Naisia sodan varjossa – Sarah Waters: Yövartio

Kansi: Tuula Kuusela.

Tammi 2007. 509 s.
Alkuteos: The Night Watch (2006).
Suom. Helene Bützow.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.


Naistenviikko-lukuhaaste jatkuu! Yksi tapa osallistua teemaviikkoon on postata kirjasta, jonka kirjailija tai henkilöhahmo on kyseisen päivän nimipäiväsankari. Tänään nimipäiväänsä viettävät Sari, Saara, Sara, Salla, Salli ja Sarita – joten hieman venyttäen kytken päivään brittiläisen Sarah Watersin.

Yövartio lähtee liikkeelle vuodesta 1947. Toinen maailmansota on päättynyt ja Lontoossa eletään kiivasta jälleenrakennuksen aikaa. Waters tutustuttaa lukijansa joukkoon nuoria aikuisia, jotka yrittävät selvitä sodan jälkimainingeissa.

Helen ja Viv ovat töissä avioliittotoimistossa, Vivin veli Duncan työskentelee tehtaassa. Helen asuu yhdessä puolisonsa Julian kanssa ja on epäileväinen tämän liikkeistä. Mickey on töissä huoltoasemalla, koska se on yksi harvoista työpaikoista, missä nainen saa pukeutua housuihin. Vivillä on salainen suhde naimisissa olevaan mieheen, kun taas Kay huomaa jääneensä yksin.

Waters kertoo henkilöistään arvoituksellisesti ja säästellen, niin että lukijan mielenkiinto ja uteliaisuus taatusti heräävät. Erityisesti Duncanin asumisjärjestely mystisen herra Mundyn luona herättää kysymyksiä, samoin työpaikka. Miksi mies tyytyy tehdastyöhön, mikä on hänen suhteensa herra Mundyyn? Entä kuka on kuollut Alec, mitä on tapahtunut? Miksi Helen on sairaalloisen mustasukkainen kirjailijapuolisostaan?

Yllättävää kyllä, seuraava aikataso vie vuoteen 1944 ja viimeinen sodan alkuvaiheisiin 1941. Vastauksia ihmissuhteiden kiemuroihin ja henkilöhahmojen käytökseen haetaan menneisyydestä.

Kirjan nimi Yövartio viittaa ainakin siihen, miten Kay ja Mickey työskentelevät sodan aikana öisin ambulanssisisarina. He menevät ensimmäisinä paikan päälle, kun ilmahyökkäys on osunut rakennukseen. Öiset ilmahyökkäykset muuttavat Lontoon painekattilaksi, ja naisilla on usein vastassaan lohdutonta tuhoa ja kärsimystä. Kun pommikoneet ovat jo kaikonneet, jäljelle jää tuhkaa ja tomua, romahtaneita rakennuksia ja paljon surua. Erityisen viheliäisiä ovat palopommit, jotka porautuvat kattojen läpi asuntoihin.

Waters tuo tarinaansa sota-ajan lieveilmiöitä. Tupakka palaa aina ja kaikkialla. Laittomat abortit ovat hengenvaarallisia, itsemurha on rikos, samoin aseista kieltäytyminen. Sodan päättymisen jälkeen avioliittotoimistot yrittävät yhdistää nuoria.

Waters kirjoittaa kuvailevasti, ja Lontoon kadut tulevat eläväksi, samoin naisten arki ja näkökulma sodassa. Sodan vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan ovat konkreettisia ja selkeitä verrattuna siihen, miten sota vaikuttaa nuoriin ihmisiin. Miten järkyttävistä tapahtumista voi selvitä?

Romaanin aikarakenne on mielenkiintoinen, enkä saa mieleeni toista vastaavalla tavalla etenevää kirjaa. Ensimmäistä aikajaksoa lukiessani hieman ihmettelin, mahtavatko auki jäävät kysymykset saada vastauksen. Näin ilokseni kävi, sillä Waters palkitsee lukijansa: selitykset löytyvät menneisyydestä.

Helmet-lukuhaaste 2020: 25. Kirjassa ollaan saarella.

Sarah Waters: Vieras kartanossa (2009)

Alkuteos: The Little Stranger.

Suomentaja: Helene Bützow (2011).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 594.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kansi: Tuija Kuusela

Englannin maaseutu 1940-luvulla. Ayresin perhe elää vanhassa Hundreds Hallin kartanossa, joka tuntuu rapistuvan käsiin. Loistokkaat vuodet, jolloin kartano oli täynnä elämää ja palvelijoita, ovat enää pelkkä muisto. Jäljellä ovat äiti eli rouva Ayres ja aikuiset lapset Caroline ja Roderick sekä kaksi palvelijaa. Roderick yrittää pitää tilasta huolta parhaansa mukaan, mutta sodassa saadut vammat vaivaavat.

