Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 21. luukku

Jouluun on enää kolme yötä, joten on aika kurkistaa Kirjabloggaajien joulukalenterin 21. luukkuun. Luukkuni teemana on...

Kirjaston joulu

Kirjastossa vilinää ja vilskettä riittää läpi vuoden, ja joulunodotus tuo lisämausteensa kirjastoelämään. 

Joulumieli tavoitti kirjaston väen jo marraskuussa, kun saimme hienon kuusen arkeamme ilahduttamaan.

Hyvissä ajoin ennen joulukuuta kirjaston tontut alkoivat koota perinteeksi muodostuneita joulupaketteja asiakkaiden lainattaviksi.

Paketit pääsivät esille joulukuun alussa, kun neljän viikon laina-aika riitti jouluun asti. Paketeilla on kirjaston hengen mukaisesti vaihto-oikeus ja palautusvelvollisuus. 

Pakettiin kääräistiin pari kolme kirjaa ja päälle muotoiltiin pieni vihje siitä, minkälaista luettavaa kääreen alta paljastuu. Jouluyllätyksen voi lainata itselle tai ystävälle, eikä rahaa tarvitse käyttää. 

Pakettien ideoiminen ja kokoaminen on monelle kollegalleni ja minulle mieluisa työtehtävä, joka tuo hyvää mieltä. Työkavereiden tekemiä paketteja on kutkuttava tutkia. Mitä mahtaa olla paketissa, jonka vihje on "Kissamaisia elämäntarinoita" tai "Pitkäkorva kumppanina"? Kovasti olisi mieleni tehnyt lainata muiden tekemiä houkuttelevia yllätyksiä, mutta maltoin jättää ne asiakkaiden iloksi.

Pakettien ohella joulun aikaan kirjastosta maailmalle lähtevät myös joulukirjat, jotka ovat levänneet kesäkauden varastossa. Joulukirjoista löytyy vinkkejä askarteluun, leivonnaisiin, jouluruokiin, sisustukseen ja kattauksiin. Jouluiset tarinat ovat suosittuja, samoin joululaulujen nuotit. 

Jos haluaa antaa lahjaksi jotakin pysyvämpää kuin kirjaston kirjoja, voi vaikka askarrella poistokirjoista jotakin pientä ja kaunista.

Kirjan sivulla koristeltu lasipurkki on kaunis lyhty.
Nämä lyhdyt on taiteillut kollegani P. Kiitos!

Inspiraatiota askartelupuuhiin voi hakea netistä – ja tietenkin kirjoista! Olen selaillut ahkerasti esimerkiksi Katri Oikarisen teosta Luo aarteita vanhoista kirjoista ja Jason Thompsonin opusta Kirjan uusi elämä.

Thompsonin kirjassa esitellään hauska idea, miten kirjan sivuista voi rullailla helmiä. Käytin tekniikkaa, kun tein itselleni avainnauhan – mainio lahjavinkki tämäkin.

Avainnauha ja kaulakoru,
materiaalina kirjan sivuista tehdyt helmet.

Muutama vuosi sitten askartelin poistokirjoista korvakoruja asiakkaiden kanssa eräässä tapahtumassa, ja tempauksesta muistoksi jäivät itselle kahdet korvakorut, jotka ovat ahkerassa käytössä. 

Korvakoruja kirjojen sivuista.

Joulunodotus näkyy kirjaston arjessa myös sosiaalisessa mediassa. Tänä vuonna kirjastomme leikkimielisessä joulukalenterissa seikkailevat pehmolelut, jotka osallistuvat kirjaston arkeen ja esittelevät kirjaston palveluita. Pehmot ovat esimerkiksi päässeet kirjastoauton kyytiin, vierailemaan Soturikissat-kerhoon ja avustamaan kotipalvelun toiminnassa.

Hugo-pöllö lennähti meidän Proust-lukupiirimme viimeiseen kokoontumiseen joulukuun alussa. Pöllö pääsi kastamaan madeleine-leivoksia lehmuksenkukkateehen ja seuraamaan vilkasta keskustelua. Lukupiiri sai valmiiksi puolentoista vuoden urakan, joten tunnelma oli katossa.

Hugo herkkujen äärellä Proust-piirissä.

