu hienosti myös 1900-luvun historia. Sukulaiset ovat hajaantuneet kuka minnekin, ja puolisoiden myötä suvussa on monen kansallisuuden ja uskontokunnan edustajia. Myös Medeian asuinpaikka Krim on eräänlainen sulatusuuni.

Kirjassa on henkilöitä kymmeniä, eikä sukulaisuussuhteiden hahmottaminen ole ongelmatonta. Aloin jo luonnostella sukupuuta, kunnes tajusin kurkata kirjan loppuun: siellä sellainen oli valmiina. Sukupuun avulla sain kirjasta enemmän irti ja pysyin paremmin kartalla. Venäläiset nimet kun tahtovat mennä iloisesti sekaisin niihin tottumattomalta, varsinkin kun soppaan lisätään lempinimet, kaimat ja hellittelynimet.

Kirjan henkilökaarti on niin laaja, että edellinen henkilö tahtoo painua unohduksiin, kun seuraava tulee esittelyvuoroon. Medeian lisäksi mieleen jää ainakin urheilijanuorukainen Butonov, joka on paitsi melkoinen naistenmies, myös entinen kilpaurheilu- ja sirkustähti. Medeian sisaren lapsenlapsen Mašan kohtalo ja elämänvaiheet ovat traagisia. Nuorena isoäiti sysää tytön hulluuden partaalle kirouksillaan, ja aikuisena hän kärsii kolmiodraaman yhtenä osapuolena.

Luimme kirjan lukupiirissä. Ulitskajan ihmiskuvaus sai kiitosta, samoin sujuva teksti. Vaikka kirja oli runsas ja rönsyävä, sitä ei ollut raskas lukea. Kaikki olivat tosin takellelleet henkilögallerian kanssa. Monille tämä oli ensimmäinen Ulitskaja, mutta se herätti kiinnostusta lukea muitakin hänen kirjojaan. Minua houkuttaa kovin Vihreän teltan alla -järkäle – se voisikin olla hyvä kesäkirja!