Suzanne Collins: Nälkäpeli: Matkijanärhi (2010)

Alkuteos: Mockingjay.

Suomentaja: Helene Bützow (2010).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 362.

Oma arvio: 2½/5.

Mistä minulle: ostin uutena.

Kannen kuva: Tim O'Brien.

Nälkäpeli-trilogian kaksi ensimmäistä osaa luin ahmien, vaikka väkivalta ja lerput juonenkäänteet paikoitellen puistattivat ja ärsyttivätkin. Tekstit löydät täältä: Nälkäpeli ja Nälkäpeli: Vihan liekit. Tämä päätösosa ei mielestäni yllä edellisten tasolle: se ei ole kannen lupausten mukainen huipennus vaan pikemminkin lässähdys.

Matkijanärhessä ei olla enää Nälkäpeli-areenalla. Peli on muuttunut sodaksi Capitolin ja kapinallisten Vyöhykkeiden välille. Katnissin kotivyöhyke on tuhottu, ja sen asukkaista osa on onnistuttu evakuoimaan Vyöhykkeelle 13, jossa asutaan maan alla tiukan valvontajärjestelmän alaisina. Katnissin johtamat kapinalliset pyrkivät murtamaan Capitolin vallan.

Väkivallan määrä on kasvanut trilogiassa kirja kirjalta ja saa huipennuksensa päätösosassa. Sota jos mikä kun on silmitöntä tappamista. Ruumiskasoja siellä, joukkotuho tuolla. Puistattaa.

Mielenkiintoni siis hiipui loppua kohden. Viemärimutantit olivat hieman liikaa tälle fantasiaa vieroksuvalle lukijalle, ja kaiken "kruunasi" epilogi, jota ilman loppu olisi ollut siedettävä. Uteliaisuuttani en edes harkinnut jättäväni kirjaa kesken, sillä pakkohan tarina oli saada päätökseen.

Suzanne Collins: Nälkäpeli: Vihan liekit (2009)

Alkuteos: Catching Fire.

Suomentaja: Helene Bützow (2010).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 412.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: ostin uutena.

Nälkäpelin kakkososassa on paljon trilogian aloitusosasta tuttua: koukuttava juoni, jännitystä nostattavaa tunnelmaa ja ihmissuhdepyöritystä. Kirja on ykkösosan tavoin varsinainen lukusukkula, ja luin sen yhdeltä istumalta.

Edellisessä kirjassa Nälkäpelin voittajiksi selviytyneet Katniss ja Peeta joutuvat lähtemään kaikki Vyöhykkeet kattavalle voittajakiertueelle. Katnissin toiminta koko kansalle televisioidussa Nälkäpelissä on lietsonut kapinaa Vyöhykkeillä, ja presidentti Snow pyrkii paikkaamaan tilannetta painostamalla Katnissia toimimaan kiertueella Capitolin toiveiden mukaisesti. Tiedossa on myös entistä hurjempi versio Nälkäpelistä: joka 25. vuosi osallistujat valitaan aiempien voittajien joukosta.

Katnissin sisupussiluonne nousee jälleen merkitsevään rooliin. Itsepäinen ja tarmokas nuori nainen ei pysty toimimaan vastoin luontoaan, vaikka seuraukset eivät olisikaan välttämättä mieluisia. Vahva sankaritar epäröi ainoastaan ihmissuhteissa: kolmiodraaman miesosapuolet Gale ja Peeta saavat tyytyä epäjohdonmukaiseen kohteluun.

Tässä kakkososassa väkivalta tulee enemmän iholle kuin edeltävässä kirjassa. Nälkäpelin perusajatushan on ahdistava ja lamauttava: tapa tai tule tapetuksi. Kuolemasta ja tappamisesta tehdään viihdettä, mikä on sairasta. Välillä lukiessani mietin, pitäisikö heittää koko kirja menemään, mutta jatkoin kuitenkin loppuun saakka.

Nälkäpeliä tuleekin lukea genrensä edustajana. Nuortenkirjoille nykyisin tyypilliset lohduttomat dystopiat tarjoavat mahdollisuuden ajatusleikkiin: mitä jos? Olen sitä mieltä, että Nälkäpeli sopii ajanvietelukemiseksi myös aikuisille, kunhan ei ota lukemaansa liian vakavasti.

