Katsaus kesällä luettuihin

Blogiloma venähti kuin varkain hieman yli kuukauden mittaiseksi. Lukumaratonin jälkeen tuntui luontevalta jättää Kirjakimara vähän vähemmälle huomiolle, mutta ihan näin pitkää taukoa ei ollut tarkoitus pitää.

Nyt palailen taas bloggailuarkeen ja aloitan kirjasyksyn pienellä katsauksella muutamiin kesän kirjoihin:

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2011)

Alkuteos: A red herring without mustard.

Suomentaja: Maija Heikinheimo (2015).

Bazar. 419 s. Kirjastosta lainattu.

Hopeisen hummerihaarukan tapaus on Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjan kolmas osa. Luin kaksi ensimmäistä osaa (Piiraan maku makea ja Kuolema ei ole lasten leikkiä) vuosi sitten kesällä, joten näistä kepeistä dekkareista on hyvää vauhtia kehkeytymässä minulle kesätraditio.

Kekseliäs ja energinen Flavia de Luce jatkaa salaisia tutkimuksiaan 1950-luvun Englannissa. 11-vuotiaan Flavian kohdalle sattuu ihmisiä ja tapahtumia, joissa on jotakin hämärää. Ja uteliaan tytön on tietenkin otettava niistä selvää! Tällä kertaa tarina kietoutuu pahoinpidellyn mustalaisnaisen ja kadonneen lapsen ympärille. Uskalias Flavia on etevä kemisti, joka tekee jälleen laboratoriossaan jutun kannalta ratkaisevia huomioita. Tutkimuksia häiritsevät Flavian kaksi siskoa: sisarusten välit ovat täynnä ilkeyttä ja vihaa.

Bradleyn jännärit ovat mielestäni loistavia lomakirjoja, joiden parissa aika vierähtää kuin huomaamatta. Kirjasarjan ainoa huono puoli on se, että teosten nimiä on hankala muistaa. Seuraava osa on nimeltään Filminauha kohtalon käsissä ja myöhemmin tänä vuonna ilmestyy Loppusoinnun kaiku kalmistossa. Huh mitä nimiä!

* * *

Mikaela Sundström: Alati taivaat (1999)

Alkuteos: Dessa himlar kring oss städs.

Suomentaja: Katriina Savolainen (2000).

Tammi. 153 s. Kirjastosta lainattu.

Tutustuin suomenruotsalaiseen Mikaela Strömbergiin (entiseltä nimeltään Sundström) viime syksynä, kun luin häneltä omaperäisen ja vahvan historiallisen romaanin Sophie. Silloin pistin muistiin, että tämän esikoisenkin voisi jossakin vaiheessa lukea. Sundströmin nimellä julkastu esikoisteos Alati taivaat ylsi aikoinaan Finlandia-ehdokkaaksi.

Pienoisromaani kertoo Katarinasta, maalaistalon tyttärestä, joka karkaa teininä maailmalle. Lontoossa hän onnistuu pestautumaan valokuvaajan oppilaaksi, mistä alkaa nousujohteinen ura. Lopulta rakkaus saa Katarinan palaamaan koti-Suomeen, missä moni asia on samalla tolalla kuin vuosia sitten, kun hän lähti. Ja elämä heittää Katarinan tielle vielä uusia ongelmia. Lohtua tuovat luonto ja valokuvaus.

Alati taivaat oli lukukokemuksena vähän heppoinen. Tarina ei missään vaiheessa tempaissut mukaansa, vaikka se ihan mukavasti etenikin.

* * *

Paul Auster: Mielen maisemissa (2013)

Alkuteos: Report from the Interior.

Suomentaja: Arto Schroderus (2014).

Tammi 298 s. Uutena ostettu.

Paul Auster lukeutuu lempikirjailijoihini. Olen nauttinut paljon hänen romaaneistaan, mutta myös omaelämäkerrallisista teoksista Talvipäiväkirja ja Yksinäisyyden äärellä. Mielen maisemissa jatkaa kirjailijan oma elämän ruotimista, ja tällä kertaa fokus on minuuden kysymyksissä.

Auster muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan erityisesti sisäisen kokemusmaailmansa kautta: mitä hän ajatteli ja tunsi tietyissä elämänvaiheissa. Auster ikään kuin tarkkailee itseään ulkopuolelta ja puhuttelee itseään toisessa persoonassa. Kirjailijan tapa katsoa itseään ja maailmaa tekee monista arkisista asioista mielenkiintoisia, vaikka mitään erityistä tai uutta kirja ei tarjoa. Kaikessa tavallisuudessaan se on kuitenkin kiinnostavaa luettavaa Auster-fanille.

* * *

Elif Shafak: Valkoinen elefantti (2014)

Alkuteos: The architect's apprentice.

