Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (2017)

Kansi: Jenni Noponen.

Kustantaja: Gummerus

Sivumäärä: 229.

Oma arvioni: 4/5.

Mistä minulle: arvostelukappale.

Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa on omaelämäkerrallinen romaani menettämisestä, avioliitosta ja identiteetistä. Päähenkilön elämä nyrjähtää sijoiltaan, kun aviomies eräänä päivänä ilmoittaa haluavansa korjata sukupuolensa:

- Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen. 

Päähenkilö ajautuu kriisiin. Tuska, viha ja ahdistus vyöryvät päälle. Hän kokee, että on menettämässä puolisonsa, rakastettunsa ja elämänkumppaninsa. Hän alkaa epäillä muistoja, tunteiden aitoutta. Jos mies on aina tiennyt haluavansa olla nainen, miksi he olivat yhdessä? Oliko hän sittenkin miehelle vain naiseuden esikuva, tutkielman kohde? Ahava kuvaa koskettavasti minä-kertojan tunteiden myrskyä ja epätoivon tiloja.

Aviomies alkaa pukeutua hameeseen, käy kampaajalla, poistattaa karvoitusta. Hän ostaa jopa samanlaisen takin kuin vaimolla. Asiasta kerrotaan tuttaville. Vaimo joutuu huomaamaan, että tilanne on hänelle liikaa. Tulee ero, mutta naiselle se on kaiken keskellä vain pieni sivupolku. Hänen ajatuksensa pyörivät sen ympärillä, että on kadottamassa miehensä. Näkökulma on koko ajan tiukasti vaimon: miehen muutosta ja sen seurauksia kuvataan vain hänen kokemusmaailmastaan käsin. Tämä on ymmärrettävä rajaus, varsinkin kun kyse on autofiktiosta. Kaikesta huolimatta huomasin lukiessani kaipaavani miehen näkökulmaa. 

Ahava tuo vaimon ja miehen tarinan rinnalle Kolumbuksen löytöretkeilyn, mikä houkuttelee pohtimaan löytämisen, etsimisen ja katoamisen kysymyksiä. Maailman muotojen ja maanosien sijainnin epäselvyys rinnastuvat kaikista lähimmän ihmisen identiteetin muutoksen kanssa. Naisen näkökulmasta mies on katoamassa, kuten kirjan nimikin kertoo, vaikka mies onkin löytämässä oman sukupuoli-identiteettinsä. Nainen joutuu etsimään uusia sanoja, miettimään vieraiden kielten pronomineja ja harkitsemaan osuvia verbejä, jotta pystyy sanallistamaan tapahtunutta. Vie kaksi vuotta ennen kuin hän pystyy sanomaan entisen miehensä uuden nimen. Viime vuonna lukemassani David Ebershoffin Tanskalaisessa tytössä vaimon suhtautuminen on aivan toisenlaista.

Luonnehdin kirjaa alussa omaelämäkerralliseksi, mutta oikeastaan se ei tule romaanista ilmi. Sitä ei mainita esimerkiksi takakansitekstissä, liepeissä eikä itse tarinassa. Sen sijaan omakohtaisuus on tuotu esiin kirjan markkinoinnissa: Ahava oli elokuun HS:n Kuukausiliitteen kansijutussa ja ilmestymisen jälkeen on ilmestynyt muitakin lehtijuttuja. Hesarin haastattelussa Ahava kertoo, miten hänen miehensä eräänä päivänä ilmoitti haluavansa korjata sukupuolensa naiseksi, mitä siitä seurasi ja miten aiheesta syntyi kirja. Luin jutun ennen kuin sain kirjan käsiini - tosin olisin lukenut kirjan joka tapauksessa, koska Ahavan aiempi romaani Taivaalta tippuvat asiat teki minuun suuren vaikutuksen pari vuotta sitten.