Tarinan kertojana toimii lääkäri Faraday, joka saapuu kotikonnuilleen vuosien poissaolon jälkeen. Hän on ollut lapsesta saakka pohjattoman ihastunut Hundreds Halliin ja alkaa käydä siellä nyt tiuhaan hoitamassa Roderickin jalkaa, ja muutenkin. Tarina saa synkkiä sävyjä, kun kartanossa alkaa tapahtua outoja.

Vieras kartanossa valottaa luokkayhteiskunnan muutoksia sota-ajan jälkeen. Aateliset eivät enää pysty viettämään entiseen tapaan etuoikeutettua elämäänsä, ja palvelijankin pojasta voi tulla lääkäri. Waters rinnastaa mielenkiintoisesti yliluonnolliset ja selittämättömät tapahtumat lääketieteelliseen faktatietoon ja maailmankatsomukseen. Kertojan epäluotettavuus ja avoimeksi jäävä loppu olivat kiehtovia. Hundreds Hallia kuvaillaan tarkasti, joten liikuin lukiessani kartanon käytävillä ja huoneissa.

Luin kesällä Watersin tuoreemman suomennoksen Parempaa väkeä, joka teki vaikutuksen ajankuvallaan ja tunnelmallaan. Vieras kartanossa -romaanissa ajankuva ei mielestäni ole yhtä vahva, mutta tunnelma sitäkin väkevämpi. Molemmat Watersit ovat tulleet uniini — tarkemmin sanottuna Vieras kartanossa vei yöuneni viime viikolla. Luin kirjaa intensiivisesti illalla ja lopulta minun oli pakko laskea kirja käsistäni, kun pelko alkoi kuristaa kurkkua. Tiivis tunnelma imaisi minut tarinan maailmaan, ja varjot alkoivat saada epäilyttäviä muotoja. En muista, milloin olisin pelännyt näin kirjaa lukiessani, en oikeastaan edes uskonut sen olevan mahdollista!

Toinen vetämistäni lukupiireistä keskittyi kuluneena syksynä brittikirjallisuuteen, ja Vieras kartanossa oli kirjamme joulukuun tapaamisessa. Kirja oli oiva valinta lukupiirikirjaksi, sillä sen hyvät ja huonot puolet sekä tulkintamahdollisuudet herättivät innokasta keskustelua. Lukupiiriläiset eivät olleet kokeneet kirjan kauhua kuten minä. Kirjaa luonnehdittiin muun muassa lapselliseksi ja ennalta-arvattavaksi. Watersin runsas adjektiivien käyttö sai nuhteita, eikä romanssikuvausta pidetty onnistuneena. Kirjan tulkinnastakin löytyi lähes yhtä monta versiota kuin lukupiirissä oli osallistujia.

Glögin äärellä käyty lukupiirikeskustelu osoitti, miten eri tavoin kirjan voi kokea ja vastaanottaa! Olin etukäteen lueskellut kirjasta lähinnä kehuvia arvioita ja oma kokemukseni kallistui ehdottomasti positiivisen puolelle. Toisaalta ymmärsin vähemmän mairittelevia mielipiteitä, koska lukupiiriläiset perustelivat ne hyvin.

Vieras kartanossa -kirjan tunnelman tiiviys ja kartanon kuvaus muodostivat vahvoja mielikuvia, joiden uskoisin säilyvän mielessäni pitkään. Vieras kartanossa voitti Blogistanian Globalian 2011, joten siitä löytyy lukuisia blogiarvioita ja mielenkiintoisia keskusteluja googlaamalla.

Heinäkuussa luetut

Heinäkuussa Kirjakimarassa oli hiljaista, sillä vietin pienoista blogilomaa. Julkaisin heinäkuussa vain yhden tekstin: kannanoton kirjastojen puolesta. Bloggaajien kirjastokampanja sai minut aktivoitumaan kesken loman, sillä kirjastot ovat minulle tärkeitä niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

En ollut suunnitellut pitäväni blogista lomaa, se tapahtui kuin itsestään. Läppäri oli koko ajan käytössä mökillä ja selailin muiden blogeja silloin tällöin puhelimella. Kirjoittaminen ei kuitenkaan maistunut. Pieni tauko blogikirjoittamisesta teki hyvää, sillä nyt odotan innolla syksyn uutuuskirjoja ja niistä bloggaamista.

Vaikka kirjoittaminen tökki heinäkuussa, niin lukeminen sentään luonnistui. Heinäkuun säät pitivät huolen siitä, että varsin usein oli vieläpä loistava lukuilma! Tässä lyhytarviot muutamista heinäkuussa lukemistani ja kuuntelemistani kirjoista.

Mainio Flavia de Luce

Alan Bradley: Piiraan maku makea (2009) (389 s.)