Suomentaja: Maria Erämaja (2016).

Gummerus. 559 s. Kirjastosta lainattu.

Turkkilaisen Elif Shafakin romaani sijoittuu historialliseen Istanbuliin. Päähenkilö Jahan on intialainen elefantinhoitaja, jonka elämänvaiheita tarina seuraa nuoresta pojasta vanhukseksi. Köyhän pojan pelastus on päästä osmanien valtakunnan merkittävän arkkitehdin, Sinanin, oppipojaksi. 1500-luvulla rakentuvat monet merkittävät moskeijat: Jahan ja Chota-elefantti ovat mukana rakentamassa Istanbulin kaupungin merkkirakennuksia.

Shafakin romaani on melkoinen runsaudensarvi! Meinasin uuvahtaa lähes 600-sivuisen luku-urakan keskellä, mutta värikäs ja vaiheikas tarina saivat jatkamaan loppuun. Kirjaa voi lämpimästi suositella Turkin kulttuurista ja historiasta sekä arkkitehtuurista kiinnostuneille. Minulle kiinnostavimmaksi nousivat Jahanin ja Chotan suhteen kuvaukset. Valkoisen elefantin myötä kirjallinen maailmanmatkani etenee Turkkiin.

* * *

Yann Martel: Piin elämä (2002)

Alkuteos: Life of Pi.

Suomentaja: Helene Bützow (2003).

Tammi. 394 s. Kirjastosta lainattu.

Kanadalaisen Yann Martelin Booker-palkittu romaani on ollut lukulistoillani useita vuosia. Kirjasta on tehty elokuva, ja se on ollut paljon esillä blogeissa. Vihdoin kirja eksyi kesäkirjapinooni ja pääsin ottamaan selvää, mistä kohutussa tarinassa on kyse.

Päähenkilö on nuori intialaispoika Pii, jonka perheellä on eläintarha. Kun perhe päättää muuttaa Kanadaan, laivaan lastataan muiden tavaroiden lisäksi eläintarhan eläimiä. Omituisessa muuttokuormassa oleva laiva uppoaa, ja Pii on ainoa ihminen, joka selviää turmasta hengissä. Hänen lisäkseen pelastusveneeseen pelastautuu koko joukko eläimiä, muun muassa yli 200-kiloinen bengalintiikeri nimeltään Richard Parker.

Martel kertoo tarinaa pilke silmäkulmassa. Pojan ja tiikerin merimatka on niin uskomaton, että sen  realistisuutta ei kannata liian pitkälle pohtia. Piin elämä oli minulle lumoava lukukokemus. Jos näistä viidestä tässä jutussa esitellystä kirjasta pitäisi lukea vain yksi, niin se olisi Piin elämä.

* * *

Kesäkirjapino on nyt pääosin käyty läpi. Lopuista kesäkirjoista on luvassa omat juttunsa lähiaikoina. Pikkuhiljaa onkin aika kääntää katse alkavaan syksyyn ja sen uutuuksiin. Kustantamojen luettelot lupailevat lukuisia mielenkiintoisia uutuuskirjoja tänäkin syksynä, ja odottelen innolla kirjastovarausten saapumista. Uutuuksien lisäksi luen syksyllä monia kirjoja töitä varten, sillä olen mukana kaikkiaan kolmessa lukupiirissä. Tervetuloa kirjasyksy!

Heinäkuussa luetut

Heinäkuussa Kirjakimarassa oli hiljaista, sillä vietin pienoista blogilomaa. Julkaisin heinäkuussa vain yhden tekstin: kannanoton kirjastojen puolesta. Bloggaajien kirjastokampanja sai minut aktivoitumaan kesken loman, sillä kirjastot ovat minulle tärkeitä niin työssä kuin vapaa-ajallakin.

En ollut suunnitellut pitäväni blogista lomaa, se tapahtui kuin itsestään. Läppäri oli koko ajan käytössä mökillä ja selailin muiden blogeja silloin tällöin puhelimella. Kirjoittaminen ei kuitenkaan maistunut. Pieni tauko blogikirjoittamisesta teki hyvää, sillä nyt odotan innolla syksyn uutuuskirjoja ja niistä bloggaamista.

Vaikka kirjoittaminen tökki heinäkuussa, niin lukeminen sentään luonnistui. Heinäkuun säät pitivät huolen siitä, että varsin usein oli vieläpä loistava lukuilma! Tässä lyhytarviot muutamista heinäkuussa lukemistani ja kuuntelemistani kirjoista.

Mainio Flavia de Luce

Alan Bradley: Piiraan maku makea (2009) (389 s.)

Alkuteos: The Sweetness at the Bottom of the Pie.

Suomentaja: Maija Paavilainen (2014).