Aion lukea trilogian päätösosan ennen kuin katson kirjoista tehdyt elokuvat. Haluan pitää kiinni omista mielikuvistani vielä viimeisen kirjan ajan.

Suzanne Collins: Nälkäpeli (2008)

Alkuteos: The Hunger Games.

Suomentaja: Helene Bützow (2008).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 389.

Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kuva: wsoy.fi

Nälkäpeli on kiistatta ilmiö. Se on puhkikirjoitettu blogeissa jo aikoja sitten, mutta kiinnostukselle ei näy loppua. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran jokunen kesä sitten, kun siskontyttö luki sitä mökillä. Silloin tyydyin vain ihmettelemään kirjan maailman yhteiskuntajärjestystä, ja tarinan perusidea palasi aina välillä ajatuksiini. Tänä syksynä töissä kirjastossa olen törmännyt Collinsin Nälkäpeli-trilogiaan jatkuvasti, sillä sitä kysytään ja varataan päivittäin. Pakkohan ainakin ensimmäiseen osaan oli siis tutustua.

Nälkäpeli kertoo hurjasta tosi-tv-ohjelmasta, jota tehdään tulevaisuuteen sijoittuvassa valtiossa nimeltä Panem. Luonnonmullistukset ovat tuhonneet Pohjois-Amerikan, ja paikalle syntyi tämä uusi valtio. Panem jakautuu Vyöhykkeisiin, joiden elämää hallinnoi totalitaristisesti maan keskus, pääkaupunki Capitol. Pitääkseen asukkaat kuuliaisina ja muistuttaakseen vallanpitäjien mahdista Capitol järjestää vuosittain Nälkäpelin, jonne jokaisen Vyöhykkeen tulee lähettää kaksi tribuuttia eli kilpailijaa. Pelin kulku on selkeä: 24 tribuutista yksi selviää voittajaksi, kun kaikki muut ovat kuolleet. Tapa tai tule tapetuksi.

Tämänvuotista peliä seurataan teinityttö Katnissin näkökulmasta. Hän on kotoisin Vyöhykkeeltä 12 eli Panemin perukoilta, missä pääelinkeino ovat hiilikaivokset. Katniss on elättänyt perhettään isän kuoleman jälkeen salametsästämällä. Hän tekee kaikkensa pikkusiskonsa Primin eteen ja ilmoittautuu tämän tilalle Nälkäpeliin, kun arpa osuu Primin kohdalle.

Selviytymisessä Nälkäpeliareenalla keskeisiä ovat ruoka, vesi, lämpö ja aseet, mutta ehdottomasti myös tuuri. Kukaan ei tiedä muiden tribuuttien vahvuuksia, ja Capitol saattaa muuttaa sääntöjä milloin tahansa – jotta peliä televisiosta seuraava yleisö viihtyisi paremmin.

Mikä Nälkäpelissä sitten oikein kiehtoo? Se on oikeiden tosi-tv-ohjelmien irvikuva: siinä mässäillään tappamisella, ihmiset ovat todella vain pelinappuloita viihdetuotannossa, ruumiita tulee. Ikään kuin konsolipelit ja tosi-tv olisivat yhdistyneet jossakin todellisuudessa. Tarinan viehättävyys perustunee pitkälti klassiseen asetelmaan: ovela, hyväntahtoinen sankari petkuttaa nokkeluudellaan pahiksia, vaikka on altavastaajan asemassa. Katniss myös säilyttää inhimillisyytensä raadollisissa olosuhteissa.

Luin kirjaa viihdyttävänä satuna. Olihan se joiltakin osin ennalta-arvattava ja Katnissin naiiviuteen taipuvaiset ajatukset välillä rasittavia, mutta en välittänyt tällaisista sivuseikoista. Ahmin kirjan muutamassa illassa, sillä olin alusta lähtien myyty. Luen harvemmin fantasia- tai scifikirjallisuutta, mutta nyt jännitin tribuuttien taistelua melkein henkeä pidätellen. Koukussa olen; trilogian kaksi muuta osaa ovat jo varauksessa…

Nälkäpelistä on kirjoiteltu esimerkiksi blogeissa Lukutoukkailua, P.S. Rakastan kirjoja, Luettuja maailmoja, ihan vain muutamia mainitakseni.