Mitä olisi kirjaston joulu ilman lukuvinkkejä? Kuulostaa mahdottomalta, joten esittelen lopuksi pari jouluista kirjaa.

James Bowen: Bobin joulu

WSOY 2016. 159 s.

Alkuteos: A Gift from Bob (2014).

Suom. Kimmo Paukku. 

Katukatti Bob vei sydämeni muutama vuosi sitten, joten näin joulun alla halusin selvittää, minkälaista joulua Bob ja hänen isäntänsä James viettävät. James Bowen pelasti kadulla elävän Bob-kollin luokseen vuonna 2007, ja samalla kissa pelasti entisen huumeidenkäyttäjän. Kissa tuo rytmiä ja merkitystä miehen elämään ja lopulta myös joulumielen.

Joulun aika tuo Jamesin mieleen vaikeat ajat, jolloin huumeet ja katuelämä olivat koitua hänen kohtalokseen. Myös alkuajat Bobin kanssa olivat yhteistä taistelua: joulun alla he tekivät pitkiä päiviä saadakseen rahat kaasu- ja sähkölaskuihin. James myi kodittomien lehteä ja soitti kitaraa kadulla, ja Bob auttoi kiinnittämään ohikulkijoiden huomion.

Joulu on perinteisesti lähimmäisten huomioimisen aikaa, ja miehen ja kissan tarina sopii ajankohtaan. Vähästään antaminen ja hyväsydämisyys palkitsevat, eikä joulumieli ole käytetystä rahamäärästä riippuvainen.

* * *

P. D. James: Kuolema joulupäivä: kuusi murhaavaa kertomusta

Otava 2019. 185 s.

Alkuteos: Sleep no more: six murderous tales (2017).

Suom. Jaakko Kankaanpää.

Kuolema joulupäivänä on kuuden mysteeritarinan kokoelma. Novellimaisilla kertomuksilla on kaikilla jonkinlainen yhteys jouluun – ja kaikissa tapahtuu murha.

Joulu ja murhat eivät äkkiseltään kuulosta hyvältä yhdistelmältä, eihän murha ole ikinä mukava asia. Jamesin kertomukset kuitenkin sopivat joululukemiseksi tyylinsä puolesta: niissä paha saa palkkansa ja juonittelemalla oikaistaan jokin jo pitkään vaivannut vääryys.

Ovelat juonet yllättävät, eikä mukana ole suuria julmuuksia tai väkivallalla mässäilyä. Rikokset ja niiden selviäminen ovat pikemminkin Agatha Christie -tyyppisiä.

Yksi varoitus on kuitenkin paikallaan: tämän kirjan jälkeen et enää suhtaudu suklaakohvehteihin kuten aiemmin!

Helmet-lukuhaaste 2019: 48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä.

* * *

Vuoden 2019 Kirjabloggaajien joulukalenterin kaikki luukut on listattu Oksan hyllyltä -blogissa. Eilen kalenteriluukku aukesi Yöpöydän kirjat -blogissa, huomenna vuoro on Mrs Karlsson lukee -blogilla.

Leppoisaa joulunodotusta!

* * *

Kuvissa esiintyvä kirjasto on Kirkkonummen kirjasto, joka on ollut työpaikkani vuosina 2012–2017 ja nyt kuluvan vuoden 2019. Kirkkonummen kirjastoa voi seurata Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.  

Lauantain lyhärit: Dekkariviikkojen satoa

Marraskuussa Masalan kirjastossa vietettiin Dekkariviikkoja. Ohjelmassa oli jännitysaiheista kirjavinkkausta, kirjailijavierailuja, dekkaripaja lapsille ja dekkarilukupiirin kokoontuminen. Kävin kuuntelemassa viikoilla Eva Frantzia ja Matti Rönkää sekä kollegani Kirsin dekkarivinkkausta.

Masalan kirjaston Kirsi tuntee dekkarit ja
on Murharyhmä-nimisen lukupiirin vetäjä.

Jo kesällä luin ensimmäisen Frantzini, Sinisen huvilan, kun tiesin Dekkariviikkojen koittavan syksyllä. Toisen osan Anna Glad -sarjasta otin lukuun heti hurmaavan Frantzin esityksen jälkeen. Näistä molemmista cozy crime -henkisistä dekkareista on alla ajatuksiani lyhyesti.