Kustantaja: Bazar.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Satu Kontinen.

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä (2010) (389 s.)

Alkuteos: The Weed that Strings the Hangman's Bag.

Suomentaja: Laura Beck (2014).

Kustantaja: Bazar.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Satu Kontinen.

Bradley tutustuttaa dekkarisarjassaan lukijan metkaan päähenkilöön, 11-vuotiaaseen Flavia de Luceen. Flavia asuu kartanossa 1950-luvun Englannissa isänsä ja kahden isosiskonsa kanssa. Isä on etäinen filatelisti, perheen äiti on kuollut vuorikiipeilyonnettomuudessa. Isosiskot Daffy ja Feely ovat kiinnostuneita lähinnä pojista ja peilailusta, kun taas Flavia on aivan toista maata. Flavia on etevä kotikemisti, joka tekee kokeita ja opiskelee kemian saloja pikkulaboratoriossaan.

Flavian kemistintaidot ja päättelykyvyt joutuvat koetukselle, kun lähiseudulla alkaa sattua hämäriä kuolemantapauksia. Piiraan maku makea -romaanissa Flavia setvii perheen puutarhasta löytyneen ruumiin tapausta kilvan poliisin kanssa. Flavian isä on jopa epäilty, joten mysteeri on selvitettävä, vaikka se ei aivan vaaratonta olekaan. Kuolema ei ole lasten leikkiä vuorostaan tuo Flavian kotikylään kiertävän nukketeatterin. Näyttämömestari kuolee, eikä kyseessä ole tapaturma. Flavia alkaa jälleen penkoa asioita ja ajautuu lopulta kyläyhteisön syvien salaisuuksien äärelle.

Flavia on ihastuttava ja erilainen päähenkilö. Hän etevä ja nokkela, ja hänen etsiväntyötään avittavat sopivat sattumat. Flavian ajatusmaailma on lapsellisen mustavalkoinen, mutta pääasiassa hän on ikäistään selvästi kypsempi. Omaperäisen päähenkilön lisäksi kirjojen ansiota on ajankuvaus. 1950-luvun Englannissa luokkajako oli voimissaan, ja esimerkiksi de Lucejen perhe-elämä on melko kankeaa ja tapojen värittämää.

Nämä ovat siis sarjan kaksi ensimmäistä osaa, ja lisää on luvassa. Hopeisen hummerihaarukan tapaus ilmestyy kustantajan tietojen mukaan jo alkusyksystä! 

Kesäisiä äänikirjoja

Siri Kolu: Me Rosvolat ja Konnakaraoke (2012) (9 t 17 min)

Lukija: Elsa Saisio.

Kustantaja: Otava.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Viljan seikkailut Rosvoloiden perheen seurassa jatkuvat. Sarjan toisessa osassa Rosvolat kaappaavat eli pelastavat Viljan umpitylsältä viululeirilta, ja vauhdikas kesä voi alkaa. Ohjelmassa on ryöstelyä, namien napostelua ja tietenkin rosvojen kesäpäivät hurjine kilpailuineen. Kuuntelin kirjan ajellessani yksin mökille Keski-Suomeen, enkä voisi keksiä sopivampaa autokirjaa kesäiselle autoreissulle.

* * *

Jo Nesbø: Poliisi (2013) (19 t 56 min)

Alkuteos: Politi.

Suomentaja: Outi Menna (2013)

Lukija: Jarmo Mäkinen.

Kustantaja: Johnny Kniga / WSOY.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Martti Ruokonen.

Kuuntelimme miehen kanssa keväällä Nesbøn Verta lumella -dekkarin autossa mökkimatkoilla, ja viihdyimme molemmat loistavasti tuon äänikirjan parissa. Niinpä lainasin kymmenennen Harry Hole -kirjan mukaan mökkilomalle, vaikka Holen aiemmat seikkailut ovat miehelle tuntemattomia ja minullekin tuttuja vain yhden osan verran. Tämä ei haitannut kirjasta nauttimista ollenkaan.

Poliisi oli koukuttava ja viihdyttävä dekkari, Jarmo Mäkisen luenta kruunasi kuunteluelämyksen. Onneksi kuuntelimme tätä lomalla: saatoimme kuunnella monia levyjä putkeen sateen ropistessa kattoon. Harmi, ettei muista Harry Hole -kirjoista ole tehty äänikirjoja!

Kiehtovia uusia tuttavuuksia

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni (2015) (165 s.)

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 165.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Anna Makkonen

Karoliina Timonen on kirjabloggaajakollega, ja Kesäinen illuusioni on hänen toinen romaaninsa.

