Kirjailijan liitot – Tove Ditlevsen: Aikuisuus

Kansi: Elina Warsta.

Kustantamo S&S 2022. 222 s.

Alkuteos: Gift (1971). Suom. Katriina Huttunen.

Oma arvioni: 5/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Tove Ditlevsenin Kööpenhamina-trilogian kaksi ensimmäistä osaa Lapsuus ja Nuoruus pääsivät blogiini yhteispostauksessa maaliskuussa, ja siitä lähtien olen odottanut innolla tätä trilogian päätöksen suomennosta. Minkälaiseksi haaveellisen nuoren runoilijan elämä muodostuukaan?

Aikuisuuden alussa parikymppinen Tove on naimisissa 53-vuotiaan Viggo F.:n kanssa ja kirjoittaa ensimmäistä romaaniaan vihreäsävyisessä asunnossa kuin maalauksen keskellä. Viggo F.:n jälkeen tulee toinen, kolmas ja neljäs aviomies. Miehet tuovat mukanaan raskauksia, abortteja, riippuvuuksia. Motiivi naimisiinmenolle ei aina ole rakkaus, eikä epätyydyttäviin liittoihin myöskään jäädä olemaan. 

Trilogian aiemmista osista tuttua on intohimoinen ja määrätietoinen kirjoittamisen kuvaus.

Tärkeintä on että olen kirjoittaessani onnellinen, niin kuin aina olen.

Tovea ja hänen kirjoittajahaaveitaan eivät paina alas miehet tai muut ongelmat, kirjoittaminen on tavallaan irrallinen saareke tai oma juonteensa elämässä. Miehet vaihtuvat, terveys rakoilee, kirjoittaminen pysyy. 

Yllättäväksi Aikuisuudessa nousee syöksykierre, johon Tove joutuu kipulääkeriippuvuuden vuoksi. Narkomaani tekee kaiken aineen vuoksi, on valmis valehtelemaan ja sysäämään tavoitteensa sivuun. Lastenhoitaja on tuki, joka mahdollistaa lapsiperhe-elämän riippuvuudesta huolimatta.

Ditlevseniä lukenut tunnistaa tutuiksi napakan, toteavan tyylin ja kerronnan vauhdin. Aikuinen Tove tekee elämässään käännöksiä aikailematta ja elämisen vimma välittyy kirjan sivuille. Ditlevsen kirjoittaa rankoistakin asioista suoraan ja kohti, hän ei pehmentele pettämisiään tai kaunistele vaikkapa lääkkeen vuoksi tekemiään päätöksiä.

Kirjan lopussa on tanskalaisen kirjailijan Dy Plambeckin jälkisanat, jotka avaavat alkujaan vuonna 1971 ilmestyneen kirjan vastaanottoa ja ilmestymiskontekstia. Aikuisuus on alkukieliseltä nimeltään Gift, joka voi Plambeckin mukaan viitata avioliittoon, myrkkyyn tai Ditlevsenin tiiviiseen liittoon kirjoittamisen kanssa. Suomenkielinen nimi on linjassa Lapsuuden ja Nuoruuden kanssa, mutta siinä katoaa merkityksiä.

Jälkisanoista opin myös, että Aikuisuutta on pidetty Ditlevsenin pääteoksena ja että se aiheutti skandaalin ja pitkällistä julkista  keskustelua. Ditlevsenin trilogiaa on kutsuttu muistelmiksi, mutta kirjailija on kuulemma todennut: "Kaikki on fiktiota, jopa avainromaani." Joitakin tällainen rajankäynti häiritsee, mutta esimerkiksi minuun lukijana omaelämäkerralliset kirjat vetoavat paljon juuri siksi, että faktan ja fiktion raja on kiehtovasti hämärtynyt.

* * *

Postauksen kuvan myötä meidän uusi perheenjäsen, Minttu, tekee ensiesiintymisensä Kirjakimarassa. Minttu muutti meille reilu kuukausi sitten 5-vuotiaana kodinvaihtajana. Kuten edeltäjänsä Elli, Mintusta on kuoriutumassa mainio lukukaveri. Jokainen kirja pitää nuuskutella tarkkaan.

Helmet 2022: 17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua.

Tarkan havainnoijan kynästä – Tove Ditlevsen: Lapsuus & Nuoruus

Kannet: Elina Warsta.

