Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gay Roxane. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gay Roxane. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. elokuuta 2017

Roxane Gay: Hunger: A Memoir of (My) Body (2017)





Kirjailijan lukema äänikirja.
Kustantaja: HarperCollins.
Kesto: 5 t 58 min.
Oma arvio: 5/5.
Mistä minulle: ostin uutena.


Roxane Gay on yhdysvaltalainen feministi, professori ja kirjailija, jonka esseekokoelmasta Bad feminist bloggasin pari päivää sitten. Vaikutuin esseitä lukiessani Gayn kirjoitustyylistä ja innostuin, kun huomasin tämän uusimman teoksen olevan saatavilla äänikirjana ja vielä kirjailijan itsensä lukemana. Niinpä aloin kuunnella Hunger: a memoir of my body -teosta heti sopivan hetken tullen. 

Ensimmäisistä minuuteista lähtien Gay sai vangittua huomioni täysin. Jo Bad feminist -kokoelman esseissään Gay kertoi paljon itsestään, mutta Hunger menee henkilökohtaisuudessa syvemmälle. Tässä muistelmassaan kirjailija kertoo kokemuksista ylipainoisena mustana naisena Yhdysvalloissa. Gay on painoindeksillä mitattuna sairaalloisen lihava: hän painaa niin paljon, että useimmissa vaaoissa ei asteikko riitä. Hän kertoo kehonsa historian, sen kokemat raakuudet ja rääkit. Gay kirjoittaa niin suoraan ja niin kipeistä asioista, että kuuntelin pala kurkussa.

Paikoittain Gayn elämäntarina on todella karua kuunneltavaa. Hän oli 12-vuotias, kun hänen silloinen poikakaverinsa ja joukko poikia raiskasivat hänet autiotalossa metsässä. Joukkoraiskaus muutti nuoren tytön elämän, ja nyt Gay kertookin, että hänen elämänsä jakautuu kahteen ajanjaksoon, aikaan ennen raiskausta ja aikaan sen jälkeen. Tuolloin hän ei pystynyt sanallistamaan tapahtunutta tai ymmärtämään, että hän on uhri. Niinpä hän ei kertonut tapahtuneesta kenellekään. Hän kantoi salaisuuttaan vuosikausia yksin.

Teini-ikäinen Roxane yritti ratkaista tilanteen syömällä. Hän alkoi syödä aina vain enemmän ja enemmän ja luonnollisesti lihoa sen seurauksena. Näin hän tunsi olevansa turvassa: miehet jättävät lihavat naiset rauhaan. Vuosien kuluessa hän rakensi kehostaan linnakkeen, turvamuurin. Perhe ja yhteiskunta ovat ajan myötä painostaneet häntä laihduttamaan, mutta painon laskiessa turvattomuus on aina kasvanut. Pelon ja turvattomuuden tunteet ovat jälleen kaikonneet, kun paino on lähtenyt nousuun.

Lihottuaan Gay tunsi olevansa turvassa, kun hän vapautui olemasta seksuaalisen katseen kohde. Hän ei kuitenkaan vapautunut muiden huomiosta, vaan päinvastoin. Lihavan ihmisen keho ja vaakalukema kirvoittavat monenlaisia kommentteja: ystävällisiä neuvoja, ilkeämielisiä nimityksiä ja huolestuneita ohjeita. Lapsuuden traumaattinen kokemus on vaikuttanut hänen kehonsa lisäksi esimerkiksi hänen myöhempiin ihmissuhteisiinsa ja omanarvontuntoonsa.

Ylipainoon liittyy paljon häpeää, ja vallalla olevat kauneusihanteet vieroksuvat lihavuutta. Gay kertoo, minkälaista on olla ihminen, jota ei haluttaisi nähdä, mutta jota ei osata olla tuijottamatta. Gay ei kuitenkaan suostu jäämään varjoihin, vaikka joskus hänelläkin on päiviä, jolloin hän ei pysty poistumaan kotoa. Kirjailijana, feministinä ja yliopisto-opettajana hän esiintyy ja tuo mielipiteitään julki aktiivisesti.

Hunger on äärimmäisen suorapuheinen ja koskettava. Kuuntelin äänikirjaa lumottuna lähes yhteen kyytiin alusta loppuun, yöunet maltoin kyllä puolivälissä nukkua. Tekstiä oli helppo seurata kompaktien lauseiden ja lyhyiden lukujen ansiosta. Äänikirjan loputtua oloni oli pakahtunut. Kirjailijan itsensä lukemana muistot, kokemukset ja havainnot tulevat todella lähelle.

Hungerista ovat kirjoittaneet ainakin Omppu, Marjatta ja Sirri, ja myös viimeisimmässä Sivumennen-kirjapodcastissa puhutaan kirjasta.

maanantai 14. elokuuta 2017

Roxane Gay: Bad feminist (2014)



Alkuteos: Bad Feminist.
Suomentaja: Koko Hubara ja Anu Partanen (2017).
Kustantaja: Like.
Sivumäärä: 331.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: Arvostelukappale.

Roxane Gay on yhdysvaltalainen kirjailija, mielipidevaikuttaja ja professori, jonka feministinen esseekokoelma nousi myyntimenestykseksi kirjailijan kotimaassa. Kirjaa on myös käännetty ahkerasti. Esseekokoelmassaan Gay ruotii paitsi feminismiä myös rotua, seksuaalisuutta, sukupuolta ja popkulttuuria. Monesti Gayn tarkastelussa nämä linkittyvät yhteen. Kirja on jaoteltu osioihin aiheittain: kokoavina otsikoina ovat "Minä", "Sukupuoli ja seksuaalisuus", "Rotu ja viihde" ja "Politiikka, sukupuoli ja rotu" ja "Takaisin minuun".