Frantz luki otteita kirjoistaan.

Jutun kolmas dekkari on kaukana cozystä. Sveistrupin Kastanjamies päätyi luettavakseni, koska töissä tuli juteltua dekkareista tavallista enemmän Dekkariviikkojen ansiosta, ja sain monelta kollegalta suosituksen lukea Sveistrupin vangitseva ja nerokas kirja. Kolmas lyhytarvio käsittelee siis Kastanjamiestä ja tekstistä selviää, miksi hyppäys cozystä siihen tuntui valtavalta loikalta.

Mainiota Matti Rönkää kuuntelin kirjaston tilaisuudessa kuin transsissa, ja varmasti otan häneltä jotakin luettavaksi ennemmin tai myöhemmin, vaikka ne eivät vielä tähän blogijuttuun ehtineetkään mukaan.

Matti Rönkä tarinoi elämästään ja kirjoistaan.

Dekkariviikot olivat onnistunut tapahtumakokonaisuus ‒ toivottavasti tästä tulee perinne Masalan kirjastossa! Viikot houkuttelivat paikalle jännäriharrastajia, mutta ohjelma oli antoisaa myös kaltaiselleni genreä vähemmän tuntevalle. Sysäys dekkareiden suuntaan teki minulle lukijana hyvää; on kiva, kun kirjailijavierailut ja vinkkaukset antoivat tarttumapintaa kirjoihin.

Seuraavaksi on lyhytarvioiden vuoro:

Eva Frantz: Sininen huvila

Alkuteos: Blå villan. Suom. Ulla Lempinen.

Kustantamo S&S 2018. 328 s.

Lainasin kirjastosta.

Bloggaaja ja toimittaja Becca pitää suosittua lifestyle-blogia nimeltään Sininen huvila. Nimi juontaa idyllisestä talosta, jossa nainen asuu miehensä ja lapsensa kanssa. Pikkuhiljaa blogi on kasvanut isommaksi ja isommaksi, ja Becca tarvitsee sen hoitamiseen jo apulaista: koko ajan täytyy ideoida uusia postauksia, valokuvata täydellisiä hetkiä, solmia yhteistyösopimuksia.

Tapahtumat käynnistyvät, kun Beccan ja hänen miehensä Peterin poika löydetään harhailemasta pimeältä tieltä. Kotona äiti makaa verilammikossa, juuri ja juuri hengissä. Mystisiä tapahtumia päätyy selvittämään Anna Glad parinsa Rolf Månssonin kanssa, joka jo lähestyy eläkeikää. Pikkuhiljaa alkaa paljastua asioita niin Beccan kuin huvilankin menneisyydestä, ja muitakin rikoksia tapahtuu. Vaikka kaunis koti oli alunperin sekä Beccan että hänen miehensä Peterin unelma, ovat heidän välinsä tulehtuneet juuri bloginpidon myötä.

Mysteeri piti minua otteessaan loppuun saakka, vaikka välillä vähän käväistiin sivupoluilla. Anna Glad -sarjan ensimmäinen osa tutustuttaa lukijan hyvin tavalliseen poliisipäähenkilöön, jolla ei ole mitään erikoistaitoja. Kuten Frantz Dekkariviikoilla kertoi, hän halusi tehdä päähenkilöstä keskinkertaisen poliisin, joka välillä tuntuu tajuavan asiat jopa piinallisen hitaasti. Mielestäni ratkaisu toimii erinomaisesti!

Helmet-lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä.

* * *

Eva Frantz: Kahdeksas neito

Alkuteos: Den åttonde tärnan. Suom. Ulla Lempinen.

Kustantamo S&S 2018. 343 s.

Lainasin kirjastosta.

Kansi: Emma Strömberg.

Kahdeksas neito on napakampi kuin sarjan aloitusosa, ja solahdin sen maailmaan edeltäjää helpommin. Lifestyle-bloggaajat sponsoreineen ja faneineen ovat kaukana kirjabloggaajan maailmasta, vaikka pohjimmiltaan saman asian parissa toimimmekin.