Kustantamo S&S 2021. 142 s. 191 s.
Alkuteos: Barndom (1967) & Ungdom (1967). Suom. Katriina Huttunen.

Oma arvioni: 5/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Tove Ditlevsen oli tanskalainen kirjailija, joka eli 1917–1976. Hän kirjoitti 1970-luvun taitteessa kolme omaelämäkerrallista romaania, jotka muodostavat Kööpenhamina-trilogian. Lapsuus ja Nuoruus ovat trilogian kaksi ensimmäistä osaa, suomeksi ne ilmestyivät Katriina Huttusen kääntäminä viime vuonna.

Toven perheellä on vähän rahaa, kuten muillakin työläiskorttelin asukkailla 1920-luvun Kööpenhaminassa. Tove on se, joka hakee vanhoja viinereitä koululaukun täyteen 25 äyrillä. Naapurustossa puhuttavat ammattiyhdistys ja lakkorikkurit, tytölle tärkeintä on vältellä raskaaksi tulemista.

Kotikorttelissa asuu värikästä sakkia, ja lapsen katse tarkentaa piirteisiin ja tapoihin. Tovella ei ole ketään, joka kuuntelisi ja ymmärtäisi, kunnes löytyy Ruth, jolla sydämenmuotoinen suu ja vahvat, kirkkaat silmät. 

Tovelle lapsuus ei ole onnellista aikaa, sävyt ovat tummia. 

Lapsuus on pitkä ja kapea kuin arkku eikä siitä pääse pois omin avuin. Se vain on siinä koko ajan ja kaikki näkevät sen yhtä selvästi kuin Kaunis-Ludvigin huulihalkion.

– –  

Pimeä on lapsuus ja se vaikertaa aina kuin kellariin teljetty ja unohdettu pieni eläin. Se tupruaa suusta kuin huuruinen hengitys ja joskus se on liian pieni, joskus taas liian iso. Se ei koskaan ole sopiva. Vasta kun se on luotu kuin käärmeennahka, sitä voi tarkastella rauhassa ja siitä voi puhua kuin sairastetusta taudista.

Vanhemmat päästävät Toven pitkin hampain keskikouluun, jonka kirjasto avaa tytölle uuden maailman. Tove saa ensimmäisen muistikirjansa ja raapustaa siihen ensimmäiset säkeensä. 

Lopulta lapsuudesta tulee kulunut ja nukkavieru, sen viimeinen kevät maistuu tomulta ja haisee tuskalliselta erolta ja muutokselta. On aika siirtyä nuoruuteen. 

Nuoruus kuvaa Toven kasvavaa kiinnostusta kirjoittamiseen, aikuistumista ja irtaantumista lapsuudenperheestä. Äiti vahtii haukkana saatille pyrkiviä poikia, ja Tove ihmettelee, mikseivät suudelmat tunnu miltään. Vanhemmat torppaavat lukiohaaveet, joten Tove aloittaa ansiotyöt erilaisissa hanttihommissa. Työsuhteet jäävät lyhyiksi, joskus vain päivän mittaisiksi. Kun Tove muuttaa omilleen, vuokraemäntä ihannoi Hitleriä ja aggressiiviset radiopuheet kaikuvat seinien läpi. 

Työtä enemmän Tovea kiinnostaa kirjoittaminen, eräässäkin konttorityössä hän tekee sivuhommana onnittelurunoja työkavereiden tarpeisiin. Suurin unelma on saada julkaistuksi omia runoja, ja vastoinkäymisten jälkeen koittaa päivä, kun lehteen painetaan ensimmäistä kertaa Toven runo. Alkaa kokoelman työstäminen. 

Molemmissa pienoisromaaneissa romaanihenkilö Tove havainnoi ympäristöään tarkkaan – tulevalle kirjailijalle ominaisesti. Ditlevsen elää tekstissään varhaisvaiheensa läpi uudelleen sellaisina kuin ne muistaa, mitään silottelematta. Tai tällaisen illuusion hän ainakin onnistuu luomaan.

Ditlevsen maalaa ajankuvaa ja nuoren tytön kasvutarinaa runollisella kielellä, ote on moderni. On vaikea uskoa, että kirjat ovat ilmestyneet alkujaan jo viitisenkymmentä vuotta sitten.

Helmet-lukuhaasteessa laitan Nuoruuden kohtaan 38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave. Lapsuuden luin jo viime vuoden puolella, joten sen sijoitin viime vuoden haasteeseen.