Ajatukseni kirjasta ovat jollakin tapaa ristiriitaiset. Ennen kuin mieheni katoaa on epäilemättä ansiokas romaani. Erityisesti päähenkilön henkilökohtainen tragedia kuvataan niin riipaisevasti, että rintakehää puristaa. Ahavan kaunis ja lyyrinen kieli sekä teoksen ilmava rakenne onneksi helpottavat lukijan työtä. Jokin teoksessa kuitenkin hiersi lukiessani. Vaikka minulla ei Knausgård-fanina ole mitään autofiktiota vastaan, jäin miettimään, millainen omaelämäkerrallinen muistelmateos aiheesta olisi syntynyt. Tai mitä jos kerrontaa olisi viety enemmän fiktion suuntaan ja otettu mukaan muitakin ääniä? Entä jos tarinan omakohtaisuutta ei olisi paljastettu, millainen vastaanotto olisi ollut?

Kirja muistutti siitä, että olisikin mielenkiintoista lukea lisää Kolumbuksen tai Marco Polon matkoista. Ja jonakin päivänä ehdottomasti Ahavan esikoinen Eksyneen muistikirja.

Kuukausi sitten julkaistu kirja on saanut huikean paljon blogihuomiota. Kannattaa vilkaista vaikkapa Ompun, Katjan, Helmi Kekkosen tai Maijan juttu. 

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (2015)

Kustantaja: Gummerus.

Sivumäärä: 222.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Jenni Noponen

Pienen Saaran elämä mullistuu, kun äiti menehtyy yhtäkkiä. Eräänä päivänä jäälohkare tippuu taivaalta äidin päähän, ja äiti on poissa. Äidin kuolema nostaa Saaran mieleen lukuisia kysymyksiä ja saa luonnollisesti isänkin tolaltaan. Aurinkolasit päässä sängyssä makaava isä ja maailmanmenoa ahkerasti pohtiva tyttö ovat yhtä ymmällään kaiken edessä. Suurin kysymys on: Miksi?

Saara ja isä muuttavat Sahanpurutalosta tädin luokse kartanoon, johon täti on muuttanut saatuaan huikean lottovoiton. Kun täti vielä voittaa lotossa toistamiseen ja käy kirjeenvaihtoon viidesti salamaniskun kokeneen miehen kanssa, on selvää, että kirjan äärellä on pohdittava sattuman ja kohtalon kysymyksiä.

Sattuma pakottaa kirjan henkilöiden elämät muuttumaan, kun mitä epätodennäköisimmistä asioista tulee todellisuutta. Näitä elämän kummallisuuksia tarkastellaan pienen tytön näkökulmasta.

Aikuiset aina kyselevät, mitä lapset miettivät. Mutta luulen, että ne huolestuisivat, jos lapset kertoisivat. Jos on esimerkiksi kolme vuotta vanha ja on tuulinen päivä, ei kannata tuijottaa horisonttiin ja sanoa: "Minä tässä mietin missä tuuli syntyy." Kannattaa mieluummin kertoa, että leikkii helikopteria.

Lapsen sisäinen maailma ja tapa hahmottaa ympäristöään ovat antoisaa luettavaa. Onnistunut lapsinäkökulma kruunaa kirjan ja muistuttaa Markus Nummen Karkkipäivästä, vaikka tässä ollaankin aivan erilaisen aiheen äärellä.

Kirjan aiheet ovat painavia, mutta kirjan rakenteessa on tarvittavaa ilmavuutta. Luvut ovat lyhyehköjä ja kerronta harkittua: tässä ei ole mitään liikaa. Suurten mullistusten jälkeen elämä asettuu uomiinsa, ja uskomattomista elämänvaiheista tulee muistoja ja tarinoita. Äidistäkin aletaan puhua menneessä aikamuodossa.

Taivaalta tippuvat asiat nousi kuluvan vuoden Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Jo ehdokkuus on kirjailijalle puoli voittoa, sillä finalistit saavat osakseen paljon mediahuomiota. Ehdokkuus toimi minullakin kimmokkeena tarttua tähän loistavaan kirjaan, jonka muuten olisin saattanut sivuuttaa.

Ahavan romaanista ovat bloganneet esimerkiksi Sara,  Katja ja Minna.