Kahdeksas neito on osuvaa loppusyksyn tai alkutalven lukemista, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat joulukuulle. Nyt ruumis saadaan mukaan juoneen heti, kun avantouimari tekee karmaisevan löydön aamu-uinnillaan. (Tämä on niin puistattava kohtaus, että sen jälkeen tekee entistä vähemmän mieli mennä talviuinnille.)

Anna Glad alkaa selvittää kuolemantapausta uuden parinsa Märta Hanssonin kanssa. Rolf on jäänyt eläkkeelle, mutta on Annan ystävänä vielä tarinassa mukana. Rikosjuoneen liittyy kiinteästi lähistöllä sijaitseva Futurican kansanopisto, jonka menneisyyteen liittyy jotakin karmivaa. Futurican opiskelijat ja opettajat ovat tapahtumien keskiössä, samoin tummia sävyjä saava Lucia-kulkueen perinne.

Onneksi vetävästi alkaneelle Anna Glad -sarjalle on luvassa jatkoa jo melko pian! Frantz kertoi Dekkariviikoilla, että seuraava osa ilmestyisi ensi keväänä. 

* * *

Søren Sveistrup: Kastanjamies

Alkuteos: Kastanjemanden. Suom. Antti Saarilahti.

Otava 2019. 542 s.

Lainasin kirjastosta.

Kansi: Kirsti Maula

Rikos-sarjan käsikirjoittajana tunnettu Sveistrup debytoi kirjailijana karmaisevalla ja koukuttavalla Kastanjamiehellä. Alussa on takauma, joka vie 30 vuoden taakse. Maatilalle on hälytetty poliisit karkailevan karjan vuoksi, mutta paikalle saapuva poliisi kohtaakin raa'asti murhatun perheen. Menneellä on linkki nykyaikaan, ja arvoitus ratkeaa monta sataa sivua myöhemmin.

Nykyajassa Tanskan sosiaaliministeri Rosa Hartung on palaamassa töihin perhetragedian jälkeen: hänen tyttärensä Kristine katosi vuosi sitten. Tapauksen piti olla selvitetty, mutta alkaa tapahtua julmia murhia, joilla näyttää olevan yhteys katoamiseen. Liikkeellä on sarjamurhaaja, joka jättää jälkeensä amputoituja ruumiita ja kastanjoista askarreltuja nukkeja. Rikoksia selvittävät toiseen yksikköön haikaileva Naia Thulin ja Haagista maitojunalla palautettu Mark Hess. Hengästyttävä jahti murhaajan nappaamiseksi pitää otteessaan. Rakenne on harkittu ja toimiva, yllätyin ja harhauduin monta kertaa.

Frantzin "leppeistä" dekkareista on valovuosien matka Sveistrupin Kastanjamiehen väkivaltaviihteeseen. Luin kirjan mielenkiinnolla, koska pitihän loppuratkaisu saada tietää ja onhan kirja taitavasti rakennettu, mutta mutta... Olo oli jälkeenpäin kaiken selviämisestä huolimatta ahdistunut ja kesken kirjaakin ahdisti. Mukana oli sellaisia kohtauksia, joita kamalampia on vaikea keksiä. Kestän näitä skandidekkareita näköjään paljon paremmin televisiosta katsottuna, mutta dekkariluettavat taidan valita jatkossa cozy crimen puolelta. Väkivaltaa ja ruumiinosia arastelemattomalle lukijalle tämä olisi täysosuma.

Helmet-lukuhaaste 2019: 17. Kirjassa on kaksoset.

Kirjava kesäkooste ja katsaus syksyyn

Nyt kun syksy on saapunut kirpeine aamuineen ja tihkusateineen, on hyvä hetki koota yhden otsikon alle menneen kesän tapahtumia. Kesä on ehdottomasti lempivuodenaikani, ja tällä kertaa siihen kuului monia kirjoihin liittyviä asioita.

