Runokirjajoulukalenteri: luukku 8 – Katja Seutu: Kuusilla mittaan aikaa

Kahdeksannessa luukussa sanailottelua tarjoilee Katja Seudun toinen runokokoelma Kuusilla mittaan aikaa, joka teemoittuu ajan ja paikkojen ympärille.

Aika kuluu vuoroin hitaasti, sitten taas harppoen. Välillä se pysähtyy. Ollaan meren rannalla, usein nimetään jokin paikka Helsingissä.

Runot ovat tiiviisti yhteydessä luontoon ja vuodenaikoihin, vaikka muitakin aiheita niihin mahtuu. Suomalaista kesää kuvaa se, että juhannusviikolla on tarvetta hanskoille.

Seutu poimii pysähdyttäviä katkelmia vaikkapa radiouutisista ja muilta kirjoittajilta. Asemoin Seudun kokoelman juuri tähän suomalaisen musiikin ja Jean Sibeliuksen päivän luukkuun, koska Aino Sibelius ja Ainola vilahtelevat runoissa.

Näin Seutu siteeraa Aino Sibeliusta:


Kortteeri pitää olla niin että itse saamme
tehdä mitä tahdomme kenestäkään
välittämättä


Tämä oman tilan tarpeen sanoitus on vuodelta 1901, siis useita vuosikymmeniä ennen Virginia Woolfia.

Runon puhuja kaipaa usein lämpöä, niin myös päivän runossa, joka alkaa näin:


Joulukuun hämärässä
on etsittävä paikka
kasvitieteellisestä puutarhasta
  vihreä    kostea     lämpö


Miten ihana ajatus olisikaan nyt kuivailmaisen talven keskellä astella tropiikkiin! Kietoutua lämmön syliin, antaa kosteuden helliä ihoa. Harmi vain, että Helsingin kasvitieteellinen puutarha on paraikaa remontissa, joten keväämmällä sitten. Nyt ei auta kuin pujahtaa tuonne runon neljänteen säkeeseen, minne on jätetty tilaa talvi-ilmasta taukoa kaipaavalle. 

Päivän runo-otos ajoittuu tähän päivään: ”sillä on kaksi viikkoa / talvipäivänseisaukseen”. Lohdullista, että enää 14 vuorokautta kuljemme kohti pimeää, sitten suunta taas kääntyy. Sieltä ne taas tulevat: vihreys, kosteus, lämpö.

Kokoelmasta moni muukin runo olisi käynyt joulukalenterin nostoksi. Vaikka se, jossa nainen lähtee kolhiintuneella soutuveneellä matkoille ennen joulunpyhiä, muassaan vain joogamatto ja muovipussi. Muutamalla säkeellä Seutu maalaa kuvan, joka sopisi vaikka novellin tai kokonaisen romaanin kutkuttavaksi aluksi.

Katja Seutu: Kuusilla mittaan aikaa. WSOY 2017. 64 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Martti Ruokonen.

Helmet 2023: 3. Kirjan nimessä on kasvi.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 7 – Katja Seutu: Kesannoida, säkenöidä

Seitsemännessä luukussa sädehtii Katja Seudun neljäs runokokoelma Kesannoida, säkenöidä. Sen monet runot vievät talvisiin tunnelmiin: ensilumi on laskeutunut varpujen päälle, villahousut ulottuvat polviin ja esitellään tuura, jolla rikotaan jäätä. Ajatuksia nousee luontosuhteesta ja menneistä ajoista.

Lunta on tuprutellut viime päivinä, mikä vaikutti valintaani:

Sitten satoi lunta ja pakastui.
Satoi paljon enemmän kuin
tuuman eli 2,54 senttimetriä.
Puhuimme, että nyt jää lumen alle kaivo,
ja lumi jäätyy pian, eikä kantta saa enää
helposti auki ja että tulee
lukuisia muitakin ongelmia.
Painoi, kun olimme väärässä paikassa
ja elämä kuluu ja päivät vähenevät.
Aamulla kinoksessa oli pieni poika ja se kysyi,
keitä olemme. Jäi vastaamatta.
Satoi niin että lasit helisivät.

Lunta on runossa tullut niin runsaasti, että se aiheuttaa jo harmia. Liika lumi korostaa ongelmia: ollaan väärässä paikassa, elämä hupenee. Ehkä runon puhuja kaipaa lämpimään, missä lumi ei jäädy ja peitä kaivoja. Tai ainakin ympäristöön, missä lumi ei vaikeuta elämää.

Runossa on paljon arvoituksellista. Ollaanko maalla vai kaupungissa? Jäätyvä kaivo ei ole ainakaan keskikaupungilla asuvan ongelma. Lumessa seisova poika taas voisi kuvastaa kaupungin kiireistä elämää: toisia tunneta nimeltä eikä tule vastattua edes lapsen uteluun. Runosta voi lukea myös muutosta. Ensin hiertää lumi taajaman ulkopuolella, sitten nähdään kaupunkielämän varjopuolia.

Jokaisella taitaa olla omat määreensä sille, mikä olisi sopiva määrä lunta. Minulle se on sellainen, että pelloille pääsee hiihtämään, saan tehdä lumitöitä. Miehelleni riittäisi vähempi, ehkä juuri tuuman verran.

Koira puolestaan rakastaa lumikasoja ja kinoksia, joita kaivella ja haistella. Harmia tosin tuottavat tassuihin pikkupakkasella kertyvät lumipaakut. Kaikessa on puolensa.

Runossa lunta sataa lopulta niin vimmaisesti, että lasit helisevät. Lumimyrskyä en toivo, mutta lähipäivien lumiennusteiden toteutumista kyllä.

WSOY 2022. 62 s.
Lainasin kirjastosta.
Kansi: Martti Ruokonen.