Alkuteos: The Sweetness at the Bottom of the Pie.

Suomentaja: Maija Paavilainen (2014).

Kustantaja: Bazar.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Satu Kontinen.

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä (2010) (389 s.)

Alkuteos: The Weed that Strings the Hangman's Bag.

Suomentaja: Laura Beck (2014).

Kustantaja: Bazar.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Satu Kontinen.

Bradley tutustuttaa dekkarisarjassaan lukijan metkaan päähenkilöön, 11-vuotiaaseen Flavia de Luceen. Flavia asuu kartanossa 1950-luvun Englannissa isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa. Isä on etäinen filatelisti, perheen äiti on kuollut vuorikiipeilyonnettomuudessa. Isosiskot Daffy ja Feely ovat kiinnostuneita lähinnä pojista ja peilailusta, kun taas Flavia on aivan toista maata. Flavia on etevä kotikemisti, joka tekee kokeita ja opiskelee kemian saloja pikkulaboratoriossaan.

Flavian kemistintaidot ja päättelykyvyt joutuvat koetukselle, kun lähiseudulla alkaa sattua hämäriä kuolemantapauksia. Piiraan maku makea -romaanissa Flavia setvii perheen puutarhasta löytyneen ruumiin tapausta kilvan poliisin kanssa. Flavian isä on jopa epäilty, joten mysteeri on selvitettävä, vaikka se ei aivan vaaratonta olekaan. Kuolema ei ole lasten leikkiä vuorostaan tuo Flavian kotikylään kiertävän nukketeatterin. Näyttämömestari kuolee, eikä kyseessä ole tapaturma. Flavia alkaa jälleen penkoa asioita ja ajautuu lopulta kyläyhteisön syvien salaisuuksien äärelle.

Flavia on ihastuttava ja erilainen päähenkilö. Hän etevä ja nokkela, ja hänen etsiväntyötään avittavat sopivat sattumat. Flavian ajatusmaailma on lapsellisen mustavalkoinen, mutta pääasiassa hän on ikäistään selvästi kypsempi. Omaperäisen päähenkilön lisäksi kirjojen ansiota on ajankuvaus. 1950-luvun Englannissa luokkajako oli voimissaan, ja esimerkiksi de Lucejen perhe-elämä on melko kankeaa ja tapojen värittämää.

Nämä ovat siis sarjan kaksi ensimmäistä osaa, ja lisää on luvassa. Hopeisen hummerihaarukan tapaus ilmestyy kustantajan tietojen mukaan jo alkusyksystä! 

Kesäisiä äänikirjoja

Siri Kolu: Me Rosvolat ja Konnakaraoke (2012) (9 t 17 min)

Lukija: Elsa Saisio.

Kustantaja: Otava.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Viljan seikkailut Rosvoloiden perheen seurassa jatkuvat. Sarjan toisessa osassa Rosvolat kaappaavat eli pelastavat Viljan umpitylsältä viululeirilta, ja vauhdikas kesä voi alkaa. Ohjelmassa on ryöstelyä, namien napostelua ja tietenkin rosvojen kesäpäivät hurjine kilpailuineen. Kuuntelin kirjan ajellessani yksin mökille Keski-Suomeen, enkä voisi keksiä sopivampaa autokirjaa kesäiselle autoreissulle.

* * *

Jo Nesbø: Poliisi (2013) (19 t 56 min)

Alkuteos: Politi.

Suomentaja: Outi Menna (2013)

Lukija: Jarmo Mäkinen.

Kustantaja: Johnny Kniga / WSOY.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Martti Ruokonen.

Kuuntelimme miehen kanssa keväällä Nesbøn Verta lumella -dekkarin autossa mökkimatkoilla, ja viihdyimme molemmat loistavasti tuon äänikirjan parissa. Niinpä lainasin kymmenennen Harry Hole -kirjan mukaan mökkilomalle, vaikka Holen aiemmat seikkailut ovat miehelle tuntemattomia ja minullekin tuttuja vain yhden osan verran. Tämä ei haitannut kirjasta nauttimista ollenkaan.

Poliisi oli koukuttava ja viihdyttävä dekkari, Jarmo Mäkisen luenta kruunasi kuunteluelämyksen. Onneksi kuuntelimme tätä lomalla: saatoimme kuunnella monia levyjä putkeen sateen ropistessa kattoon. Harmi, ettei muista Harry Hole -kirjoista ole tehty äänikirjoja!

Kiehtovia uusia tuttavuuksia

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni (2015) (165 s.)

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 165.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Anna Makkonen

Karoliina Timonen on kirjabloggaajakollega, ja Kesäinen illuusioni on hänen toinen romaaninsa.