Gay kutsuu itseään huonoksi feministiksi, koska hänen suhtautumisensa feministiliikkeeseen on hänen omien sanojensa mukaan epäjohdonmukaista:
Otan vastaan huonon feministin leiman koska olen ihminen. Olen ristiriitainen. En yritä toimia esimerkkinä. En yritä olla täydellinen. En väitä, että minulla olisi vastaus kaikkeen. En yritä väittää olevani oikeassa. - - Olen huono feministi, koska en halua ikinä tulla nostetuksi Feminismin jalustalle. Jalustalle nostettujen ihmisten odotetaan poseeraavan täydellisinä, ja kun he sitten munaavat, heidät tönäistään alas. Minä munaan koko ajan. Minuun kannattaakin suhtautua jo valmiiksi jalustalta suistettuna.
Feminismillään ja kirjoittamisellaan Gay haluaa kiinnittää huomion tasa-arvoon liittyviin ongelmiin ja nostaa epäkohtia keskusteluun. Gayn luupin alle pääsevät niin raiskaushuumori, naisten lisääntymisoikeudet kuin homovihan ilmentymät nyky-Amerikassa.

Gay kirjoittaa persoonallisella tyylillä ja tuo teksteihin myös paljon omakohtaisia kokemuksiaan mustana, naisena, maahanmuuttajien lapsena, queerina, feministinä ja ylipainoisena. Gay on samaan aikaan suora, räväkkä ja pohjattoman kärsivällinen.

Gay käsittelee aihepiiriään usein monimuotoisten pop-kulttuurista poimittujen esimerkkien avulla. Silloin kun esimerkkien kulttuurituotteet ovat lukijalle tuttuja, saa lukija kirjoittajan ajatuksista enemmän irti. Pysyn ajatuskuluissa hyvin mukana, kun Gay kirjoittaa esimerkiksi Sweet Valley High -teinikirjasarjasta, joka alleviivaa ahtaita kauneusihanteita ja pitää yllä illuusiota periamerikkalaisesta ihanneyhteiskunnasta. Enpä ollut pitkään aikaan muistellut Jessicaa, Elizabethia ja cheerleader-elämää! Minäkin ahmin kirjoja esiteininä, vaikka niiden epäaitouden tunnisti lapsikin.

Läheskään kaikki populaarikulttuuriviittaukset eivät minulle aivan auenneet, koska en ole seurannut Girlsiä tai nähnyt Gayn mainitsemia elokuvia 12 Years a SlaveDjango Unchained ja Piiat. Mikään suuri ongelma tämä ei ollut, sillä Gay selostaa aina analyysinsa kohdetta. Erityisen silmiä avaavaa oli lukea Gayn ajatuksia Kathryn Stockettin Piiat-kirjasta ja siitä tehdystä elokuvasta, vaikka ne eivät olekaan minulle tuttuja. Piiat-romaani kertoo mustista piioista, ja sen on kirjoittanut valkoinen kirjailija - ja elokuvan kirjasta on ohjannut valkoinen ohjaaja. Gay perustelee, miksi tämä yhtälö ei toimi, vaan lopputulos on rasistinen ja stereotypioita pönkittävä, paikoin jopa loukkaava. Erilaisuudesta voi Gaynkin mukaan toki kirjoittaa, mutta se pitää tehdä taiten.

Gayn kirja on hyvä muistutus siitä, että ei ole olemassa vain yhdenlaista feminismiä tai yhdenlaista oikeaa tapaa olla feministi. Epätäydelliset ihmiset voivat ajaa feminismin asiaa. Ei ole väliä, ajeleeko karvojaan tai mikä on kenenkin lempiväri, sillä kaikkien panosta tarvitaan tasa-arvon eteen työskentelyyn.

Kirjan luettuani jäin pohtimaan, miksi kirjan nimeä ei ole suomennettu. Varmaan alkuteoksen nimen säilyttämistä on perusteltu sillä, että "bad feminist" on käsite ja raflaavan kuuloinen. Tai enhän voi tietää, mutta yritän ymmärtää kummallista ratkaisua. Sillä mitään vikaa ei mielestäni olisi nimessä "Huono feministi". Pikaisen Goodreads-vilkaisun perusteella eri maissa on tehty erilaisia ratkaisuja: esimerkiksi Ruotsissa nimi on säilytetty englanninkielisenä, Espanjassa nimi on käännetty ("Mala feminista").

Kirjan teksteissä käsite on kuitenkin suomennettu: esseissä puhutaan huonosta feminististä. Olen sitä mieltä, että suomea pitäisi käyttää aina kun voidaan. Tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka tehdä termityötä, kääntää mahdollisesti elämään jäävä käsite suomeksi. Erikoista on myös se, ettei englanninkielistä nimeä perustella esipuheessa, jossa suomentajat kyllä perustelevat muita tekemiään suomennosvalintoja. Toinen nurinan kohteeni on kirjan kieliasu. Gayn tyyli on toki jutusteleva, mutta silti kaipasin pilkkuja ja hiotumpia lauserakenteita.

Sivumennen-podcastia on kiittäminen siitä, että löysin Roxane Gayn. Tietyt kirjailijat toistuvat kirjallisuusohjelmassa jaksosta toiseen, ja yksi usein mainituista kirjailijoista on Roxane Gay, josta on puhuttu todella mielenkiintoisesti. Eikä tämä teksti jää Kirjakimarankaan ainoaksi Gay-maininnaksi, sillä Bad feministin lukemisen jälkeen olen kuunnellut Gayn tuoreen muistelman Hunger, josta kirjoitan lähiaikoina.

Bad feminististä ovat hienosti kirjoittaneet Erja Kirjamuistikirjassaan ja Omppu.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...