Romaanin päähenkilö Klarissa on kirjailija, joka viettää kesää yksikseen huvilalla Saimaan saaristossa. Hän on hakeutunut piilopaikkaansa kirjoittaakseen uusinta romaaniaan, mutta myös ottaakseen etäisyyttä avioliittoonsa. Vastapäisellä saarella asustaa sopivasti kiehtova ja salaperäinen Olavi. Kesäisissä maisemissa koetaan kuumia hetkiä ja seikkailuja, ja soppaa saapuu hämmentämään vielä Olavin poikakin.

Kirjan parasta antia on sen tunnelma, painostava ja odotuksia herättävä. Kuuman helteen paino tuntuu harteilla. Vahvojen tunnelmien vastapainoksi kirjan kieli hengittää ja soljuu. Minun makuuni tarina jää lopussa liian auki, enkä muutenkaan aivan lämmennyt tarinan käänteille. Kirja oli myös melko lyhyt, hetkessä hotkaistu: olisin halunnut taidokasta tekstiä enemmänkin!

Kesäinen illuusioni sopi kuin nakutettu luettavaksi auringonpaahteisella laiturilla. Hiostavia hellepäiviä mahtui heinäkuuhun noin kaksi, joten luin kirjaa melko ainutlaatuisessa ympäristössä :)

* * *

Katja Petrovskaja: Ehkä Esther (2014) (277 s.)

Alkuteos: Vielleicht Esther.

Suomentaja: Ilona Nykyri (2015).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 277.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Markko Taina.

Ukrainalaissyntyisen Petrovskajan kirja ei ollut kepeää kesälukemista, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Romaani on saksalaistuneen Petrovskajan tutkimusmatka omaan sukuunsa, jonka vaiheita hän setvii pitkälti internetin avulla. Tarinat täydentyvät valokuvilla ja muilla dokumenteilla.

On pakko tunnustaa, että Ehkä Esther oli minulle liian vaikea ja hankalasti hahmottuva kesälomatunnelmissa luettavaksi. Toinen maailmansota ja holokausti kiinnostavat aina vain, mutta tällä kertaa näistä aiheista lukeminen kangerteli.

Vaikka kokonaiskuva jäi hieman hämäräksi, niin sain paljon irti Petrovskajan joistakin ajatuksista. Minua kiehtovat ja hämmästyttävät kirjailijat, jotka kirjoittavat jollakin muulla kuin omalla äidinkielellään. Petrovskaja tekeekin mielenkiintoisia huomioita kielestä ja siitä, miten kieli vaikuttaa ajatteluun ja kirjoittamiseen:

Halusin kirjoittaa saksaksi, maksoi mitä maksoi, ja minä kirjoitin ja olin hukkua turpoavan kielirehun painon alle kuin olisin ollut yhtä aikaa lehmä ja syntymätön vasikka, mylvivä ja ammuva, synnyttävä ja syntyvä, kaiken sen vaivan arvoinen; kääntämistään pakenevat johtotähteni viitoittivat minulle tien, minä kirjoitin ja harhailin kieliopin salaisilla poluilla ja tein parhaani jotta trist ja Trost, lohduton ja lohdutus, sopisivat välinsä, aivan kuin siitä sovusta voisi siunaantua minulle suullinen merituulta.

* * *

Sarah Waters: Parempaa väkeä (2014) (598 s.)

Alkuteos: The Paying Guests.

Suomentaja: Helene Bützow (2015).

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Siinä missä Petrovskajan uutuusromaani jäi hieman etäiseksi, niin toinen Keltaisen kirjaston uutuus eli Sarah Watersin Parempaa väkeä kolahti sitäkin paremmin. Ahmin tätä tiivistunnelmaista historiallista romaania yöunien kustannuksella — ja elin tarinassa myös unissani.

1920-luvun Lontoossa eletään toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Francis Wray on työteliäs nuori nainen, joka asuttaa äitinsä kanssa vanhaa ja suurta taloa hienostoalueella. Sota vei perheen miehet, ja nyt taloon on otettava vuokralaisia kulujen kattamiseksi. Yläkertaan muuttaa Barberien pariskunta: kauniista tavaroista hullaantuva Lilian ja vakuutusvirkailija Leonard.

Francisin ja Lilianin välille kehkeytyy suhde, jonka pakahduttavuus on käsinkosketeltavaa. Tunteiden vellonta ja moraaliset pohdinnat saavat seurakseen rikoksen, jonka seurausten perkaamiseen Waters käyttää paljon sivuja. Juoni vetää. Tämä oli ensimmäinen Watersini, mutta ei missään nimessä viimeinen!

* * *

Heinäkuun kirjoissa oli yhteensä 1818 sivua, ja äänikirjoja kuuntelin hulppeat 29 tuntia ja 13 minuuttia. Kesä, loma ja kirjat: mikä muikea yhdistelmä!