Romaanin päähenkilö Klarissa on kirjailija, joka viettää kesää yksikseen huvilalla Saimaan saaristossa. Hän on hakeutunut piilopaikkaansa kirjoittaakseen uusinta romaaniaan, mutta myös ottaakseen etäisyyttä avioliittoonsa. Vastapäisellä saarella asustaa sopivasti kiehtova ja salaperäinen Olavi. Kesäisissä maisemissa koetaan kuumia hetkiä ja seikkailuja, ja soppaa saapuu hämmentämään vielä Olavin poikakin.

Kirjan parasta antia on sen tunnelma, painostava ja odotuksia herättävä. Kuuman helteen paino tuntuu harteilla. Vahvojen tunnelmien vastapainoksi kirjan kieli hengittää ja soljuu. Minun makuuni tarina jää lopussa liian auki, enkä muutenkaan aivan lämmennyt tarinan käänteille. Kirja oli myös melko lyhyt, hetkessä hotkaistu: olisin halunnut taidokasta tekstiä enemmänkin!

Kesäinen illuusioni sopi kuin nakutettu luettavaksi auringonpaahteisella laiturilla. Hiostavia hellepäiviä mahtui heinäkuuhun noin kaksi, joten luin kirjaa melko ainutlaatuisessa ympäristössä :)

* * *

Katja Petrovskaja: Ehkä Esther (2014) (277 s.)

Alkuteos: Vielleicht Esther.

Suomentaja: Ilona Nykyri (2015).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 277.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Markko Taina.

Ukrainalaissyntyisen Petrovskajan kirja ei ollut kepeää kesälukemista, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Romaani on saksalaistuneen Petrovskajan tutkimusmatka omaan sukuunsa, jonka vaiheita hän setvii pitkälti internetin avulla. Tarinat täydentyvät valokuvilla ja muilla dokumenteilla.

On pakko tunnustaa, että Ehkä Esther oli minulle liian vaikea ja hankalasti hahmottuva kesälomatunnelmissa luettavaksi. Toinen maailmansota ja holokausti kiinnostavat aina vain, mutta tällä kertaa näistä aiheista lukeminen kangerteli.

Vaikka kokonaiskuva jäi hieman hämäräksi, niin sain paljon irti Petrovskajan joistakin ajatuksista. Minua kiehtovat ja hämmästyttävät kirjailijat, jotka kirjoittavat jollakin muulla kuin omalla äidinkielellään. Petrovskaja tekeekin mielenkiintoisia huomioita kielestä ja siitä, miten kieli vaikuttaa ajatteluun ja kirjoittamiseen:

Halusin kirjoittaa saksaksi, maksoi mitä maksoi, ja minä kirjoitin ja olin hukkua turpoavan kielirehun painon alle kuin olisin ollut yhtä aikaa lehmä ja syntymätön vasikka, mylvivä ja ammuva, synnyttävä ja syntyvä, kaiken sen vaivan arvoinen; kääntämistään pakenevat johtotähteni viitoittivat minulle tien, minä kirjoitin ja harhailin kieliopin salaisilla poluilla ja tein parhaani jotta trist ja Trost, lohduton ja lohdutus, sopisivat välinsä, aivan kuin siitä sovusta voisi siunaantua minulle suullinen merituulta.

* * *

Sarah Waters: Parempaa väkeä (2014) (598 s.)

Alkuteos: The Paying Guests.

Suomentaja: Helene Bützow (2015).

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Siinä missä Petrovskajan uutuusromaani jäi hieman etäiseksi, niin toinen Keltaisen kirjaston uutuus eli Sarah Watersin Parempaa väkeä kolahti sitäkin paremmin. Ahmin tätä tiivistunnelmaista historiallista romaania yöunien kustannuksella — ja elin tarinassa myös unissani.

1920-luvun Lontoossa eletään toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Francis Wray on työteliäs nuori nainen, joka asuttaa äitinsä kanssa vanhaa ja suurta taloa hienostoalueella. Sota vei perheen miehet, ja nyt taloon on otettava vuokralaisia kulujen kattamiseksi. Yläkertaan muuttaa Barberien pariskunta: kauniista tavaroista hullaantuva Lilian ja vakuutusvirkailija Leonard.

Francisin ja Lilianin välille kehkeytyy suhde, jonka pakahduttavuus on käsinkosketeltavaa. Tunteiden vellonta ja moraaliset pohdinnat saavat seurakseen rikoksen, jonka seurausten perkaamiseen Waters käyttää paljon sivuja. Juoni vetää. Tämä oli ensimmäinen Watersini, mutta ei missään nimessä viimeinen!

* * *

Heinäkuun kirjoissa oli yhteensä 1818 sivua, ja äänikirjoja kuuntelin hulppeat 29 tuntia ja 13 minuuttia. Kesä, loma ja kirjat: mikä muikea yhdistelmä!