Nannan lukumaraton on kerännyt blogiteksteistäni tähän mennessä eniten lukijoita. Kokemus oli antoisa: yllätyin, miten vahvan muistijäljen kirjat jättivät, vaikka luin ne peräperään. Kun nyt mietin jotakin teosta, muistan hyvin, minkälaisia ajatuksia mieleeni pulpahti sitä lukiessani ja mitä tuolloin tunsin. Maratonpäiväni oli kaunis ja aurinkoinen alkukesän päivä, elin loman alkuhuumaa ja onnea. Nuo aurinkoiset hetket tuntuvat olevan kovin kaukaisia muistoja nyt, kun työ ja arki täyttävät pimenevät päivät. No, ei ehkä tarvitsisi olla ihan näin dramaattinen, mutta maratonpäivä (ja ylipäätään kyseinen viikko) tulevat herättämään vielä raastavaa kaipausta vähenevään auringonvaloon ja toisaalta kantamaan syksyn pimeydessä, siitä olen varma.

Voisin ehdottomasti toteuttaa maratonin vielä joskus uudelleen. Silloin voisin lukea vaikkapa vuorokauden saman kirjailijan tuotantoa tai vain jännityskirjoja. Tai sitten voisin heittäytyä ja kokeilla nuortenkirja- tai viihdekirjamaratonia! Ideoita ja vaihtoehtoja löytyy, vapaa-aika sen sijaan on hieman kortilla.

Bloggaajakeskustelu Taalintehtaan kirjastossa 6.7.2012 vahvisti entisestään intoani jatkaa bloggaamista. Keskustelutuokio oli osa Baltic Jazz -tapahtuman ohjelmistoa. Keskustelijoina olivat toimittaja, kirjailija Jeanette ”Peppe” Öhman ja hänen puolisonsa, toimittaja Magnus Silfvenius, jotka puhuivat bloggaamisesta ja kirjoittamisesta Freja Rudelsin johdolla. Öhman pitää ruotsinkielistä Livet & Helsingfors -lifestyleblogia ja on kirjoittanut myös kirjan Livet & Barnet: om att överleva som någons mamma (Schildts 2011). Ruotsista kotoisin oleva Silfvenius puolestaan kirjoittaa Sama suomeksi -blogia, jossa hän muotoilee auttavalla suomellaan ajatuksensa aivan kuin kirjoittaisi ruotsia. Tekstit ovat hulvattomia, kannattaa piipahtaa! Keskustelussa pohdittiin muun muassa blogeja tekstilajina, bloggaajan vastuuta ja blogeja ilmiönä. Keskustelu käytiin ruotsiksi, ja olin yllättynyt ja iloinen, että pystyin seuraamaan sitä vaivatta.

Taalintehtaan kirjaston poistomyynnistä mukaan lähteneet.

Kiinnostukseni käännöskirjallisuutta kohtaan on noussut tasaisesti bloggaamisen myötä. Koska minusta sarjat ja listaukset ovat kiehtovia, päätin alkaa kerätä Tammen Keltaista kirjastoa ja Otavan kirjastoa. Ihan leikkimielisesti, mutta kuitenkin. Jossakin vaiheessa lisään näille kirjastoille oman sivun tuonne blogin ylälaitaan. Käännöskirjojen kohdalla päädyin sellaiseen ratkaisuun, että aloitan kirjasta kertovan tekstin aina sen alkuperäisellä nimellä ja suomentajan nimeämisellä. Otsikon vuosiluku kertoo teoksen alkukielisen ilmestymisvuoden, suomentajan nimen perässä on suomennusvuosi.

Tämä kesä tulee myös jäämään muistoihini kesänä, jolloin sain oman ex librikseni. Ihanaiset siskoni tilasivat taiteilija Päivi Mansikka-aholta minulle valmistujaislahjaksi ex libriksen, jonka väreistä ja aiheista pääsin antamaan toiveita. Mansikka-aho osasi minua koskaan näkemättä tehdä ex libriksestäni niin minun näköiseni ja oloiseni, että sen ensinäkeminen oli liikuttava.

Maalaus: Päivi Mansikka-aho

Poistin kuvasta nimeni, sillä haluan vieläkin pysytellä nimimerkin takana. Kuvassa on monia minulle tärkeitä asioita tai niiden symboleja: kirja, kynä, koira, saaristomaisema. Maisemaa kehystävä maisterinseppele kertoo siitä, että sain tämän valmistujaislahjaksi. Originaali on akvarellimaalaus, jonka voin kehystää tauluksi ja jonka pienennetystä kopiosta voin painattaa varsinaisia ex libriksiä. Ex libris tarkoittaa "kirjastostani", ja tulen merkitsemään merkillä sellaisia kirjahyllyni kirjoja, jotka haluan säästää.

Näin kesän jälkeen edessä on jälleen kiehtova kirjasyksy messuineen, uutuuksineen ja ilmiöineen. Helsingin kirjamessujen teemamaa on Unkari, joten ajatukseni on tutustua ainakin yhteen unkarilaiseen kirjailijaan ennen messuja. Näillä näkymin pääsen mukaan messuhulinaan sekä messukävijän että kirjamyyjän roolissa – molempia odotan hymyssä suin.

Syksyn uutuuksista odotan eniten Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -kirjaa ja Riikka Pulkkisen Vierasta. Näistä ensimmäistä olenkin jo hyvää vauhtia lukemassa, joten bloggauskin on lähiaikoina tulossa. Kirja julkistettiin näyttävästi Tallinnassa kuluneella viikolla: juhlissa mukana olleen Hannan raportin tapahtumista voi lukaista täältä. Fifty Shades of Grey -trilogia taas taitaa olla sellainen kirjailmiö, johon en halua sen enempää puuttua. Mistä kirjassa on kyse, selviää esimerkiksi anni.M:n ja peikkoneidon arvioista.

Antoisaa syksyä kirjojen parissa siis kaikille lukijoilleni!

Lukujumista eteenpäin

Tämän blogin ensimmäiset kuukaudet ovat olleet paikoitellen harmillisen hiljaisia. Alku on ollut tahattoman tahmea. Syynä ovat olleet ne ainaiset opiskelukiireet, joihin vetoan nyt viimeisen kerran. Yliopisto pyörittelee papereitani vielä vajaan kuukauden verran, ja sitten opiskeluputkeni vihdoin päättyy. Harrastus-opiskeluita ei siis lasketa, ne ovat juttu erikseen :) Ajatus valmistumisesta on vielä jotenkin epätodellinen, se vaatii totuttelua.

Opiskelujen loppuminen on paitsi huikean hienoa, myös haikeaa. Viimeisessä tiedekuntatentissä tulin jopa hieman surulliseksi, kun tajusin, että viimeistä viedään. Ei enää tenttikirjojen hamuamista eri kirjastoista, paniikkilukemisia ja tenttiaamun rutiinikroissanttia yliopiston kahvilassa. Enää ei kalenterin välissä tarvitse pitää lue vielä nämä -listoja tulevia tenttejä ajatellen. Takaraivossa eivät jyskytä tekemättömät esseet ja tehtävät, vapaa-aika alkaa hahmottua eri tavalla. Kirjalistat eivät ole ahdistavia pakkoja, vaan pelkästään blogistakin löytyviä omasta mielenkiinnosta kasattuja. Pidin opiskeluarjesta hurjasti, mutta nyt tuntuu vahvasti siltä, että on hyvä siirtyä eteenpäin.

Tänään tein sen, mistä olen haaveillut jo tovin: menin kirjastoon ihan muuten vaan! Hykertelin hyllyjen välissä etsien hyvältä vaikuttavaa luettavaa. Lukemisen jano kuivaa suuta, tarinat houkuttavat rohmuamaan. Koitin kuitenkin pitää järjen mukana... Kotiutin lopulta muutaman kotimaisen mieskertojan teoksia, ja myös pari kauan lukulistoillani odotellutta naiskirjoittajaa pääsi matkaani. Yksi käännöspaksukainen katseli niin kutsuvasti paikaltaan hyllystä, etten voinut vastustaa. Uskaltauduin jopa tarkastelemaan lyhytlainahyllyn tarjontaa, opiskeluaikoina kiersin sen aina kaukaa.

Nyt on siis aikaa lukea, mitä huvittaa. Ja myös energiaa siihen, opiskelujen ohella aina ei vain jaksanut. Koneella odottelee myös joukko keskeneräisiä postauksia, joita olisi tarkoitus hioa valmiiksi. Suunnitelmia on monensuuntaisia, ja saa sitten nähdä, mitkä niistä tuntuvat hyviltä pienen hauduttelun jälkeen. Into bloggaamiseen ja oman blogin kehittämiseen ei ole kadonnut mihinkään!